Mika Moring (ent. Olander) - 6 vuoden tuomio useista seksuaalirikoksista ja epäily kahdesta taposta

Otsikon mukaisesti. Myös onnettomuudet pienistä suuriin. Pohjustamattomat keskustelunavaukset.
Haarahaukka
Javier Pena
Viestit: 1819
Liittynyt: Ma Elo 25, 2008 11:53 pm

Re: Saara Arva, 35, nähty viimeksi Vesannolla elo-syyskuun vaihteessa

Viesti Kirjoittaja Haarahaukka »

Tänään erään toisen vesantolaisen mukaan olivat leiriintyneet Horonkylässä. Horonkyläntien ja Järvenpääntien risteyksen lähellä olevan kahden lammen tienoolla. Leiriintyneenä on ollut muitakin mm. Thaimaalaisia marjanpoimijoita ja myös paikallisia henkilöitä vietti siellä aikaa.

Vesannolla on paljon marjatiloja, joten se kausityöläisistä johtuen on loppukesästä melko kansainvälinen paikka.
Buy the ticket, take the ride!
Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Saara Arva, 35, nähty viimeksi Vesannolla elo-syyskuun vaihteessa

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Tay77 kirjoitti: Ti Joulu 03, 2019 11:10 pm Pahoitteluni jo etukäteen mutta pelkästään kuvan ja uutisen perusteella tuli kyllä välittömästi mieleeni, että varsin "liikkuvaisesta ja jopa epästabiilista" henkilöstä on kyse.
Sama mielikuva tuli pelkän kuvan perusteella, joskin valaistus voi tehdä joskus tavallisesta kiltistä perhetytöstäkin narkkisilmän - tarkemmin tässä tapauksessa kiinnitti huomiota voimakkaiden kipulääkkeiden käyttäjille tyypilliset nuppineulapupillit ja muutenkaan ei hyvin ole itseään sukinut viime aikoina ainakaan tai kuva otettu poliisin toimesta ja tiloissa.

Rahaa tuo käytös kuitenkin vaatisi, joten olisin tosi huolissani, jos sitä ei ole tililtään käyttänyt. Itsetuho tulee mieleen avausjutun perusteella, enkä ole loppuketjua siis lukenut.
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.
Etsijä84
Alokas
Viestit: 5
Liittynyt: Pe Syys 06, 2019 11:11 am

Re: Saara Arva, 35, nähty viimeksi Vesannolla elo-syyskuun vaihteessa

Viesti Kirjoittaja Etsijä84 »

Putterson tuossa mietiskeli, että tietääkö tämän saaran, että onko sama henkilö.
No minä tunnen. Tai siis en tunne, vaan tiesin aikoinaan. Käytiin samaa koulua. Ei kyllä kuulunut omaan kaveriporukkaan niin tiiviisti, että tietäisin mitä tämä saara touhusi, tai missä seuroissa liikkui varsinaisesti.
Oli ehkä vähän levoton, mutta niinhän me kaikki.

Mutta samoja kotibileitä kävi joskus mitä itsekin, ja koulussa nähtiin.
Tapahtumat sijoittuvat 2000luvun alkuun.
Ja pohjois helsinkiin.

Hätkähdytti itseäni, kun näin tutun nimen täällä foorumilla kadonneena. Uutinen on mennyt jotenkin ohi..
Sinänsä surullista että noilta samoilta kulmilta missä kasvettiin, niin joka toinen on tyyliin kuollu huumeisiin, tapettu tai tappanu itse jonkun ja istuu/nu linnassa.

Kovaa menoa oli.

