Sivu 8/17
Re: Maisa Laine 25 vuotta, 13.1.2014 Joensuu/Liperi
Lähetetty: Pe Tammi 31, 2014 8:59 pm
Kirjoittaja Sajaki
Uutista on päivitetty, nainen on kiinniotettuna.
IltaSanomilla hieman lisäinfoa:
27-vuotias pahoinpiteli 72-vuotiasta ja kahta muutakin amok-retkellään.
Joensuun poliisin Facebookissa käynnistämä tutkinta johti läpimurtoon, kun poliisi otti perjantaina iltapäivällä kiinni 27-vuotiaan naisen, joka oli torstaiaamuna pahoinpidellyt Joensuun keskustassa 72-vuotiaan naisen.
Samalla selvisi, että nainen oli tyrkkinyt myös vähintään kahta muuta ihmistä.
- Mitään järkevää syytä ei tunnu olevan, ei mitään motiivia paitsi ehkä pahan olon purkaminen, sanoo komisario Sami Joutjärvi.
Kiinniotto tapahtui yleisövihjeen perusteella.
72-vuotias nainen joudutaan leikkaamaan, joten 27-vuotiasta epäillään myös vammantuottamuksesta. Nainen loukkasi olkapäänsä.
27-vuotiaan amok-tyyppinen riehuminen kesti noin tunnin-puolitoista ja tallentui myös valvontakameroihin. Kahden muun uhrin vammat olivat sen verran lieviä, että he ilmoittivat niistä vasta, kun poliisi pyysi tietoja.
27-vuotias oli täysin äkkiarvaamatta työntänyt ihmisiä katuun.
Asetta tai astaloa hänellä ei ollut.
Sorry off-topic

Re: Maisa Laine 25 vuotta, 13.1.2014 Joensuu/Liperi
Lähetetty: La Helmi 01, 2014 11:07 pm
Kirjoittaja Amy
Tuolla tönijä-naisella tuskin on mitään tekemistä Maisan katoamisen kanssa kun tää on ollut joku randomtyyppi, joka on yhtenä aamuna viikkokausia Maisan katoamisen jälkeen töninyt puolustuskyvyttömiä mummoja kun on ollut oikein paha mieli.

Re: Maisa Laine 25 vuotta, 13.1.2014 Joensuu/Liperi
Lähetetty: Su Helmi 02, 2014 12:40 am
Kirjoittaja WalkingDisaster
Joella naaraaminen osoittaa sen, että joku on nähnyt sillalta hyppäämisen. Onhan Maisa voinut olla vaikka siellä kirkossa, välttämättä sairaalalla ei ole mitään tekemistä asian kanssa.
Re: Maisa Laine 25 vuotta, 13.1.2014 Joensuu/Liperi
Lähetetty: Su Helmi 02, 2014 7:55 am
Kirjoittaja Hauki
Amy kirjoitti:Tuolla tönijä-naisella tuskin on mitään tekemistä Maisan katoamisen kanssa kun tää on ollut joku randomtyyppi, joka on yhtenä aamuna viikkokausia Maisan katoamisen jälkeen töninyt puolustuskyvyttömiä mummoja kun on ollut oikein paha mieli.

No juu, olen kyllä itsekin samaa mieltä, että todella kaukaa haettua. Kuitenkin on ihmisiä, jotka saavat yllättäviä aggressiivisuuskohtauksia, jotka kohdistuvat viattomiin ohikulkijoihin. Joskus siinä voi käydä huonostikin. Kun ei nyt tosiaan tiedetä, mihin Maisa joutui. Itsekin epäilen eniten, että on joutunut kuitenkin sinne jokeen ja ajelehtinut tai jäänyt kiinni paikkaan, jos ei vaan ole löytynyt. Virtavedestä etsiminen kun ei taida olla ihan helpointa puuhaa.
Re: Maisa Laine 25 vuotta, 13.1.2014 Joensuu/Liperi
Lähetetty: Su Helmi 02, 2014 1:20 pm
Kirjoittaja Atlanta
Toisaalta taas, eihän Maisan ole tarvinnut käydä sen enempää sairaalassa kuin missään muuallakaan. Kun joku kirjoitti, että vanhemmat, vai oliko jompikumpi, asuu Tikkamäellä, niin on ollut siellä käymässä.
Sieltä on lähtenyt kyseiseen aikaan ja kadonnut.
Jos on nähty jonkun hyppäävän jokeen, ei se välttämättä ole ollutkaan Maisa, vaan joku muu.
Mutta melko varmanahan tuota jokeen joutumista Maisan kohdalla pidetään.
Katsotaan, mitä tuleman pitää.
Re: Maisa Laine 25 vuotta, 13.1.2014 Joensuu/Liperi
Lähetetty: Su Helmi 02, 2014 10:33 pm
Kirjoittaja Lumienkeli
Kysäisenpä vielä toistamiseen, että eikö todellakaan ole vielä selvyyttä, mistä viimeinen varma havainto on saatu?
Edit. Puolison viime naamakirjapäivityksestä ei voine päätellä mitään, vai mitä te, jotka harrastatte tätä tuomittua stalkkausta?

