Sivu 8/37

Lähetetty: Ti Tammi 15, 2008 5:32 pm
Kirjoittaja lepajoki
Tuo yllä kertomani tapahtuma sattui noin 6-7 vuotta sitten, mutta pyörii kyllä päässä silloin tällöin. Varsinkin tuo poikani lausahdus oli aika "kova" minulle. Ainoa hyvä pointti tässä oli, että myös vaimoni oli kuulemassa ja toteamassa nämä "tepastelut". Löysin tämän saitin täysin vahingossa ja paikka on ensimmäinen missä voin kertoa kyseistä tapahtumasta. Itse joskus etsiskellyt joitain paranormaalien ilmiöiden tietoja ja seurojen nimiä, jossa tästä olisi voinut kysäistä, mutta en oikein ole itse löytänyt sopivaa paikkaa. Myös edellistä asukasta kyseisestä talosta "hiukan" jututtanut, mutten arvannut mainita tällaisia asioita. Puhetta oli vain tapahtuneista vesivahingoista ja jo mainitsemastani ikävästä tapahtumasta. Poikani on nyt 10v ja joskus varovasti yrittänyt kysellä muistaako millainen talo oli ja millaista oli asua, mutta oli silloin sen verran pieni, että muistikuvat hataria. Itseasiassa kirjoittamani teksti hätkähdytti minuakin enemmän, kuin itse tapahtumassa mukana olo! Ihmeellistä sinänsä.

Lähetetty: Ti Tammi 15, 2008 5:39 pm
Kirjoittaja EuroJR
Lepajoen tarina oli hyvin mielenkiintoinen. Oletko miettinyt ottaa yhteyttä talon nykyisiin asukkaisiin ja kysellä heidän kuulumisiansa?

Lähetetty: Ti Tammi 15, 2008 5:48 pm
Kirjoittaja lepajoki
No oikeastaan en ole, mutta sitä henkilöa tai perhettä oikeastaan haluaisin jututtaa, joka asui ennen meitä talossa. Olen perheen isännän kanssa suhthyviä tuttuja ja hekään eivät asuneet talossa kuin n. vuoden verran, mutta kun ei ole antanut itsetunto periksi kysellä hmm "hiukan" omituisia asioita varsinkin jos heillä ei mitään tämän suuntaisia kokemuksia talosta. Näin tämän kyseisen perheenisän parivuotta sitten ja yritin hiukan avata keskustelua, mutta kun ei lähtenyt niin ei. Talo on paritalo ja sen verran olen tietoinen, että talossa tehty nykyään mittavat remontit. Muuta tietoa ei nykyisistä asukkaista tai "nykytilasta" ole.

Lähetetty: Ti Tammi 15, 2008 10:28 pm
Kirjoittaja joey
lepajoki, en epäile keskustelunavaustyylejäsi, mutta yritä johdatella isäntää aiheeseen vaikka tyyliin: "Eikö teitä koskaan hirvittänyt asua talossa, jolla on niin kamala historia?". Jos vastaus on kielteinen, voit yrittää jatkaa vielä "Kyllä sitä aina välillä kuulosteli kaikkia nurkista kuuluvia rapsauksia, kun ei yön pitkinä tunteina saanut unta".. Saattaa nimittäin olla, että isäntä muistaa vastaavia tapahtumia vasta, kun niitä hieman kaivellaan. Jos kyseessä on skeptisesti tällaisiin asioihin suhtautuva ihminen, ei välttämättä ole kiinnittänyt edes kummallisuuksiin sen kummemmin huomiota :)

Jos nyt yhtään ymmärsit, mitä hain... Ollut pitkä päivä tänään :lol:

Mutta kiinnostaisi kamalasti kuulla lisää kokemuksistasi, itsellä ja lähipiirissä on rutkasti vastaavia!

