Lähetetty: Ti Loka 16, 2007 1:52 pm
Selevä!! 
Tähän voisin vastata kokemuksen syvällä rintaäänellä, että suurin ongelma on ne jotka eivät PÄÄSE hoitoon vaikka olisivat sen tarpeessa. Oikeastaan pieni probleema on he joilla ongelma on pahentunut sille asteelle että pakkohoitoa olisi tarpeen käyttää.
Kuten tiedetään, niin Suomessa kiireettömän hoidon tarpeessa olevat voivat joutua odottelemaan sitä hoitoonpääsyänsä vaikka maailman tappiin saakka. Mielenterveyspuolella kärsitään huomattavasti pahemmasta resurssipulasta, joten on aivan normaalia että akuutti potilas odottelee hoitojonossa noin 1-2 vuotta. Erikoissairaanhoidon piiriin ei edes pääse ellei ole selvää syytä miksi sitä tarvitsee, joten yleislääkärijonotuksen huomioiden huonokuntoinen mt-potilas siis odottelee tärkeän hoitokontaktin muodostumista yhteensä 2-3 vuotta oireiden ilmaantumisen jälkeen. Siis ennenkuin hoitosuunnitelma tehdään ja se varsinainen hoito alkaa.
Ainoa oikopolku hoidon saantiin on se että potilas joudutaan esim. omaisten toimesta viemään keskellä yötä psy.polille vaikeiden ahdistusten takia, jolloin hoidontarpeen "kiireellisyys" arvioidaan uudelleen. Silloin se jäljellä oleva 2v. jonotus lyhenee, siten että pääsee jopa viikossa sellaiseen kontaktiin joka pystyy arvioimaan todellisen mt-hoidontarpeen.
Voidaan taas kysyä, että kuinka monessa kaupungissa on tarjolla edes 24h avoinna oleva vastaanotto mahdollisia vakavia mielenterveysongelmia varten? Pienemmissä kunnissa taitaa olla se päivystävä lääkäri joka neuvoo että "Ei sua mikään vaivaa, ota vaan lisää buranaa ja mee säkin edes nukkumaan...".
Tässäkin viestiketjussa puhutaan siitä että omaiset neuvovat jotakuta välttämään hoitokontakteja. Väittäisin että suurin pulma on edelleen se, että hoitoa ei saa vaikka haluaisi, tai kokisi itse olevansa sen tarpeessa. Kyllä nykyään monet ovat valmiita puhumaan suoraan omista ongelmista, mutta hyssyttely tapahtuu terveydenhoidon puolella. Ei ole tarpeen tehdä masennukselle mitään, koska se yleensä paranee sillä kun määrätään lääkitys ja ohjataan "vähän juttelemaan" jonkun terveydenhoitajan kanssa? Ollaan vakaasti sitä mieltä että asiat hoituu, kunhan ihminen saa puhua jollekin. Yleensä kuitenkin ihmisillä on ystäviä joille voi puhua, joten hoitokontaktia haetaan vasta sitten kun koetaan että nyt ei riitä omat eikä omaisten voimat enää. On toki varmaan yksinäisiä ja mt-ongelmista kärsiviä vanhuksia, mutta se ei nyt ole tän viestin pointti...
Aika surullista että joudutaan näkemään nuoren ihmisen aiheuttama ja kokema murhenäytelmä, koska ei kuulemma ole tarvetta mihinkään hoidon tarpeen arviointiin
[/quote]Helpoin tapa kuitenkin on päästä hoitoon mielenterveysongelmiensa takia joko yrittää tahi uhkailla itsemurhalla ja sitä kautta M/3/2/1 ja parhaimmassa tapauksessa suoraan M3, jolloin kukaan ei päästä pois, ennen "huomattavaa edistystä"
Ystäväni sai oikeaa hoitoa vasta kun hyppäsi Aurajokeen maalis/huhtikuun taitteessa parisen vuotta sitten. TYKS:issä ilmoitettiin KELALLE ja sitten homma lähti liikenteeseen tosin monen mutkan kautta... Nykyään kaverilla terapiaa kerran viikossa ja kaveri on oikeasti taas nousukunnossa, lukuun ottamatta järjetöntä määrää viinaa (tosin saattaa olla vaikutteena myös kööri jossa yleensä olemme)... Väittäisin kuitenkin, että jos ihminen on vielä siinä kunnossa että jaksaa valittaa, niin sairaalaan vaan katsottavaksi vaikka sisälle ei välttis pääsisi...Kukaan terve ei loppujenlopuksi valita turhasta...
