Sivu 68/117
Re: Turku, Perno: Kaksi henkilöä surmattu ja kolme haavoittunut - tutkitaan murhina ja kolmena murhan yrityksenä
Lähetetty: Ti Huhti 06, 2021 10:14 pm
Kirjoittaja damfin
Bird kirjoitti: Ti Huhti 06, 2021 10:06 pm
Käsittääkseni aivotutkimus on todistanut muun muassa homoseksuaalien aivokurkiaisen koon olevan lähempänä naisten kuin miesten aivokurkiaisen kokoa. Ei kyseessä mikään sairaus ole, se on biologiaa.
Lisäksi toi mahdollinen kiinnostus lapsiin (vaikka tässä kiinnostus kohdistui piirrettyihin eläinten pentuihin ajatusten ja puheen tasolla) ei liity varmastikaan homouteen. Ennemmin siihen, että uhri oli itse hyväksikäytetty lapsuudessaan. Hyvin traumatisoitunut siis, mistä mahdollisesti myös myöhemmät mt-ongelmat perimänkin myötävaikuttamana.
Noin biologian tuntijana, osaisitko antaa jonkin selityksen sille miksi suurin osa ilmitulleista miespuoleisista pedofiileista kohdistaa tekonsa enimmäkseen poikalapsiin ja ovat myös "normaaleissa" parisuhteissaankin homouteen taipuvaisia?
Jos väität että tuo on vain oletusta eikä pidä paikkaansa, niin todista oletus vääräksi ole hyvä, listaa vaikkapa esimerkkitapauksia jotka osoittavat että asia ei ole noin.
Re: Turku, Perno: Kaksi henkilöä surmattu ja kolme haavoittunut - tutkitaan murhina ja kolmena murhan yrityksenä
Lähetetty: Ti Huhti 06, 2021 10:17 pm
Kirjoittaja 107
Pääseeköhän oikein turrevankilaan jossa on pehmeää ja laaja värimaailma.
Re: Turku, Perno: Kaksi henkilöä surmattu ja kolme haavoittunut - tutkitaan murhina ja kolmena murhan yrityksenä
Lähetetty: Ti Huhti 06, 2021 10:18 pm
Kirjoittaja kusiainen
MTV3 kymmenen uutisissa oli justiin tämä maalitettu kaveri, että ei ole tekijä.
Re: Turku, Perno: Kaksi henkilöä surmattu ja kolme haavoittunut - tutkitaan murhina ja kolmena murhan yrityksenä
Lähetetty: Ti Huhti 06, 2021 10:23 pm
Kirjoittaja Etsivä Shitlock
jol19 kirjoitti: Ti Huhti 06, 2021 10:12 pm
Eväs kirjoitti: Ti Huhti 06, 2021 7:59 pm
jol19 kirjoitti: Ti Huhti 06, 2021 7:53 pm
Nyt ku on taas 99% faktaa tullu uutisten toimesta, ni olis kiva tietää mistä esim tämä k.k on syntynyt tälle palstalle?? Kuka myöntää???
Tässä ensimmäinen viesti jossa KK mainitaan:
Tku Sniper kirjoitti: La Huhti 03, 2021 9:36 pm
Nimikirjaimet ovat ihan oikeat, uhrit nipoja! Tekijän suhteen tässä on kyllä jotain mätää...
Pintapuolin hommat hallussa. Nimikirjaimet tosiaan aiemmin mainitut K.K
S.M taitaa olla ei K.K

ihan alku täpinöistä asti puhuttu tekijästä K.K tai jotain vastaavaa, miksi näin? Oliko uhreista edes kukaan K.K kirjaimet omaava
Ei ollut ketään KK:ta.
Tekijä
S.H.