Todella surullista, ja itsellä tunne, että ongelmat liittyvät nimenomaan päihteisiin. Mitään merkittävää kehityksellistä poikkeavuutta ei ainakaan oman muistini mukaan ollut saaralla.
nahjus
Scooby-Doo
Viestit: 28
Liittynyt: Ke Tammi 02, 2019 11:04 am

Re: Saara Arva, 35, nähty viimeksi Vesannolla elo-syyskuun vaihteessa

Viesti Kirjoittaja nahjus »

Tekijästä kellää tietoa?
Avatar
SYLWAR
Adrian Monk
Viestit: 2833
Liittynyt: La Elo 20, 2011 1:24 am
Paikkakunta: Västernorrland SWE

Re: Saara Arva, 35, nähty viimeksi Vesannolla elo-syyskuun vaihteessa

Viesti Kirjoittaja SYLWAR »

nahjus kirjoitti: To Tammi 09, 2020 6:29 pm Tekijästä kellää tietoa?
Niin tosiaankin, ois mukava saada tälle kopissa olevalle hiukan nimeä, Iltalehti näyttää tänään taas tarttuneen tähän asiaan:



35-vuotias Saara katosi syksyllä – nyt poliisi epäilee, että hänet surmattiin: kerro tietosi, jos näit tällaisen auton


6070f66d7c390ab5bdf9243366c8174a0e7a5850109540cd667347c7ddde5ff5.jpg
6070f66d7c390ab5bdf9243366c8174a0e7a5850109540cd667347c7ddde5ff5.jpg (38.99 KiB) Katsottu 9900 kertaa


Vuonna 1984 syntynyt, helsinkiläinen Saara Arva katosi Vesannolla elo–syyskuun vaihteessa 2019. Viimeinen havainto naisesta on Vesannon Horonkylältä 1. syyskuuta. Aikaväli viimeiselle havainnolle on noin kello 18–20.

Iltalehti kertoi Arvan katoamisesta jo viime vuoden puolella.

Itä-Suomen poliisilaitos tiedottaa nyt, että se tutkii tapausta henkirikoksena. Taposta epäiltynä on vangittuna eteläsuomalainen keski-ikäinen mies. Rikosylikonstaapeli Antti Aamuvuori tarkentaa Iltalehdelle, että rikosnimike on tässä vaiheessa tappo.

Aamuvuori kertoo, että tapaus muuttui henkirikostutkinnaksi viime vuoden puolella. Epäilty otettiin kiinni joulukuun puolella.

Onko epäilty myöntänyt surmanneensa Saara Arvan?

–Epäilty on varmasti jollain tasolla selvittänyt asiaa. Mutta vielä ollaan kaukana siitä, että tämä olisi selvitetty asia.

Tunsivatko he entuudestaan?

– Ilmeisesti he ovat kesällä liikkuneet yhdessä. Eli ainakin jollain tavalla.

Kerro tietosi
Poliisi pyytää havaintoja tapaukseen liittyen.

– Poliisi on kiinnostunut kaikista Saara Arvaa ja hänen käytössään ollutta autoa koskevista havainnosta elo–syyskuun vaihteen 2019 ajalta, poliisi korostaa tiedotteessa.

Tämän hetken tiedon mukaan Arvalla oli katoamisaikaan yllään harmaa huppari, mustat housut sekä mahdollisesti musta pipo. Arvan tiedetään liikkuneen viime kesän ja syksyn aikana mustalla Audi-merkkisellä henkilöautolla. Poliisi välitti kuvan vastaavasta autosta medialle.

Pituudeltaan Arva on 165 senttiä pitkä. Hän on vartaloltaan hoikka ja hänellä on tummat hiukset.

Kaikki Arvaan liittyvät havainnot ja mahdolliset olinpaikkatiedot tulee ilmoittaa Itä-Suomen poliisin vihjenumeroon 0295 415 232 tai sähköpostilla [email protected]
Parsan imeskely on portti kohti kovempien huumeiden käyttöä.
Parsakaalia kannabiksena myyneelle kaksikolle ja sitä ostaneelle miehelle tuomiot huumausainerikoksesta Jyväskylässä
Ryder
Olivia Benson
Viestit: 729
Liittynyt: To Marras 23, 2017 1:59 pm

Re: Saara Arva, 35, nähty viimeksi Vesannolla elo-syyskuun vaihteessa

Viesti Kirjoittaja Ryder »

Poliisi epäilee henkirikosta: Mustalla Audilla liikkunut 35-vuotias Saara katosi kuukausia sitten – keski-ikäinen mies vangittu

Poliisi epäilee vuonna 1984 syntyneen Saara Arvan joutuneen henkirikoksen uhriksi.

