Yrityksen tililtä lähti satoja tuhansia euroja, sitten koitti konkurssi – Kokoomuspoliitikko sai tuomion törkeästä rikoksesta
Pirkanmaan käräjäoikeus on tuominnut Lempäälän kunnanhallituksen ensimmäisen varapuheenjohtaja Heikki Hakalan (kok) törkeästä velallisen epärehellisyydestä.
48-vuotiaan Hakalan rangaistus on vuosi ja kuusi kuukautta ehdollista vankeutta. Hakalaa ei ole aiemmin rikoksesta tuomittu, minkä vuoksi vankeus on ehdollinen. Hänet tuomittiin myös neljän vuoden pituiseen liiketoimintakieltoon.
Hakala johti rikosaikaan tammikuussa 2018 — syyskuussa 2020 toimitusjohtajana ja hallituksen jäsenen ominaisuudessa suurehkoa lempääläistä autokorjaamoyritystä Heikki Hakala Yhtiöt Oy:tä.
Yritys oli maaliskuuhun 2019 saakka kommandiittiyhtiö, mutta yhtiöjärjestyksen muutoksella siitä tuli loppuajakseen osakeyhtiö. Maksukyvyttömyyteen ja konkurssiin yhtiö ajautui syyskuussa 2020.
Yli puoli miljoonaa miinuksella
Pirkanmaan käräjäoikeus toteaa tuomiossaan, että ennen maksukyvyttömyyden toteamista toimitusjohtaja Heikki Hakala oli nostanut, antanut lainaa, ottanut osakaslainaa, nostanut liikaa palkkaa itselleen ja läheiselleen sekä maksanut vuokraennakkoa liikaa läheisyhtiölle yhteensä 425 000 euron edestä.
Näitä toimia Hakala ei tehnyt yhtiön etu mielessään, vaan muiden syiden vuoksi.
Velkoja osakeyhtiöllä oli ollut konkurssihetkellä 520 000 euron edestä. Yhtiön realisoinneista kertyi konkurssipesälle varoja 242 208 euroa. Konkurssipesä jäi siis miinukselle 277 790 euroa.
Käräjäoikeus katsoi, että Heikki Hakalan tulee korvata 277 790 euroa laillisine viivästyskorkoineen konkurssipesälle. Hakalan tulee korvata konkurssipesälle myös sen runsaan kymmenen tuhannen euron oikeudenkäyntikulut.
Myönsi eräitä tekojaan
Konkurssipesä oli vaatinut suurempaakin summaa, mutta oikeus totesi, ettei korvaussumma voi olla suurempi kuin jäljelle jääneet velat.
Hakalalla on maksukykyä korvauksiin, sillä hänen varallisuuttaan on tuomittu takavarikkoon yhteensä 290 000 euron arvosta. Takavarikko kohdistuu pieneltä osin myös Hakalan jäljellä olevaan yritykseen, HHS Hakala Oy:öön, joka sai liikaa vuokraennakkoa.
Oikeudenkäynnissä Heikki Hakala myönsi pienen osan syyttäjän kuvaamista osateoista tapahtuneeksi. Enimmiltä osin hän tekonsa kiisti.
Oikeudenkäynnissä käsiteltiin myös kysymystä, aiheuttiko Hakalan rikollinen toiminta konkurssin. Oikeudelle todistanut erityistilintarkastaja ei osannut ottaa tähän kantaan. Pirkanmaan käräjäoikeuden mukaan onkin todennäköisempää, että Hakalan uupuminen aiheutti yhtiön konkurssin.
Valitus luvassa
Hakala, hänen yhtiönsä, konkurssipesä sekä syyttäjää on ovat hyväksytysti ilmaisseet tyytymättömyyttään käräjätuomioon. Onkin mahdollista, että asiaa käsitellään vielä Turun hovioikeudessa.
Iltalehti tavoitti Heikki Hakalan keskiviikkona. Hakala totesi, ettei voi kommentoida tuomion yksityiskohtia, koska on jo ilmaissut siihen tyytymättömyyttään.
Hakalan mukaan käräjätuomiolla ei ole vaikutusta hänen kunnallisiin luottamustoimiinsa. Hän jatkaa niissä.
– Liiketoimintakielto ei estä luottamustoimia.
Heikki Hakala oli Lempäälän kunnanhallituksen puheenjohtaja vuosina 2017–2021. Hän oli puheenjohtaja käräjäoikeuden rikokseksi katsomien tekojen aikaan.
Vuoden 2021 kuntavaalien jälkeen Hakasta tuli kunnanhallituksen ensimmäinen varapuheenjohtaja. Hän on kunnanvaltuuston jäsen. Hakala on niin ikään Lempäälän kokoomuksen varapuheenjohtaja.
Lempäälä on 24 000 asukkaan kunta ja rajautuu pohjoisessa Tampereeseen.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/0a72 ... 2476b3e808