Uhri
M.A. Kuollut
Uhrin MA puoliso
A-A.E. oli MA:n asunnossa
Uhrin MA anoppi AAE:n äiti
M.E. oli MA:n asunnossa
Sivullinen
E.M. Kuollut
Sivullinen
R.A. Haavoittunut
Sivulliset EM ja RA olivat pariskunta
Re: Turku, Perno: Kaksi henkilöä surmattu ja kolme haavoittunut - tutkitaan murhina ja kolmena murhan yrityksenä
Lähetetty: Ti Huhti 06, 2021 10:27 pm
Kirjoittaja Juokseva Lähde
Samin kertomus poliisille ei välttämättä ole totta.
Aika nopeasti poliisi ilmoitti, että Elina ja Riku olivat sivullisia uhreja. Toteamus tuskin perustuu mihinkään muuhun kuin syytetyn sanaan, koska mitään syvempää tutkimusta ole ehditty tekemään edes tähän päivään asti.
Nyt pitäisi selvittää TARKEMMIN Markuksen ja Rikun (Elinan) kanssakäyminen. Onko tosiaan niin, että mitään kanssakäymistä ei ole ollut vai onko kuitenkin ollut. Jos on ollut jotain pelaamista huumeiden kanssa niin ehkäpä siitä ei viitsisi mainita, jos joku kysyisi. Mediaa lukiessa saa kylläkin käsityksen, että henkihieveriin puukotettu Riku ei ole vielä pystynyt sanomaan asiasta mitään.
Murhaajalla on ”oikeus” sanoa mitä vaan. Se on muiden tehtävä arvioida mitä syytetty/murhaaja sanoo.
Re: Turku, Perno: Kaksi henkilöä surmattu ja kolme haavoittunut - tutkitaan murhina ja kolmena murhan yrityksenä
Lähetetty: Ti Huhti 06, 2021 10:28 pm
Kirjoittaja sikakoira
Skloddi kirjoitti:
Oli tuomio mitä oli, niin puhtaalla reksterillä kärsii korkeintaan puolet. Ellei sitten katsota syyntakeettomaksi ja passiteta hoitoon. En itse usko, että saisi "hullun" papereita: Kertonut poliisille tapahtumista ja esiintyi oikedessakin tyynen suoraselkäisesti. Aika näyttää.
Mihinkäs tämä perustuu. Murhasta kun nyt sen elinkautisen saa niin ei kyllä mitään puolituksia jaella ensikertalaiselle käsittääkseni.
Re: Turku, Perno: Kaksi henkilöä surmattu ja kolme haavoittunut - tutkitaan murhina ja kolmena murhan yrityksenä
Lähetetty: Ti Huhti 06, 2021 10:29 pm
Kirjoittaja Bird
damfin kirjoitti: Ti Huhti 06, 2021 10:14 pm
Bird kirjoitti: Ti Huhti 06, 2021 10:06 pm
Käsittääkseni aivotutkimus on todistanut muun muassa homoseksuaalien aivokurkiaisen koon olevan lähempänä naisten kuin miesten aivokurkiaisen kokoa. Ei kyseessä mikään sairaus ole, se on biologiaa.
Lisäksi toi mahdollinen kiinnostus lapsiin (vaikka tässä kiinnostus kohdistui piirrettyihin eläinten pentuihin ajatusten ja puheen tasolla) ei liity varmastikaan homouteen. Ennemmin siihen, että uhri oli itse hyväksikäytetty lapsuudessaan. Hyvin traumatisoitunut siis, mistä mahdollisesti myös myöhemmät mt-ongelmat perimänkin myötävaikuttamana.
Noin biologian tuntijana, osaisitko antaa jonkin selityksen sille miksi suurin osa ilmitulleista miespuoleisista pedofiileista kohdistaa tekonsa enimmäkseen poikalapsiin ja ovat myös "normaaleissa" parisuhteissaankin homouteen taipuvaisia?
Jos väität että tuo on vain oletusta eikä pidä paikkaansa, niin todista oletus vääräksi ole hyvä, listaa vaikkapa esimerkkitapauksia jotka osoittavat että asia ei ole noin.
