Sivu 8/16

Re: Kuorma-auto ajoi väkijoukkoon Tukholmassa - 4 kuollutta

Lähetetty: La Huhti 08, 2017 9:42 pm
Kirjoittaja Rubiskreebeli
http://www.kaleva.fi/uutiset/kuntavaali ... ia/756653/

Niin paskaa uutisointia etten viitsi tänne sitä edes kopioida, mutta siellä on yksi asia jota ollaan jo porukalla odotettu: Asiantuntija joka ilmoittaa, että kyllä suomalaisetkin.
Grönlundin mukaan ei voida kuitenkaan ajatella, että laittamalla rajat kiinni Suomessa oltaisiin turvassa.

–  Tällaiseen näkemykseen ei ole mitään perusteita. Esimerkiksi Suomessa tapahtuneet kouluampumiset ovat olleet ihan suomalaisten tekemiä, hän sanoo.

Re: Rekka ajoi väkijoukkoon Tukholmassa - 3 kuollutta

Lähetetty: La Huhti 08, 2017 10:13 pm
Kirjoittaja Riukiu
SYLWAR kirjoitti:Svedujen poliisihan sulki koko Tukholman todella nopeasti samoin kuin mm juna ym liikenteen Tukholmasta/Tukholmaan sekä muutenkin täysi rähinä oli päällä todella nopeasti. Televisiossa, taisi olla TV4 tai SVT oli aamulla juttua siitä, että mm. Tukholman poliisi on harjoitellut terrorisikujen varalta jo pidemmän aikaa terrori-iskujen varalta ja tässä se harjoituksen kyllä huomasi, sillä toiminta oli melkoisen nopeaa.
Niin aika jännästi näitä iskuja edeltävät tismalleen samanlaiset harjoitukset. Valokuvat ovat sitten peräisin näistä harjoituksista. Feikkejä siis. Esim. se yläruumis näytti nukelta. Auto ajaa paikalle, johon on kerätty vain agentteja, jotka sitten ovat "silminnäkijöitä". Tekijä on joku näyttelijä, joka päästetään vapaaksi, tai sitten jokin umpimähkään valittu viaton kansalainen, joka ammutaan.

Re: Kuorma-auto ajoi väkijoukkoon Tukholmassa - 4 kuollutta

Lähetetty: La Huhti 08, 2017 11:05 pm
Kirjoittaja devil_doll
Kun minä tämmöinen keski-äkäinen ihminen tunnen suurta vihaa noita terroristeja kohtaan, voin vain kuvitella millaisia tuntemuksia herää nuorissa syrjäytyneissä ja vähemmänkin syrjäytyneissä äidinmaallisissa. Radikalisoituva vastapooli islamisteille on kasvamassa ja tulee aikanaan sytyttämään konfliktin ja maailmanpalon mikä on islamistien tarkoituskin. Näistä aineksista ne sodat syttyvät. Edellisen sodan kokeneitakaan ei ole enää juuri muistuttamassa pitkäaikaisen sodan käytännön realiteeteista.

Mitä muuten Suomeen tulee, veikkaan vappua tai sen lähiviikkoja (koska vapun aikana on varmasti erityisiä turvajärjestelyitä, niin voi olla että isku siirtyy). Olen myös sitä mieltä, että ei todellakaan pidä antaa pelolle valtaa: nämä uskonkiihkoilijathan hallitsevat alueitaan pelolla ja se on siten voitto heille. Mutta ei pidä olla tyhmäkään: kehittäkää omia selviytymistaitojanne, tietäkää aina mitä on takananne, varmistakaa poistumistiet, älkääkä jääkö väkijoukkoihin mottiin.

Re: Kuorma-auto ajoi väkijoukkoon Tukholmassa - 4 kuollutta

Lähetetty: La Huhti 08, 2017 11:28 pm
Kirjoittaja Tuomion Pasuuna
Rubiskreebeli kirjoitti:http://www.kaleva.fi/uutiset/kuntavaali ... ia/756653/

Niin paskaa uutisointia etten viitsi tänne sitä edes kopioida, mutta siellä on yksi asia jota ollaan jo porukalla odotettu: Asiantuntija joka ilmoittaa, että kyllä suomalaisetkin.
Olipa kyllä huonoa logiikkaa. Tuskin nyt sekopäisinkään natsi kuvittelee, että rajojen sulkemisella tai edes kaikkien ulkomaalaisten karkottamisella voitaisiin ehkäistä kaikki rikokset.

