Mamu huijasi kelalta lähes 50 000 € - ehdollinen rangaistus

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
MohammedMohammed
Axel Foley
Viestit: 2287
Liittynyt: Su Huhti 09, 2017 4:49 pm

Mamu huijasi kelalta lähes 50 000 € - ehdollinen rangaistus

Viesti Kirjoittaja MohammedMohammed »

Ex-puoliso laati hakemukset, mies huijasi Kelalta liki 50 000 euron tuet

Tänään klo 0:06

Mies kävi töissä ja nosti samalla jättimäiset työmarkkina- ja asumistuet entisen puolisonsa laatimilla papereilla. Törkeän petoksen paljastuttua he alkoivat syyttää toisiaan.

– En tiennyt, että nimissäni oli annettu virheellistä tietoa, mies väitti.

–  Toimin hänen pyynnöstään, enkä tiennyt hänen tuloistaan, ex-puoliso esitti.

Oikeus ei uskonut selityksiä, vaan tuomitsi kummatkin ehdolliseen vankeuteen yhteensä 46 500 suuruisessa tukihuijauksessa.
Miehen nimissä

Mies vetosi siihen, ettei osannut suomea eikä ollut toiminut tahallisesti.

Hän kertoi tulleensa maahan vuonna 2007 ja saaneensa oleskeluluvan kaksi vuotta myöhemmin. Hän ehti saada suomalaisnaisen kanssa kaksi lasta, kunnes pariskunta erosi vuoden loppupuolella.

Entiset rakastavaiset pitivät kuitenkin tiiviisti yhteyttä. Vuoden kuluttua erosta nainen ryhtyi auttamaan ex-miestään tämän tukihakemuksissa Kelalle. Mies kävi töissä muun muassa Fazerilla, nainen puolestaan hoiti miehen luona asunutta lasta.

Mies vei naiselle Kelalta tulleet kirjeet, tämä puolestaan käänsi ne miehelle. Nainen laati miehen nimissä hakemuksia, teki niihin selvityksiä ja oli Kelaan muutenkin yhteydessä ex-mieheensä liittyvissä asioissa.

Työmarkkinatukea, asumistukea ja lastenhoidon tukea koskevissa ilmoituksissa hän kirjoitti miehen olevan kokonaan työtön tai työvoimakoulutuksessa tai opiskelemassa. Yhdessä ilmoituksessa hän väitti Kelalle, että miehellä ei ollut hoitolisään vaikuttavia tuloja ja että kaikki tämän tulot olivat Kelalta.

Oikeus ei uskonut
Petossarja ehti jatkua yli kolme vuotta ennen paljastumistaan.

Nainen väitti, ettei miehen työssä käymisestä ollut koskaan keskusteltu. Oikeus ei kuitenkaan uskonut selitystä muun muassa siksi, että mies ja nainen olivat tavanneet toisiaan lähes päivittäin ja naisen lisäksi hoidettua heidän yhteistä lastaan miehen ollessa töissä.

Oikeus huomautti lisäksi, että äidinkieleltään suomenkielisenä nainen oli ymmärtänyt hakemusten, ilmoitusten ja viranomaiskirjeiden sisällön ja siitä huolimatta avustanut miestä täyttämään hakemukset virheellisin tiedoin.

Oikeus myös muistutti, että vaikka vastaajat olisivat olleetkin väittämällään tavalla tietämättömiä, ei heidän tarkoitukselliseksi katsottava tietämättömyytensä vapauttaisi heitä rikosvastuusta.

Ehdolliset tuomiot
Espoon käräjäoikeus tuomitsi vuonna 1986 syntyneen miehen törkeästä petoksesta kymmenen kuukauden mittaiseen ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Vuonna 1990 syntynyt nainen puolestaan sai kahden kuukauden ehdollisen tuomion avunannosta kyseiseen rikokseen.

Mies valitti tuomiostaan hovioikeuteen yrittäen vielä vedota siihen, että oli antanut asioidensa hoitamisen toisen henkilön tehtäväksi. Hän esitti, ettei hänellä puutteellisen kielitaidon vuoksi ollut edellytyksiä seurata kyseisen henkilön tekemiä toimenpiteitä eikä arvioida niiden oikeudellista merkitystä.