... Ja tietenkin tulet sitten raportoimaan välittömästi, jos saat isännän avautumaan :D

Lähetetty: Ti Tammi 15, 2008 11:15 pm
Kirjoittaja Maybrick
Lepajoen tarinaan kysymys: Saitko tietää, mihin sen naislääkärin vauva oli joutunut? Kai hän siis oli jo synnyttänyt. Jos se hahmo tuli katsomaan pieniä lapsiasi iltaisin katumapäällä siitä mitä oli tullut tehtyä :shock:

Oliko poikasi yhtään peloissaan vai millä mielellä siitä naishahmosta?

Lähetetty: Ke Tammi 16, 2008 7:36 am
Kirjoittaja lepajoki
Kyseisellä lääkärillä oli aviomies ja yksi lapsi ennestään, eli ilmeisesti heidän kanssaan asustelee. Ja tuosta poikani lausahduksesta; se tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta iloiselta nukkumaan käyvältä lapselta. Laitoin peittoa päälle kun hän laukaisi tuon kysymyksen.

Lähetetty: Ke Tammi 16, 2008 10:04 am
Kirjoittaja seireeni
lepajoki kirjoitti:Kyseisellä lääkärillä oli aviomies ja yksi lapsi ennestään, eli ilmeisesti heidän kanssaan asustelee.
Asustelee? Eikö hän tappanut itsensä, vai putosinko jossain kohtaa?

Lähetetty: Ke Tammi 16, 2008 11:12 am
Kirjoittaja lepajoki
Tämä lääkäri oli ehtinyt synnyttää, mutta ei ilmeisesti ollut palannut työelämään vaikka korkean kerrostalon, jossa oma vastaanotto sijaitsi, katolta hyppäsikin. Siis eli tarkoitin että tämä syntynyt lapsi elelee isänsä kanssa. Ja diagnoosin "synnytyspsykoosi" kuulin asunnonomistajalta, koska asuimme vuokralla kyseisessä asunnossa. Tämä keskustelu ehkä mielestäni hiukan rönsyilee, koska itse olen miettinyt vain sitä mitä/mikä MEIDÄN aikana talossa oli. Siksi ehkä nyt kumminkin mainitsin noista aikaisemmista tapahtumista, jos joku haluaisi selittää tapahtumia niillä. Itse tiedän vain sen minkä koin siellä olo aikanani ja luulenpa, että kyseinen asia on vain ollut ja mennyt enkä selitystä sille saa =)

Lähetetty: Ke Tammi 16, 2008 11:54 am
Kirjoittaja seireeni
lepajoki kirjoitti: Siis eli tarkoitin että tämä syntynyt lapsi elelee isänsä kanssa.
Ok, taisin lukeakin vähän huolimattomasti.
lepajoki kirjoitti:Siksi ehkä nyt kumminkin mainitsin noista aikaisemmista tapahtumista, jos joku haluaisi selittää tapahtumia niillä.
Itse tiedän vain sen minkä koin siellä olo aikanani ja luulenpa, että kyseinen asia on vain ollut ja mennyt enkä selitystä sille saa =)
Kyllä minäkin noi menneisyyden tapahtumat yhdistäisin näihin outoihin ilmiöihin, vaikken tällaisistä kovasti tiedäkään. Hiukset nousi kyllä pystyyn, kun luin kirjoituksesi! Oliko henki sitten hyvällä vai millä asialla, niin varmasti huojentuneempi olo on, kun ette enää asu siellä.

Lähetetty: Ke Tammi 16, 2008 12:30 pm
Kirjoittaja nemi
Lepajoki, totuttele vain siihen, että tällä saitilla saattaa aina välillä keskustelu rönsyillä :D

Aikamoinen tarina sulla! Itse kerroin tuolla aiempana vähän samankaltaisen jutun minkä koin itse lapsena. Kummitusjuttu-osioon olen myös kirjoittanut pari karmivaa tapausta.