Mihin tää sun pyyntösi mahtaa liittyä? Otin kantaa uhrin tapaukseen ja niihin piirrettyihin eläinten pentuihin liittyviin puheisiin uhrin tiedossa olevan taustan valossa, en pedofiliaan.
Re: Turku, Perno: Kaksi henkilöä surmattu ja kolme haavoittunut - tutkitaan murhina ja kolmena murhan yrityksenä
Lähetetty: Ti Huhti 06, 2021 10:32 pm
Kirjoittaja Skloddi
sikakoira kirjoitti: Ti Huhti 06, 2021 10:28 pm
Skloddi kirjoitti:
Oli tuomio mitä oli, niin puhtaalla reksterillä kärsii korkeintaan puolet. Ellei sitten katsota syyntakeettomaksi ja passiteta hoitoon. En itse usko, että saisi "hullun" papereita: Kertonut poliisille tapahtumista ja esiintyi oikedessakin tyynen suoraselkäisesti. Aika näyttää.
Mihinkäs tämä perustuu. Murhasta kun nyt sen elinkautisen saa niin ei kyllä mitään puolituksia jaella ensikertalaiselle käsittääkseni.
Mokasin, elinkautista ei tosiaan ole tapana puolittaa ja sehän tästä varmaan tulee, jos ei syyntakeettomaksi todeta. Pahoittelut.
Re: Turku, Perno: Kaksi henkilöä surmattu ja kolme haavoittunut - tutkitaan murhina ja kolmena murhan yrityksenä
Lähetetty: Ti Huhti 06, 2021 10:37 pm
Kirjoittaja hutkivajournalisti
Bird kirjoitti: Ti Huhti 06, 2021 10:29 pm
damfin kirjoitti: Ti Huhti 06, 2021 10:14 pm
Bird kirjoitti: Ti Huhti 06, 2021 10:06 pm
Käsittääkseni aivotutkimus on todistanut muun muassa homoseksuaalien aivokurkiaisen koon olevan lähempänä naisten kuin miesten aivokurkiaisen kokoa. Ei kyseessä mikään sairaus ole, se on biologiaa.
Lisäksi toi mahdollinen kiinnostus lapsiin (vaikka tässä kiinnostus kohdistui piirrettyihin eläinten pentuihin ajatusten ja puheen tasolla) ei liity varmastikaan homouteen. Ennemmin siihen, että uhri oli itse hyväksikäytetty lapsuudessaan. Hyvin traumatisoitunut siis, mistä mahdollisesti myös myöhemmät mt-ongelmat perimänkin myötävaikuttamana.
Noin biologian tuntijana, osaisitko antaa jonkin selityksen sille miksi suurin osa ilmitulleista miespuoleisista pedofiileista kohdistaa tekonsa enimmäkseen poikalapsiin ja ovat myös "normaaleissa" parisuhteissaankin homouteen taipuvaisia?
Jos väität että tuo on vain oletusta eikä pidä paikkaansa, niin todista oletus vääräksi ole hyvä, listaa vaikkapa esimerkkitapauksia jotka osoittavat että asia ei ole noin.
Mihin tää sun pyyntösi mahtaa liittyä? Otin kantaa uhrin tapaukseen ja niihin piirrettyihin eläinten pentuihin liittyviin puheisiin uhrin tiedossa olevan taustan valossa, en pedofiliaan.
Luulisi biologin ymmärtävän sen, että jos hyväksikäyttö periytyy, niin tottahan sillä on tekemistä sen kanssa, että homoseksuaalisuus on alunperin yleisempää homojen keskuudessa kuin heterojen. Homokulttuuriin on jo antiikin ajoista liittynyt hyvin voimakkaasti lasten hyväksikäyttö ja pedofilian ihannointi. Kuten sanottu, joka kolmas lasten hyväksikäyttö kohdistuu (33%) kohdistuu samaa sukupuolta olevaan. Homoseksualisuutta esiintyy noin prosentin osuudella väestöstä
https://fi.wikipedia.org/wiki/Homoseksuaalisuus
Toisekseen miksi ihmeessä homoseksuaalisuus ei voisi olla sairaus, vaikka se olisi synnynnäinen ominaisuus?

