Sivu 69/142

Re: Rikottu ovi-ikkuna ja siitä kulkeminen

Lähetetty: La Touko 21, 2011 8:10 pm
Kirjoittaja annaanna
taavetti kirjoitti:Iltalehdestä noiden annaannan postaamien lisäksi myös:

"Syyttäjä kyseli tekniseltä tutkijalta surmaajan mahdollisuutta kulkea ovasta, jotta tämän ei olisi tarvinut kiivetä pienestä ikkuna-aukosta.

-Ovessa ei ollut lukkoa. Se olisi ollut todella helppo avata vain kahvasta kääntämällä, Mäkinen kertoi."

Iltalehti 21.5.2011 s.17
No nyt täytyy sittten itsekunkin päättää uskoako tänne ystävällisesti toimitettuja kuvia ovesta ja sen lukosta eli omia silmiään. Vai lehteen painettua lausetta; "Ovessa ei ollut lukkoa". Väittikö valan antanut Mäkinen ettei ovessa ollut lukkoa. Olisi voinut tarkoittaa, ettei ovi ollut lukossa. En vain tässä tapauksessa suostu uskomaan edes tuota väitettä, luotan omiin muistiinpanoihini. Mielestäni toimittajan lause on huttua. Tuosta Mäkisen lausumasta oven aukaisun helppoudesta olen aivan samaa mieltä. Noin hän totesi. Mutta salvasta vääntäen, pitkäsalpainen ovi.

Eli päätin nyt laittaa vielä viimeisenä kohtana teknisen tutkijan Matti Mäkisen hovioikeuden pääkäsittelyssä lausumista asioista tekemäni muistiinpanot. En tätä vielä ollut laittanut, en tainnut aikoakaan. Tulkoon nyt vaikka tähän ketjuun liitetyiksi.

Syyttäjä kysyi pesuhuoneesta, sen tutkimisesta.
Mäkinen vastasi, ettei löytynyt merkkejä verestä tai vedestä.

Syyttäjä kysyi ovesta (pesuhuoneen ovesta).
Mäkinen vastasi että tarkisti asian. Ovesta olisi päässyt kurkkimaan, muttei kulkemaan.
Aukeni muistaakseen 30 asteen kulmaan.
Tutki, ettei kulkemista ollut tapahtunut, sen olisi estänyt jo yksistään oven takana oleva reunus, kulkemisesta olisi verijäljet jäänyt, sillä veri oli valunut aivan kynnykselle asti.
Kulkemisjäljet puuttuivat.
Kertoi oven avaamisen olevan helppoa salvasta vääntäen.
Kertoi ovessa olevan pitkäsalpa.

Liitän tähän tuon oman muistiinpanolistani tästä kohdasta, olen merkinnyt "avaaminen helppoa salvasta vääntäen". Lehdistön intressissä on tehdä asioista raflaavia. Jos ei parempaa, myyvempää otsikkoa löydy, niin sitten vaikka tuollainen heitto. TUTKIJA TOTESI: OVESSA EI OLLUT LUKKOA. Ketuttaa kun maksaa puolitotuuksista ja valheista noita lehtiä ostaessaan. Kyllä minulle vaatimaton totuuskin riittäisi.

Syyttäjä: pesuhuoneesta?
- ei verta, ei vettä

Syyttäjä: ovesta?
- kurkkimaan mahtunut, ei kulkemaan
- 30 (+astemerkki)
- tutki: ei kulkemista + reunus esteenä + verta valuneena
- ei kulkemisjälkiä
- avaaminen helppoa salvasta vääntäen
- pitkäsalpainen

Re: Rikottu ovi-ikkuna ja siitä kulkeminen

Lähetetty: La Touko 21, 2011 8:30 pm
Kirjoittaja MissHolmes
Tuo 30 asteen ovi on kyllä minun ymmärtääkseni pesuhuoneen ovi.

Sitä on turha sotkea ulko-oveen.

Re: Rikottu ovi-ikkuna ja siitä kulkeminen

Lähetetty: La Touko 21, 2011 8:49 pm
Kirjoittaja Kotipoliisi
MissHolmes kirjoitti:Tuo 30 asteen ovi on kyllä minun ymmärtääkseni pesuhuoneen ovi.

Sitä on turha sotkea ulko-oveen.
Tottakai on kysymys pesuhuoneen ovesta kuten Annaanna on täällä ansiokkaasti informoinut.

Ja mitä kirjoittaa toimittaja lehteen? Kirjoittaa ikäänkuin olisi kysymys terassinovesta.

