Sivu 68/74

Re: Musta auto ajoi kovaa vauhtia vapunviettäjien täyttämällä Pohjois-Esplanadilla ja kolaroi

Lähetetty: To Joulu 29, 2022 4:26 pm
Kirjoittaja Tak
https://www.seiska.fi/Rikos/Uusi-kaanne ... se/1181669
29.12.2022 15:00

Helsingin Pohjoisesplanadilla tapahtui viime vappuna järkyttävä kolari keskellä vappurientoja, kun kaahari vaaransi ihmishenkiä.

Mustaa Mercedes-Benziä kuljettanut mies ajoi valtavalla ylinopeudella väkijoukkoon kello 19 aikaan illalla. Kuin ihmeen kaupalla kukaan ei kuollut tilanteessa, mutta kolme ihmistä päätyi sairaalahoitoon.

Toukokuussa uutisoitiin, että poliisi epäilee miestä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, vammantuottamuksesta, virkamiehen vastustamisesta sekä niskoittelusta.

On mahdollista, että rikosnimikkeet muuttuvat vielä ennen jutun etenemistä syyteharkintaan.

Poliisin mukaan kuljettaja ei ollut tapahtumahetkellä päihtynyt.

Yle uutisoi syyskuussa, että poliisin esitutkinta valmistuu lähiaikoina.

Seiskan selvityksen mukaan epäillylle on määrätty puolustusasianajaja jo ennen kuin asiassa on nostettu syytteet.

Helsingin käräjäoikeus on vahvistanut asian Seiskalle. Päätöksen taustalla on käräjäoikeuden mukaan epäillyn terveydelliset syyt.

Seiska on aiemmin kertonut, että epäilty on valtion virkamies. Hän on korkeasti koulutettu ekonomi ja valtiotieteiden maisteri.

Hän on työskennellyt kymmenisen vuotta sitten Euroopan parlamentissa. Sen jälkeen epäilty on ollut ehdolla muun muassa aluevaaleissa Perussuomalaisten riveissä.
:

Yllätys, että rikosnimikkeet saattaa muuttua. .

Lisätty uutisen julkaisupvm ja uutista lyhennetty
-NILS

Re: Musta auto ajoi kovaa vauhtia vapunviettäjien täyttämällä Pohjois-Esplanadilla ja kolaroi

Lähetetty: To Joulu 29, 2022 10:02 pm
Kirjoittaja Murheli
Seiskan selvityksen mukaan epäillylle on määrätty puolustusasianajaja jo ennen kuin asiassa on nostettu syytteet.

Taitaa siis olla niin, että kuski ei ole syyntakeinen. Onkohan kyseessä virkaholhooja samalla? Veikkaan että sairastunut psyykkisesti vähän pysyvämminkin. Saattaa olla että välttää tuomion kokonaan, joka sairauden kyseessä ollessa on aivan oikein. Senhän näki siitä videostakin, että käytös oli psykoottista. Jos hänelle löytyy sopiva lääkitys, pärjää varmasti ihan hyvin, edellyttäen että on myös sairauden tuntoa. Onneksi ei ajanut kenenkään ylitse.

Re: Musta auto ajoi kovaa vauhtia vapunviettäjien täyttämällä Pohjois-Esplanadilla ja kolaroi

Lähetetty: Ti Tammi 10, 2023 10:32 am
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Pohjoisesplanadilla vappuna tapahtunut kaahaustapaus on siirtymässä syyteharkintaan, poliisi kertoo
– Kokonaisuuden rikosnimikkeiksi ovat esitutkinnan aikana tarkentuneet tapon yritys, törkeän pahoinpitelyn yritys, törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen, virkamiehen vastustaminen ja niskoittelu poliisia vastaan, tiedotteessa kerrotaan.
– Emme ole missään vaiheessa esitutkintaa epäilleet, että kuljettajan tarkoituksena olisi ollut osua ihmisiin tai ajoneuvoihin tahallaan, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Lasse Lagerbohm tiedotteessa.
– Kuitenkin vilkkaana aikana huomattavaa ylinopeutta keskustassa ajavan on miellettävä ja ymmärrettävä tekonsa vaarallisuus.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009316946.html

