Vittumaisempi mode vaikuttaa epäkorrektilta.

Keskustelut ylläpidosta ja tuomioistuimesta. Myös käyttäjien keskinäiset nokittelut tänne.

Valvojat: Moderaattorit, Kilomies, Kyöpeli

annaanna

Vittumaisempi mode vaikuttaa epäkorrektilta.

Viesti Kirjoittaja annaanna »

Vittumaisemmaksi modeksi itseään tituleerava henkilö on jäljistä päätellen viikonlopun tulkinnut päin vittua palstan sääntöjä, kännitellyt ja moderoinut.

Tämä minfossa tammikuun 10. pv julkaistu viesti on silakkaliikkeen facessa ollut nyt ikävästi esillä.
Minfoviestissä siis yllytetään rikokseen perättömiä lastensuojeluilmoituksia nimeltä mainittua henkilö vastaan tekemällä.
Olen omin kätösin tuolloin 10. pv vasikoinut viestin, koska se ei ole minkäänlaisten käytöstapojen, palstan sääntöjen tai ketjun keskusteluun kuuluva, mutta niin vain sai jäädä.
Päätelläkö tuosta viestin olevan asiallinen minfoviesti, vai moden kännissä tai mitä pitäisi ajatella :shock:

Siitä miesoletetusta Johannes Koskesta myös lasuja (feministimies, vihapuhuu, rasistireppana). Lasuja voi tehdä nimettömänä. Kaikki mukaan.

SilakkaFB sivusta myös vihapuheilmiantoja. Kun niitä on tarpeeksi niin sivusto suljetaan. NYT kaikki ilmiantamaan.

Sitähän nuo reppanat itsekin harrastavat, jos ajattelee "väärin"
Joku taisi mainita, että Koski on itse todennut kärsivänsä mielisairaudesta. Kyllä tuollainen asettaa ihan aiheellisen huolen siitä, mikä on lasten tilanne Kosken perheessä. Lasun voi tehdä nimettömänä.

Tehty. Ja kaikki mukaan
Yhdeksän päivän jälkeen tuli mieleen hoitaa moderaattori hommia. Ja millä tavalla!
Uhkaamalla multinikkejä niskalaukauksella.
HUUTONAURUA!

Kirjoittaja Moderaattorit » Su Tammi 19, 2020 11:52 pm
...
...

Sovitaanko että kaikki syö nyt kiltisti iltalääkkeensä, painuu vittu nukkumaan, ja huomenna kukaan ei tee enää turhia lasuja kenenkään perheistä eikä sellaisella täällä uhkaa?
Tai muuten talutan joka ikisen sääntöjä rikkoneen nettisankarin aamulla virtuaaliselle hiekkakuopalle ja laitan sen lopullisen bannilaukauksen niskaan.

T. Se vittumaisempi mode remmissä nyt.

putsari
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4718
Liittynyt: Su Loka 22, 2017 8:04 pm

Re: Vittumaisempi mode vaikuttaa epäkorrektilta.

Viesti Kirjoittaja putsari »

Olen omin isoin kourin vasikoinut annamannan yrityksen provoisoida lasukeskustelua käyntiin jonka moderaattori muutama tunti sitten jyrkin sanoin kielsi. Vaikka tämä on lautamiehissä, niin säännöt ne lienevät täälläkin. Toivon batiikkinoidalle bannia, pitkää sellaista. Ei vain voi olla perseilemättä hän.
Karvasvarvas kirjoitti:
Ke Joulu 28, 2022 3:55 pm
Mc Mafia kirjoitti:
Ke Joulu 28, 2022 8:43 am
Ei, 4 000 000 000 x 0,022 = 88 000 000
Lasket 2,2 % todennäköisyydellä.

annaanna

Re: Vittumaisempi mode vaikuttaa epäkorrektilta.

Viesti Kirjoittaja annaanna »

putsari kirjoitti:
Ma Tammi 20, 2020 2:56 am
Olen omin isoin kourin vasikoinut annamannan yrityksen provoisoida lasukeskustelua käyntiin jonka moderaattori muutama tunti sitten jyrkin sanoin kielsi. Vaikka tämä on lautamiehissä, niin säännöt ne lienevät täälläkin. Toivon batiikkinoidalle bannia, pitkää sellaista. Ei vain voi olla perseilemättä hän.
Tuliko sille annaannalle sitä bannia?

Avatar
John Kimble
Michael Knight
Viestit: 4124
Liittynyt: La Helmi 03, 2018 5:19 pm

Re: Vittumaisempi mode vaikuttaa epäkorrektilta.

Viesti Kirjoittaja John Kimble »

Eikö tässä nyt taas jälleen ole esimerkkiketju kaatopaikalle? :lol:

Mitähän ihmettä anna taas hourailee? :lol:

PS. anna viihtyy kaatopaikalla ja kaatopaikalla haisee pahalle. :lol:
Radiopuhelin kirjoitti:
Ma Heinä 30, 2012 2:01 pm
Ulkomaalaisia ei tuomita heppoisimmilla perusteilla kuin suomalaisia. Korostuminen raiskaustilastoissa johtuu vain siitä että maahanmuuttajat yksinkertaisesti raiskaavat enemmän.

annaanna

Re: Vittumaisempi mode saa valtakunnallista huomiota.

