Vespa velutina kirjoitti:Silläkin uhalla, että saan kauhean määrän kiukkuisia vakioräyhääjiä niskaani, en malta olla kommentoimatta aikaisemmissa viesteissä esiintynyttä "jokuvaan"in tiivistelmää...
- - -
Jaa, en minä ainakaan kiukustunut. Enhän minä tosin vakioräyhääjä olekaan; paremminkin AA:n vakioparjaaja - syistä, joita olen yrittänyt kovasti selitellä. Varmuuttahan minulla ei hänen syyllisyydestään ole - ainoastaan vahva epäilys. Vähän kyllä harmittaa, ettet paneutunut lähdeviitteisiin, joita olin postannut em. tiivistelmän edelle. Niistä olisi suoraan nähnyt perustelun esim. 1. kohdan arviolle alkukamppailun viiden minuutin kestolle.
Pahoittelen pitkää viestiä, mutta koen tarpeelliseksi postata tarkennetun version kyseisestä
tiivistelmästä:
´vespa velutinan´ kommentit samasta tämän ketjun viestistä, kuin yllä oleva osalainaus.
Tarkemmin yksilöimättömät lainaukset lapsen ja Auerin vuoden 2009 etp-kommenteista ovat osalainauksia Taran viesteistä vuodelta 2010 ´AA:n kuulustelut syksy 2009´-ketjussa.
Summa summarum:
1. Alkukamppailu on kestänyt noin 5 minuuttia.
Kun otetaan huomioon Lahdelle eripuolille kehoa tulleet yli 60
melko pinnallista vammaa, alkukamppailun on käräjäoikeuden harkinnan
mukaan täytynyt kestää edellä arvioitua kauemmin, todennäköisesti noin
5 minuuttia.
2. Lapsi ei ole havainnut ulkopuolista, vaikka ovi-ikkuna on ollut rikki ja isä on ollut kunnossa ja puhutellut lasta.
Ulkopuolinen oli tuolloin ulkona vain Auerin havainnon mukaan. Lapsella ei ollut silminnäkijähavaintoa ulkopuolisesta ennen tämän poistumista. Jos ikkuna olisi ollut hajalla jo lapsen käydessä takkahuoneen rajalla, ei ”huppumiehen” olisi tarvinnut enää hakata ikkunaa voimallisesti ennen sisääntuloaan. Auerin mukaan ”huppumiehen” sisääntulo oli nopea ja Auer joutui väistelemään lentävää lasia ennen ”huppumiehen” ylävartalon ilmestymistä ikkuna-aukkoon. Lapsi ei havainnut lasin hakkaamista eikä ”huppumiehen” sisääntuloa, vaikka oli palaamassa vain muutaman metrin päässä sijaitsevaan huoneeseensa. Lapsi ei myöskään nähnyt ketään terassilla, vaikka Auerin mukaan takkahuoneessa oli pimeää ja ulkona näkyi ´välähdyksiä´, joita hän luuli ilotulitukseksi. ”Huppumies” oli näkymätön, ei hakannut ikkunaa eikä aiheuttanut muita ääniä terassilla lapsen käydessä takkahuoneen rajalla. Äänet olivat kuuluneet aikaisemmin. Hiljaisuudesta huolimatta Auer ei havainnut lapsen käyntiä makuuhuoneen rajalla – ei, vaikka lapsi puhui isänsä kanssa. Lapsi ei ollut uskaltanut sytyttää valoja, koska lattialla oli ollut lasinsiruja. Lapsen on täytynyt seistä aivan takkahuoneen rajalla; kohdassa, josta oli lyhyt matka valokatkaisijaan ja josta havaitsi lasinsirut, ulko-oven, sängyn sekä Auerin. Auer ei kuitenkaan havainnut lasta eikä lapsi ”huppumiestä”. ”Huppumies” ei ole voinut nähdä sisälle, sillä sisällä oli pimeää.
