MURHA.INFO

Äkkipäätään veikkaan, että kun kerrotaan, että usealla perheenjäsenellä on jonkinasteinen kehitysvamma, ei kyseessä ole Downin syndrooma, vaan jokin hieman lievempi kehitysvammaisuuden muoto.

Marsalkka kirjoitti:Äkkipäätään veikkaan, että kun kerrotaan, että usealla perheenjäsenellä on jonkinasteinen kehitysvamma, ei kyseessä ole Downin syndrooma, vaan jokin hieman lievempi kehitysvammaisuuden muoto.

Mutta kaikilla ei tarvitse olla sama syy kehitysvammalle, eihän? Downin syndroomankin vaikeusaste vaihtelee kovasti.

Kehitysvamma on vamma ymmärtämis- ja käsityskyvyn alueella. Suomessa on arviolta noin 40 000 ihmistä, joilla on kehitysvamma. Kehitysvamma ilmenee ennen 18 vuoden ikää.

Vamma voi johtua joko syntymää edeltävistä syistä, synnytyksen yhteydessä sattuneista vaurioista tai lapsuusiän sairauksista ja tapaturmista. Osa syistä jää kokonaan selvittämättä. http://www.kvtl.fi/fi/kehitysvamma-

Lis. Periytyvääkin kehitysvammaisuutta tosin on, esim. http://www.kvhtietopankki.fi/syndroma/agu.htm tai http://www.vaestoliitto.fi/perinnollisy ... ireyhtyma/ ja ilmeisesti monia muita.

Mariacka kirjoitti: Mutta kaikilla ei tarvitse olla sama syy kehitysvammalle, eihän? Downin syndroomankin vaikeusaste vaihtelee kovasti.

Villi veikkaukseni on edelleen, että kenelläkään perheestä ei ole Downin syndroomaa.

johnny rebel kirjoitti:Ei ole lehdistä tietääkseni(?), vaan kaveriltani joka sattui olemaan paikalla putsaamassa omaa autoaan samalla hetkellä kun sossut toi lapset ulos. En väitä välikätenä että olisi todenperää mutta, moniko sellainen tilanne jää mieleen jälkeenpäin? Vai kuinka monta sossua siellä talossa, samassa rapussa sit on ollut samalla hetkellä hakemassa useampia lapsia..

On se kyllä jännä, että sinä tai sun kaverit ovat aina olleet livenä paikalla siellä missä tapahtuu.

Iltalehti kirjoitti:Vierailun päätteeksi sosiaaliviranomaiset menivät edellä rappukäytävään ja perheen piti tulla perässä. Tarkoitus oli, että vanhemmat saattavat lapset autolle. Yllättäen asunnon ovi lyötiin kiinni, ja perhe lukittautui asuntoon.

- Siitä ei ole tietoa, kuka sulki oven. Sosiaaliviranomaiset eivät sitä nähneet, Hyvärinen kertoo.

Rappukäytävään jääneet sosiaaliviranomaiset soittivat poliisille virka-apupyynnön kello 15.09. He eivät voineet aavistaa, mitä sisällä asunnossa tapahtuu.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011122 ... 5_uu.shtml

Muistaakseni jossain tiedotuksen alkuvaiheilla olisi jossain lukenutkin alustavasti, että lapset olisivat talutettu vasta pihamaalta takaisin asuntoon, mutta näin ei ole. Ja jos mietitään tarkemmin, niin olisihan siinä jo sossutkin juosseet muksut kiinni mennen tullen. Pihamaa muistuttaa aakeeta laakeeta betoniviidakolle tyypillistä pihamaata ja talossa kerroksia sen miljoona. Vanhemmat eivät varmaankaan olisi jääneet hissiä venaamaan?

Siis missä nyt on vahvistettu että kaikilla on jokin kehistysvamma? ?

Ei kai missään ole sanottu että kaikilla olisi kehitysvamma vaan että useammalla perheestä on ollut eriasteista kehitysvammaisuutta.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011122 ... 1_uu.shtml

Sanaton suru

Torstai 22.12.2011 klo 21.58

Vantaalla hiljennyttiin muistamaan perhesurman uhreja. Kirkossa laulettiin menehtyneiden lasten lempilauluja.