8)

Re: Rikottu ovi-ikkuna ja siitä kulkeminen

Lähetetty: La Touko 21, 2011 9:22 pm
Kirjoittaja annaanna
No tuli oikein kunnollinen mahalasku tehtyä. Tässä kesken viestin kirjoittamisen tuli jotakin keskeytystä ja koitin nopsaan kirjoittaa valmiiksi. Ihan metsään meni. Aloittaessani tiesin mitä olin tekemässä, mutta sitten :oops: No nyt on sopivasti nolo olo. Kiiti MissHolmes kommentista.
annaanna kirjoitti:
taavetti kirjoitti:Iltalehdestä noiden annaannan postaamien lisäksi myös:

"Syyttäjä kyseli tekniseltä tutkijalta surmaajan mahdollisuutta kulkea ovasta, jotta tämän ei olisi tarvinut kiivetä pienestä ikkuna-aukosta.

-Ovessa ei ollut lukkoa. Se olisi ollut todella helppo avata vain kahvasta kääntämällä, Mäkinen kertoi."

Iltalehti 21.5.2011 s.17
No nyt täytyy sittten itsekunkin päättää uskoako tänne ystävällisesti toimitettuja kuvia ovesta ja sen lukosta eli omia silmiään. Vai lehteen painettua lausetta; "Ovessa ei ollut lukkoa". Väittikö valan antanut Mäkinen ettei ovessa ollut lukkoa. Olisi voinut tarkoittaa, ettei ovi ollut lukossa. En vain tässä tapauksessa suostu uskomaan edes tuota väitettä, luotan omiin muistiinpanoihini. Mielestäni toimittajan lause on huttua. Tuosta Mäkisen lausumasta oven aukaisun helppoudesta olen aivan samaa mieltä. Noin hän totesi. Mutta salvasta vääntäen, pitkäsalpainen ovi.

Eli päätin nyt laittaa vielä viimeisenä kohtana teknisen tutkijan Matti Mäkisen hovioikeuden pääkäsittelyssä lausumista asioista tekemäni muistiinpanot. En tätä vielä ollut laittanut, en tainnut aikoakaan. Tulkoon nyt vaikka tähän ketjuun liitetyiksi.

Syyttäjä kysyi pesuhuoneesta, sen tutkimisesta.
Mäkinen vastasi, ettei löytynyt merkkejä verestä tai vedestä.

Syyttäjä kysyi ovesta (pesuhuoneen ovesta).
Mäkinen vastasi että tarkisti asian. Ovesta olisi päässyt kurkkimaan, muttei kulkemaan.
Aukeni muistaakseen 30 asteen kulmaan.
Tutki, ettei kulkemista ollut tapahtunut, sen olisi estänyt jo yksistään oven takana oleva reunus, kulkemisesta olisi verijäljet jäänyt, sillä veri oli valunut aivan kynnykselle asti.
Kulkemisjäljet puuttuivat.
Eli tähän olisi pitänyt naputella Syyttäjä kysyi terassinovesta. Jos oisin omia muistiinpanojani osannut tulkita. Tai keskeytyksen jälkeen muistanut mitä piti tehdä. Joo-o. Syyllistyin sitten samaan mistä toista moitin. Pistin Mäkisen höperöitä puhumaan. Ainoa puolustus on, et tahallisuus puuttuu, ...muka.
Kertoi oven avaamisen olevan helppoa salvasta vääntäen.
Kertoi ovessa olevan pitkäsalpa.

Liitän tähän tuon oman muistiinpanolistani tästä kohdasta, olen merkinnyt "avaaminen helppoa salvasta vääntäen". Lehdistön intressissä on tehdä asioista raflaavia. Jos ei parempaa, myyvempää otsikkoa löydy, niin sitten vaikka tuollainen heitto. TUTKIJA TOTESI: OVESSA EI OLLUT LUKKOA. Ketuttaa kun maksaa puolitotuuksista ja valheista noita lehtiä ostaessaan. Kyllä minulle vaatimaton totuuskin riittäisi.

Syyttäjä: pesuhuoneesta?
- ei verta, ei vettä

Syyttäjä: ovesta?
- kurkkimaan mahtunut, ei kulkemaan
- 30 (+astemerkki)
- tutki: ei kulkemista + reunus esteenä + verta valuneena
- ei kulkemisjälkiä
tässä kohtaa mulla oli tämmöinen väli muistiinpanoissa, olis pitänyt muistaa kirjoittaessa et oltiin jo eri kohdassa eli oli kysytty toisesta ovesta
- avaaminen helppoa salvasta vääntäen
- pitkäsalpainen
Tähän on hyvä lopettaa! :lol: .