3. Anneli Auer ei ole havainnut lasta tämän käydessä takkahuoneessa juuri ennen mahdollisen ulkopuolisen hyökkäystä.
Auerin olisi pitänyt havaita lapsi, sillä huoneessa oli hiljaista lapsen käydessä, ikkunaa ei hakattu eikä lasia lennellyt. JSL myös puhui lapsen kanssa. Lapsi seisoi lähellä äitiään. 21.9.2009 lapsi kertoi molempien vanhempien sanoneen ensimmäisellä käynnillä, että kyseessä oli ´ukkonen´. Seuraavalla käynnillä takaovi oli ollut ´jotenkin´.
- Hovioikeuden raportista (Lapsi 1.12.2006 kello 15:00 ->):
A on kertonut, että hän oli herännyt siihen, kun joku oli paukuttanut talon ikkunaa. Hän oli luullut ääntä pakkasen paukkeeksi. Hän oli kuullut myös isänsä tai äitinsä kiljuvan. A oli sitten mennyt katsomaan vanhempiaan ja nähnyt heidät hereillä ja sängystä nousseina.
Lapsi ei kertonut äidin huutaneen silloin, kun hän kävi katsomassa vanhempiaan, vaan silloin, kun hän kuuli ´pauketta´. Pauketta tai huutoa ei kuulunut lapsen käydessä takkahuoneessa.
- Ote lapsen kuulemisesta 17.08.2009 (Tara 11.6.2010 ´AA:n kuulustelut syksy 2009´ -ketjussa):
Axxxxa: Mä menin tohon rajaan
Kuulustelija: Siihen rajalle
A: .....
K: Elikkä se raja kuvaa sitä olohuoneen ja takkahuoneen välistä lattiaa. Miks sää pysähdyit siin?
A: No, iskä ja äiti mitä mä sanoiks mä äh mää en muista sanoik mää täsä siin ko me ekal kertaa täst juteltii et oliko iskä jo sillo noussu toho mä en mää unohdi se just äske
K: Nii mut mitä sä muistat nyt
A: Ni ... iskä ja äiti oli kai siin ja siin ei näkyny mitää ihmeellist
- Ote AA:n kuulustelusta 21.9.2009 (Tara 11.6.2010 em. kuulusteluketjussa):
Merkitään: Seuraavana on suoria lainauksia tyttäresi Axxxx:n puhuttelusta,joka on suoritetu X:n tiloissa 27.08.2009.
" Joo mää menin illalla nukkumaan ja sit mää heräsin siihen ku kulu jotain tosi kovaa räiskintää ja mää luulin et siel oli joku ukkonen tai jotain ja niin luuli muutkin ja tota ja yritin saada unta mut sit se vaan koveni ja mä menin kysymään äidilt ja iskältä et mikä se on sit ne sanova et se on ukkonen ja sit ja tota mä menin pois siit mää tulin koht hetken päästä takasin sit se oli jotenkin se takaovi"
´…ne sanova et se on ukkonen´. Ne sanoivat. Ne.
…et oliko iskä jo sillo noussut toho…´ Minne noussut - jo silloin? Ikkunan eteen seisomaan? Tuolille? Ovi-ikkunan karmille? Arkulle? Noussut. Jo silloin. Vai vasta tokalla –tai kolmannella - kerralla? Montako kertaa lapsi oikein kävi ihmettelemässä takkahuoneen ´ukkosta´? Montako kertaa hän ehti nähdä isänsä ennen tikkauksia?
4. Anneli Auer on kuvannut ulkopuolisen hyökkäyksen olleen niin nopea, ettei pariskunta Auer-Lahti ole oikein ehtinyt tajuta, mitä on ollut tapahtumassa -> tämä ei istu lapsen kertomukseen siitä, että hän ei ole havainnut ulkopuolista, vaan palannut huoneeseensa isän kehotuksesta ilman kuulo- tai näköhavaintoa sisään pyrkivästä hyökkääjästä.
Lapsi ei ole kertonut nähneensä lasin lentämistä, vaan ainoastaan lattialla ollutta lasia. Lapsella ei ole yhtään varmistettua kuulohavaintoa ulkopuolisesta – ainoastaan näköhavainto tämän poistumisesta. Ikkunoiden paukuttelusta kuulunutta ääntä ei voida todentaa ”huppumiehen” aiheuttamaksi.