Viimeinen havainto helsinkiläisestä Saara Arvasta on tehty Vesannon Horonkylällä 1. syyskuuta 2019.

Poliisi tutkii tapausta henkirikoksena, ja rikoksesta epäiltynä on vangittuna eteläsuomalainen keski-ikäinen mies.

35-vuotias Arva on 165 senttimetriä pitkä ja vartaloltaan hoikka. Hänellä on tummat hiukset. Tämän hetken tiedon mukaan Arvalla on ollut katoamisaikaan yllään harmaa huppari ja mustat housut sekä mahdollisesti musta pipo.

Arvan tiedetään liikkuneen viime kesän ja syksyn aikana mustalla Audilla.

Poliisi on kiinnostunut kaikista Saara Arvaa ja hänen käytössään ollutta autoa koskevista havainnoista elo-syyskuun vaihteen 2019 ajalta.

Kaikki Arvaan liittyvät havainnot ja mahdolliset olinpaikkatiedot tulee ilmoittaa Itä-Suomen poliisin vihjenumeroon 0295 415 232 tai sähköpostilla [email protected].
MTV3 Uutiset antaa ymmärtää,että se musta Audi oli nimenomaan Saaran. Samassa uutisessa oli kuva Saarasta nousemassa autoon.
Pippuri1
Alokas
Viestit: 2
Liittynyt: Ti Syys 04, 2018 12:09 pm

Re: Saara Arva, 35, nähty viimeksi Vesannolla elo-syyskuun vaihteessa

Viesti Kirjoittaja Pippuri1 »

Tässä ketjussa veikatut asiat pitää ihan paikkansa, ihan pelkällä vesi, alkoholi linjalla ei tämä neiti elänyt ja viimeksi oli ihan pihalla silmät päässä seisoen joten veikkaan huume tms velkoja, tosin perheessä on näitä linnassa istujia joten mistä sitä tietää
Vepe
Alibin satunnaislukija
Viestit: 58
Liittynyt: Ti Marras 20, 2018 3:21 pm

Re: Saara Arva, 35, nähty viimeksi Vesannolla elo-syyskuun vaihteessa

Viesti Kirjoittaja Vepe »

Syksyllä kadonneen Saara Arvan tapaukseen liittyy hämmentävä mysteeri: Miksi nainen ja hänen tapostaan epäilty mies liikkuivat Vesannolla? "Sukulaisia heillä ei siellä asu. Tutkitaan sitä, mikä tuonne Vesannolle on juuri vetänyt.


Poliisi etsii saara arvaa
Poliisi etsii saara arvaa
poliisi-etsii-saara-arva.jpg (131.03 KiB) Katsottu 8446 kertaa


Helsinkiläinen Saara Arva, 35, katosi Vesannolla Pohjois-Savossa syyskuun alussa. Poliisi epäilee naisen joutuneen henkirikoksen uhriksi.

Viimeinen varma silminnäkijähavainto Arvasta on tehty Vesannon Horonkylällä syyskuun ensimmäinen päivä alkuillasta.

Poliisi tiedotti torstaina, että Arvan katoamista tutkitaan henkirikoksena. Taposta epäiltynä on vangittu helsinkiläinen keski-ikäinen mies.

– Kyllä he tuntevat toisensa, ja jonkinlainen suhde heillä oli. Tiedetään, että Arva ja mies ovat kesän aikana liikkuneet yhdessä Vesannon suunnalla. Miehellä on rikoshistoriaa, mutta ilmeisesti ei ihan lähiajoilta, rikosylikonstaapeli Antti Aamuvuori Itä-Suomen poliisilaitokselta kertoo.

Tutkinnassa ei ole toistaiseksi selvinnyt, miksi Arva ja mies liikkuivat Vesannon suunnalla.

– Esimerkiksi sukulaisia heillä ei siellä asu. Tutkitaan sitä, mikä tuonne Vesannolle on juuri vetänyt.