Jos nämä henkimaailman hommat kiinnostaa enemmänkin, suosittelen menemään osoitteeseen www.henkientalo.com

Lähetetty: Pe Tammi 18, 2008 1:21 pm
Kirjoittaja JPa
No enpä tiedä voidaanko laskea yliluonnolliseksi, mutta vähintäänkin outoa tapahtui noin 6 vuotta sitten.

Käveltiin emännän kanssa bussipysäkille erään 2-taso parkkihallin vierestä. Se oli noin 150m pitkä ja noin 20m leveä. Sen verran että välissä on se kulkuväylä ja molemmin puolin parkkipaikkoja.

Ennen sitä meidän takana käveli mies joka kantoi raamattua selvästi esillä. Me mentiin sen parkkihallin vierestä sen noin 20m kävelytielle ja tuli tietenkin vilkastua kumpaankin suuntaan ettei jäädä pyöräilijän alle.

Sitten se ihmetys. Siellä sen kyseisen parkkihallin toisessa päässä eli noin 150m plus noin 20m se sama mies katteli meihin päin. Kysyin emännältä että eikös tuo juuri ollut meidän takana? Edes juoksemalla ei olisi ikinä ehtiny sinne. Se herätti aikas paljon ihmetystä.

Lähetetty: La Tammi 26, 2008 10:28 pm
Kirjoittaja inka03
Mulla on paljonkin yliluonnollisia kokemuksia..Liittyen esim vaelteleviin sieluihin ja unissa esiintyviin kuolleisiin, jotka halauvat minun välitykselläni sanoa jotain.. Lisäksi on näitä "kykyjä" joita jotkut jopa ystävistäni pelkäävät.
Jostain syystä vain yhtäkkiä tiedän jotain. Olen raskaus expertti. Jotenkin vain tiedän heti jos joku ystäväni on raskaana.

Ennen pelkäsin itsekkin kaikkea tätä, mutta osaan pitää sitä rikkautena ja eihän siinä ole pelättävää.

Ja jos yliluonnollisiin asioihin ei usko, niin "tuonpuoleiset" eivät heille esinnykkään.
Joten...

Lähetetty: Ma Tammi 28, 2008 11:13 pm
Kirjoittaja cocoa
Itselleni tapahtui tilanne joka tavallaan liitty déja vuhun. Muutama vuosi sitten ajoin uimarannalta kotiin pyörällä ja oikealla puolellani oli suuri pelto. olin ehkä ajamassa puolessa välissä peltoa kun huomasin keskellä peltoa pojan. katsoin poikaa aivan suoraa ja hän ihan selvästi katsoi minuun. tuijotin poikaa ehkä minuutin. ketsoin takaisin tiehen ja kun katsoin takaisin pellolle poikaa ei ollut missään. ei olisi ollut mitenkään mahdollista että hän olisi edes juoksemalla kerennyt mennä johonki piiloon.

jatkoa tälle tarinalle tapahtui viime viikolla kun näin aivan sata prosenttisen varmasti saman pojan jonka näin silloin pellolla. olo oli aivan käsittämätön.

Lähetetty: Ti Tammi 29, 2008 8:07 am
Kirjoittaja inka03
Sillä pojalla on selkeästi jokin merkitys sun elämässä!

Lähetetty: Ti Tammi 29, 2008 4:11 pm
Kirjoittaja joey
^^ Ja olet selkeästi erittäin hyvä kuski, kun maltat tuijottaa pellolla seisovaa poikaa minuutin kääntämättä katsettasi :wink:

No ei saa saivarrella. Asiaan:
Mielenkiintoinen juttu, en ole vastaavasta itseasiassa pitkään aikaan kuullukaan. Saanko udella, missä näit pojan nyt jälkimmäisellä kerralla? Ja muistuttaako poika sinua mistään/kenestäkään? Voisiko olla esimerkiksi väsymyksen tuote, tai muuta vastaavaa?