Re: Turku, Perno: Kaksi henkilöä surmattu ja kolme haavoittunut - tutkitaan murhina ja kolmena murhan yrityksenä
Lähetetty: Ti Huhti 06, 2021 10:39 pm
Kirjoittaja damfin
Bird kirjoitti: Ti Huhti 06, 2021 10:29 pm
damfin kirjoitti: Ti Huhti 06, 2021 10:14 pm
Bird kirjoitti: Ti Huhti 06, 2021 10:06 pm
Käsittääkseni aivotutkimus on todistanut muun muassa homoseksuaalien aivokurkiaisen koon olevan lähempänä naisten kuin miesten aivokurkiaisen kokoa. Ei kyseessä mikään sairaus ole, se on biologiaa.
Lisäksi toi mahdollinen kiinnostus lapsiin (vaikka tässä kiinnostus kohdistui piirrettyihin eläinten pentuihin ajatusten ja puheen tasolla) ei liity varmastikaan homouteen. Ennemmin siihen, että uhri oli itse hyväksikäytetty lapsuudessaan. Hyvin traumatisoitunut siis, mistä mahdollisesti myös myöhemmät mt-ongelmat perimänkin myötävaikuttamana.
Noin biologian tuntijana, osaisitko antaa jonkin selityksen sille miksi suurin osa ilmitulleista miespuoleisista pedofiileista kohdistaa tekonsa enimmäkseen poikalapsiin ja ovat myös "normaaleissa" parisuhteissaankin homouteen taipuvaisia?
Jos väität että tuo on vain oletusta eikä pidä paikkaansa, niin todista oletus vääräksi ole hyvä, listaa vaikkapa esimerkkitapauksia jotka osoittavat että asia ei ole noin.
Mihin tää sun pyyntösi mahtaa liittyä? Otin kantaa uhrin tapaukseen ja niihin piirrettyihin eläinten pentuihin liittyviin puheisiin uhrin tiedossa olevan taustan valossa, en pedofiliaan.
Se liittyy tuohon tietämykseesi aivokurkiaisesta ja sen koon yhteydestä homoseksuaalisuuteen, eli selittääkö tuo aivokurkiaisen koko myöskin taipuvaisuuden pedofiliaan?
Vai tarkoititko että tuo aivokurkiaisen koko liittyy vain tämän uhrin tapaukseen?
Re: Turku, Perno: Kaksi henkilöä surmattu ja kolme haavoittunut - tutkitaan murhina ja kolmena murhan yrityksenä
Lähetetty: Ti Huhti 06, 2021 10:39 pm
Kirjoittaja Steeffan
Eli mikäs se nyt on voitolla oleva teoria motiivista?
Re: Turku, Perno: Kaksi henkilöä surmattu ja kolme haavoittunut - tutkitaan murhina ja kolmena murhan yrityksenä
Lähetetty: Ti Huhti 06, 2021 10:40 pm
Kirjoittaja Jasonnn
Juokseva Lähde kirjoitti: Ti Huhti 06, 2021 10:27 pm
Samin kertomus poliisille ei välttämättä ole totta.
Aika nopeasti poliisi ilmoitti, että Elina ja Riku olivat sivullisia uhreja. Toteamus tuskin perustuu mihinkään muuhun kuin syytetyn sanaan, koska mitään syvempää tutkimusta ole ehditty tekemään edes tähän päivään asti.
Nyt pitäisi selvittää TARKEMMIN Markuksen ja Rikun (Elinan) kanssakäyminen. Onko tosiaan niin, että mitään kanssakäymistä ei ole ollut vai onko kuitenkin ollut. Jos on ollut jotain pelaamista huumeiden kanssa niin ehkäpä siitä ei viitsisi mainita, jos joku kysyisi. Mediaa lukiessa saa kylläkin käsityksen, että henkihieveriin puukotettu Riku ei ole vielä pystynyt sanomaan asiasta mitään.