Aamuvuori sanoo, että Arvasta ja miehestä on tehty runsaasti havaintoja kesäkuusta lähtien Vesannon alueella.

Katoamisilmoitus jo syksyllä
Omaiset tekivät Arvasta katoamisilmoituksen syyskuun loppupuolella.

Rikosylikonstaapeli Aamuvuori ei kuitenkaan kerro, mikä oli se ratkaiseva käänne, jolloin katoaminen muuttui henkirikostutkinnaksi.

– Epäily henkirikoksesta vahvistui joulukuun puolivälin jälkeen, jolloin mies otettiin kiinni ja myöhemmin vangittiin. Mies ei ole kuulusteluissa tunnustanut henkirikosta, mutta olemme saaneet selkoa kesän tapahtumista. Kaukana ollaan kuitenkin siitä, että asia olisi selviämässä.

Ruumista ei ole löydetty
Arvan ruumista ei ole toistaiseksi löydetty.

Arva on 165 senttimetriä pitkä ja vartaloltaan hoikka. Hänellä on tummat hiukset. Tämän hetken tiedon mukaan Arvalla on ollut katoamisaikaan yllään harmaa huppari ja mustat housut sekä mahdollisesti musta pipo.

Arvan tiedetään liikkuneen viime kesän ja syksyn aikana mustalla Audilla.

– Arva kävi myös alkukesästä miehen kanssa Audilla Lapissa.

Poliisi on kiinnostunut kaikista Saara Arvaa ja hänen käytössään ollutta autoa koskevista havainnoista elo-syyskuun vaihteen 2019 ajalta.

Kaikki Arvaan liittyvät havainnot ja mahdolliset olinpaikkatiedot tulee ilmoittaa Itä-Suomen poliisin vihjenumeroon 0295 415 232 tai sähköpostilla [email protected].
Avatar
dazu
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4667
Liittynyt: Pe Elo 19, 2011 4:28 pm
Paikkakunta: Tampereen puukotushoodit

Re: Saara Arva, 35, nähty viimeksi Vesannolla elo-syyskuun vaihteessa

Viesti Kirjoittaja dazu »

Pippuri1 kirjoitti: Pe Tammi 17, 2020 3:28 pmTässä ketjussa veikatut asiat pitää ihan paikkansa, ihan pelkällä vesi, alkoholi linjalla ei tämä neiti elänyt ja viimeksi oli ihan pihalla silmät päässä seisoen joten veikkaan huume tms velkoja, tosin perheessä on näitä linnassa istujia joten mistä sitä tietää
Tekijä on ilmeisesti Saaran lyhytaikainen miesystävä...
Suomen on ottanut otteeseensa USAsta ja Venäjältä johdettu alt-right oikeisto ja USAsta johdettu vihervasemmisto, jotka toteuttavat USAn ja Venäjän sisäpolitiikkaa Suomessa ja ovat näin tehneet Suomesta ks. maiden jatkeen ja vieneet Suomelta itsenäisyyden
Celeste
Poliisikoira Rex
Viestit: 264
Liittynyt: Ma Loka 19, 2009 10:47 pm

Re: Saara Arva, 35, nähty viimeksi Vesannolla elo-syyskuun vaihteessa

Viesti Kirjoittaja Celeste »

"Minua aina epäilyttää nämä joilla on useampi profiili facessa. Yleensä ovat päihdevastaavia. Ei yksi ihminen tarvitse facessa yhtään enempää kuin yhden profiilin."

Riippu ja roikkuu.. syitä voi olla muitakin, kuten itsellä. On ryhmä facessa ja mulla on yypee profu ja sit hlö kohtainen. =)
kallooni on pultattu tahto,
se tahtoo häpeästä ylpeyteen.
Olen luovuttanut ainakin puoli kertaa,
eikä sitä edes puoliksi lasketa.
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17102
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Saara Arva, 35, nähty viimeksi Vesannolla elo-syyskuun vaihteessa

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Helsinkiläinen Saara katosi Savossa: Kasvoissa nähty vammoja – kesän leirikumppani vangittu

Kadonnut nainen liikkui ennen katoamistaan paljon epäillyn seurassa.