Re: Kuorma-auto ajoi väkijoukkoon Tukholmassa - 4 kuollutta

Lähetetty: Su Huhti 09, 2017 12:00 am
Kirjoittaja WalkingDisaster
Melko todennäköistä, että tähänkin ketjuun liitetty kuolleen lapsen kuva on juuri tämä tyttö. En tiedä, mitä kiksejä kuvan ottaja on saanut. Tunneköyhä tyyppi joka tapauksessa.
Expressen: Kadonnut 11-vuotias tyttö kuoli terrori-iskussa

Lauantai 8.4.2017 klo 23.23 (päivitetty klo 23.43)

Tukholman terrori-iskusta saakka kateissa ollut 11-vuotias tyttö on kuollut iskun aikana, kertoivat tytön omaiset ruotsalaislehdelle.

Tukholman terrori-iskusta saakka kateissa ollut 11-vuotias tyttö oli matkalla koulusta kotiin perjantai-iltapäivänä terrori-iskun aikana. Omaiset vahvistavat Expressen-lehdelle, että tyttö kuoli iskussa.

Tyttö jäi terroristin ohjaaman kuorma-auton alle. Hän oli perjantai-iltapäivänä tullut kadulle tavatakseen äitinsä metron luona. Tyttö ja äiti puhuivat puhelimessa hieman ennen kolmea iltapäivällä.

Se jäi heidän viimeiseksi puhelukseen, kertoi Dagens Nyheter -lehti.

Pian puhelun loputtua Drottninggatan joutui sekasorron valtaan metron sisäänkäynnin läheisyydessä, kun kourma-auto ajoi kovaa vauhtia kävelykadun ihmisjoukkoon.

- Hän tapaa olla aina ajoissa kotona ja hänen koulureittinsä kulkee Drottninggatanin kautta. Hän osaa kulkea siellä oikein hyvin, kertoi 11-vuotiaan tytön sukulainen aiemmin Expressenille.
TAIKA DAHLBOM
[email protected]
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201704 ... 2_ul.shtml

Re: Rekka ajoi väkijoukkoon Tukholmassa - 3 kuollutta

Lähetetty: Su Huhti 09, 2017 12:45 am
Kirjoittaja SYLWAR
Riukiu kirjoitti:
Niin aika jännästi näitä iskuja edeltävät tismalleen samanlaiset harjoitukset. Valokuvat ovat sitten peräisin näistä harjoituksista. Feikkejä siis. Esim. se yläruumis näytti nukelta. Auto ajaa paikalle, johon on kerätty vain agentteja, jotka sitten ovat "silminnäkijöitä". Tekijä on joku näyttelijä, joka päästetään vapaaksi, tai sitten jokin umpimähkään valittu viaton kansalainen, joka ammutaan.
Nyt oli aika surkea esitys...katsos Tukholmassa on aika lailla myös suomalaisia, joita oli myös tapahtuma paikalla näkemässä tapahtuneen.

Re: Kuorma-auto ajoi väkijoukkoon Tukholmassa - 4 kuollutta

Lähetetty: Su Huhti 09, 2017 2:03 am
Kirjoittaja Anom
WalkingDisaster kirjoitti:Melko todennäköistä, että tähänkin ketjuun liitetty kuolleen lapsen kuva on juuri tämä tyttö. En tiedä, mitä kiksejä kuvan ottaja on saanut. Tunneköyhä tyyppi joka tapauksessa.
Mistä oletat että kuvaaja on saanut jonkin näköisiä kiksejä tuosta kuvan ottamisesta?
Vai onko se väärin että länsimaissa otetaan tuommoisia kuvia? Että jätetään se kuvaaminen sinne paskastanioihin ja sensuroidaan täällä tapahtuneet iskut mahdollisimman hyvin ettei kukaan vaan saa sitä oikeaa kuvaa noista kauheuksista?