Re: Rikottu ovi-ikkuna ja siitä kulkeminen

Lähetetty: La Touko 21, 2011 9:28 pm
Kirjoittaja Kotipoliisi
Ok Annaanna, ei kaikkea voi hallita. Sori sitten munkin viesti :)


8)

Re: Rikottu ovi-ikkuna ja siitä kulkeminen

Lähetetty: Su Touko 22, 2011 12:31 am
Kirjoittaja turumurre
turumurre kirjoitti: http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic. ... 67#p389167
Yhtä asiaa tuolla edellä olevassa lehtikirjoituksessa jäin pohtimaan. Siinä annettiin ymmärtää, että ovi olisi ollut avattavissa helposti vetimestä kääntämällä. Mutta eihän tämä ihan noin yksinkertaista ole, siinähän on ensin se 'lukitusnuppi' (ulkopuolella vastaavasti avaimen lukkopesä). Tästä 'nupista' on ensin avattava ovi lukituksesta ja sen jälkeen vasta vetimestä voi avata oven......
Kuvissa tämä 'nuppi' selvästi näkyy, ei kai se nyt turhanpanttina siinä ole.
Oletuksenahan on että voi varsinkin yöllä on lukossa.[/color]
Valhalla kirjoitti:
taavetti kirjoitti:Iltalehdestä noiden annaannan postaamien lisäksi myös:
"Syyttäjä kyseli tekniseltä tutkijalta surmaajan mahdollisuutta kulkea ovasta, jotta tämän ei olisi tarvinut kiivetä pienestä ikkuna-aukosta.
-Ovessa ei ollut lukkoa. Se olisi ollut todella helppo avata vain kahvasta kääntämällä, Mäkinen kertoi."
Iltalehti 21.5.2011 s.17
Mitäs se aiempi hourinta oven salvasta tai hakasesta on = vaikea avata? Tai vaihtoehtoisesti onko toi Mäkinen ollut eläkkeellä jo silloin kun piti hommia tehdä?
Miten voi tästäkin olla kaksi totuutta ja ilmeisesti poliisien sanoin molemmat. Ihme hommaa.

( paitsi jos se salpa sekin on turren keksintö - etp )
annaanna kirjoitti:...
Liitän tähän tuon oman muistiinpanolistani tästä kohdasta, olen merkinnyt "avaaminen helppoa salvasta vääntäen". Lehdistön intressissä on tehdä asioista raflaavia. Jos ei parempaa, myyvempää otsikkoa löydy, niin sitten vaikka tuollainen heitto. TUTKIJA TOTESI: OVESSA EI OLLUT LUKKOA. Ketuttaa kun maksaa puolitotuuksista ja valheista noita lehtiä ostaessaan. Kyllä minulle vaatimaton totuuskin riittäisi.

Syyttäjä: pesuhuoneesta?
- ei verta, ei vettä

Syyttäjä: ovesta?
- kurkkimaan mahtunut, ei kulkemaan
- 30 (+astemerkki)
- tutki: ei kulkemista + reunus esteenä + verta valuneena
- ei kulkemisjälkiä
tässä kohtaa mulla oli tämmöinen väli muistiinpanoissa, olis pitänyt muistaa kirjoittaessa et oltiin jo eri kohdassa eli oli kysytty toisesta ovesta
- avaaminen helppoa salvasta vääntäen
- pitkäsalpainen
Riittiköhän tuo Valhallalle vastaukseksi pitkäsalpaisesta ovesta ja sen lukituksesta ja turren 'keksinnöistä'.

Täällähän on ollut vilsekettä tänään, enempi näyttää syyttäjien viimeiseltä voiman ponnistukselta :)
Täytyy tunnustaa etten enää kaikkea ole viitsinyt lukea; MissHolmesin kanssa ei enää viitsi aloittaa uutta kierrosta, joskus se oli paikallaan kun etsittiin vastauksia, mutta nyt ne vastaukset on saatu. Valhalla se on yhtä vitsikäs kuin ennenkin (ja kuten ylläolevakin osoittaa), kun vitsiniekkoja ymmärrän niin sentakia saitkin yo vastaukseni. Joku saattaa ajatella että ulkosuomalaisen kanssa on 'kana vielä kynimättä'. Ei ole, kana on kynitty. Mielenkiintoista että Taavetti on nostanut profiiliaan, hienoa. Liittyy varmaan tähän samaan loppurytistykseen... kirjoituksiasi on kyllä mukava lukea.
Tara tais saada turresta jo tarpeekseen... :cry:

****

Anna annan kirjoituksista tuli paljon uutta, mitä sopinee jokaisen pohtia. Itselle jäi tosiaankin sellanen olo esim noista Taurun lausunnoista, ettei siinä ole mies paikallaan. Minkähän takia häntä on käytetty asiantuntijana. Ehkä se liittyy siihen että jonkinlainen verijälkilausunto piti saada häthätää Annelin 'tunnustuksen' perumisen jälkeen, ja siihen siis kelpasi omatoiminen Tauru.
Mäkisen 'live' kommentit tuntuvat erittäin päteviltä, Tauru hänen rinnallaan tuntuu pikkupojalta.