Itä-Suomen poliisi kertoo edenneensä helsinkiläisen Saara Arvan katoamistapauksen ja epäillyn henkirikoksen tutkinnassa.

Vuonna 1984 syntyneestä Arvasta ei ole havaintoja elo-syyskuun vaihteen 2019 jälkeen. Hänet nähtiin viimeisiä kertoja muun muassa Vesannon Horonkylällä 1.9. noin kello 18–20. Poliisi alkoi tutkinnan pitkittyessä epäillä henkirikosta ja otti kiinni eteläsuomalaisen miehen.

Tilanne on yhä voimassa. Epäilty on vangittuna taposta epäiltynä. Poliisi ei kerro ruumiin löytymisestä, mutta tutkinnassa on muuten tullut edistystä.
– Saara Arva ja hänen seurassaan ollut mieshenkilö ovat liikkuneet yhdessä kiinteästi kesän ajan Vesanto-Tervo-Konnevesi-akselilla ja leiriytyneet useissa eri paikoissa muun muassa metsäpalstoilla ja vesistöjen läheisyydessä, poliisi tiedottaa.

Rikostutkijat ovat kuulustelleet runsaasti todistajia. Osa on kertonut, että Arvan kasvoissa oli silminnähtäviä vammoja ennen katoamista.

Arva on yhä kateissa. Talvi keskeytti maastoetsinnät, mutta leudon sään vuoksi poliisi on päässyt jatkamaan niitä.

Arvan ja miesepäillyn liikkeistä pyydetään lisää havaintoja, erityisesti syyskuun vaihteesta. Poliisi kertoo, että kaksikko liikkui mustalla Audi-henkilöautolla. Tällä hetkellä viimeinen havainto naisesta on Neiturin kanavalta Vesannolta 31. elokuuta iltapäivällä.
Iltalehti
19.2.2020 10:05
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
hipsulainen
Axel Foley
Viestit: 2378
Liittynyt: Pe Elo 24, 2007 2:29 pm
Paikkakunta: Lahti

Re: Saara Arva, 35, nähty viimeksi Vesannolla elo-syyskuun vaihteessa

Viesti Kirjoittaja hipsulainen »

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/8bce ... 38ad5fcd65

Helsinkiläinen Saara, 35, katosi Savossa: Kasvoissa nähty vammoja – kesän leirikumppani vangittu

Tänään klo 10:05 (muokattu klo 10:48)

Kadonnut nainen liikkui ennen katoamistaan paljon epäillyn seurassa.
Itä-Suomen poliisi etsii yhä helsinkiläisen Saara Arvan ruumista.
Taposta epäilty seurustelukumppani leireili autossa kadonneen kanssa viime kesällä.
Mies väittää, että Arva on elossa ja katosi omasta tahdostaan tai eksyi metsään.

Kuva
Saara Arvan katoamisesta pyydetään edelleen havaintoja. [POLIISI]

Itä-Suomen poliisi kertoo edenneensä helsinkiläisen Saara Arvan katoamistapauksen ja epäillyn henkirikoksen tutkinnassa.

Vuonna 1984 syntyneestä Arvasta ei ole havaintoja elo-syyskuun vaihteen 2019 jälkeen. Hänet nähtiin viimeisiä kertoja muun muassa Vesannon Horonkylällä 1.9. noin kello 18–20. Poliisi alkoi tutkinnan pitkittyessä epäillä henkirikosta ja otti kiinni eteläsuomalaisen miehen.

Tilanne on yhä voimassa. Epäilty on vangittuna taposta epäiltynä. Poliisi ei kerro ruumiin löytymisestä, mutta tutkinnassa on muuten tullut edistystä.

– Saara Arva ja hänen seurassaan ollut mieshenkilö ovat liikkuneet yhdessä kiinteästi kesän ajan Vesanto-Tervo-Konnevesi-akselilla ja leiriytyneet useissa eri paikoissa muun muassa metsäpalstoilla ja vesistöjen läheisyydessä, poliisi tiedottaa.