Minusta on hyvä että näitä kuvia otetaan myös länsimaihin kohdistuneista iskuista. Ne voi läväyttää sitten kaikkien suvakkien ja muitten maailmanhalaajien naamalle että näkevät millaista se raaka todellisuus on. Jospa edes joku niistä löytäisi järjen pilkahduksen ja alkaisi miettimään uudemman kerran sitä maailmankuvaansa. En tosin pidätä hengitystäni sitä odotellessa. :roll:

Re: Kuorma-auto ajoi väkijoukkoon Tukholmassa - 4 kuollutta

Lähetetty: Su Huhti 09, 2017 4:13 am
Kirjoittaja THS
WalkingDisaster kirjoitti:Melko todennäköistä, että tähänkin ketjuun liitetty kuolleen lapsen kuva on juuri tämä tyttö. En tiedä, mitä kiksejä kuvan ottaja on saanut. Tunneköyhä tyyppi joka tapauksessa.
Expressen: Kadonnut 11-vuotias tyttö kuoli terrori-iskussa

Lauantai 8.4.2017 klo 23.23 (päivitetty klo 23.43)

Tukholman terrori-iskusta saakka kateissa ollut 11-vuotias tyttö on kuollut iskun aikana, kertoivat tytön omaiset ruotsalaislehdelle.

Tukholman terrori-iskusta saakka kateissa ollut 11-vuotias tyttö oli matkalla koulusta kotiin perjantai-iltapäivänä terrori-iskun aikana. Omaiset vahvistavat Expressen-lehdelle, että tyttö kuoli iskussa.

Tyttö jäi terroristin ohjaaman kuorma-auton alle. Hän oli perjantai-iltapäivänä tullut kadulle tavatakseen äitinsä metron luona. Tyttö ja äiti puhuivat puhelimessa hieman ennen kolmea iltapäivällä.

Se jäi heidän viimeiseksi puhelukseen, kertoi Dagens Nyheter -lehti.

Pian puhelun loputtua Drottninggatan joutui sekasorron valtaan metron sisäänkäynnin läheisyydessä, kun kourma-auto ajoi kovaa vauhtia kävelykadun ihmisjoukkoon.

- Hän tapaa olla aina ajoissa kotona ja hänen koulureittinsä kulkee Drottninggatanin kautta. Hän osaa kulkea siellä oikein hyvin, kertoi 11-vuotiaan tytön sukulainen aiemmin Expressenille.
TAIKA DAHLBOM
[email protected]
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201704 ... 2_ul.shtml
Tunneköyhä vai realisti? Olemmeko nähneet "virallisia" kuvia uhreista? Emme. Ilman tämän "tunneköyhän" kuvaa, emme näkisi mitä terrorismi todella on. Pari vuotta sitten kaikki tiedotusvälineet julkaisivat kuvan välimereen hukkuneesta lapsesta/vauvasta. Julkaistaanko Ebbasta samanlainen kuva. Epäilen. Eli Ebba on merkityksetön, koska ei tue tiettyä agendaa. Sairasta.

Re: Kuorma-auto ajoi väkijoukkoon Tukholmassa - 4 kuollutta

Lähetetty: Su Huhti 09, 2017 4:22 am
Kirjoittaja THS
Rubiskreebeli kirjoitti:http://www.kaleva.fi/uutiset/kuntavaali ... ia/756653/

Niin paskaa uutisointia etten viitsi tänne sitä edes kopioida, mutta siellä on yksi asia jota ollaan jo porukalla odotettu: Asiantuntija joka ilmoittaa, että kyllä suomalaisetkin.
Grönlundin mukaan ei voida kuitenkaan ajatella, että laittamalla rajat kiinni Suomessa oltaisiin turvassa.

–  Tällaiseen näkemykseen ei ole mitään perusteita. Esimerkiksi Suomessa tapahtuneet kouluampumiset ovat olleet ihan suomalaisten tekemiä, hän sanoo.
Grönlund on väärässä. Jos rajat olisivat kiinni, niin kouluampumisia ei olisi voitu estää. Sen sijaan se olisi kiistatta estänyt Tukholman tapahtumat. Jo pelkkä kouluampumisten esiintuominen tässä yhteydessä on käsittämätöntä. Se on kuin sanoisi, että koska Mexikossa rikolliset lahtaavat toisiaan, terrorismi täällä tulee hyväksyä. Sairasta.