Hakunilan kirkossa hiljennyttiin torstai-iltana muistelemaan keskiviikkoisen perhesurman uhreja.

5- ja 8 -vuotiaiden tyttöjen sekä heidän 44-vuotiaan äitinsä kuolemaan päättynyt murhenäytelmä on järkyttänyt syvästi paikallisia asukkaita. Keskiviikkoiltana useat paikalliset saapuivat kirkkoon sytyttämään kynttilän ja muistamaan tragedian uhreja.

Tilaisuus alkoi sellomusiikilla. Tämän jälkeen kirkkoherra Hans Tuominen lausui Pia Perkiön runon.

- Tänään valo on pimeää. Suojaa tyhjä syli, kyynelten kehto. Pudota valon peitto sydämeni ylle, Tuominen päätti runon.

Runo oli luettu jo aamulla koulun muistohetkessä.

- Nuo sanat kuvaavat hyvin meidän tuntemuksiamme tänään murheen ja surun keskellä.

Tuominen puhui, kuinka järkyttävien tapahtumien keskellä myös monenlaiset tunteet nousevat pintaan: pelko, turvattomuus, suru, murhe - jopa viha. Tuominen kehotti tapauksesta järkyttyneitä keskustelemaan toistensa kanssa. Erityisesti hän kehotti muistamaan lapsien hädän ja surun.

- On tärkeää, että emme kiellä tunteitamme. Niistä pitää puhua, jakaa toisten kanssa. Erityisesti haluan sanoa teille lapsille: Jutelkaa kotona tapahtumista ja siitä, miltä tuntuu. Puhuminen auttaa. Jos on vaikea puhua, voi myös piirtää tai kirjoittaa, Tuominen kehotti.

- Hyvät aikuiset, vanhemmat ja isovanhemmat. Antakaa te lapsillenne ja lapsenlapsillenne se turva ja syli, jota he tarvitsevat.

"Kaikkien kaveri"

Tuominen kertoi, että kuolleiden lasten luokkatoverit olivat muistelleet tänään ystäviänsä piirtämällä ja kirjoittamalla sekä koulussa että päiväkodissa. Moni oli piirtänyt kuvan, jossa kaverukset kävelevät käsi kädessä. Toisissa kuvissa oli piirrettynä enkeleitä, toisissa kynttilöitä. Ystävät olivat kirjoittaneet myös muistoja ystävistään: "Hän oli kiva, kaikkien kaveri." "Hän oli kiltti ja iloinen."

Toisesta tytöstä oli kirjoitettu, että hän lauloi, hyppi ja pomppi erityisesti erään laulun tahtiin.

- Sinussa on valo, sinussa on yö. Sinulla on sitkeä sydän joka lyö. Väsymättä kipinöitä tuuleen, valaisemaan tietä pimeää, Tuominen siteerasi tätä laulua.

- Nämä Juha Tapion laulun sanat puhuttelevat tässä hetkessä, hän jatkoi.

Lempilaulut

Tilaisuuden lopussa laulettiin molempien tyttöjen lempilaulut: Joulupuu on rakennettu ja Tahtoisin toivoa sinulle. Toinen tytöistä oli laulanut Joulupuu on rakennettu -laulua viimeksi surmapäivän aamuna Hakunilan kirkossa.

Tilaisuuden jälkeen tapahtumista järkyttyneiden oli mahdollista saada keskusteluapua. Tuominen kertoi, että koko Hakunila on täynnä kysymyksiä.

- Ei tällaista voi mitenkään ymmärtää, hän kuvaili paikkakuntalaisten tuntemuksia.

Perhesurman uhreja muistetaan myös joulun jumalanpalveluksissa.