Re: Musta auto ajoi kovaa vauhtia vapunviettäjien täyttämällä Pohjois-Esplanadilla ja kolaroi

Lähetetty: Ti Tammi 10, 2023 10:43 am
Kirjoittaja Skloddi
Oikeus ennen kaikkea kirjoitti: Ti Tammi 10, 2023 10:32 am Pohjoisesplanadilla vappuna tapahtunut kaahaustapaus on siirtymässä syyteharkintaan, poliisi kertoo

Tässä alkoi mietityttämään, että jos ei missään vaiheessa ole epäilty, että tarkoituksena olisi ollut osua ihmisiin tahallaan, niin tuo tapon yritys ja törkeän pahoinpitelyn yritys kohdistuu siis nähtävästi siihen kyydissä olleeseen? Outo tapaus, oikeudenkäynnissä varmaan selviää tarkemmin.

Re: Musta auto ajoi kovaa vauhtia vapunviettäjien täyttämällä Pohjois-Esplanadilla ja kolaroi

Lähetetty: Ti Tammi 10, 2023 4:46 pm
Kirjoittaja Hawthorne
Skloddi kirjoitti: Ti Tammi 10, 2023 10:43 am

Liittynee tuohon uutisen viimeiseen lauseeseen. Voi sitä toista vaikka puukolla lyödä selkään ilman tappamistarkoitusta. Mutta itse teko on sellainen, että siitä täysissä järjissä oleva ymmärtää lopputuloksen olevan helposti kuolema.
Tässä toki vaikuttaa sille, ettei syytetty ole ollut täysissä järjissä, mutta se taas ei ole poliisin tehtävä miettiä sitä.

Re: Musta auto ajoi kovaa vauhtia vapunviettäjien täyttämällä Pohjois-Esplanadilla ja kolaroi

Lähetetty: Su Tammi 15, 2023 8:29 pm
Kirjoittaja ruusumaa
Missähän tämä vappusuhari mahtaa nyt vaikuttaa?

Re: Musta auto ajoi kovaa vauhtia vapunviettäjien täyttämällä Pohjois-Esplanadilla ja kolaroi

Lähetetty: Su Tammi 15, 2023 10:27 pm
Kirjoittaja Rauhaa&Rakkautta
ruusumaa kirjoitti: Su Tammi 15, 2023 8:29 pm Missähän tämä vappusuhari mahtaa nyt vaikuttaa?
Perussuomalaisten toimistossa muiden rikollisten kanssa valmistumassa eduskuntavaaleihin?

Re: Musta auto ajoi kovaa vauhtia vapunviettäjien täyttämällä Pohjois-Esplanadilla ja kolaroi

Lähetetty: Ma Touko 01, 2023 5:30 pm
Kirjoittaja Terra
Mikä tilanne tässä mahtaa olla? Ei oo kuulunut mitään.

Re: Musta auto ajoi kovaa vauhtia vapunviettäjien täyttämällä Pohjois-Esplanadilla ja kolaroi

Lähetetty: Ma Touko 01, 2023 7:04 pm
Kirjoittaja Skloddi
Terra kirjoitti: Ma Touko 01, 2023 5:30 pm Mikä tilanne tässä mahtaa olla? Ei oo kuulunut mitään.
Ei ole pahemmin tiedotettu. Liekö yhä hoidossa tai ei, mutta oikeutta ei ole ainakaan käyty tai edes syytteitä nostettu.