Mitäs kaikkea nyt sitten on selvinnyt:

-Finfoxin uudelleen suodattamalta nauhalta pystyttiin määritteleemään Annelin liikkumiset kuten hän on kertonut. Lasin päällä kävelyä muistuttavaa ääntä myös löytyi, sitä löytyi sellaiselta ajalta ettei Anneli, Jukka (tai lapsi) ole sitä voineet muodostaa. Jotain ulkopuolisen 'puhettakin' saatiin suodatettua. Kahdeksan sekunnin surma-aika oven avauksineen oli nauhalta pääteltävissä. Anneli surmaajana ei ole mahdollinen, koska aika ei riitä. Aika ei riitä myöskään lavastukseen.

-Oikeuslääkärin lausunto ei itseasiassa sodi syyttömyysolettamaa vastaan.
-Verijäljet kuivuvatkin jo 7-8 minuutissa (itselle oli yllätys että niin nopeasti), tämä puhuu syyttömyyden puolesta
-Sängyn verijälkiä ei enää juurikaan syyttäjän taholta esiin nostettu.

-Ulkopuoliset todistajat eivät ole kertoneet Jukan ja Annelin riidoista(se ainoa jonka tutkijat tulkitsivat näin sanoneen, se tuli kumottua). Lapset eivät ole kertoneet riidoista. Lapsi pitää kiinni näkemästään ulkopuolisen henkilön poistumisesta (tästä myös uusi kuulusteluvideo v2007).

-Peitetoiminnan vesiperä hyväksyttiin puolustuksen esitykseksi.

-Ikkuna rikottiin ulkoa, eikä ovesta ole menty rikkomisen jälkeen sanoo alusta asti paikalla ollut tekninen tutkija Matti Mäkinen. Mäkinen kertoi myös lattian olleen täynnä verijälkiä ja kengän/paljaan jalan jälkiä. Ja että astaloinnista veriroiskeet levisivät kattoon asti, Annelissa ei kuitenkaan näitä roiskeita ollut; hiukset kasvot t-paita jne. Mäkisen mukaan Taurun esittämä pesuhuoneen ovessa oleva 'heilahdusjälki' ei ole tullut astalon lyönnistä. Taurun todistelut osoittautuivat 'ontoiksi'.

-Verijäljet terassilla kengän jälkineen tukevat syyttömyyttä.
-Verijäljet ikkunan ympäristössä/karmeissa tukevat sitä olettamaa että joku verinen siitä on mennyt, tukee siis syyttömyyttä.

-Löydetyt tuntemattomat kuitujäljet löytyivät sieltä missä ullkopuolisen surmaajan on täytynytkin liikkua.

-Sängyssä olleen halon terävästä kärjestä löytynyt DNA tukee syyttömyyttä.

-Viherkaistalta koiran saama hajujälki tukee syyttömyyttä.

-Muistijälkitestiä ei taidettu enää oikeudessa edes käsitellä.
Siinä siis muutamia. Ihmetellä täytyy että tälläinen show on polkastu liikkeelle. Ei muuta voi kuin tulla käsitykseen että, 'Joku piti saada fiilis oli sellainen...'

Re: Rikottu ovi-ikkuna ja siitä kulkeminen

Lähetetty: Su Touko 22, 2011 12:48 am
Kirjoittaja Kotipoliisi
turumurre kirjoitti:
turumurre kirjoitti: http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic. ... 67#p389167
Yhtä asiaa tuolla edellä olevassa lehtikirjoituksessa jäin pohtimaan. Siinä annettiin ymmärtää, että ovi olisi ollut avattavissa helposti vetimestä kääntämällä. Mutta eihän tämä ihan noin yksinkertaista ole, siinähän on ensin se 'lukitusnuppi' (ulkopuolella vastaavasti avaimen lukkopesä). Tästä 'nupista' on ensin avattava ovi lukituksesta ja sen jälkeen vasta vetimestä voi avata oven......
Kuvissa tämä 'nuppi' selvästi näkyy, ei kai se nyt turhanpanttina siinä ole.
Oletuksenahan on että voi varsinkin yöllä on lukossa.[/color]
Valhalla kirjoitti:
taavetti kirjoitti:Iltalehdestä noiden annaannan postaamien lisäksi myös:
"Syyttäjä kyseli tekniseltä tutkijalta surmaajan mahdollisuutta kulkea ovasta, jotta tämän ei olisi tarvinut kiivetä pienestä ikkuna-aukosta.
-Ovessa ei ollut lukkoa. Se olisi ollut todella helppo avata vain kahvasta kääntämällä, Mäkinen kertoi."
Iltalehti 21.5.2011 s.17
Mitäs se aiempi hourinta oven salvasta tai hakasesta on = vaikea avata? Tai vaihtoehtoisesti onko toi Mäkinen ollut eläkkeellä jo silloin kun piti hommia tehdä?
Miten voi tästäkin olla kaksi totuutta ja ilmeisesti poliisien sanoin molemmat. Ihme hommaa.

