Re: Kadonnut Jussi Peltola, 18v. -Äänekoski 6.10.2012
Lähetetty: To Marras 29, 2012 8:33 pm
Yritin kokoilla niitä vähäisiä tiedonpalasia, joita tästä tapauksesta on saatavilla, ja panin eri vaihtoehdot mielessäni jonkinlaiseen todennäköisyysjärjestykseen, puhdasta spekulointia siis:
(1) Itsemurha. Eihän se mahdotonta ole, että Jussi on joutunut kuvatussa tilanteessa sellaiseen mielenkuohuun, että päättää tappaa itsensä. Kaikki tähän viittaavat lausunnot vaikuttavat kuitenkin jälkikäteen keksityiltä selityksiltä, joihin on turvauduttu vain sillä perusteella, että mies on ja pysyy kadoksissa. Vaikka itsemurha sinänsä ei olisi mahdottomuus, niin on äärimmäisen epätodennäköistä, että tällaisen äkillisen ratkaisun tehtyään pystyisi hävittämään itsestään kaikki jäljet auto mukaan luettuna.
(2) Omaehtoinen katoaminen eli karkumatka. Ilmoitettu havainto vaikuttaa kovin epävarmalta tai jopa keksityltä, ja kun kerran rahat ja paperit ovat löytyneet mökiltä, niin on vaikea uskoa, että humalainenkaan päättäisi lähteä ilman niitä reissun päälle. Varastetun auton voi tietysti yrittää muuttaa rahaksi, mutta se ei käytännössä ole helppoa, ja jotain havaintoja luulisi silloin autosta ja sen kuljettajasta ilmaantuvan.
(3) Onnettomuus. Vaikka monet tuntuvan niin olettavan, humalaiset kuskit eivät läheskään riittävän usein päädy ensimmäisen taikka toisen ojan pohjalle, vaan teillämme kurvailee jatkuvasti enemmän tai vähemmän päihtyneitä autoilijoita, jotka vakavasta riskistä huolimatta pääsevät monesti perillekin. Jos lähdetään siitä olettamuksesta, että Jussi tosiaan on lähtenyt autolla liikkeelle (siitä kai ei ole muuta tietoa kuin kahden paikalle olleen kaverin kertomus eivätkä hekään ole olleet silminnäkijöitä, siis sikäli kuin ylipäänsä puhuvat totta), niin todennäköisintä on, että hän on päässyt sinne, mihin on halunnut. Onnettomuuden mahdollisuutta lisää kuljettajan kokemattomuus, mutta jälleen olisi vähintään yllättävää, että niin voisi hävitä kokonaan autoineen päivineen. Puhelimen sammuminen voi helposti johtua akun loppumisesta kun siihen on ilmeisesti puhuttu pitkään, joten pelkästään sen takia ei tarvitse olettaa Jussin löytyvän vedestä.
(4) Henkirikos. Valitettavasti tämä on nähdäkseni todennäköisin selitys Jussin katoamiselle. Ainoat epäilyt on tähän asti kai kohdistettu mökkikavereihin (joita siis huhun mukaan oli vain kaksi, mikähän tutkinnallinen syy estää asiaa vahvistamasta, kun tiedotus on minusta viitannut isompaan porukkaan), mutta itse epäilisin ensiksi sitä tahoa, jonka kanssa Jussi on riidellyt puhelimessa (viimeksi klo 3.16?) ja jota Jussi on oman arvaukseni mukaan lähtenyt tapaamaan ja ehkä ojentamaan (siis jos puhelun rähinäkänniluonnetta koskeva tieto on luotettava). Mökkikavereihin kohdistunut epäily ei kyllä mitenkään vähene siitä, että nettipalstoilla huudellaan viattomuutta, mutta olisiko heillä ollut mitään motiivia, no sitä ei voi tietää, ja onhan kuolemantuottamuskin saati pikaistuksissa tehty tappo henkirikos. Jos riitakumppani on kotipuolesta, niin kyllä Jussi on Riksuun hyvin voinut saapua ilman, että sitä on kukaan havainnut, jos henki on lähtenyt pian saapumisen jälkeen. Poliisi varmaan tietää tästä paljonkin tai ainakin puhelutiedot, mutta ikävä kyllä on useita katoamistapauksia, tässäkin ketjussa mainittuja, joissa poliisi ei ole ajoissa selvittänyt kaikkia mahdollisia tutkintalinjoja.