Selitykset eivät kuitenkaan vakuuttaneet Helsingin hovioikeutta, joka vahvisti käräjäoikeuden tuomion hiljattain antamallaan päätöksellä.

Rikossarja tapahtui vuosien 2011 ja 2015 välisenä aikana.
Eikö näiden mamujen tarvitse käydä missään työttömien tapaamisissa, kun huijaus on onnistunut tässäkin tapauksessa 3! vuoden ajan?!? Eikös työttömällä kantasuomalaisella ole velvollisuus käydä työvoimaviranomaisten juttusilla kerran-kaksi vuodessa?
Suomi on siinä aivan kärjessä, että me tiedetään jokainen henkilö, joka tänne on tullut, minkälaisella taustalla hän on tullut ja me pystytään niin kuin rekisterin kautta näkemään sitä tilannetta, minkä tyyppisiä ihmisiä meille tulee. - Päivi Nerg

Avatar
TavanTallaaja
Martin Beck
Viestit: 768
Liittynyt: Su Heinä 29, 2018 3:12 pm

Re: Mamu huijasi kelalta lähes 50 000 € - ehdollinen rangaistus

Viesti Kirjoittaja TavanTallaaja »

Ei välttämättä tarvitse. Mielestäni niitä pakkokäyntejä jaetaan aivan randomilla. Toiset joutuvat melko piankin työttömäksi jäätyään ja toiset voivat lonnia vuosia ilman että tarvitee. Varmasti asuinkunta vaikuttaa myös. Eräs tunnettu lakimuutos männävuosilta sai yhteydenotot taas vilkastumaan.

Rubiskreebeli
Jack Bauer
Viestit: 966
Liittynyt: Ti Marras 25, 2014 5:53 pm

Re: Mamu huijasi kelalta lähes 50 000 € - ehdollinen rangaistus

Viesti Kirjoittaja Rubiskreebeli »

12 vuotta Suomessa, mutta vielä ei kieli ole hallussa. Voi raukkaa. Lisää rahaa hälle sanon minä! Sitä varten on verot. Harmittaa kun kotoutukset aina epäonnistuu kun ei ole kunnon rahoituspohjaa.

Masteri
Nikke Knakkertton
Viestit: 152
Liittynyt: To Syys 12, 2019 8:12 pm

Re: Mamu huijasi kelalta lähes 50 000 € - ehdollinen rangaistus

Viesti Kirjoittaja Masteri »

Pitikö maksaa aiheettomat korvaukset takaisin vai saivatko pitää huijatut rahat itsellään?

JohanPomppas
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1374
Liittynyt: Su Loka 20, 2019 12:44 am

Re: Mamu huijasi kelalta lähes 50 000 € - ehdollinen rangaistus

Viesti Kirjoittaja JohanPomppas »

Mamuista en tiedä miten on / on ollut heidän kohdallaan. Aiemmin tosiaan "piti" käydä puolen vuoden välein naamaa näyttämässä työvoimatoimistossa, mutta kaikki tuo on vähentynyt sen myötä kun asiointi on siirretty nettiin. Aktiivimallin myötä kontaktit työvoimatoimistoon tapahtui joko ilmoittelemalla asioistaan tai kuittaamalla "sovitut" tehtävät työkkärin sivuilla oma-asioinnin kautta, ja sitten oma virkailija soitti jossain välissä ja puhelimitse tehtiin uusi suunnitelma. Jos mamuilla on ollut samanlainen systeemi, niin ehkä työpaikka on ollut sellainen, että on voinut vastailla puhelimeen.

Nämä selvästikin pariskunta, joka ei ole oikeasti eronnut kuin vain "paperilla", että saavat isommat tuet. Ajatelleet varmaan, että jos jäävät kiinni, niin voivat syyttää toisiaan ja luulleet ehkä ettei sitten jouduttaiskaan mihinkään vastuuseen, kun ei voida todistaa kumpi on syyllinen. Ainakin tavallinen pottunokka joutuu maksamaan tuet takaisin, jos on epähuomiossa tai tahallaan nostanut jotain, johon ei oikeutettu ole.