Re: Kuorma-auto ajoi väkijoukkoon Tukholmassa - 4 kuollutta

Lähetetty: Su Huhti 09, 2017 5:11 am
Kirjoittaja loikkari
THS kirjoitti: Jos rajat olisivat kiinni, niin kouluampumisia ei olisi voitu estää. Sen sijaan se olisi kiistatta estänyt Tukholman tapahtumat.
Vais niin, siis Suomen rajojen sulkeminen olisi estänyt Ruotsissa tapahtuneen terroriteon!

Poliisi on myös laittanut grafiikkaa mitä reittiä auto on kaappauksen jälkeen ajanut. Tuon kuvan mukaan on telin pyörät täytynyt olla lukossa koska jälkeä on vain yhden pyörän verran, ja jos vetävä akseli olisi jumissa niin eihän se liikkuis mihinkään. Samoin jos etupyörät olisi lukossa niin ohjattavuus olisi huono ja tuollaista kurvia sillä ei tehtäisi. (sehän puskis vain suoraan jos etupyörät olisi lukossa) Jarrutusjäljet tuosta tummennetusta kohtaa.
reitti.JPG
wallingatan.jpg
Dark Tetra kirjoitti:Nyt pitäisi alkaa syyllistämään ammattikuskeja ja yrittäjiä.
Kyllä se aivan selvä virhe on kuskilta jättää auton avaimet paikalleen kun poistuu autosta keskellä Tukholmaa, jollei ole auto ollut jopa käynnissäkin. En tosin tiedä minkälainen käskytys Spendrupilla on kuskeilleen käytännöstä. Teko ei kuitenkaan missään nimessä ole kuskin vika siltikään.

Re: Rekka ajoi väkijoukkoon Tukholmassa - 3 kuollutta

Lähetetty: Su Huhti 09, 2017 8:12 am
Kirjoittaja Riukiu
SYLWAR kirjoitti: Nyt oli aika surkea esitys...katsos Tukholmassa on aika lailla myös suomalaisia, joita oli myös tapahtuma paikalla näkemässä tapahtuneen.
Niin. Kertoivat kuulemiaan asioita ja näkivät väkijoukon. Sitäpaitsi suomalaisetkin voivat olla agentteja. Ja tyttö voitiin murhata, jos ei ole valeperhe. Tai sitten on ollut auto, jota luottomies on ajanut. Miksi tämä kanta herättää niin suurta ja syvää paheksuntaa? Miksi pitäisi uskoa valemedian valheisiin, vaikka kaikki on toistunut jo aiemmin ympäri Eurooppaa ja valheista jääty kiinni. Myös tiedustelupalveluiden osuus suuressa osassa terrorismia. Teidän poliisinnehan siellä murhasi Palmen tai oli siinä mukana.

Re: Rekka ajoi väkijoukkoon Tukholmassa - 3 kuollutta

Lähetetty: Su Huhti 09, 2017 8:46 am
Kirjoittaja Moderaattorit
Riukiu kirjoitti:
SYLWAR kirjoitti: Nyt oli aika surkea esitys...katsos Tukholmassa on aika lailla myös suomalaisia, joita oli myös tapahtuma paikalla näkemässä tapahtuneen.
Niin. Kertoivat kuulemiaan asioita ja näkivät väkijoukon. Sitäpaitsi suomalaisetkin voivat olla agentteja. Ja tyttö voitiin murhata, jos ei ole valeperhe. Tai sitten on ollut auto, jota luottomies on ajanut. Miksi tämä kanta herättää niin suurta ja syvää paheksuntaa? Miksi pitäisi uskoa valemedian valheisiin, vaikka kaikki on toistunut jo aiemmin ympäri Eurooppaa ja valheista jääty kiinni. Myös tiedustelupalveluiden osuus suuressa osassa terrorismia. Teidän poliisinnehan siellä murhasi Palmen tai oli siinä mukana.
Riukiulle ja muille foliohatuille tulee tässä kaksi varoitusta:
Ensimmäinen ja viimeinen.