Mä itse suhtaudun vähän skeptisesti siihen avun saamiseen. Ite soitin esim. viime vuonna neuvolaan ensin psykologille, että pitäskö lasten ehkä saada jotain apua, kun oli vähän sekavaa ollu meidän elämä, ei mitään hirmuisen vakavaa kuitenkaan. Ja siellä ne sano, että he ei mun lasten ikäsiä oikein ota mihinkään keskustelemaan ja on muutenkin kiire, kun oli jotain uusien koulutulokkaiden juttuja just menossa ja kehottivat ottamaan yhteyttä perheneuvolaan. Jossa sielläkin suhtautuminen oli vähän sitä, että ei lasten kannalta välttämättä mitään apua tarvii, että ite vaan kuulostan siltä, että ite voisin käydä jossain juttelemassa, että ei he kokenu sitä välttämättömäks ja kauheen tarpeelliseksi. Menin sitten terveyskeskuksen psykiatriselle sairaanhoitajalle, jonka kanssa jutustelu oli ihan yhtä tyhjän kanssa ja perse edellä puuhun menemistä.

Mulla siis sellanen tausta, että kotona käytetty runsaasti alkoholia ja olin koko peruskoulun ajan koulukiusattu, jouduin teininä seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi. Ja sitten lasten isän kanssa ollut sellasta, että hyvin lievää väkivaltaa joskus ollut ja hänellä runsasta alkoholinkäyttöä, joita tosin ei enää tässä muutamaan vuoteen ole ollut, kun hakeuduin turvakotiin jokunen vuosi sitten ja asiat selkiytyi. Mutta edelleen näiden kaikkien asioiden summana joskus tuntuu omakin elämänhallinta olevan hankalaa ja tuntuu, että olis vähän niinku terapian tarpeessa ja sinne yritän nyt toista kertaa elämässäni tosta alkuvuodesta hakeutua. Sekin tosin järjestyi vasta nyt, kun otin mun entiseen terapeuttiin yhteyttä ja hän selvitteli mulle asioita. Terveyskeskuksesta ei taas apua saanut.

Ja minäkin tavallaan tein meidän perheestä ihan itse lastensuojeluilmoituksen, kun kaikki kaatui päälle enkä enää jaksanut enkä muuta keksinyt. Oli kaksi alle 3-vuotiasta lasta ja se juova mies siinä vierellä + oma menneisyys taakkana. Sitten hakeuduin turvakotiin ja sain apua pahimpaan.

johnny rebel kirjoitti:[En väitä välikätenä että olisi todenperää mutta, moniko sellainen tilanne jää mieleen jälkeenpäin? Vai kuinka monta sossua siellä talossa, samassa rapussa sit on ollut samalla hetkellä hakemassa useampia lapsia..

Mulle se ja sama, mutta kyllä tämä vyyhti alkaa tästä nyt purkautumaan. En usko miehen väkivaltaisuuteen. Poliisi aiemmin ilmoitti että molemmilla on jonkin asteen "kehitysvamma". Tarkoittanee mun mielestä että MOLEMMILLA. Ei väärin ole tehdä lapsia vaikka olisikin. (Korotustus siitä kun lukee juttuja niin ei tääl ole puoletkaan lukenu alusta asti koko tapausta, kertoilee jo vanhaa tietoa uudestaan ja uudestaan.)

Jatkaisin lisää, mut taksi tuli..... Hyvää Joulua Minfon väki, ollaan kunnolla!

oliko niillä liivit päällä joissa luki "sossuntäti"?

kun nyt huutelet että puoletkaan ei ole lukenut juttua ja sä olet,niin mistä keksit tuon "molemmilla"?
lehdissä lukee,että "useammalla kuin yhdellä"

Marsalkka kirjoitti:

madda kirjoitti:Kuuluisin tapaus lastenhuoltojutuissa oli tämä Eric Cometin juttu joka oli aikoinaan lehdissä, MOT:ssä ja löytyy nimellä vieläkin netistä.

Liittyykö Cometin tapaus jotenkin huostaanottoihin?

Cometin lapsethan huostaanotettiin useampaan kertaan (ja annettiin äidin huolletavaksi).

murjaani kirjoitti:

Toripolliisi kirjoitti:

Kinsey Malone kirjoitti:Mikähän muu voi olla jos ei väkivalta syynä turvakotiin ja rikosilmoituksiin.