(Lisäys) Itse siis jossain välissä olin kuitenkin töissäkin suht. pitkään ja omat kokemukset työkkärin kanssa asiointiin perustuu tuonne vuosituhannen vaihteeseen ja nyt muutamaan viime vuoteen. Siinä välissä olin työelämässä mukana, niin en sit tiedä että missä vaiheessa mikäkin on muuttunut - ja mihin suuntaan.

Avatar
Rorschach
Hetty Wainthropp
Viestit: 496
Liittynyt: Ma Syys 08, 2008 9:29 am

Re: Mamu huijasi kelalta lähes 50 000 € - ehdollinen rangaistus

Viesti Kirjoittaja Rorschach »

Masteri kirjoitti:
To Joulu 26, 2019 8:16 pm
Pitikö maksaa aiheettomat korvaukset takaisin vai saivatko pitää huijatut rahat itsellään?
Nehän pitää aina maksaa takaisin ja rangaistukset tulee sitten päälle. Ei sitä edes mainita missään, koska niissä ei ole ollut tapana olla poikkeuksia. Omat kokemukseni ovat jo vanhempia, mutta viime vuosilta tiedän parin läheisen kokemuksista, että saa olla melkoinen velho, että onnistuu olemaan maksamatta Kelalle takaisin väärin perustein maksettuja rahoja. Edes pikkusummia ei katsota läpi sormien. Takaisinmaksuaikaa voi neuvotella, ettei joku työtön joudu maksamaan tonnia kerralla, mutta takaisin ne on aina maksettava.
"Eikä liene rangaistus / jos käymme hetken yhtä matkaa / kun hirviöiksi paljastumme / onko hyvät päivät valhetta sittenkään" A.W. Yrjänä / CMX

Avatar
John Kimble
Michael Knight
Viestit: 4124
Liittynyt: La Helmi 03, 2018 5:19 pm

Re: Mamu huijasi kelalta lähes 50 000 € - ehdollinen rangaistus

Viesti Kirjoittaja John Kimble »

Vähän kyllä kuulostaa epäilyttävältä jutulta jos mamu on ollut töissä eikä 3 vuoden ajalta mitään tietoa ole Kelaan tai TE-toimistoon mennyt siitä. Onko maksanut veroja?

Tukimääräkin kuulostaa hurjalta: 46 500 euroa kolmelle vuodelle, joka tekee 15 500 euroa vuodessa eli 1291 euroa kuukaudessa. Tällaisia tukia ei kantasuomalaiset saa Kelasta. Tämän tuen mamu on vielä siis saanut palkkansa päälle.

Kysymys herääkin kuinka paljon tällaisia mamujen Kela-huijauksia on tapahtunut ja tapahtuu Suomessa koko ajan? Kantasuomalaisilta tämä ei onnistu millään.

Tässä kannattaisi alkaa tutkimaan Kelan työntekijöidenkin toimia.
Radiopuhelin kirjoitti:
Ma Heinä 30, 2012 2:01 pm
Ulkomaalaisia ei tuomita heppoisimmilla perusteilla kuin suomalaisia. Korostuminen raiskaustilastoissa johtuu vain siitä että maahanmuuttajat yksinkertaisesti raiskaavat enemmän.

tötterö
Rico Tubbs
Viestit: 1209
Liittynyt: Pe Elo 30, 2013 9:11 am

Re: Mamu huijasi kelalta lähes 50 000 € - ehdollinen rangaistus

Viesti Kirjoittaja tötterö »

Ei tarvitse koskaan maksella takaisin kun on kenkäplankkia nassussa.
Menee tarveharkinnaisena, toisin kuin albiinoilla.

