teppo kirjoitti:Nämä eivät kuitenkaan ole tuomiota. Kun poliisi alkaa tutkia asioita, muodostuu jonkinlainen kuva siitä, mikähän rikos saattaisi olla tapahtunut. Usein tämä muuttuu matkan varrella. Rikosnimike vaikuttaa esim. siihen millaisia pakkokeinoja voidaan käyttää.
Totta, tutkinnan aikana tulee monastikin muutoksia mistä henkilöitä on epäillään ja millaisena tapaus sitten lopulta lähtee syyttäjälle. Jos on lähteäkseen. Ehkä poliisi käyttää toimivaltansa rajoja ja toteaa, että koska tekijöiksi epäiltyjen kotimaassaa veteen heittäminen ei ole rikos, niin ei heiltä voi vaatia kyseisen lainkohdan noudattamista Suomessa ja esittää syyttäjälle asian painamista ns villaisella.
- Tämä siis jatko-osa siihen erään komisarion tekemisiin kun "siirtolaiset" valehtelivat ikänsä viranomaisille ja asian annettiin olla.
teppo kirjoitti:Henkilöiden ikäero ei tässä ole oleellinen.
Toisaalta voisi kyllä olla. Seksuaalirikoksissa lapseen kohdistunut teko on aina/lähes poikkeuksetta törkeä raiskaus, kun taaseen aikuiseen kohdistunut ei sitä läheskään aina ole.
Jos teko kohdistuu lapseen, niin se tietysti saa ihmiset (suuren yleisön) käymään tunteella, mutta kyllä 15-vuotias selviytyy vedestä ylös siinä kuin 67-vuotiaskin. Ehkä jopa paremmin. Silti teko voisi tutkia tapon yrityksenä, sillä eivät tekijät ole varmuudella voineet tietää, että omaako uhri mahdollisuuksia päästä joesta ylös; osaako uida, saiko vammoja, jotka estävät liikkumiseen, joutuuko paniikkiin ja vetää vettää keuhkoihinsa, onko kohdassa millaisia virtauksia...
- Tiedä sitten onko koko tapaus keksitty - sellaisiakin tapauksia kun on ollut.
Erikoista on se, että YLE uutisoi 15-vuotiaan olleen mies, mutta kun tulee puhe noin 30-vuotiaasta irakilaisesta, joka ilmoittaa itsensä 17-vuotiaaksi, niin jo vain muuttuu ääni kellossa ja sanaa mies ei mainita enää missään, vaan puhutaan lapsesta; lapsi tarvitsee suojelua, lapsi tarvitsee vanhempansa, lapsi traumatisoituu, lapsi on herkässä iässä, lapsi tuli yksin Irakista...
Jahka poliisi yllättää meidät kaikki ja saa kiinni muutaman henkilön joita on teosta syytä epäillä, niin veikkaan, että menee noin 20 tuntia kun jokin meedia (tai poliisi) antaa lausunnon tekijöiden mielenterveysongelmista ja traumoista. Viimeaikaisten yksittäistapausten perusteella (puukotus siellä, kirveeniskut tuolla) on todettava, että mtt:t (mielenterveystutkimukset) on syytä lopettaa kalliina ja aikaa vievinä, koska Suomen media sekä poliisi, kuin myös samaiset tahot muualla Euroopassa pystyvät hetikohta teon jälkeen toteamaan, että kyse on mielenterveysongelmista.
- Kun musulmaani pahoinpitelee, tappaa, ryöstää ja räjäyttää niin kyseessä on mielenterveysongelma. Mutta kun samaa tekee suomalainen tai jokin muu eurooppalainen, niin kyse on pohjattomasta pahuudesta. Voikin perustellusti kysyä, että onko islamilla jotain tekemistä mielenterveyden kanssa?