Re: Maisa Laine 25 vuotta, 13.1.2014 Joensuu/Liperi
Lähetetty: Ma Helmi 03, 2014 6:58 am
Kirjoittaja nuusku-nella
Lumienkeli kirjoitti:Kysäisenpä vielä toistamiseen, että eikö todellakaan ole vielä selvyyttä, mistä viimeinen varma havainto on saatu?
Edit. Puolison viime naamakirjapäivityksestä ei voine päätellä mitään, vai mitä te, jotka harrastatte tätä tuomittua stalkkausta?

Poliisilla varmasti on selvyys mistä se viimeinen havainto on ja ovat selvittäneet miten luotettava se on. Tässä tapauksessa ei ole juuri mitään muutakaan tuotu julki joten miksi sitäkään.
Re: Maisa Laine 25 vuotta, 13.1.2014 Joensuu/Liperi
Lähetetty: Ma Helmi 03, 2014 3:19 pm
Kirjoittaja Amy
Tuskin hän on sillalta hypännyt jos joessa on. Juuri siinä reitin varrella on ainoa kunnon pudotus jokeen eli siinä on parille "laivalle"/tosi isolle veneelle paikat ja niiden kohdalla on ihan pysty pudotus jokeen eli vähän niin kuin satamassa. Siitä se autokin oli aikoinaan ajanut joen pohjaan ja samalta kohdalta etsivätkin Maisaa.
Olisiko voinut näkyä jalanjäljet loppuneena siihen laivapaikoille? Tai olisiko joku nähnyt hänet tien joenpuoleisella puolella, jonne hänen ei olisi tarvinnut mennä jos pyrki linja-autoasemalle?
FB-stalkkauksesta, mulle iskee aina vainoharhat jos kadonneen läheiset kommentoi iloisesti naureskellen FB:ssä kun oma läheinen on hukassa. Jotain häiritsevää siinä on vaikka ei saisikaan tuomita, eihän muiden tarvitse pysäyttää elämää mutta silti.
Re: Maisa Laine 25 vuotta, 13.1.2014 Joensuu/Liperi
Lähetetty: Ma Helmi 03, 2014 3:29 pm
Kirjoittaja Amy
Katsotaas saanko liitettyä kuvan joka mielestäni havainnollistaa hyvin. Eli Maisa on tullut tuolta kuvan oikeasta alakulmasta tuota tietä, jossa tulee ensin jyrkkä mutka oikealle, sitten suoraa ja sitten mutka vasemmalle. Matka bussiasemalle olisi jatkunut suojatietä ylittämättä tien oikeaa reunaa mutta tien toisella puolella on tosiaan nuo "laivapaikat", josta on pystysuora tiputus jokeen. Ei näköjään onnistu kuvana, katsokaa linkkinä jos toimii.
http://asunnot.oikotie.fi/hae-ilmoituks ... ished%5D=1
Re: Maisa Laine 25 vuotta, 13.1.2014 Joensuu/Liperi
Lähetetty: Ma Helmi 03, 2014 6:36 pm
Kirjoittaja Zara
Kieltämättä minuakin ihmetyttää tuo, että kadonneen puoliso kirjoittelee iloisesti ihan muita juttuja Facessa