MohammedMohammed
Axel Foley
Viestit: 2287
Liittynyt: Su Huhti 09, 2017 4:49 pm

Re: Mamu huijasi kelalta lähes 50 000 € - ehdollinen rangaistus

Viesti Kirjoittaja MohammedMohammed »

John Kimble kirjoitti:
Pe Joulu 27, 2019 3:22 am
Vähän kyllä kuulostaa epäilyttävältä jutulta jos mamu on ollut töissä eikä 3 vuoden ajalta mitään tietoa ole Kelaan tai TE-toimistoon mennyt siitä. Onko maksanut veroja?

Tukimääräkin kuulostaa hurjalta: 46 500 euroa kolmelle vuodelle, joka tekee 15 500 euroa vuodessa eli 1291 euroa kuukaudessa. Tällaisia tukia ei kantasuomalaiset saa Kelasta. Tämän tuen mamu on vielä siis saanut palkkansa päälle.

Kysymys herääkin kuinka paljon tällaisia mamujen Kela-huijauksia on tapahtunut ja tapahtuu Suomessa koko ajan? Kantasuomalaisilta tämä ei onnistu millään.

Tässä kannattaisi alkaa tutkimaan Kelan työntekijöidenkin toimia.
Suomalainen saanee 800-900€/kk tukea. Ehkä poikkeustapauksissa 1000€.
Suomi on siinä aivan kärjessä, että me tiedetään jokainen henkilö, joka tänne on tullut, minkälaisella taustalla hän on tullut ja me pystytään niin kuin rekisterin kautta näkemään sitä tilannetta, minkä tyyppisiä ihmisiä meille tulee. - Päivi Nerg

Avatar
Rorschach
Hetty Wainthropp
Viestit: 496
Liittynyt: Ma Syys 08, 2008 9:29 am

Re: Mamu huijasi kelalta lähes 50 000 € - ehdollinen rangaistus

Viesti Kirjoittaja Rorschach »

John Kimble kirjoitti:
Pe Joulu 27, 2019 3:22 am
Tukimääräkin kuulostaa hurjalta: 46 500 euroa kolmelle vuodelle, joka tekee 15 500 euroa vuodessa eli 1291 euroa kuukaudessa. Tällaisia tukia ei kantasuomalaiset saa Kelasta. Tämän tuen mamu on vielä siis saanut palkkansa päälle.

Kysymys herääkin kuinka paljon tällaisia mamujen Kela-huijauksia on tapahtunut ja tapahtuu Suomessa koko ajan? Kantasuomalaisilta tämä ei onnistu millään.
MohammedMohammed kirjoitti:
Pe Joulu 27, 2019 8:24 am
Suomalainen saanee 800-900€/kk tukea. Ehkä poikkeustapauksissa 1000€.
Kun kerran on valmiiksi internetissä, tällaiset netistä helposti tarkastettavat asiat kannattaisi varmaan tarkistaa ennen kuin spedeilee foorumilla ja tekee itsestään pellen. Miehen luona on uutisen mukaan asunut lapsi ja hän on saanut työmarkkinatukea sekä asumistukea. Työmarkkinatuki on keskimäärin noin 700 euroa. Jos asuu pääkaupunkiseudulla ja asunnon vuokra on esimerkiksi 750 euroa, työtön lapsen kanssa asuva saa siihen työmarkkintuen päälle 600 euroa asumistukea ja 1300 kuukaudessa on kasassa. Onnistuu niin mamulta kuin kantasuomalaiseltakin, eikä ole mikään poikkeustapaus. Toki tuohon asumistukeen vaikuttaa esimerkiksi asumiskunta, eli jos asuu Posiolla, tuollainen tuki ei liene mahdollinen. Ja jos asuu yksin, ei sallita yhtä korkeaa vuokraa kuin lasten kanssa asuessa jnejne.