5. Lapsi on kertonut äidin olleen puhelimessa, kun hän on palannut huoneestaan takkahuoneen rajalle.
vespa velutina aiemmassa viestissään kirjoitti:Onko Anneli joskus väittänyt muuta?
On. Auer on väittänyt törmänneensä lapseen eteisessä, huutaneensa lapsille ja menneensä vasta sitten soittamaan hätäkeskukseen. Ehkä Auer näki lapsen matkalla puhelimeen; tyttö meni suoraan takkahuoneen rajalle, näki puukotetun isänsä ja havaitsi äitinsä puhelimessa. Tyttö ei kuitenkaan järkyttynyt näkemästään – havaittavasti, vaan tuli äitinsä tilalle puhelimeen ja alkoi kirkua vasta astaloinnin jälkeen.
- Ote Auerin kuulustelusta 20.9.2009 (V = Anneli Auer, K= kuulustelija; Rouva_Etsivän viesti kuulusteluketjussa 10.6.2010):
V: Muistan, että ennen puhelun aloittamista, törmäsin jossakin kohtaa Axxxx:ään. En muista sanoinko Axxxx:lle mitään.
K: Missä Axxxx silloin oli, kun aloitit puhelun hätäkeskukseen?
V: En osaa sanoa.
K: Jos et tiennyt, Missä Axxxx oli tuolloin niin, etkö ollut huolissasi hänestä?
V: En varmaankaan tuolloin edes ajatellut koko asiaa.
K: Miksi et mennyt herättämään naapureita ja pyytänyt heitä soittamaan hätäkeskukseen?
V: Meillä oli kotona puhelin keittiössä, joten soitin siitä. Minulle ei tullut mieleenkään, että olisin lähtenyt naapuriin soittamaan apua ja siten olisin jättänyt lapset ja Jukan murhaajan käsiin.
Auer ei ollut huolissaan lapsen sijainnista. Ei edes ajatellut koko asiaa. Lapsi suunnisti vapaasti takkahuoneeseen. Auer otti lapset ja Jukan omiin käsiinsä.
- Hovikoikeuden raportista:
Anneli Auer on 2.12.2006 Satakunnan keskussairaalassa kertonut,… Hän oli nähnyt A:n, joka oli ollut talon eteisessä, ja sanonut, että talossa oli tappaja ja että lasten piti juosta ulos. Anneli Auer oli avannut talon ulko-oven, minkä jälkeen hän oli soittanut hätäkeskukseen.
6. Lapsi ei ole kertonut olleensa itse puhelimessa ennen paluutaan takkahuoneen rajalle.
vespa velutina kirjoitti:Onko Anneli joskus väittänyt muuta?
En tiedä. Olennaista on se, että lapsi lienee nähnyt maassa makaavan isänsä ja veitsen jo ennen hätäkeskuspuheluun osallistumistaan. Lapsi on kuitenkin jättänyt reagoimatta hirvittävään näkyyn. Tyttö ei itkenyt, kun hän sanoi ´Niih´ ja ´Mitä mä sanon?´ ennen puhelimen luurin tarttumistaan. Käräjä- ja hoviraporttien perusteella tyttö on jo nähnyt maassa makaavan isänsä, kun huomaa äitinsä olevan puhelimessa.
- Käräjäoikeuden raportista:
…käräjäoikeus antaa näyttoarvoa Amanda Auerin 1.12.2006 kello 15.00 tapahtuneelle kuulemiselle. Hänen kertomuksestaan on pääteltävissä hänen heränneen johonkin
paukkeeseen, kuulleen isän tai äidin kiljuntaa, käyneen katsomassa tilannetta heidän makuuhuoneena käyttämän takkahuoneen ovelta ainakin kahdesti, ehkä kolmesti, nähneensä viimeisellä kerralla isän lattialla ja äidin puhelimessa keittiössä ja olleensa itsekin puhelimessa äidin mennessä isää katsomaan.