( paitsi jos se salpa sekin on turren keksintö - etp )
annaanna kirjoitti:...
Liitän tähän tuon oman muistiinpanolistani tästä kohdasta, olen merkinnyt "avaaminen helppoa salvasta vääntäen". Lehdistön intressissä on tehdä asioista raflaavia. Jos ei parempaa, myyvempää otsikkoa löydy, niin sitten vaikka tuollainen heitto. TUTKIJA TOTESI: OVESSA EI OLLUT LUKKOA. Ketuttaa kun maksaa puolitotuuksista ja valheista noita lehtiä ostaessaan. Kyllä minulle vaatimaton totuuskin riittäisi.

Syyttäjä: pesuhuoneesta?
- ei verta, ei vettä

Syyttäjä: ovesta?
- kurkkimaan mahtunut, ei kulkemaan
- 30 (+astemerkki)
- tutki: ei kulkemista + reunus esteenä + verta valuneena
- ei kulkemisjälkiä
tässä kohtaa mulla oli tämmöinen väli muistiinpanoissa, olis pitänyt muistaa kirjoittaessa et oltiin jo eri kohdassa eli oli kysytty toisesta ovesta
- avaaminen helppoa salvasta vääntäen
- pitkäsalpainen
Riittiköhän tuo Valhallalle vastaukseksi pitkäsalpaisesta ovesta ja sen lukituksesta ja turren 'keksinnöistä'.

Täällähän on ollut vilsekettä tänään, enempi näyttää syyttäjien viimeiseltä voiman ponnistukselta :)
Täytyy tunnustaa etten enää kaikkea ole viitsinyt lukea; MissHolmesin kanssa ei enää viitsi aloittaa uutta kierrosta, joskus se oli paikallaan kun etsittiin vastauksia, mutta nyt ne vastaukset on saatu. Valhalla se on yhtä vitsikäs kuin ennenkin (ja kuten ylläolevakin osoittaa), vitsiniekkoja ymmärtävänä saitkin yo vastaukseni. Joku saattaa ajatella että ulkosuomalaisen kanssa on 'kana vielä kynimättä'. Ei ole, kana on kynitty. Mielenkiintoista että Taavetti on nostanut profiiliaan, hienoa. Liittyy varmaan tähän samaan loppurytistykseen... kirjoituksiasi on kyllä mukava lukea.
Tara tais saada turresta jo tarpeekseen... :cry:

****

Anna annan kirjoituksista tuli paljon uutta, mitä sopinee jokaisen pohtia. Itselle jäi tosiaankin sellanen olo esim noista Taurun lausunnoista, ettei siinä ole mies paikallaan. Minkähän takia häntä on käytetty asiantuntijana. Ehkä se liittyy siihen että jonkinlainen verijälkilausunto piti saada häthätää Annelin 'tunnustuksen' perumisen jälkeen, ja siihen siis kelpasi omatoiminen Tauru.
Mäkisen 'live' kommentit tuntuvat erittäin päteviltä, Tauru hänen rinnallaan tuntuu pikkupojalta.

Mitäs kaikkea nyt sitten on selvinnyt:

-Finfoxin uudelleen suodattamalta nauhalta pystyttiin määritteleemään Annelin liikkumiset kuten hän on kertonut. Lasin päällä kävelyä muistuttavaa ääntä myös löytyi, sitä löytyi sellaiselta ajalta ettei Anneli, Jukka (tai lapsi) ole sitä voineet muodostaa. Jotain ulkopuolisen 'puhettakin' saatiin suodatettua. Kahdeksan sekunnin surma-aika oven avauksineen oli nauhalta pääteltävissä. Anneli surmaajana ei ole mahdollinen, koska aika ei riitä. Aika ei riitä myöskään lavastukseen.

-Oikeuslääkärin lausunto ei itseasiassa sodi syyttömyysolettamaa vastaan.
-Verijäljet kuivuvatkin jo 7-8 minuutissa (itselle oli yllätys että niin nopeasti), tämä puhuu syyttömyyden puolesta
-Sängyn verijälkiä ei enää juurikaan syyttäjän taholta esiin nostettu.

-Ulkopuoliset todistajat eivät ole kertoneet Jukan ja Annelin riidoista(se ainoa jonka tutkijat tulkitsivat näin sanoneen, se tuli kumottua). Lapset eivät ole kertoneet riidoista. Lapsi pitää kiinni näkemästään ulkopuolisen henkilön poistumisesta (tästä myös uusi kuulusteluvideo v2007).