Toki kukin reagoi kriisitilanteissa tavallaan ja liipalaapa, mutta silti.....Outo juttu.
Re: Maisa Laine 25 vuotta, 13.1.2014 Joensuu/Liperi
Lähetetty: Ma Helmi 03, 2014 7:38 pm
Kirjoittaja vandt
Eli siinä on jotain outoa / paheksuttavaa / huomionarvoista, että aviomies kirjoittaa facebookissa positiivisia kommentteja hymiöin varustettuna kaksi viikkoa katoamisen jälkeen.
Minä en näe siinä mitään.
Re: Maisa Laine 25 vuotta, 13.1.2014 Joensuu/Liperi
Lähetetty: Ma Helmi 03, 2014 8:25 pm
Kirjoittaja Zara
vandt kirjoitti:Eli siinä on jotain outoa / paheksuttavaa / huomionarvoista, että aviomies kirjoittaa facebookissa positiivisia kommentteja hymiöin varustettuna kaksi viikkoa katoamisen jälkeen.
Minä en näe siinä mitään.
Kukin tavallaan, kuten sanoin. Minusta se on erikoista. En sanonut, että paheksuttavaa.
Re: Maisa Laine 25 vuotta, 13.1.2014 Joensuu/Liperi
Lähetetty: Ma Helmi 03, 2014 9:25 pm
Kirjoittaja herttaruutu
Onko joku muukin huomioinut Maisan fb-sivulla tuon "Viimeaikainen toiminta" -osion? Kaveriksi on nimittäin lisätty (22.1.2014 klo 3:13) joku feikiltä haiskahtava henkilö. Ainakin tuo profiilikuva löytyy Googlen kuvahaulla VK(ontakte) -sivustolta. Lisäksi tämä henkilö ilmoittaa olevansa alunperin kotoisin Helsingistä ja asuvansa nykyäänkin siellä, tarkennettuna Munkkiniemessä. Tästä herääkin kysymys, että missä/miten Maisa olisi tämän henkilön tavannut tms. Ja vieläkin enemmän ihmetystä herättävä seikka on se, että kumpi on pyytänyt kumpaa kaverikseen fb:ssa? Jos tämä henkilö S.H. on pyytänyt Maisaa kaveriksi, niin silloin Maisa tai joku muu, jolla on pääsy hänen profiiliinsa, on hyväksynyt kaveripyynnön tuolloin 22.1.2014 klo 3:13. Jos taasen Maisa on pyytänyt tätä S.H.ta kaveriksi, niin sitten ei voi tietää, milloin tämä on tapahtunut, koska on voinut tehdä sen ihan normaalisti vielä ennen katoamista, mutta S.H. on hyväksynyt pyynnön vasta tuolloin aiemmin mainittuna ajankohtana.
Re: Maisa Laine 25 vuotta, 13.1.2014 Joensuu/Liperi
Lähetetty: Ma Helmi 03, 2014 10:03 pm
Kirjoittaja WalkingDisaster
^ Ei tarvitse olla feikkibrofiili. Kaikki eivät vaan näytä asioita ulkopuolisille. Ovat voineet tavata vaikka jollain reissulla, tai ihan missä vaan. Ehkä lisäsi kaveriksi kuultuaan tapahtuneesta. En lähtisi vetämään mitään dramaattisia johtopäätöksiä.
Mitä tulee aviomiehen päivityksiin, niin en näe niissä mitään ihmeellistä tai erikoista. Kommentteja kavereille. Elämän on jatkuttava kaikesta huolimatta ja yhteyksiä pidettävän niin työelämässä, kuin siviilissäkin. Kaikki eivät vaan itke FB:ssä kaikille nähtävillä olevissa viesteissä kurjuutta tilanteessa, joka on hänelle kuitenkin hyvin henkilökohtainen.
Re: Maisa Laine 25 vuotta, 13.1.2014 Joensuu/Liperi
Lähetetty: Ti Helmi 04, 2014 12:27 am
Kirjoittaja anon_af
Minun huomioni kiinnitti miehen viimeisimmän (minun näkemäni) julkaisun ajankohta. Kuva on lisätty FB:hen ilmeisesti 28. tammikuuta, mutta päivätty 14. tammikuulle (katoamista seuraavalle päivälle).
Mitäkö ajatuksia tästä sitten heräsi? En tiedä, ei mitään selkeää. Olisiko kuva otettu 14. päivä, olisiko mies ollut selvittelemässä ajatuksiaan kävelyllä kotimaisemissa? Miksi julkaisi kuvan vasta nyt? Tuskin tähän liittyy mitään sen kummempaa, mutta se, että kuva oli julkaistu 28. päivä ja erityisesti muokattu päivämääräksi 14. päivä, kiinnitti huomioni.