A oli mennyt pois huoneeseensa ja tullut vähän ajan kuluttua takaisin. Tällöin hän oli nähnyt isänsä makaavan lattialla sängyn vieressä. Hän oli nähnyt lattialla myös puukon, jollaista hän ei ollut aiemmin nähnyt. Hän ei ollut nähnyt ketään ulkopuolista henkilöä. Hänen äitinsä oli tuolloin ollut soittamassa.
7. Lapsi ei ole kertonut olleensa itse puhelimessa ennen havaintoaan lattialla olleesta isästä ja veitsestä.
vespa velutina kirjoitti:Onko Anneli joskus väittänyt muuta? (En ymmärrä, miten kohdat 5.-7. todistaisivat mitään epäillyn syyllisyydestä.)
Perustelut ovat samat kuin edellä. AA:n syyllisyydestä seikat eivät todista, mutta ne antavat viitteitä lapsen osallisuudesta illan tapahtumiin. Lapsi reagoi kirkaisemalla vasta nähtyään isänsä astaloituna. Puukotetun isän näkeminen aiemmin, ennen puhelimeen menoa, ei ollut herättänyt lapsessa (häketallenteelta havaittavaa) tunnereaktiota. Lapsen ääni pysyi vakaana.
- Käräjäoikeuden raportista:
Terassin ikkuna oli ollut rikki. Axxxxaa oli kehotettu menemään takaisin nukkumaan. Tämän jälkeen hän oli edelleen kuullut "kamalia" äänia ja mennyt taas katsomaan. Tällöin oli havainnut isän lattialla ja veitsen tämän vieressä. Muistaa äidin soittaneen hätäpuhelun ja olleensa välillä itse puhelimessa.
8. Lapsi on kirkaissut hätääntyneesti vasta keskusteltuaan äitinsä kanssa ja oltuaan tämän sijaisena puhelimessa.
vespa velutina kirjoitti:Milloin lapsen olisi pitänyt ensimmäistä kertaa kirkaista hätääntyneesti, jos hänen äitinsä olisi syytön?
Nähdessään ennen puhelimeen menoaan isänsä ja veitsen lattialla ja kuullessaan äitinsä puhuvan tappajasta.
9. Anneli Auer on 2006 joulukuussa arvioinut soittaneensa hätäkeskukseen alle minuutin kuluessa siitä, kun mahdollinen ulkopuolinen hyökkääjä on tullut takkahuoneeseen.
vespa velutina kirjoitti:Pitää paikkansa.
10. Anneli Auer on 2006 joulukuussa kertonut törmänneensä lapseen eteisaulassa ja varoittaneensa lapsia tappajasta ennen hätäkeskukseen soittoa.
vespa velutina kirjoitti:Eikös hän yrittänyt huutaa lapsilleen heidän huoneisiinsa ja varoittaa murhaajasta.
Kyllä, mutta lapsen kertomuksen mukaan AA ei törmännyt vanhimpaan lapseen eteisaulassa ennen hätäkeskuspuhelua.
11. Lapsi ei muista äidin käskeneen lapsia pakenemaan oletettua murhaajaa.
vespa velutina kirjoitti:Ei muista ei, mutta joissakin kuulusteluissa sitten taas muistaa.
Myöhemmin sit ku tää oli tapahtunu ja me jo oltiin en mä muista onks siit jotain kaks vuotta niin ... pual en mä tiä joskus vaan sen jälkeen....äiti kerto et se oli huutanu meil et meidän pitää äkkii paeta ku siel oli se murhaaja ja se halus suojella mut mää en ollu yhtään kuullu sitä "
12. Lahteen on kohdistettu väkivaltaa kymmeniä minuutteja tai tunti; ei muutamia minuutteja.
- Käräjäoikeuden raportista:
Todistaja, oikeuslääkäri Laaksonen on lausunut Lahdella olevan
vammoja niin paljon, että ne eivät ole voineet syntyä minuuttien
kuluessa, vaan aikaa on kulunut kymmeniä minuutteja tai tunti.