Tietenkin tuossa nyt on kusetettu kelaa, kun on samaan aikaan ollut töissä ja ei ole ollut koko aikana oikeutettu noihin etuuksiin, mutta tämä onnistuu aivan samalla tavoin kantasuomalaiseltakin, kunhan on tarpeeksi kusipäinen ja huijaa kelaa. Lisäksi pitää olla melko tyhmä, koska noista jää melko helposti kiinni ja kuten tuossa aiemmin mainitsin, ylimääräiset karhutaan aina pois vaikka kyse olisi satasesta. Tällaisista suunnitelmallisista kusetuksista vielä oikeusjuttu päälle, maksettavaksi sakkoja ja muuta mukavaa. Ja hyöty alun perinkin naurettava, kun kolme vuotta joutuu huijaamaan että saa kasaan 50 tonnia.
"Eikä liene rangaistus / jos käymme hetken yhtä matkaa / kun hirviöiksi paljastumme / onko hyvät päivät valhetta sittenkään" A.W. Yrjänä / CMX

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17032
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Mamu huijasi kelalta lähes 50 000 € - ehdollinen rangaistus

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Rorschach kirjoitti:
La Joulu 28, 2019 1:53 am

Miehen luona on uutisen mukaan asunut lapsi ja hän on saanut työmarkkinatukea sekä asumistukea. Työmarkkinatuki on keskimäärin noin 700 euroa. Jos asuu pääkaupunkiseudulla ja asunnon vuokra on esimerkiksi 750 euroa, työtön lapsen kanssa asuva saa siihen työmarkkintuen päälle 600 euroa asumistukea ja 1300 kuukaudessa on kasassa. Onnistuu niin mamulta kuin kantasuomalaiseltakin, eikä ole mikään poikkeustapaus. Toki tuohon asumistukeen vaikuttaa esimerkiksi asumiskunta, eli jos asuu Posiolla, tuollainen tuki ei liene mahdollinen. Ja jos asuu yksin, ei sallita yhtä korkeaa vuokraa kuin lasten kanssa asuessa jnejne.

Tietenkin tuossa nyt on kusetettu kelaa, kun on samaan aikaan ollut töissä ja ei ole ollut koko aikana oikeutettu noihin etuuksiin, mutta tämä onnistuu aivan samalla tavoin kantasuomalaiseltakin, kunhan on tarpeeksi kusipäinen ja huijaa kelaa. Lisäksi pitää olla melko tyhmä, koska noista jää melko helposti kiinni ja kuten tuossa aiemmin mainitsin, ylimääräiset karhutaan aina pois vaikka kyse olisi satasesta. Tällaisista suunnitelmallisista kusetuksista vielä oikeusjuttu päälle, maksettavaksi sakkoja ja muuta mukavaa. Ja hyöty alun perinkin naurettava, kun kolme vuotta joutuu huijaamaan että saa kasaan 50 tonnia.
Kuten Rorschach mainitsee, niin luvut ovat oikeita, mutta ovatko ne oikein, onkin eri juttu. Kummallista, että joutenolosta pitää maksaa ja asuminen vielä siihen päälle. Samaan aikaan tällä itketään kun joku myy Virosta tuotua alkkoholia eikä maksa siitä veroja. Siksikö niitä pitäisi maksaa, että joku muukalainen voi hyödyntää niitä saadessaan kivan kämpän ja ilmaisen elämän - siitä jokin sata euroa kuussa oman taskuun muutaman pullon myymisestä on pikku juttu. Mutta niistä saadaan isoja juttuja lehtiin...

Mutta emme saa unohtaa, että ei niitä välttämättä tarvitse maksaa takaisin. Siitä on jopa KKO:n päätös; etiopialainen, väärillä henkilötiedoilla maahan tullut nainen sai erilaisia yhteiskunnan tukia vuodessa yli 30 000 euroa. Hänen ei tarvinnut maksaa niitä takaisin.
- Paljonko pitää veroja maksavan tienata = tehdä töitä, että saa summan puhtaana käteen?
Täällä on hyvä olla – mukava paikka, kiva tunnelma
Ulkomaalaisperheelle sosiaalitukea 3215 euroa + asunto puhtaana käteen
”Yksi ryhmän naisista kertoo saapuneensa Suomeen runsas vuosi sitten pakolaisleiriltä Iranista. Hän korostaa, ettei tullut kävellen rajan yli, vaan lentokoneella kolmen täysi-ikäisen tyttärensä ja yhden alaikäisen poikansa kanssa. Viisihenkisen perheen toimeentulo on äidin mukaan turvattu, koska turvapaikan saaneet tyttäret ja äiti saavat kukin 780 euroa*) kuukaudessa, alaikäisestä pojasta maksetaan lapsilisä. Asumistuki kattaa asumismenot.
- Kiitos, että saimme turvapaikan Suomesta. Täällä on hyvä olla, nainen hymyilee.”