Viesti Kirjoittaja annaanna »

Tänä aamuna ovat sitten Se vittumaisempi mode ja NILS heränneet Helsingin Sanomien uutisointiin Murhainfon toiminnasta, jossa julkisesti pidetään esillä henkilöön ja lapsiinsa kohdistettua yllytystä.

Jaaha.

Onko aihetta onnitella saavutuksesta?

L'amourha
Jessica Fletcher
Viestit: 3070
Liittynyt: To Elo 24, 2017 8:02 pm

Re: Vittumaisempi mode vaikuttaa epäkorrektilta.

Viesti Kirjoittaja L'amourha »

Verkossa yllytetään tekemään lastensuojelu­ilmoituksia rasismin vastustajasta – tämä perättömästä ilmoituksesta seuraa


Kiusaamisen kohteita lastensuojelu opastaa tekemään rikosilmoituksen.

Lastensuojelun toimipiste Espoon keskuksessa kuvattiin vuonna 2016. (KUVA: PEKKA ELOMAA)
Maija Aalto HS
Julkaistu: 20.1. 14:45


RASISMIA vastustavan Silakkaliikkeen Johannes Koski kertoi sunnuntaina twitterissä, että liikkeen vastustajat kehottavat tekemään hänen perheestään lastensuojeluilmoituksia nimettömänä.

Tällaista yllytystä todella löytyy muualta internetistä. Keskusteluissa kerrotaan, miten verkossa voi salata henkilöllisyytensä ja kehotetaan kaikkia mukaan ilmoituksia tehtailemaan.
sillälailla.jpg
sillälailla.jpg (110.62 KiB) Katsottu 3643 kertaa
Koski kertoo HS:lle olevansa sekä turhautunut että huolissaan, vaikka hän ei näin pian tiedäkään onko ilmoituksia todella tehty.

Turhautunut siksi, että hän pitää tällaista tapaa toimia keinona häiritä lastensuojelun tärkeää työtä. Hän sanoo kuulleensa lastensuojelun ammattilaiselta, että toisessa tapauksessa esimerkiksi selvästi perättömältä vaikuttavan ilmoituksen selvittämiseen paloi kuusi tuntia työaikaa.

”Ja pelottavaa tämä on, jos tällaista joukkoistamista käytetään nyt häiritsemään ja pelottelemaan kansalaisaktivisteja, toimittajia ja poliitikkoja. Se on huolestuttavaa paitsi itseni kannalta, myös demokratian kannalta.”

VIRANOMAISET eivät voi kenenkään yksittäisen ihmisen kohdalla vahvistaa, onko ilmoituksia oikeasti tehty vai onko niiden tekemisestä vain puhuttu verkossa.

Se sen sijaan tiedetään, että lastensuojeluilmoitus pelkästään kiusaamistarkoituksissa on ollut tähän asti erittäin harvinainen ilmiö. Tavallisimmin taustalta on tällöin löytynyt naapuririita tai ilmoituksen tekijän henkilökohtainen ongelma, joka liittyy esimerkiksi mielenterveyteen.

Näin arvioi Helsingin lastensuojelun sosiaalityön päällikkö Jonna Vanhanen. Poliittisista syistä tehdyt ilmoitukset ovat olleet poikkeuksellisia.

”Puhutaan aivan yksittäisistä tapauksista.”

Ylipäätään arviolta vain kuusi prosenttia Helsingissä tehdyistä lastensuojeluilmoituksista on perheen ulkopuolisten yksityishenkilöiden tekemiä, niistäkin harva nimettömiä.

Eniten lastensuojeluilmoituksia tekevät viranomaiset, joilla on siihen velvollisuus, siis tyypillisesti poliisi, hätäkeskus ja koulut. Osa kokee tietenkin ihan aiheellisesta huolestakin tehdyt ilmoitukset kiusanteoksi, vaikka niiden tekijä olisi viranomainenkin.

Viime vuoden tilastot eivät vielä ole valmiita, mutta ilmoitusten ja perheiden omien avunpyyntöjen määrä näyttäisi yhteensä jälleen kasvaneen. Viime vuoden luku on noin 19 000.

”Selkeästi kiusantekotarkoituksessa tehdyt ilmoitukset ovat erittäin marginaalinen osa tehdyistä ilmoituksista. Puhutaan aivan yksittäisistä tapauksista verrattuna ilmoitusten suureen määrään Helsingissä”, sanoo Vanhanen.

Naapuririitojen lisäksi vanhempien välisiin huolto- ja tapaamiskiistoihin liittyy toisinaan lastensuojeluilmoituksia, siis sekä hyvästä syystä että aiheetta tehtyjä.