- - -
(Hannu Lauerma)… Yhteenvetona totean, että Lahden vammojen lukumäärän ja sängyn veritahran syntyminen alle kuuden minuutin aikana on mahdollista, mutta
todistaja Laaksosen ja todistaja Taurun kertomusten perusteella sitä
voidaan pitää epätodennäköisenä. Ajan Iyhyys puhuu ulkopuolisen
tekijän mahdollisuutta vastaan ja viittaa sen vuoksi siihen, että Anneli
Auer on tekijä.
Sängyn patjan ja lakanan verijälkien aiheutumiseen oli ZG:n arvion mukaan kulunut minuutteja tai runsas kymmenen minuuttia.
13. Ulkopuolinen on voinut olla ajallisesti huoneistossa alle kuusi minuuttia.
vespa velutina kirjoitti:Pitää paikkansa.
14. Ulkopuolinen on alle kuuden minuutin aikana ollut kahteen otteeseen piilossa takkahuoneen rajalla käyneeltä lapselta ja hyökännyt kahteen otteeseen Anneli Aueria kohti kädet levällään; toisella kerralla olohuoneeseen saakka.
vespa velutina kirjoitti:Ei ole ollut lapselta piilossa kuin ensimmäisellä kerralla. Toisella kerralla lapsi kertoo nähneensä ulkopuolisen poistuvan ikkunasta.
”Huppumies” on ollut kahteen otteeseen piilossa lapselta: ensimmäisen kerran lapsen käytyä ihmettelemässä lasinpaloja ja toisen kerran tämän käytyä katsomassa lattialla makaavaa, puukotettua isäänsä - ennen puheluun osallistumistaan. Kolmannella käynnillä; puhelimesta lähdettyään, lapsi väittää nähneensä ”huppumiehen” poistuvan.
- Lapsi 27.8.2009 (K = kuulustelija, A = lapsi):
K: Ekal kerral.
A: Okei. Sillo ei ollu mitää ihmeellistä äiti ja iskä oli heränny mut ne oli ihan tavallisina ja ei tuo ei ollu lasii eikä mitää"
Lapsen ensimmäisellä käynnillä takkahuoneessa ei siis ollutkaan lasinsiruja eikä muutakaan ihmeellistä(?).
15. Lapsi ei ole nähnyt äitinsä juoksevan karkuun hyökkääjää tai hyökkääjän seuraavan äitiään takkahuoneen rajalle tai olohuoneeseen.
vespa velutina kirjoitti:Ainakin äitinsä poistumisen takkahuoneesta on nähnyt.
Lapsi ei ole havainnut ulkopuolista takaa-ajajaa. Äidin liikkeistä, vaatetuksesta, vammasta yms. lapsella ei ole selkeitä muistikuvia tai havaintoja.
16. Jukka Lahden on täytynyt maata sängyllä vertavuotavana vähintään useita minuutteja.
vespa velutina kirjoitti:Nämä on näitä poliisin testaamattomia hypoteeseja. Jos perna on halki, niin vuotaisi kuiviin jo viidessä minuutissa.
Kyse ei ole hypoteesista, vaan faktasta, jota muut faktat eivät tue. Jos Lahti on pudonnut sängyltä hätäkeskuspuhelun ajassa 0:50, sängyllä makaamiseen olisi ollut aikaa vain joitakin sekunteja. Lahti ja ”huppumies” kävivät pystypainia takan edustalla, jossa Auer kertoi menneensä tappelijoiden väliin saadessaan veitseniskun. Tämän jälkeen silminnäkijät näkivät Lahden ainoastaan lattialla, eivät sängyllä.
17. Todistajat ovat mahdollisen ulkopuolisen henkilön alle kuuden minuutin toiminta-aikana käyneet takkahuoneessa yhteensä neljä kertaa eivätkä ole nähneet Jukka Lahtea sängyllä makaamassa, vaan lattialla.
vespa velutina kirjoitti:Häkenauhan perusteella Jukka saattaa pudota sängystä jo ajassa 0:50.