Murhaajalla on ”oikeus” sanoa mitä vaan. Se on muiden tehtävä arvioida mitä syytetty/murhaaja sanoo.
Luin ylilaudalta kommentin missä joku Rikun tunteva sanoi että Riku on luonteeltaan sellainen että mikäli nähnyt kun tekijä ampuu tyttöystävän niin varmasti käy nyrkeillä tekijän kimppuun.. Johtuisiko tästä tuo pahoin puukotus.
Re: Turku, Perno: Kaksi henkilöä surmattu ja kolme haavoittunut - tutkitaan murhina ja kolmena murhan yrityksenä
Lähetetty: Ti Huhti 06, 2021 10:48 pm
Kirjoittaja Eväs
jol19 kirjoitti: Ti Huhti 06, 2021 10:12 pm
Eväs kirjoitti: Ti Huhti 06, 2021 7:59 pm
jol19 kirjoitti: Ti Huhti 06, 2021 7:53 pm
Nyt ku on taas 99% faktaa tullu uutisten toimesta, ni olis kiva tietää mistä esim tämä k.k on syntynyt tälle palstalle?? Kuka myöntää???
Tässä ensimmäinen viesti jossa KK mainitaan:
Tku Sniper kirjoitti: La Huhti 03, 2021 9:36 pm
Nimikirjaimet ovat ihan oikeat, uhrit nipoja! Tekijän suhteen tässä on kyllä jotain mätää...
Pintapuolin hommat hallussa. Nimikirjaimet tosiaan aiemmin mainitut K.K
S.M taitaa olla ei K.K

ihan alku täpinöistä asti puhuttu tekijästä K.K tai jotain vastaavaa, miksi näin? Oliko uhreista edes kukaan K.K kirjaimet omaava
Siis S.M on kirjaimet, sitä tässä kysyttiin että mistä koko K.K nimi on tullut Minfoon ja linkitin ensimmäisen viestin tohon jossa koko K.K mainittiin.
Nyt sitten odotellaan mitä Tku Sniper vastaa...
Re: Turku, Perno: Kaksi henkilöä surmattu ja kolme haavoittunut - tutkitaan murhina ja kolmena murhan yrityksenä
Lähetetty: Ti Huhti 06, 2021 10:58 pm
Kirjoittaja _auzci_
Jasonnn kirjoitti: Ti Huhti 06, 2021 10:40 pm
Luin ylilaudalta kommentin missä joku Rikun tunteva sanoi että Riku on luonteeltaan sellainen että mikäli nähnyt kun tekijä ampuu tyttöystävän niin varmasti käy nyrkeillä tekijän kimppuun.. Johtuisiko tästä tuo pahoin puukotus.
Tätä pitäisin kyllä täysin mahdollisena, jos on ampunut kaksipiippuisella haulikolla ensin tämän miehen, sen jälkeen naisen, on piiput ollu mahdollisesti tyhjät, jolloin R olisi käynyt tekijän päälle, ja tekijä puukottanut sitten toisen melko seulaksi. R kommentoi itse tänään facebookissa olleeseen uutiseen eli varmaan voi olosuhteisiin nähden ihan hyvin.
Re: Turku, Perno: Kaksi henkilöä surmattu ja kolme haavoittunut - tutkitaan murhina ja kolmena murhan yrityksenä
Lähetetty: Ti Huhti 06, 2021 10:58 pm
Kirjoittaja Moderaattorit
kusiainen kirjoitti: Ti Huhti 06, 2021 10:18 pm
MTV3 kymmenen uutisissa oli justiin tämä maalitettu kaveri, että ei ole tekijä.
Ja tästä maalitetusta ei tarvitse sitten tässä ketjussa jauhaa.
Eikä nimellä muutenkaan.
Banneja on annettu ja annetaan lisää tarvittaessa.
T
Modet