Kelpaisko lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö?

Raukeaako sen tutkiminen jos uhri kuolee?

Epäilemättä ei, mutta raukeaa jos epäilty tekijä ja uhrit ovat kuolleet.

DollariExpress kirjoitti:

johnny rebel kirjoitti:[En väitä välikätenä että olisi todenperää mutta, moniko sellainen tilanne jää mieleen jälkeenpäin? Vai kuinka monta sossua siellä talossa, samassa rapussa sit on ollut samalla hetkellä hakemassa useampia lapsia..

Mulle se ja sama, mutta kyllä tämä vyyhti alkaa tästä nyt purkautumaan. En usko miehen väkivaltaisuuteen. Poliisi aiemmin ilmoitti että molemmilla on jonkin asteen "kehitysvamma". Tarkoittanee mun mielestä että MOLEMMILLA. Ei väärin ole tehdä lapsia vaikka olisikin. (Korotustus siitä kun lukee juttuja niin ei tääl ole puoletkaan lukenu alusta asti koko tapausta, kertoilee jo vanhaa tietoa uudestaan ja uudestaan.)

Jatkaisin lisää, mut taksi tuli..... Hyvää Joulua Minfon väki, ollaan kunnolla!

oliko niillä liivit päällä joissa luki "sossuntäti"?

kun nyt huutelet että puoletkaan ei ole lukenut juttua ja sä olet,niin mistä keksit tuon "molemmilla"?
lehdissä lukee,että "useammalla kuin yhdellä"

Tönnäri sekspertti taitaa olla ihan jumissa nyt, luulis sun etsivän olevan ekana paikalla! yli 6000 kommentii ja puoletkaa osu mihikää.. asiaa on nii et et ei mitää järkeä edes., omanlaisia haahuiluja kokoaika, jo sanoin et en ole nähny mitää vaik asunki samas talos mutta olen joulua viettämäs kaukana.. vaan huhuja nii heti iskee kirveellä mua! Naurattaa tollane ylimieleinen jumala.

neitix kirjoitti:Mä itse suhtaudun vähän skeptisesti siihen avun saamiseen. Ite soitin esim. viime vuonna neuvolaan ensin psykologille, että pitäskö lasten ehkä saada jotain apua, kun oli vähän sekavaa ollu meidän elämä, ei mitään hirmuisen vakavaa kuitenkaan. Ja siellä ne sano, että he ei mun lasten ikäsiä oikein ota mihinkään keskustelemaan ja on muutenkin kiire, kun oli jotain uusien koulutulokkaiden juttuja just menossa ja kehottivat ottamaan yhteyttä perheneuvolaan. Jossa sielläkin suhtautuminen oli vähän sitä, että ei lasten kannalta välttämättä mitään apua tarvii, että ite vaan kuulostan siltä, että ite voisin käydä jossain juttelemassa, että ei he kokenu sitä välttämättömäks ja kauheen tarpeelliseksi. Menin sitten terveyskeskuksen psykiatriselle sairaanhoitajalle, jonka kanssa jutustelu oli ihan yhtä tyhjän kanssa ja perse edellä puuhun menemistä.

Mulla siis sellanen tausta, että kotona käytetty runsaasti alkoholia ja olin koko peruskoulun ajan koulukiusattu, jouduin teininä seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi. Ja sitten lasten isän kanssa ollut sellasta, että hyvin lievää väkivaltaa joskus ollut ja hänellä runsasta alkoholinkäyttöä, joita tosin ei enää tässä muutamaan vuoteen ole ollut, kun hakeuduin turvakotiin jokunen vuosi sitten ja asiat selkiytyi. Mutta edelleen näiden kaikkien asioiden summana joskus tuntuu omakin elämänhallinta olevan hankalaa ja tuntuu, että olis vähän niinku terapian tarpeessa ja sinne yritän nyt toista kertaa elämässäni tosta alkuvuodesta hakeutua. Sekin tosin järjestyi vasta nyt, kun otin mun entiseen terapeuttiin yhteyttä ja hän selvitteli mulle asioita. Terveyskeskuksesta ei taas apua saanut.