Auer kertoo soittaneensa hätäkeskukseen alle minuutin kuluessa siitä, kun ”huppumies” oli tunkeutunut asuntoon. Kun ajasta vähentää alkutilanteenpystypainin ja arviossa ottaa huomioon silminnäkijoiden havainnot, ei sängyllä makaamiseen olisi jäänyt riittävää aikaa verijälkien syntymiseen.
18. Auer on puhunut hätäkeskukseen kuuluvalla äänellä myös sellaisina hetkinä, jolloin takkahuoneesta ei ole kuulunut ääniä -> mahdollinen ulkopuolinen hyökkääjä on siis kaikella todennäköisyydellä kuullut osia hätäkeskuspuhelusta pakenematta heti virkavallan uhkaa tai pyrkimättä keskeyttämään puhelua.
vespa velutina kirjoitti:Mitä sitten? Jos on tullut tappamaan, on parempi toimia nopeasti. Puhelun keskeyttäminen se vasta tyhmää olisi, jos osoite on jo ehditty antaa häkelle.
”Huppumies” keskeytti tappopuuhat sekä lapsen pienten jalkojen että Auerin isojen jalkojen lähestyessä. Ensin mainitun kohdalla ”huppumies” osasi kätkeytyä, vaikka mäiske oli kova ja tilanne kaoottinen. Jälkimmäisen kohdalla ”huppumies” osasi suunnata kahdesti tulijaa kohti. ”Huppumies” ei kuitenkaan jatkanut takaa-ajoa eikä vahingoittanut tulijaa. Rikollisen näkökulmasta olisi ollut parempi eliminoida silminnäkijät ja/tai häipyä heti paikalta.
19. Auer ei ole käyttänyt väkivaltaa mahdollista ulkopuolista vastaan, puhutellut tätä, huutanut naapureita apuun eikä suojellut lapsiaan millään tavalla.
vespa velutina kirjoitti:Kyllähän hän tälle puhelun aikana huuteli, tarina ei kerro yrittikö kohdistaa väkivaltaa. Naapureita tuskin saa apuun omassa kämpässä huutelemalla jos he eivät ole kuulleet edes ikkunan hajoamista.
Kukaan ei tiedä, kelle Auer puhelun aikana huuteli. Auer kertoi 2009, ettei löytänyt mitään kättä pidempää - muuten olisi kyllä mennyt väliin. Auer muisti kuitenkin, että siinä eteislipaston päällä oli vasara, jota hän kenties käytti ja jonka hän ehkä pesi samalla kuin kätensä. Keittiön lattialla oli myös pitkävartinen rikkaharja. Auer olisi voinut huutaa naapureille jo silloin, kun avasi tuulikaapissa etuoven. Viimeistään hän olisi voinut huutaa silloin, kun paras ystävä ja rakas puoliso makasi kuolleena ja Auer viittoili poliiseille asunnon edustalla. Hälytysajoneuvot kiinnittivät joka tapauksessa yksittäisten naapureiden huomion. Naapurit olisivat voineet seurata tappajan liikkeitä ja auttaa tämän kiinni saamisessa. Naapurit olisivat voineet nähdä tappajan livenä – esim. (sairas)autoon nousemassa. Ulkona kun keskellä yötä huutaa, niin takuulla tulee kuulluksi.
20. Mahdollinen ulkopuolinen on vaikuttanut kuuromykältä. Ulkopuolisen hyökkääjän kuuromykkyys olisi tilastollisesti epäuskottava asia.
vespa velutina kirjoitti:Ulkopuolisen aistivammoista ei ole mitään tietoa. Se, ettei puhu, ei tarkoita sitä, ettei osaisi puhua tai kuulisi mitä sanotaan. Se, mitä murhaajat tilastollisesti verityötä suorittaessaan puhuvat tai kuulevat, voisi olla väitöskirjan arvoinen tutkimuskysymys.
Murhaajat eivät ainakaan liiku äänettömästi lasinsirujen päällä, katoa astalo ja taskulamppu housunpuntissa roikkuen korkeasta, teräväsärmäisestä lasiaukosta sulavasti Saharaan eivätkä kuule paljaiden jalkojen läpsytystä tikatessaan äänekkäästi valittavaa uhria.