-Peitetoiminnan vesiperä hyväksyttiin puolustuksen esitykseksi.

-Ikkuna rikottiin ulkoa, eikä ovesta ole menty rikkomisen jälkeen sanoo alusta asti paikalla ollut tekninen tutkija Matti Mäkinen. Mäkinen kertoi myös lattian olleen täynnä verijälkiä ja kengän/paljaan jalan jälkiä. Ja että astaloinnista veriroiskeet levisivät kattoon asti, Annelissa ei kuitenkaan näitä roiskeita ollut; hiukset kasvot t-paita jne. Mäkisen mukaan Taurun esittämä pesuhuoneen ovessa oleva 'heilahdusjälki' ei ole tullut astalon lyönnistä. Taurun todistelut osoittautuivat 'ontoiksi'.

-Verijäljet terassilla kengän jälkineen tukevat syyttömyyttä.
-Verijäljet ikkunan ympäristössä/karmeissa tukevat sitä olettamaa että joku verinen siitä on mennyt, tukee siis syyttömyyttä.

-Löydetyt tuntemattomat kuitujäljet löytyivät sieltä missä ullkopuolisen surmaajan on täytynytkin liikkua.

-Sängyssä olleen halon terävästä kärjestä löytynyt DNA tukee syyttömyyttä.

-Viherkaistalta koiran saama hajujälki tukee syyttömyyttä.

-Muistijälkitestiä ei taidettu enää oikeudessa edes käsitellä.
Siinä siis muutamia. Ihmetellä täytyy että tälläinen show on polkastu liikkeelle. Ei muuta voi kuin tulla käsitykseen että, 'Joku piti saada fiilis oli sellainen...'
Erittäin hyvä yhteenveto. Kiitos.

Lisäksi voisi vielä liittää tahallisen harhauttavan lausunnon jalkapöytäpisaroista.

8)

Re: Rikottu ovi-ikkuna ja siitä kulkeminen

Lähetetty: Su Touko 22, 2011 9:01 am
Kirjoittaja taavetti
Tahallisen harhauttava lausunto jalkapöydän veripisaroista? No, mielipiteensä kullakin. Taurun lausunnon on Turre kokonaisuudessaan postannut aiemmin. Lisäksi vielä se, että Tauru otti yhteyttä tutkijoihin Auerin tunnustuksen jälkeen, ei sen perumisen jälkeen. Tauru otti yhteyttä siksi, että hänen mielestään tunnustus ei voi pitää paikkaansa, jos Auerilla on ollut päällä punainen t-paitansa. Eiköhän Turumurre tämänkin muistanut?

Turumurren listauksesta vaikkapa tämä: Sängyn verijälkiä ei enää juurikaan syyttäjän taholta esiin nostettu.

Syyttäjä oli Annaannan mukaan kysynyt verijäljistä sängyssä :

"Hauska episodi oli syyttäjän kysyessä Taurun arviota sängyn lakanaan vuotaneen veren vuotoajasta. Tauru vastasi varmasti oikeuslääkärin kykenevän siihen vastaamaan. Syyttäjä kertoi oikeuslääkärin arvelleen verijälkitutkijan kysymykseen osaavan vastata. Tauru vastasi."

Taurun vastausta uteli Ulkosuomalainen myöhemmin ja Annaanna vastasi:

"Nippelitiedot haihtuneet jo muistista, mutta vastaus siitä lakanan veriläiskästä ehkä noudatteli sitä ept:n lausuntoa. En tarkkaan sanojaan muista, mutta siihen vastaukseen sisältyi ensinnäkin tietoa siitä, että on vaikea sanoa tarkasti mitään, koska ei tiedä vuosiko uhri tuossa vaiheessa sisäisesti tai ylipäänsä missä vaiheessa uhri sängyllä oli, minkälaisia haavoja ja vammoja uhrissa oli, mikä kohta uhrista on ollut kosketuksissa lakanaan. Aikamäärästä. Alkoi muutamasta minuutista, joka siis mahdollinen, mutta omana käsityksenään oli pidempiaikainen vuotaminen. En tahallani panttaa tietoa, tai tarkoituksellisesti, mutta en muista sanoiko jotakin minuuttimäärää. Sen muistan, että yksi tuomareista vielä erikseen asiasta lopuksi kysyi, vastaus ei ainakaan niin yksiselitteinen ollut, että sen minuutteina muistaisin. EHKÄ se oli sellaista suhteellisen pitkäaikaista -tyylistä. En halua tämmöisiä höpöjäni täällä vääntää, kertoilla mitä kaikkea en muista.
Yksi huomioni oli, että ei millään tavalla maininnut vaikeaa olleen lakanakuvan avulla arviota antaa. Kun itse olen niin olettanut olevan. "

http://murha.info/phpbb2/viewtopic.php? ... start=1665

E. Viimeinen lause

Re: Rikottu ovi-ikkuna ja siitä kulkeminen

Lähetetty: Su Touko 22, 2011 10:48 am
Kirjoittaja Mäkrö
Mikä on nyt totuus tästä ulko-ovesta? Onko siitä ollut mahdollista poistua vain kahvaa kääntämällä?

