Tässä on asia pähkinänkuoressa (verratkaa, miten Ampuja ryhmineen tämän asian selitti. Oliko tästä suoraan ottanut, ja sitten viimeisen ongelman ratkaissut sillä, että itse asiassa Auer nauhoitti etukäteen OMAN tappohuutonsa ja soitteli sen sitten Häkeen, huudellen samalla toisella puolella huoneistoa livenä):
http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic. ... 60#p493672
Siinä kohdassa, jossa kuullaan kaksi kopsahdusta ja Jukka lakkaa puhumasta ja sanoo alalalala, Jukka saa tappavat astaloniskut. Tämä oli molempien, sekä syyttäjien että puolustuksen, että tuomareiden kanta, ennen taustanauhaselitystä. Jälkimmäinen kopsahdus kuuluu kohdassa 2:05, jolloin siis AA:n pitäisi olla astalo Jukan aivoissa takkahuoneessa verisenä. Kuitenkin heti tämän jälkeen, 2sek myöhemmin kuuluu A:n "itkunhuokaus" ja 3sek myöhemmin, kohdassa 2:08 kuuluu vaimeita askeleita, jotka on tuotettu puhelimen lähellä ja AA:n itkuinen kysymys Tuleeks sieltä ketään. Siis AA olisikin jotenkin ihmeellisesti taas puhelimen lähellä keittiössä!
Tämähän ei ole mitenkään mahdollista. Tämä on se "kolmen sekunnin ongelma", mistä olen paasannut. Sen lisäksi on se edeltävä "juoksuongelma": eli jos AA juoksee pois, eikä tule takaisin, niin miten hän ylipäätään voi olla tappamassa ketään siellä takkahuoneessa? Tähän voidaan antaa väkinäisiä, huutoihin sopimattomia selityksiä, kuten että AA huusi työhuoneessaan, ja juoksi sieltä tytön ja puhelimen ohi (tämä kyllä kuuluisi nauhalla, joten sanoisin 95%:n varmuudella, että ei pidä paikkaansa) kodinhoitohuoneen ja pesuhuoneen läpi ja sekuntteja venyttäen ehti vielä takkahuoneeseen murisemaan että kuole, ja astaloi Jukan. Tämä ei ole kylläkään myös lähellekään mahdollista ajan suhteen, eikä mitään loogista käytöstä muutenkaan.
Tai voidaan esittää Veristin teorian mukaisesti, että AA tekee tämän kaiken juoksemisen nauhalla etukäteen niin, että kaikki äänet sopivat kertomukseen. AA joutuu juoksemaan vaikkapa keittiöstä, ja nauhoittava mankka on olohuoneessa (koska juoksuaskeleet nauhalla ensin lähenevät ja sitten loittonevat). Tämä pakottaa teorian siihen, että astalo onkin ulkona terassilla, AA ihan sattumalta hakee sen sieltä oven avaten (joka on tässä vaiheessa vielä ehjä), niin että äänimaailma kuulostaa kuin siltä, että hän juoksee ulko-ovesta ulos. Tämänkin teorian realismia voi kukin puntaroida...
Ja oli juoksun selitys sitten mikä hyvänsä, vaikka joku ihan muu juoksija, niin se ei poista "kolmen sekunnin ongelmaa", mihin ei kukaan ole löytänyt mitään selitystä, koska kyseessä on fyysinen mahdottomuus.
Tässä toinen tärkeä postaus:
Kuolemannaakka perustelee Jukan vammojen perusteella, että Annelin olisi pitänyt käydä KAHDESTI takkahuoneessa puhelun aikana. Kukaan ei palstalla kommentoinut postausta mitenkään

:
http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic. ... 45#p399951
Tämä johtuu siitä, että ”Oikeuden mukaan ainakin viimeinen Lahden saama isku oli sellainen, ettei uhri sen jälkeen olisi voinut tuottaa ääntä. Ja jos järjellään ajattelee, niin aivoihin ulottunut penetroiva isku vie taatusti tajun ja hengen. Jos leikitään, että se ei veisi heti henkeä, se joka tapauksessa se tuottaa määritelmän mukaisesti yli 30 minuutin tajuttomuuden.
Tämä tarkoittaa sitä, että kun Jukan ääntelyä kuului vielä Häke-nauhan kohdassa 2:31 (siis 2:32 ei ääntä enää kuulunut), on viimeinen isku annettu tuossa kohtaa tai sen jälkeen.
Jos Auer lyö Jukkaa kahden minuutin kohdalla, hänen täytyy palata lyömään uudestaan 2:32, koska Jukan ohimoon uponnut isku oli tappava ja Jukka on selvästi elossa 2:00-2:32!
Ja lopuksi: ratkaisu on pelkkää matematiikkaa:
Kirjoittaja Kuolemannaakka » Ti Kesä 02, 2015 3:44 pm
Perusasiamies: minusta pohjimmiltaan on kyse tästä:
Koska huppiksen ja Annelin välillä on AINA vähintäänkin useita metrejä fyysistä välimatkaa, ja koska syyllisen Annelin on mentävä sinne, missä "huppis" on, kun taas syytön anneli ei voi sinne koskaan mennä, johtuu tästä se, ettei syyllisen ja syyttömän Annelin sijainnit VOI matsata murhahetkellä koskaan. Ja tästä johtuu se, ettei syyllisen ja syyttömän Annelin tuottamat äänet voi olla samanlaiset. Niissä on väkisin eroja johtuen siitä, että toisen on liikuttava pidemmälle kuin toisen. Toinen ei voi mennä alueelle, mihin toisen on pakko mennä.
Välimatkat eivät ole isot, mutta ne ovat riittävät. Syytön Anneli ei missään tilanteessa voi mennä takkahuoneeseen sekunniksikaan. Tästä tulevat ne pirullisen ratkaisevat muutamat sekunnit jotka takaavat sen, ettei Annelia saa mitenkään syylliseksi surmaan. Sellaisia ääniä ei voi tulla, jotka sopivat molempiin tarinoihin. Kun äänet kerran sopivat syyttömän Annelin tarinaan, ne eivät voi sopia syyllisen annelin tarinaan, johtuen fyysisistä välimatkoista eri tarinoiden Annelin sijaintien välillä.
(Tähän liittyen):
Nooruska 22.6.2010: Olenkin aina ollut täysin surkea matematiikassa.
Tara tähän: Samma här.. muistaakseni jäin kerran jopa luokalleni