Re: Piia Ristikankare, katosi kotoaan -Piikkiö 1988
Lähetetty: Su Touko 15, 2016 11:31 am
Piian soitto ystävälleen Tiinalle on uutisoinnin perusteella tapahtunut klo 17 aikaan eli vain puolen tunnin kuluttua siitä, kun hän on kotiutunut. Tämä kertoisi siitä, että isä on heti Piian kotiuduttua kieltänyt tätä lähtemästä viikonloppuna Tiinan luo.
Hieman erikoista on sekin, että isähän kertoi tämän "viiden viikon jälkeen", että Piian piti LAUANTAINA lähteä Paimioon. Hän ei sitten ihmetellyt enää sitä, että tyttö ampaisikin matkaan jo perjantai-iltana. Tämäkään ei saanut häntä tarttumaan puhelimenkampeen ja rimpauttamaan Tiinan kotiin tarkistaakseen, että tyttö todellakin oli mennyt sinne.
Tämä autovihjeen antaja tuli siis Ruotsista Suomeen Piian katoamisiltana. Henkilö on ilmeisesti nukkunut päätään selväksi sataman liepeillä ja sen jälkeen ajanut Piikkiöön, lähteäkseen Itä-Suomen suuntaan.
Hänen havaintonsa tyttöä kantavasta hepusta on vasta puolenyön aikaan. Piia kuitenkin lähti kotoaan klo 20 aikoihin. Missä Piia olisi ollut nelisen tuntia ilman että kukaan on häntä nähnyt?
Jos tuo tyttöä kantava olisi tehnyt Piialle jotakin illan aikana, minkä ihmeen takia hän kantaisi tyttöä autoon? Eikö tyttö silloin olisi jo auton sisällä? Miehen on siis pitänyt mennä Piian kanssa tai tämän perässä ulos autosta, kalauttaa tyttö tajuttomaksi ja sitten kantaa hänet autoon.
Tai sitten Piia olisi lähtenyt liftaamaan vasta puolenyön aikaan (mikä ei tunnu uskottavalta), mies on pysähtynyt tämän luokse, mutta Piia onkin kieltäytynyt nousemasta hänen autoonsa.
Kanniskelu on käsittääkseni kuitenkin tapahtunut ihan valtatiellä. Ei kai Ruotsista tullut henkilö mitään kinttupolkuja ajellut.
Vihjeen antaja ei ole sen suurempaa huolta kantanut tajuttoman oloisen tytön kanniskelemisesta, mutta onpa ottanut rekisterinumeron talteen. Tätä hän on sitten säilytellyt vuosikaudet, kunnes yllättäen yhdistääkin sen Piian tapaukseen ja lähettää vihjekirjeen!
Mikäli vihje on keksitty, on tietysti mahdollista, että tuo kyseinen viestin kirjoittaja on mies, joka on itse tehnyt Piialle jotakin. Ehkäpä hän on päätään selvitellytkin vasta Piikkiössä ja hoksannut Piian jossakin. Mutta mistä mies on repäissyt tämän seksirikollisen rekisterinumeron ja mitä järkeä enää tuossa vaiheessa olisi antaa tällaisia "sumuttavia vihjeitä"?
Toinen mahdollisuus on kosto seksirikolliselle. Olisiko joku vihjeenkirjoittajan lähipiiristä joutunut tämän uhriksi aikanaan, tai jopa hän itse. Vihjeen kirjoittaja on sitten päätellyt, että sama ukko se on vissisti Piiankin kimpussa ollut.
Kolmas mahdollisuus on, että Piialle tapahtui jotakin jo kotona ja vihjekirje on perhepiirin järjestämä, kun on haluttu kääntää tutkinta eri suuntaan.
Tuo Perssonin listaus on hyvä. Siinä olisi yksi syy, miksi Piiaa kannettiin autoon: hän on jäänyt auton alle. Siinä tapauksessa yliajajan tulisi olla tuo seksirikollinen. Mutta olisiko se jo liian suuri sattuma?