Re: Rikottu ovi-ikkuna ja siitä kulkeminen

Lähetetty: Su Touko 22, 2011 11:10 am
Kirjoittaja taavetti
Ilmeisesti. Mäkinen sano juu ja lapsikin oli kertonut siitä pääsevän helposti.

Ehkä Auerin lavastusteoriassa hän olisi alunperin jättänytkin oven auki hupparin mentäväksi. Lapsi sotki nämä suunnitelmat, mutta onneksi hätätilanteessa ikkunastakin pääsee. Arkulta ponnistamiseen sopiva jalanjälki arkulla olevista housuista löytyi siis viisi viikkoa tapahtuman jälkeen Joutsenlahden nostellessa vaatteita takaisin arkulle. Täällä vuosi sitten vähän ihmeteltiin tuota vaatejärjestystä ja epäselvyyttä kuvista, mitkä vaatteet nyt milloinkin missä kohden ovat olleet. Jospa pöksyt olivatkin koko ajan lattialla ja jälki tullut tuolloin.

Lisäys: Lapsi ei käsittääkseni kerro nähneensä huppumiehen arkun kautta akkunalle kivunneen.
Lisäyksenlisäys: Ensihoitajat paikalla- kuvassa arkulla päälimmäisenä on punainen paita. Kuva on alkumetreiltä, koska verho on vielä paikallansa lasin alla. Kuvia ottanut poliisi kertoi, ettei koskenut takkahuoneessa mihinkään ennen ensipartion tuloa.

Re: Rikottu ovi-ikkuna ja siitä kulkeminen

Lähetetty: Su Touko 22, 2011 5:46 pm
Kirjoittaja pikasso
turumurre kirjoitti:
pikasso kirjoitti:Turrelle:

Jos tuonlaisen oven pitää lukittuna se vaatii lukituksen avaimella joka kerta. Muuten se on yhtä kuin tavalliset ovet,eli kahvasta painamalla ovi aukeaa. Tiedän vastaavanlaisen oven, poikkeaako ne toisistaan suurestikin?
No, ei se ihan tavallinen ovi ole, vaan se on ns. pitkäsalpaperiaatteella toimiva, eli siinä on 'lukituskielet'
kolmessa kohtaa: ylhäällä, keskellä ja alhaalla. On sellanen murtovarma ovi.
Ulkopuolella on vedin ja avainpesä (eli lukituksen saa ulkoa auki avaimella). Sisäpuolella on avaimen tilalla 'lukitusnuppi' ja se vedin.
Hupsista heikkaa. Rähmäsilmä mikä rähmäsilmä. Huomasin sen oven ulkopuolisen lukituksen, eli olikin erilainen "kolmoissalpaaja" mistä mainitsin. Sinänsä aika hurja juttu ja aiheen vierestä, mutta turvallisuus kysymyksissä ihan kelpo, ajattelisin. Kuinka voi talon ovi olla sisältäpäin avaimella lukittava (sen minkä tiedän ja mistä puhuin) Jos tulee tilanne mm. tulipalo hyvä esimerkki, niin kuka etsii avaimia ja jos ne avaimet ovat siellä missä palaa? Yleensä ajatellen ja paloturvallisuus asioissa jokaisen oven tulisi olla helposti ulos mentäviä. Ulvilassakin. :wink:

Re: Rikottu ovi-ikkuna ja siitä kulkeminen

Lähetetty: Ma Touko 23, 2011 12:02 pm
Kirjoittaja Teleksi
Tiedän noita ovia kahden mallisia. Sellainen missä on kahva ja sitten lukko siinä kahvan alla. Sitten on sellainen, jossa kahva käännetää pystyasentoon, jolloin ovi lukittuu mutta ei erikseen sellaista käsin käännettävää lukkoa tai avaimellä avattavaa lukkoa. Ehkä tässä nyt tarkoitus oli sanoa, että ovi oli sellaista mallia, että se lukkiutui kahvasta kääntämällä, ei tarvitse erikseen lukkoa vääntää.

Re: Rikottu ovi-ikkuna ja siitä kulkeminen

Lähetetty: Ma Touko 23, 2011 9:42 pm
Kirjoittaja Kotipoliisi
On siinä oven kahvassa jotain ollut, kuten MissHolmes huomasi. Ainakin se on irrotettu ovesta - ilmeisesti tarkempia tutkimuksia varten:

Kuva

Tästä kun katsoo, näyttää melkein, että maali on ovenkahvan alapuolelta lähtenyt (tumma raita) kun sitä on yritetty vaikka sorkkaraudalla vääntää ja hakata:

Kuva


Missäköhän ne tutkimustulokset on? Ei kai vaan unohtuneet taas...voi harmi...