KUN lastensuojeluilmoitus tulee järjestelmään, tarkistetaan ensin onko perhe jo valmiiksi asiakas ja vaikuttaako tapaus kiireiseltä. Tämän jälkeen päätetään, aloitetaanko ilmoituksen pohjalta palvelutarpeen arviointi. Noin viidennes ilmoituksista ei johda arviointiin.

Asia on selvitettävä, vaikka herännyt huoli olisi aika pieni.

”Arviointi on tehtävä, ellei ole aivan ilmeistä, että se on tarpeetonta”, Vanhanen kuvaa.

Viranomaista velvoittaa tässä laki. Asia on selvitettävä, vaikka herännyt huoli olisi aika pieni. Laki ratkaisee, ei asian käsittelijän mielipide siitä, onko ilmoitus kiusantekoa.

Tyypillisesti arviointi jätetään tekemättä silloin, kun asia on oikeastaan jo hoidettu. Perheestä esimerkiksi on jo aivan hiljattain tehty jokseenkin samoista syistä arviointi tai ilmoituksessa esille nousseet pienet asiat ovat jo muuten johtaneet johonkin.

”Kyseessä on esimerkiksi kerran näpistyksestä kiinni jäänyt teini-ikäinen, jonka poliisi on jo puhuttanut. Tai kaljapullo hallussaan kiinni jäänyt 17-vuotias”, Vanhanen kuvailee.

Jos arviointi aloitetaan, sen aikana tavataan lasta ja hänen perhettään sekä selvitetään yhdessä perheen kanssa, millaista apua he tarvitsisivat. Reilut kymmenen prosenttia päätyy lopulta lastensuojelun asiakkaiksi.

Osan kohdalla todetaan että tukea ei tarvita tai tuki järjestyy jo muualta valmiiksi, siis vaikka perheneuvolasta tai koulukuraattorilta tai mikä perheen tilanteeseen parhaiten istuukin.

LASTENSUOJELU on hyvin monella paikkakunnalla ruuhkautunut ja ylityöllistetty jo valmiiksi. Turhat ilmoitukset siis kuormittavat järjestelmää lisää ja varastavat työntekijöidenkin aikaa, mutta enemmän niistä on harmia ihmiselle, jonka perheestä niitä tehdään.

”Suurin mielipaha kohdistuu silloin perheeseen. Jos kiusaaminen on selkeää, ohjaamme tekemään rikosilmoituksen”, Vanhanen sanoo. Asian selvittelystä tehdyt merkinnät voi liittää mukaan rikosilmoitukseen.

Ilmoituksia voi tehdä täysin nimettä, jotta ilmoituksia uskallettaisiin lasten suojelemiseksi tehdä myös tilanteissa, joissa on olemassa väkivallan uhkaa.

”Käytännössä nimettömät ilmoitukset eivät ole yleensä kovin painavia. Niissä on hyvin harvoin kuvattu tilanteita kovin tarkasti, ja mehän voimme tehdä työtä vain sen tiedon varassa, jota me saamme”, Vanhanen sanoo.
https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000006378707.html
Surfin' USA - Parasta waterboarding-musaa ikinä

putsari
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4718
Liittynyt: Su Loka 22, 2017 8:04 pm

Re: Vittumaisempi mode saa valtakunnallista huomiota.

Viesti Kirjoittaja putsari »

annaanna kirjoitti:
Ma Tammi 20, 2020 9:55 pm
Tänä aamuna ovat sitten Se vittumaisempi mode ja NILS heränneet Helsingin Sanomien uutisointiin Murhainfon toiminnasta, jossa julkisesti pidetään esillä henkilöön ja lapsiinsa kohdistettua yllytystä.

Jaaha.

Onko aihetta onnitella saavutuksesta?
Kysyn ylläpidolta mitä järkeä on palstalla pitää annaannan kaltaista jäsentä joka masinoi palstasta ilmiantoja silakkaliikkeessä poliiseille. Varmaan ottanut yhteyttä myös hesariin. Öyhöttää murha.infosta pitkin internettiä ja mustamaalaa tätä palstaa.
Karvasvarvas kirjoitti:
Ke Joulu 28, 2022 3:55 pm
Mc Mafia kirjoitti:
Ke Joulu 28, 2022 8:43 am
Ei, 4 000 000 000 x 0,022 = 88 000 000
Lasket 2,2 % todennäköisyydellä.

Avatar
sikakoira
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 25883
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: Vittumaisempi mode vaikuttaa epäkorrektilta.

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

Minä ainakin olen vilpittömän huolestunut tällaisten Johannes Koskien lasten turvallisuudesta kun isäntä vaikuttaa kirjoitustensa perusteella olevan hyvinkin epävakaa ihminen. Tälläistä tupla annan masinoimaa hyökkäilyä taasen on hyvinkin vaikea käsittää.
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti

Vastaa Viestiin