-Käräjät 2010 päätteli että ikkuna olisi rikottu ehkä molemmilta puolilta.
-Hovi ei oikeastaan ottanut kantaakaan koska totesi muilla seikoin Auerin syyttömäksi.
-Käräjät 2013, Mäkisen todistelun pohjalta ja vedoten rikkomisrekonstruktioon 2009, totesi että ikkuna oli rikottu ulkoa. Tämä on erittäin merkittävää sikälikin kun ensimmäistä kertaa vedottiin poliisien tekemään rekonstruktioon joka kertoi tulokseksi että ikkuna rikottiin ulkoa.
Olen alunperin jo v2010 koonnut kyseisen rekon tulokset kirjoitukseen jonka nyt liitän tähän:
Ja nyt tärkeä kysymys antiannelisteille: Selittäkää tapahtumainkuvaus, jossa Auer syyllinen lavastuslähtökohtaisesti ja kuolettavan surmaamisen hän teki hätäpuhelun aikana.Seuraavassa tietoa poliisien tekemästä ikkunan rikkomisrekonstruktiosta ('-' rivit ovat tietoa testirikkomisista ja nämä tiedot kirjoitettu sinisellä). Siinä on myös selostettu eri rikkomistavat ja tarkastelut. Ja lisätty omia kommentteja.
Rikkomiskokeitahan tehtiin niin että ikkuna rikottiin sekä ulkoa että sisältä. Lasielementti oli samanlainen kuin surmatalossa.
OTETAAN EKAKSI TAPAUS JOSSA KOEIKKUNA RIKOTTIIN ULKOA:
Kirveellä rikottiin ja alkuperäinen verho oli sisäpuolella.
Tarkastelu TERASSINPUOLELLA = testikehikon ulkopuoli:
-Suurin osa rikotuista lasista oli lähellä testikehikon ulkopuolta.
Kommentti edelliseen: Näinhän se oli surmatalossakin kun kuvia katselee terassialueesta.
-Joitakin lasinkappaleita lensi myös kauemmas, neljän metrin päässä ne olivat pieniä
Kommentti edelliseen: Surmatalossa niitä oli myös lentänyt neljän metrin päähän terassille, kauas ei ollut lentänyt paljon ja siellä 4m:n päässä oli muutama isompi lasinpalanen.
Tarkastelu TAKKAHUONEENPUOLELLA = testikehikon sisäpuoli:
-Suurin osa lasista oli lähellä testikehikon sisäpuolta. Kappaleita levisi myös pitkälle, 4m:n päästä löytyi myös isoja kappaleita.
Kommentti edelliseen: Surmatalossakin oli iso kasa ikkunaoven edessä ja paljon palasia oli levinnyt myös kauemmas. Tätä tapausta ei edes voi oikein verrata koska surmatalossa kappaleet eivät voi takka-alueesta johtuen levitä kuin parin metrin päähän pituus-suuntaan.
Yhteenveto ulkoapäin rikotusta: Hyvin samankaltainen testitulos kuin mitä surmatalossakin tositilanne oli.
TOKAKSI OTETAAN TAPAUS JOSSA KOEIKKUNA RIKOTTIIN SISÄLTÄ:
Tarkastelu TERASSINPUOLELLA: = testikehikon ulkopuoli
-Testikehikon ulkopuolelle lasia levisi laajalle alueelle.
Kommentti edelliseen: Niitä siis levisi vähän niinkuin menneenajan maajussi olisi ollut kylvöpuuhissa. 3m:n päässä oli isoja ja 5m:n päässä pieniä lasin palasia. Mielestäni tässä on selkeä silmin havaittava POIKKEAMA verrattuna surmatalon terassin lasinpalakuviin.
Tarkastelu TAKKAHUONEENPUOLELLA: = testikehikon sisäpuoli
-Testikehikon sisäpuolella lasinkappaleita oli lähinnä aivan testikehikon alla, joitakin yksittäisiä oli muutaman metrin etäisyydellä.
Kommentti edelliseen: Eli paljon pienemmällä alueella kuin surmatalossa, kun kuvia katsoo.
Yhteenveto sisältäpäin rikotusta: Selkeä poikkeama verrattuna surmatalon tositilanteeseen.
*
Rekotesti tietoineen ja kuvineen ei ole salaista materiaalia ja on näin ollen kaikkien saatavilla.
Rekotesti siis kertoo että ikkuna rikottiin ulkoapäin. Syyttäjän mielestä ne pari isompaa lasinpalaa kauempana terassilla kertoi että ikkuna olisi hajoitettu sisältäpäin. Tutkinnanjohto (2009) Pauli Kuusirannan johdolla katsoi että sisäpuolella olevan verhon käyttäytyminen kuvasti sisältäpäin rikkomista.
Ikkuna rikottu ulkoa, rikkomisen jälkeen lasinpalasissa verta ulkopuolellakin / verta myös ulkokarmissakarmissa / muualla ulkona / verisen kengänjälkiä terassilla jne..
Ovea ei ole avattu rikkomisen jälkeen!
Miten Auer on tämän lavastanut?