Kunnioitatte terrori-iskun uhreja tai ette ala ainakaan täällä heitä halventamaan.
Banniliipaisin on näin terrori-iskun jälkeisenä vaalisunnuntaina sitten erikoisherkällä.

Ja mitä tulee tässäkin ketjussa olleisiin ikäviin kuviin:
Tämä ei ole vauva.fi, vaan murha.info
Uhrien kunnioittamista on sekin, että heidän julmaa ja turhaa kohtaloa ei yritetä salata ja piilottaa valeinfon alle.

T. Mode

Re: Kuorma-auto ajoi väkijoukkoon Tukholmassa - 4 kuollutta

Lähetetty: Su Huhti 09, 2017 10:57 am
Kirjoittaja Captain Hastings
WalkingDisaster kirjoitti:Melko todennäköistä, että tähänkin ketjuun liitetty kuolleen lapsen kuva on juuri tämä tyttö. En tiedä, mitä kiksejä kuvan ottaja on saanut. Tunneköyhä tyyppi joka tapauksessa.
Tarkoitatko Marokon kauhun lisäämää kuvaa silpoutuneesta uhrista sivulla kolme? Mielestäni kuvasta ei voi päätellä, että siinä olisi lapsi. Vaatteetkin kuvittelisin ennemmin esim. nuoren/teini-ikäisen miehen päälle.

Kuva kuitenkin on melko suurella todennäköisyydellä aito ja nimenomaan Tukholman iskusta. Suojatie, musta möykky ruumiin edessä (sukka kenties?) ja ruumiin asento näyttäisivät sopivan muihin paikalta otettuihin kuviin, joissa uhri on jo peitetty.

Re: Kuorma-auto ajoi väkijoukkoon Tukholmassa - 4 kuollutta

Lähetetty: Su Huhti 09, 2017 11:46 am
Kirjoittaja Doctor Lecter
Uutinen kuukauden takaa:

Saksa varoittaa terrori-iskun uhasta Tukholmassa
IltaSanomat
4.3. 15:22 , Päivitetty: 4.3. 16:05
---------------------------------------
Ruotsin poliisin mielestä seurannassa ollut henkilö oli "pikkutekijä".

Mutta ehkäpä olikin niin, että tälläisen ikävän uutisen vastapainoksi Ruotsin poliisi palkkasi lisävoimia vahtimaan netissä tapahtuvaa "vihapuhetta".
- Siis sellaista, jossa puhutaan ikäviä totuuksia, mutta puhe on yleisen konsensuksen vastaista.

Helsingistä Ruotsiin laivalla 17 tuntia, matkaa 489 km. Pietariin junalla 3,5 tuntia, matkaa 389 km. Pietarissa kuoli 14 ja loukkaantui 51. Tukholmassa kuoli 4 (tähän mennessä) ja loukkaantui 15.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk) ei kirjoittanut Pietarin iskusta blogia, mutta Tukholmasta kyllä.

Re: Kuorma-auto ajoi väkijoukkoon Tukholmassa - 4 kuollutta

Lähetetty: Su Huhti 09, 2017 12:00 pm
Kirjoittaja Marokon Kauhu
Captain Hastings kirjoitti:
WalkingDisaster kirjoitti:Melko todennäköistä, että tähänkin ketjuun liitetty kuolleen lapsen kuva on juuri tämä tyttö. En tiedä, mitä kiksejä kuvan ottaja on saanut. Tunneköyhä tyyppi joka tapauksessa.
Tarkoitatko Marokon kauhun lisäämää kuvaa silpoutuneesta uhrista sivulla kolme? Mielestäni kuvasta ei voi päätellä, että siinä olisi lapsi. Vaatteetkin kuvittelisin ennemmin esim. nuoren/teini-ikäisen miehen päälle.

Kuva kuitenkin on melko suurella todennäköisyydellä aito ja nimenomaan Tukholman iskusta. Suojatie, musta möykky ruumiin edessä (sukka kenties?) ja ruumiin asento näyttäisivät sopivan muihin paikalta otettuihin kuviin, joissa uhri on jo peitetty.
Kuvat on saatu taistelutoverilta suoraan Ruotsista.
Tapahtumapaikalta.