Ihmettelen suuresti miten monet tulkitsevat videon perusteella, että kuvassa kävelevällä henkilöllä on päällä tuulipuku. Aika alussa ketjua joku mainitsi, että vaatetus tuo mieleen "mafiosotyylisen puvun". Niin minunkin mielestäni.
Ja liikkuvassa kuvassa näkyy ihan selvästi aika ajoin, että vaatetus ei ole yhtenäinen ns. "haalari", vaan yläosa "puvun takki", ja housut ovat erikseen.
Kengät ovat oudot, sillä itse eka katsoin, että jalassa on todella kirkkaat, vaikkapa tennissukat ja jalassa jonkinlaiset sandaalit, mutta koska kuvaa on niin vaikea tulkita, niin sepä se. Voihan ne myös lenkkarit olla, tai ihan mitä vaan.
Mielenkiinto henkilöä kohtaan voi osoittautua myös sillä, että nk. murhapaikalle on voinut jäädä esim. jotakin kuvan henkilöllä päällä olevaa. Esim. juuri toinen jalkine? Mielestäni hankala päätellä onko mies menossa, vaiko tulossa murhapaikalta, mutta jokin järkevä syy poliisilla täytyy kuitenkin olla, että video pelkästään arvailejun perusteella julkaistaisiin "random" -henkilöstä.
Ihonväristä; edelleen hankalaa, koska kuvanlaatu on niin surkea, mutta monella syntyperäisellä suomalaisellakin on sellainen tummempi iho. Muistan, kun luokalla oli joskus muinoin yläasteella poika, jolla oli tummempi ihon pigmentti, ja häntä kutsuttiin neekeriksi tämän takia.
Mutta vastaavasti henkilöllä voi olla vaikkapa yhtä kalpea iho kuin itselläni. Edustan sitä "albiino-osuutta" väestöstä.
Pituudeltaan keskiarvoa hieman pidempi vaikuttaisi olevan, eli reilusti yli 180cm. Henkilö tosiaan kääntää päätään videossa, mutta sillä ei ole mitään merkitystä, koska aika useat meistä kävellessämme kääntelemme päitämme, väitän.
Se minua ihmetyttää, miten tästäkin henkilöstä saadaan heti leikepöydälle häikäilemätön psykopaatti, kun kävelee ryhdikkäästi? Olen ilmeisesti itsekin täysin kylmäverinen psykopaatti, kun edustan sitä osaa väestöstä, jolla ei ole pää navan korkeudella, kun lenkkeilen/kävelen lähikauppaan.
Päihtymystila? Kyllä monet ihmiset, joita tunnen kulkevat mm. pienessä hiprakassa nimenomaan kaikkein ryhdikkäimmin. Itsestäni tuo näyttää juuri siltä, että on pari shottia napsinut, ja silloinhan sitä itsevarmasti kävellään... Juuh, en tarkoita sitä perisuomalaista "paria drinksua", vaan ihan oikeasti paria drinksua.
Jalassa näyttää olevan häikkää tosiaan. Itsellänikin oli hermopinnevamma kummassakin jalassa jokunen vuosi sitten. Yleinen vaiva mansikanpoimijoilla ja "puhelintytöillä", jos joutuu tosiaan pitämään jalkoja pitkään sellaisessa asennossa, joka ei ole normaali. Joutui sitten laahaamaan jalkaa, ja jalkapöytäkin kulki mukana typerästi lätsähdellen, kun siitä oli tunto poissa melkein kokonaan. Ko. vaivaa on yllättävän monella. Mutta kuten monet ovat huomanneet, niin tuo polvi menee jotenkin oudosti ylitaipuen, kun tyyppi ottaa vasemmalla mielestäni proteesi, tai muuten viallisella jalallaan askelta. Olen itsekin kävellyt tuollaisena "Tee Tonnina", silloin kun jalassani oli tuo em. hermopinnevaurio.
Outoa sinällään, että mitään havaintoja ei ole tullut, luulisi tuttujen tunnistavan, mutta jos asialla on, niin kuin todennäköisesti onkin eri kaupungista autolla liikkuva, miksei vaikka sarjamurhaaja (omia spekuja nuo "sarjamurhaajafantasiat", toisilla maahanmuuttajat, suotakoomme pienet paheemme kullekin).

Ko. koulukunnan ihmiset elävät muutenkin aikalailla joko täyttä naamioelämää kaksoiselämänsä kanssa, taikka ovat täysiä erakkoja, joten siksikin kuvan henkilön tunnistaminen voi tuottaa henkilön oikeasti tuntevillekin täydellisen mahdottomuuden yhdistää, vaikkapa se oma vieressä nukkuva sulhanen tuohon videolla esiintyvään henkilöön.
Hiukset näkyvät mielestäni selvästi ja ovat normaalit lyhyehköt miesten suosimat hiukset. Sellaiset muutaman sentin mittaiset.
Ja vaatetushan voi olla ihan vain lavastus, ja todennäköisesti onkin, jos tappohommiin on lähdetty harrastusmielessä.
Mutta koska omasta mielestäni näen siistin puvun takin, yhdistettynä siisteihin puvun housuihin, niin mikseikö kuvan henkilökin voisi olla pikkujouluihin menossa, tai niistä tulossa?
Tällaisia mietteitä täällä.