Rikostutkijat ovat kuulustelleet runsaasti todistajia. Osa on kertonut, että Arvan kasvoissa oli silminnähtäviä vammoja ennen katoamista.

Arva on yhä kateissa. Talvi keskeytti maastoetsinnät, mutta leudon sään vuoksi poliisi on päässyt jatkamaan niitä.

Arvan ja miesepäillyn liikkeistä pyydetään lisää havaintoja, erityisesti syyskuun vaihteesta. Poliisi kertoo, että kaksikko liikkui mustalla Audi-henkilöautolla. Tällä hetkellä viimeinen havainto naisesta on Neiturin kanavalta Vesannolta 31. elokuuta iltapäivällä.

Väittää, että nainen on elossa

Rikosylikomisario Mikko Lyytinen Itä-Suomen poliisista kertoo joitakin lisätietoja tapauksen taustalta. Epäilty kiistää henkirikoksen, mutta on selvittänyt muun muassa kaksikon väitettyjä liikkeitä viime kesältä.

– Hän pitää käsityksenään, että Arva on elossa. Mitkään tutkinnassa ilmenneet seikat eivät kuitenkaan osoita, että näin olisi, Lyytinen sanoo.

– Yhteydenotot omaisiin ovat loppuneet katoamisajankohdan jälkeen, eikä hänestä löydy merkintöjä erinäisissä paikoissa. Merkintöjä on viimeksi tullut juuri Vesannolla.

Merkinnöillä Lyytinen voi tarkoittaa esimerkiksi henkilön kirjautumisia verkkopankkeihin, sairaanhoitolaitoksiin tai muihin julkisiin palveluihin.

Epäilty on väittänyt, että nainen ”suuhtahti” jossakin vaiheessa ja lähti kävelemään erästä hiekkatietä pitkin. Mies väittää, että Arva katosi omaehtoisesti tai eksyi metsään.

Kuva
Osapuolet liikkuivat tämänkaltaisella mustalla Audilla. [POLIISI]

Seurustelua ja ”road trip”

Epäilty ja Arva olivat jonkinlaisessa parisuhteen tapaisessa. Kaksikko lähti viettämään kesää yksissä tuumin autolla. He yöpyivät milloin missäkin ja nukkuivat autossa. Poliisilla on parista lukuisia havaintoja muun muassa Vesannon alueen kaupoista ja lähikunnista.

– Helsingistä he molemmat olivat kotoisin. Voisi sanoa, että heillä on ollut seurustelusuhde, joka on alkanut alkukeväästä. He ovat lähteneet Helsingistä toukokuussa liikenteeseen ja kierrelleet ympäri Suomea, Lyytinen sanoo.

Rikosylikomisarion mukaan Arvan kasvoissa havaitut vammat nostattavat epäilyn pahoinpitelystä. Epäilty ei sellaista myönnä. Lyytinen kertoo, että vangitun taustalla on aiempaa väkivaltarikollisuutta, mikä herättää lisää kysymyksiä.

– Siltä taholta se epäily tulee.

Ruumis on yhä kateissa, mikä asettaa esitutkinnan hankalaan tilanteeseen. Lyytisen mukaan poliisi käyttää koko keinovalikoimansa vainajan löytämiseksi. Juttu on mahdollista toimittaa syyteharkintaan ilman ruumiin löytymistäkin, mutta etsintöjen onnistuminen merkitsisi äärimmäisen tärkeää lisänäyttöä syyttäjälle.

Syyttäjä on hakenut poliisille toukokuuhun asti lisää tutkinta-aikaa.

Poliisi pyytää havaintoja Arvan ja miesepäillyn liikkeistä elo-syyskuun vaihteessa 2019. Vihjeitä voi toimittaa sähköpostitse osoitteeseen [email protected] tai puhelimitse numeroon 0295 415 232.

