Hermione kirjoitti: La Joulu 06, 2025 11:34 pm
Arvelen, että ensi viikolla Minna Auer ansaitsee oman ketjun täällä.
Minna saattaa olla merkittävä syy siihen, miksi Ari tänä päivänä on sellainen kuin on.
Annelilla ja Arilla on vain muutaman vuoden ikäero, ja heillä lienee ollut sellaiset normaalit välit, kuin tuolla ikäerolla varustetuilla sisaruksilla yleensä on. Mutta sitten on se arviolta parinkymmenen vuoden aika, jolloin veli on ollut vaimonsa vaikutuspiirissä ja muuttunut tavalla, joka on tullut yllätykseksi Annelillekin, joka veljeään on aikuisiällä tavannut suunnilleen vanhempiensa luona yhteisten kahvittelujen ja päivällisten yhteydessä.
Jostain toistaiseksi tuntemattomasta syystä Ari on päättänyt toimia äärimmäisen perhe-epäkeskeisesti, kun on päättänyt vaihtaa leiriä sisartaan tukeneesta veljestä vihollisen puolelle. Kansan kielellä tätä voisi kutsua omaan pesään paskomiseksi. Tällaisen manööverin osalta puolisolla voi olla merkittäväkin rooli. Tähän varmaan saadaan jotain valaistusta pian. Toivottavasti Annelin ja Jensin avustajat tulevat kysymään oikeat kysymykset
Itse arvelen, että Minna on kaikkea muuta kuin narsistille alistunut lapatossu. Hän saattaa se pariskunnan kaapin paikan näyttäjä, ja on todennäköisesti myös se, joka on bakteeri- ja syyläkammoinen ja joka on ollut aloitteellinen ruoalla rankaisemisessa ja huomiotta jättämisessä ja kaikessa muussa paskassa jota lapset ovat joutuneet kärsimään. Hän on saattanut taivutella Arin kuvittelemaan että Anneli onkin murhaaja ja joka on ollut halukas tienaamaan lapsilla, jotka eivät olleet omia eikä välttämättä ole ollut myöskään halukas luopumaan elintasosta, jonka lapsiparat heille mahdollisti. Minnallahan ei edes ollut verisukulaisuutta lapsiin, jollainen Arilla sentään oli. Tuo LSH-jutun kehittelykin voi olla Minnalta peräisin ainakin sen jälkeen kun Santaoja ja/tai Valkama ovat vihjanneet pariskuntaa siihen suuntaan, mutta voisin kuvitella, että on varmaan tullut heillekin yllätyksenä mihin kaikkeen se lopulta johti. Kun lumipallon laittoi liikkeelle, niin kaiken tuhoava lumivyöryhän siitä seurasi.
Sinällään tuon Arin todistamisen yhteydessä kävi ilmi, että kyseessä on persoona jolla tuskin on yhtään ystävää lähipiirissä, eikä tätä vaikuttanut haittaavan edes välirikko omiin vanhempiinkaan. Hänellä ei ole ketään muuta kuin vaimonsa ja todennäköisesti saavatkin vanheta ihan rauhassa keskenään ja ilman sukulaisia ja ystäviä.
Uskon myös, että mykkäkoulu ja muut pidättyvyyttä vaativat menetelmät ovat Minnasta lähtöisin. Ari on avoimesti vihamielinen ja Minna passiivis-aggressiivinen. Ari on se, joka hankki Annelille asianajajan ja osti auton ja veneen. Hän tekee asioita ulospäin ja saa olla johtaja. Onko Ari aina ollut hankala luonne, vai onko Minna tehnyt hänestä sellaisen?
Tuo oletus, ettei Arilla ole yhtään ystävää, kuulostaa uskottavalta. Olisikin mielenkiintoista tietää, oliko hänellä lapsena ja nuorena ystäviä? Oliko Ari aiemmin mukavan oloinen tyyppi? Näinhän Anneli ajatteli Arista ja Minnasta, joita oli nähnyt pari kertaa vuodessa. Rentoja ja huumorintajuisia. Siinäkö syy, miksi Jens ehdotti Arille tapaamista huoltoasemalla ja soitteli hänelle?
Arilla olisi ollut mahdollisuus ystävään, mutta hän tiuski puheluissa ja sitten Kukka joutuikin jo prosessiin. Ari ei siis ystävyyttä näyttänyt kaipaavan.
Ari on varmasti jääräpäinen ja vaikea persoona, mutta joko Minna on oppinut keinot, joilla ohjailla Aria, tai sitten hän on alusta asti ollut täydellinen kumppani Arille. Julkinarsistia imartelee toisen ihailu ja riippuvuus. Piilonarsistin uhriutuminen, ruikuttaminen ja itsesääli pönkittää julkinarsistin itsetuntoa. Se myös lujittaa heidän suhdettaan ja vahvistaa kummankin häiriötä.
Pakko-oireisuus hygienian suhteen ja uskonnollisuus ovat Minnan vallankäyttökeinoja. Molempiin liittyy ajatus oman itsen tahrattomasta puhtaudesta ja ulkopuolisesta torjuttavasta saastasta. Arin kautta heidän kotiinsa pääsi tunkeutumaan lasten lika ja pahat henget. Ne uhkasivat Minnan vaivalla Arin maailman sisälle rakentamaa valtakuntaa. "Mutta me emme muuttuneet." Ettepä tietenkään, vaan sairastutitte lapset.
Ainakin Minna pitää itseään erinomaisena, kuten Arikin. Vain toimintatavoissa on eroa. Siksi puhuin aiemmin piipittämisestä ja Arin kauko-ohjauksesta. Minnahan on olosuhteiden uhri kuten Arikin, ei itsenäinen subjekti. Heidät on laitettu mahdottomaan tilanteeseen ja heiltä on vaadittu liikaa. He ovat uupuneet, jääneet vaille tukea, koulutustakaan lasten kanssa toimimiseen ei saatu. He ovat tehneet parhaansa.
Jos on kuten oletat, että Minna on se todellinen takapiru, niin silloin hän tarvittaessa uhraa Arinkin eli uhriutuu syyttämällä Aria, mutta Ari ei uhraa Minnaa. Valitettavasti he eivät ole syytettyjä mistään, joten pääsevät oikeudessa liian helpolla eikä heidän suhteensa dynamiikka joudu läpivalaistuksi.