Lapsilisä yhdestä lapsesta on 94,88 euroa. Puhtaana käteen siis 3.215 euroa kuukaudessa – asumismenot nolla. Perheellä on mitä ilmeisimmin 3 tai 4 huonetta ja keittiö, jonka kk-vuokra Peltolammin alueella on noin 1200 euroa. Eli puhtaana käteen 4.415 euroa. (Helsingissä vastaavan kokoisten SATO-asuntojen vuokra on 1700-2000 euroa.)

*)Työtön maahanmuuttaja saa työttömyystukea 680 euroa kuukaudessa. KELAn etuviidakosta ei selviä, mistä 100 euroa suurempi tuki johtuu. Yhden alaikäisen lapsen äiti saa työttömyyskorvausta 790 euroa. Hallitus perui viime syksynä esityksensä kotoutumistuesta, joka olisi ollut 90 % peruspäivärahan määrästä. Perustuslain mukaan Suomi kuuluu kaikille yhdenvertaisuusperiaatteen takia.
IL blogi Pauli Vahtera
6.7.2017

Juu, että pimeän viinan myynti se on kun romahduttaa verotulot - niin kuin täällä JR ketjuissa jotkut neidit pilittävät.
- Vaan miten ne menot saataisiin kuriin - siihen ei neideillä ole mitään esitettävää.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Leikkikaveri

Re: Mamu huijasi kelalta lähes 50 000 € - ehdollinen rangaistus

Viesti Kirjoittaja Leikkikaveri »

Sen kummemmin puuttumatta näihin täysin järjettömiin ulkoatulleiden sos.avustuksiin haluaisin kommentoida tätä kaljarahtia, saanko?
Kiitos kunniasta, kröhm: kun suomalainen väkijuomatehdas valmistaa tölkillisen, vaikkapa nyt olutta, niin se tekee sen ansaitsemismielessä, ja valtio nappaa niin panijalta kuin itse firmaltakin verot päältä.
Sitten tölkki lähtee maailmalle, monien välikäsien kautta, ja kaikkia veroherra muistaa.
Lopulta tölkki patsastelee joko laivan hyllyllä tai tallinnan selverin tms.myyntitiskillä.
Sitten paikalle astelee suomalainen, moneen kertaan eri asioista verotettu trokari, ostaa sen ja tuo takaisin suomeen, myy sen raskaasti verotetulle kanssatoverilleen, ja ostaa joitain verotettuja tuotteita.
Tähän kun lisätään se, että tuo kavala trokari on maksanut veronalaisen laivalipun eestaas, niin paljonko jää käpälään, noin niinku oikeesti verottomana?

Tuskin tota viittäkytätonnii jonka joku jostain nostaa kelagoldilla, ja niitä jokusia on paljon, liian paljon.

Sekavaa on. Niin pitääkin ettei kaikki tajuu.

tötterö
Rico Tubbs
Viestit: 1209
Liittynyt: Pe Elo 30, 2013 9:11 am

Re: Mamu huijasi kelalta lähes 50 000 € - ehdollinen rangaistus

Viesti Kirjoittaja tötterö »