Re: Musta auto ajoi kovaa vauhtia vapunviettäjien täyttämällä Pohjois-Esplanadilla ja kolaroi

Lähetetty: Ma Touko 01, 2023 7:20 pm
Kirjoittaja stirlock_187
Pohjois-Esplanadilla oli tänään molemmissa päissä betoniporsaat molemmilla kaistoilla siten, että piti kiemurrella niiden ohi. Lisäksi teräskaiteita oli lähes koko matkalla oikealla puolella.
Enpä tiedä liittyykö tämän tapauksen jälkeiseen riskinarviointiin vai ei.

Re: Musta auto ajoi kovaa vauhtia vapunviettäjien täyttämällä Pohjois-Esplanadilla ja kolaroi

Lähetetty: Ma Touko 01, 2023 7:58 pm
Kirjoittaja KrFeroz
stirlock_187 kirjoitti: Ma Touko 01, 2023 7:20 pmEnpä tiedä liittyykö tämän tapauksen jälkeiseen riskinarviointiin vai ei.
Ei liity. Pohjois- ja eteläesplanadit muutetaan yksikaistaisiksi, kun keskustan kävelyalueita laajennetaan. Työt on aloitettu Pohjoisespalta.

Re: Musta auto ajoi kovaa vauhtia vapunviettäjien täyttämällä Pohjois-Esplanadilla ja kolaroi

Lähetetty: Ma Touko 01, 2023 8:28 pm
Kirjoittaja stirlock_187
KrFeroz kirjoitti: Ma Touko 01, 2023 7:58 pm
stirlock_187 kirjoitti: Ma Touko 01, 2023 7:20 pmEnpä tiedä liittyykö tämän tapauksen jälkeiseen riskinarviointiin vai ei.
Ei liity. Pohjois- ja eteläesplanadit muutetaan yksikaistaisiksi, kun keskustan kävelyalueita laajennetaan. Työt on aloitettu Pohjoisespalta.
Uskon, että liittyy tähän, mutta siis tänään oli länsi- ja itäpäässä betoniporsain toteutetut "shikaanit" ja niiden välissä normaalisti kaksikaistainen liikenne.

Re: Musta auto ajoi kovaa vauhtia vapunviettäjien täyttämällä Pohjois-Esplanadilla ja kolaroi

Lähetetty: Ma Touko 01, 2023 8:34 pm
Kirjoittaja Yxkaksvaan
^aina pitää ensin tapahtua jotain ikävää jotta alkaa tapahtumaan.
Ihan varmasti tuo muutostyö liittyy enemmän tai vähemmän tuohon autokaahariin.

Re: Musta auto ajoi kovaa vauhtia vapunviettäjien täyttämällä Pohjois-Esplanadilla ja kolaroi

Lähetetty: Ke Touko 03, 2023 9:05 am
Kirjoittaja SuomenColumbo
ruusumaa kirjoitti: Su Tammi 15, 2023 8:29 pm Missähän tämä vappusuhari mahtaa nyt vaikuttaa?
Pidennetyllä saikulla

Re: Musta auto ajoi kovaa vauhtia vapunviettäjien täyttämällä Pohjois-Esplanadilla ja kolaroi

Lähetetty: Ke Touko 10, 2023 4:32 pm
Kirjoittaja L'amourha
HS: Esplanadin vappu­kaahaajalle syyte 11:stä tapon yrityksestä
Esplanadilla viime vuonna kaahaillutta 34-vuotiasta miestä vastaan on nostettu syytteet muun muassa tapon yrityksistä.

Satu Äijälä
16:22
HELSINGIN keskustassa Esplanadilla viime vuoden vappuna kaahaillutta nykyään 34-vuotiasta miestä vastaan on nostettu syytteet muun muassa 11 tapon yrityksestä, kertoo Helsingin Sanomat.

Helsingin Sanomat kertoo, että aluesyyttäjä Kaisa Ahla-Pyhtilä nosti perjantaina syytteet tapon yrityksistä, törkeistä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, törkeän pahoinpitelyn yrityksistä, virkamiehen vastustamisesta ja niskoittelusta poliisia vastaan.

Koko juttu:
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009576441.html