SOLMU SALMINEN
[email protected]
Olet sietämätön tyyppi ja mielipiteesi ovat vääriä
Älä soita tänne enää koskaan - Ultra Bra
Ryder
Olivia Benson
Viestit: 729
Liittynyt: To Marras 23, 2017 1:59 pm

Re: Saara Arva, 35, nähty viimeksi Vesannolla elo-syyskuun vaihteessa

Viesti Kirjoittaja Ryder »

hipsulainen kirjoitti: Ke Helmi 19, 2020 4:37 pm https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/8bce ... 38ad5fcd65

Helsinkiläinen Saara, 35, katosi Savossa: Kasvoissa nähty vammoja – kesän leirikumppani vangittu
.
.
.
Epäilty ja Arva olivat jonkinlaisessa parisuhteen tapaisessa. Kaksikko lähti viettämään kesää yksissä tuumin autolla. He yöpyivät milloin missäkin ja nukkuivat autossa. Poliisilla on parista lukuisia havaintoja muun muassa Vesannon alueen kaupoista ja lähikunnista.

– Helsingistä he molemmat olivat kotoisin. Voisi sanoa, että heillä on ollut seurustelusuhde, joka on alkanut alkukeväästä. He ovat lähteneet Helsingistä toukokuussa liikenteeseen ja kierrelleet ympäri Suomea, Lyytinen sanoo.

Rikosylikomisarion mukaan Arvan kasvoissa havaitut vammat nostattavat epäilyn pahoinpitelystä. Epäilty ei sellaista myönnä. Lyytinen kertoo, että vangitun taustalla on aiempaa väkivaltarikollisuutta, mikä herättää lisää kysymyksiä.

– Siltä taholta se epäily tulee.

Ruumis on yhä kateissa, mikä asettaa esitutkinnan hankalaan tilanteeseen. Lyytisen mukaan poliisi käyttää koko keinovalikoimansa vainajan löytämiseksi. Juttu on mahdollista toimittaa syyteharkintaan ilman ruumiin löytymistäkin, mutta etsintöjen onnistuminen merkitsisi äärimmäisen tärkeää lisänäyttöä syyttäjälle.
Jos tuo seurustelukumppani ei myönnä Saaran pahoinpitelyä,niin ei hän kyllä myönnä Saaran surmaamistakaan. 35v nainen saattaa suutahtaa ja mennä hetkeksi metsään rauhoittumaan. Jos se auto oli kerta Saaran,niin ei hän olisi sitä ikinä hyljännyt. Ainoa paikka,joka on tarjonnut edes jonkinlaisen suojaisen lepo ja nukkumapaikan ja jolla on päässyt liikkumaan paikasta paikkaan,mikäli siitä on edes jotenkin huolehdittu.

Lainausta lyhennetty
-NILS-
aga
Adrian Monk
Viestit: 2754
Liittynyt: Pe Elo 01, 2008 11:21 am

Re: Saara Arva, 35, nähty viimeksi Vesannolla elo-syyskuun vaihteessa

Viesti Kirjoittaja aga »

Ryder kirjoitti: Pe Helmi 21, 2020 11:05 pm Jos se auto oli kerta Saaran,niin ei hän olisi sitä ikinä hyljännyt.
Oliko se Saaran? En ole nähnyt tällaista infoa missään ja olen koko ajan olettanut, että auto olisi miehen.
Ryder
Olivia Benson
Viestit: 729
Liittynyt: To Marras 23, 2017 1:59 pm

Re: Saara Arva, 35, nähty viimeksi Vesannolla elo-syyskuun vaihteessa

Viesti Kirjoittaja Ryder »

aga kirjoitti: Ma Helmi 24, 2020 11:10 am
Ryder kirjoitti: Pe Helmi 21, 2020 11:05 pm Jos se auto oli kerta Saaran,niin ei hän olisi sitä ikinä hyljännyt.
Oliko se Saaran? En ole nähnyt tällaista infoa missään ja olen koko ajan olettanut, että auto olisi miehen.
MTV3 uutiset antoivat näin ymmärtää. Mutta kyllä se Audi on sen miehen ja kuvissahan Saara on juuri sen auton kyytiiin nousemassa.
Vastaa Viestiin