Minustakin hieman kuulostaa siltä, että sinä olisit varmaan ollut ensisijaisesti sen terapeuttisen intervention tarpeessa, eikä niinkään lapsesi.

Pienten lasten tilanne yleensä tuppaa paranemaan, kun vanhempien tilanne paranee. Vai ajattelitko, että alle kouluikäiset lapset olisivat käyneet juttelemassa psykologin kanssa ja siitä olisi sitten ollut kovasti apua?

Marsalkka kirjoitti:

neitix kirjoitti:Mä itse suhtaudun vähän skeptisesti siihen avun saamiseen. Ite soitin esim. viime vuonna neuvolaan ensin psykologille, että pitäskö lasten ehkä saada jotain apua, kun oli vähän sekavaa ollu meidän elämä, ei mitään hirmuisen vakavaa kuitenkaan. Ja siellä ne sano, että he ei mun lasten ikäsiä oikein ota mihinkään keskustelemaan ja on muutenkin kiire, kun oli jotain uusien koulutulokkaiden juttuja just menossa ja kehottivat ottamaan yhteyttä perheneuvolaan. Jossa sielläkin suhtautuminen oli vähän sitä, että ei lasten kannalta välttämättä mitään apua tarvii, että ite vaan kuulostan siltä, että ite voisin käydä jossain juttelemassa, että ei he kokenu sitä välttämättömäks ja kauheen tarpeelliseksi. Menin sitten terveyskeskuksen psykiatriselle sairaanhoitajalle, jonka kanssa jutustelu oli ihan yhtä tyhjän kanssa ja perse edellä puuhun menemistä.

Mulla siis sellanen tausta, että kotona käytetty runsaasti alkoholia ja olin koko peruskoulun ajan koulukiusattu, jouduin teininä seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi. Ja sitten lasten isän kanssa ollut sellasta, että hyvin lievää väkivaltaa joskus ollut ja hänellä runsasta alkoholinkäyttöä, joita tosin ei enää tässä muutamaan vuoteen ole ollut, kun hakeuduin turvakotiin jokunen vuosi sitten ja asiat selkiytyi. Mutta edelleen näiden kaikkien asioiden summana joskus tuntuu omakin elämänhallinta olevan hankalaa ja tuntuu, että olis vähän niinku terapian tarpeessa ja sinne yritän nyt toista kertaa elämässäni tosta alkuvuodesta hakeutua. Sekin tosin järjestyi vasta nyt, kun otin mun entiseen terapeuttiin yhteyttä ja hän selvitteli mulle asioita. Terveyskeskuksesta ei taas apua saanut.

Minustakin hieman kuulostaa siltä, että sinä olisit varmaan ollut ensisijaisesti sen terapeuttisen intervention tarpeessa, eikä niinkään lapsesi.

Pienten lasten tilanne yleensä tuppaa paranemaan, kun vanhempien tilanne paranee. Vai ajattelitko, että alle kouluikäiset lapset olisivat käyneet juttelemassa psykologin kanssa ja siitä olisi sitten ollut kovasti apua?

Joo, siinä varmaan olet oikeassa =D Mutta kyllä jäi se vaikutelma, ettei sitä itselleenkään oikein apua saa, kun on itse sitä hakemassa.

En oikein tiedä, mitä mä edes tuolloin ajattelin. Yhden nettitutun kanssa olin jutellut ja hän oli vienyt lapsensa juttelemaan psykologin tms kanssa vanhempien eron jälkeen. Ja itelläkin tietysti taustalla se, että kotona lapsena oli sellasia tilanteita, jotka oli ihan kamalia pienelle lapselle eikä niissä tilanteissa saanut tukea tai apua mistään, niin kai sitä ajatteli, ettei omat lapset jäis samalla tavalla aikuisten jalkoihin. Mutta ihan hyvin voivilta noi lapset nyt näyttää eikä mitään epänormaalia ole tarhassakaan ilmennyt tms. Että ehkä se oma mieli myös ylireagoi herkästi, jos on itsellä käsittelemättömiä asioita.