21. Auer ei osoittanut hätäpuhelun aikana eikä viranomaisten tultua kiintymystä tai huolenpitoa väkivallan uhriksi joutunutta miestään kohtaan.
vespa velutina kirjoitti:Meni auttamaan, kun tämä huusi apua. On kertonut tarkistaneensa pulssin. Shokkitila on ollut mahdollinen.
Ei tiedetä, menikö Auer auttamaan vai astaloimaan. Ei tiedetä, tarkistiko pulssia tai silmien avoimuutta. Shokkitilaa ei hoitohenkilökunnan mielestä ollut.
22. Lapsi kertoi kuulleensa äitinsä rintavammasta vasta sairaalassa.
vespa velutina kirjoitti:Mitä sitten? Isällä oli tuolloin isompi hätä.
Silloin, kun olin puhelimessa, oli Axxxx suurimman osan ajasta vieressäni.
23. Puhelimen luurissa oli verta.
vespa velutina kirjoitti:Niin oli.
Aika erikoista, ettei lapsi havainnut äitinsä rintavammaa, vaikka ´oli suurimman osan ajasta äitinsä vieressä´ (ks. ed). Hän ei myöskään kertonut verihavainnoistaan keittiössä/lankapuhelimessa eikä (ilmeisesti) ollut käsiltään verinen, koska asiasta ei ole mainintaa.
24. Lapsen käsissä ei ollut verta, vaikka lapsi tarttui lankapuhelimeen.
vespa velutina kirjoitti:Tarkistettiinko lapsen kädet?
En tiedä. Ainakaan verestä ei ole mainintaa. Lapsi ei kertonut havainneensa äitinsä vammaa tai verta puhelimessa tai keittiön lattialla. Auer kertoi vammasta hätäkeskukseen. Hän kertoi (ehkä) myös maininneensa asiasta lapselle jo Tähtisentiellä* *Olisiko esim. Taralla, Valhallalla tai us:lla lähde tälle epäilykselle? Muistan lukeneeni ko. kommentin jostain Auerin kuulustelusta.
25. Lankapuhelin oli verinen virkavallan saapuessa paikalle - > se, ettei yksikään todistaja ole ilmaissut lapsen pesseen käsiään ennen virkavallan saapumista sekä kohdat ´22´-´24´ implikoivat, että Anneli Auer on itse aiheuttanut rintavammansa hätäkeskuspuhelun jälkeen.
vespa velutina kirjoitti:Ei todista. On voinut aiheuttaa, mutta on yhtä hyvin voinut olla aiheuttamatta. Totta.
50-60 - ja se 60 sille ensin mainitulle.
26. Vastaajan heti tapahtuman jälkeen (1.- 2.12.2006) antamille tapahtumakuvauksille on annettava suurin painoarvo.
vespa velutina kirjoitti:Niin on.
27. Mahdollisesta ulkopuolisesta ei löytynyt jälkeäkään, vaikka tutkimuksia jatkettiin intensiivisesti useita vuosia; Anneli Auerin mahdollista osuutta surmaan ei pidetty pääasiallisena tutkintalinjana ennen vuotta 2009.
vespa velutina kirjoitti:Poliisi ei järjestänyt ratsioita tai tiesulkuja heti surmatyön jälkeen, vaan päinvastoin pelkästään sotki terassilla teknisiä todisteita. Se, että murhaajan kenkiä etsitään asunnosta heti seuraavina päivinä, viittaa siihen, että vaimoa on epäilty lähes heti.
Se, ettei ulkopuolista ole löytynyt, se, että ainakin osa lapsista on todistanut äitiään vastaan, se, että AA on saanut seitsemän vuoden tuomion seksuaali- ja väkivaltarikoksista ja se, että uhrin kenkiä ei ole löydetty asunnosta heti surmaa seuranneina päivinä, mutta kengät ovat (Auerin v. 2009 kertoman mukaan) kulkeutuneet Auerin uuteen asuntoon ja tulleet hävitetyiksi, viittaa siihen, että Auerin epäilylle olisi ollut enemmänkin aihetta.