Mut toi kiinnostaa valtakoneistoa koska olet suomalainen ja maksanut jo ERÄÄNKIN euron yhteiseen kassaan, toisin kuin tämä plankkinaama jolle kaikki annetaan kuin tarjottimella ilman minkäänsortin vastikkeellisuutta.
Sit meitä pidetään rasisteina tai ihan sama mitä termistöä käytetään jos ollaan sitä mieltä että apua saa pyytää mutta kaikkea ei pidä saada "heti ja nyt" automaattisesti.
Sit vielä nämä kurakuonot syyllistyy maaperällämme rikoksiin ja me paijaamme päitä.
Joku tässä yhteiskunnassa on kyllä niin saatanan vinossa vaikka voimasanaa käytänkin.
Jos tänne tullaan valmiiseen pöytään niin onko se vaikeaa elää ihmisiksi ja kunnioittaa tätä kansaa/maata?
Kyllä se on kun kiittämättömät *askat tänne soluttautuu ja eliitti sen hyväksyy.
Sit meidän naisväki vielä huutelee et jipii, lisää näitä !

Leikkikaveri

Re: Mamu huijasi kelalta lähes 50 000 € - ehdollinen rangaistus

Viesti Kirjoittaja Leikkikaveri »

Lähetkö mukaan hyppäämään valmiiseen pöytään vaikka nyt,,, no ei nyt tuu mieleen, mutta johonkin lämpimään maahan jossa öljy suihkuaa maasta ja impyet tanssivat lähteen ympärillä?
Siellä on pöytä katettuna meille kaikille, ihonväristä ja uskonnosta piittaamatta.
Lähe mukaan vaan, naiset meni jo, ja sosiaaliturva kattaa suomesta asti.

Ihana maailma.

Avatar
John Kimble
Michael Knight
Viestit: 4124
Liittynyt: La Helmi 03, 2018 5:19 pm

Re: Mamu huijasi kelalta lähes 50 000 € - ehdollinen rangaistus

Viesti Kirjoittaja John Kimble »

Rorschach kirjoitti:
La Joulu 28, 2019 1:53 am
Työmarkkinatuki on keskimäärin noin 700 euroa. Jos asuu pääkaupunkiseudulla ja asunnon vuokra on esimerkiksi 750 euroa, työtön lapsen kanssa asuva saa siihen työmarkkintuen päälle 600 euroa asumistukea ja 1300 kuukaudessa on kasassa.
Asumistuen osalta meni lähelle. Noilla antamillasi tiedoilla saisi n. 596 euroa maksimit asumistukea Helsingissä... Joka on mielestäni aivan järjetön summa ja nämä menee täysin varakkaiden asuntosijoittajien taskuun kaikki tulonsiirtona.

Työmarkkinatuen osalta meni siltä osin metsään, että se on Kelan sivujen mukaan 32,40/pv JOS aktiivimalli täyttyy eli bruttona 648 euroa ja siitä verot pois, perus ennakkopidätysprosentti on 20%. Jos laskee 21,5 mukaan tulee bruttona 696,6 e/kk josta myös verot pois. Veikkaisin ettei tällä mamupaskeella ole aktiivimalli täyttynyt joten noista sitten vajaa 5% pois vielä. Eli ei mitenkään voi 700 e/kk saada työmarkkinatukea ellei ole jotain mamulisää. Ennakkopidätyksen Kela vähentää jo ennen maksua joten jotain muuta tuossa lähes 1300 eurossa on mukana koska verojahan ei makseta takaisin Kelaan vaan Kela perii maksetun nettomäärän mukaisesti. Olisiko jotain tukea vielä lapsesta mukana tai toimeentulotukea.

Edit. tjaa tuossahan yllä IL:n artikkelin mukaan mamut saa 780 euroa tukea/mitälie per nuppi eli yli 100 euroa enemmän kuin kantasuomalaiset. Siihen vielä asumistuet päälle jokaiselle. Itse asiassa kantasuomalaisilla täysi-ikäisillä lapsilla peruspäiväraha vähenee jos asuu vanhempiensa kanssa, mutta mamuilla ei näköjään.

Kuva
Radiopuhelin kirjoitti:
Ma Heinä 30, 2012 2:01 pm
Ulkomaalaisia ei tuomita heppoisimmilla perusteilla kuin suomalaisia. Korostuminen raiskaustilastoissa johtuu vain siitä että maahanmuuttajat yksinkertaisesti raiskaavat enemmän.

Vastaa Viestiin