8)

Re: Rikottu ovi-ikkuna ja siitä kulkeminen

Lähetetty: Ma Touko 23, 2011 9:50 pm
Kirjoittaja MissHolmes
Ja olisiko todella niin, että murhaaja yrittäisi ulkopuolinen vääntää kahvan paikaltaan?

Hakkaisi ikkunoita pitkiä aikoja ja vääntäisi raivopäissään kahvaa?

Herätkää jo. Jos kyseessä ei ole ollut randomihörhö (kuten JJ alkuun oletti) ei tuollainen ole mahdollista.
Jukalla ja Annelilla oli mahdollisuus laittaa ulos valot ja katsoa kuka ulkona mölyää ja kahvaa vääntelee. Heillä olisi myös tuossa vaiheessa ollut mahdollisuus soittaa poliisit ja suojata lapset rymistelijältä, mutta ei. Odottelivat ja odottelivat.
Siitäkin huolimatta, että jopa vaimo tiesi Jukkaa uhatun tönsä takia.

Eikö aikuisten oikeasti olisi ollut ainoa normaali teko soittaa poliisit?

Re: Rikottu ovi-ikkuna ja siitä kulkeminen

Lähetetty: Ti Touko 24, 2011 9:57 am
Kirjoittaja Kuolemannaakka
Kai se kahva kuitenkin normaali ja ehjä on. En tiedä miksi on poistettu, onko tutkittu lukkoa vai mitä.

Tuo oven viereinen tuuletusikkunasysteemi on muuten semmoinen, että murhaaja pystyy olemaan suojassa, ihan oven vieressäkin, eikä sitä näe sisälle. Katsokaa. Kun ovessa on vielä verho, niin ei sinne terassille näe. Hämminkiä siis ihan oikeasti saisi sillä, että ensin rymyää minuutin ja sitten vaikenee.
Tytön tulo paikalle juuri kun huppis mietti sisäänpääsyä tuolin kanssa, vaikutti lopputulokseen suuresti. Jos tyttö ei olisi tullut paikalle, Jukka olisi avannut terassin oven ja mennyt katsomaan, että mikä ikkunan rikkoi. Huppiksen ei olisi tarvinnut ikkunasta tullakaan... Mutta tytön tulo ja pois lähettäminen aiheuttivat ratkaisevan pitkän tauon, että huppis hermostui ja päätti tulla ikkunasta. JOS terassin valo oli päällä, mutta huoneessa ei valoja sytytelty (kun ei tarvinnut, koska terasin valo kumotti sen verran), niin huppis saattoi jopa kuvitella, ettei ketään ole kotona. Ei maailman kaukaa haetuin teoria tuokaan, että kyseessä olikin tavallinen murtomies, joka vaan tupsahti Jukan syliin molempien onnettomuudeksi. Siksi surkea puukko, ja siksi ei halua tappaa muita perheenjäseniä.
Tämmöinen Harjunpää-tyylinen epähohdokas "sattumia sattuu ja kaikki häviää" -teoria. Jospa Huppis ei tiennyt Jukan huonosta jalasta ja hitaasta sängystänoususta, eikä tietenkään tytön nopeammasta heräämisestä ja ehtimisestä olohuoneeseen juuri kun pöllämystynyt Jukka pääsi ontuen ylös. Huppis olisi rymyämisellä yksinkertaisesti voinut haluta tarkistaa, onko talossa ketään, vai voiko suht äveriään näköiseen kämppään mennä keikalle. Kun parissa minuutissa ikkunan kevyen rikkomisen jälkeen ei näyttänyt mitään tapahtuvan, hän luuli, että talo tyhjä! Sitten sisälle ja kas, tuleekin isännältä klapista päähän. Sitten rymytään ympäri huonetta ja huppis pistää perstaskussa olevalla, työmaalta varastetulla veitsellä Jukan kuoliaaksi, sen suuremmin tarkoittamatta, itsekin peloissaan. No, ehkä se puhelun aikainen puukottelu yms odottelu ei oikein tuohon teoriaan sovi, ellei sitten kyseessä ollut vaikka amfetamiiniharhainen mykäksi huumattu hörhö, joka välillä pysähtyi vähän itsekin miettimään, missä tässä ollaan=)

Miten ois? 8)

edit: äänettömyys murhaajalla ei ole mikään ihmeellinen asia sinänsä. Olihan esim se 39 opiskelijaa Usassa ampunut korealainenkin ihan hiljaa koko suorituksen ajan. Pään sisällä saattoi sitten olla huutoa enemmän.