MURHA.INFO

Lueskelin puolella silmällä joitakin juttuja ja totesin ikäväkseni kuinka moni saattaakaan todella erehtyä toden puhujasta ja valehtelijasta...
Minäkin olin tiettyjen värikkäiden vaiheiden takia joskus joutunut syytetyksi valehtelusta, ja se ei missään muotoa ole mukavaa.Kun puheet ovat täyttä totta.
Nuoren ulkonäköni vuoksi myöskään usein ei uskottu minun ikääni ja sitä ei lapsena niin vain todistetakaan kun eri kouluja käytiin.
Joskus se on totuudentorvi - poliisi, joka saattaa syyttää valehtelusta.
Toisille sitä vain sattuu enemmän, aina olisi varmistettava jollain tapaa mahdollisesti puheiden totuuden peräisyys ennen kuin lähtee miettimään toisen todenperäisyyttä.

On minullakin toki eteen tullut jos jonkinlaista, yksi mieleenpainuvimmista oli ala-aste kaverini, joka väitti isänsä olevan sirkuksen johtaja - tästä johtuen joskus heillä kuulemma joskus oli vaatehuoneessa kuulemma hoidossa sirkuksen erikoisia eläimiä, niitä sieltä pengottiin kuitenkaan mitään löytämättä - kertoi joskus että kotona on hoidossa lauma sirkuksen (whippet tai greyhound) koiria ja kun niitä mentiin katsomaan, äiti olikin päästänyt ne ulos, osasivat kuulemma ulkoilla itse ja palaisivat illaksi takaisin...
Näitä "huijauksia" hän ei kuitenkaan enää myönnä itse muistavansa.

Ikävää, Kärsinyt, että sinua on aiheettomasti kutsuttu valehtelijaksi - mutta ei kai täällä kukaan yhden hämäräperäisen jutun takia ketään leimatakaan valehtelijaksi. Kaikkia satuja ei voi kokonaan muistaa ja siksi saattaa tuntua, että joku tuomitsee muita heppoisin perustein.

Minä tunsin yläasteella tytön, jonka kaikki tiesivät valehtelevan, mutta joka vakuutti kivenkovaa puhuvansa aina totta, vaikka juttu olisi kuinka paljastanut sepitetyksi.
Hän piti minua jonkinlaisena kaverinaan ja siksi sainkin hänen touhujaan seurata lähempää.
Tällä tytöllä oli monia sisaruksia ja puolisisaruksia, mutta se ei hänelle riittänyt, vaan hän keksi niitä lisää niin paljon, että unohti osan niistä. Ja heillä kaikilla oli niin hurjat tarinat, että tältä palstallakaan ei heti sellaisiin törmää.

Hän väitti olevansa hyvin rikkaasta perheestä, vaikka hänen harvat vaatteensa olivat vanhat ja kuluneet, ja hän kinusi koulussa muita "lainaamaan" rahaa aivan tolkuttomiin tarkoituksiin.

Eräänä huuruisena päivänä kävelin ulkona takki harteillani, mutta vetoketju auki. Hän tuli paasaamaan, millaisiin vaikeuksiin joudun, Suomen lain mukaan kun on laitonta pitää ulkona takkia auki. Onneksi ymmärsin olla väittämättä vastaan.
Hän oli käynyt VPK:nsa kanssa vierailulla paikkakuntamme nuorisopsykiatrisella osastolla. Kuvaus paikan oloista vastasi lähinnä pohjois-korealaista vankileiriä (sen lisäksi, ettei täällä sellaista osastoa ole).
Hän vakuutteli minulle kerran, että suojaikäraja koskee myös ei-seksuaalista kanssakäymistä, eli alle 16-vuotiaat eivät saa puhua aikuisten kanssa edes säästä.
Kaikki tämä aivan vakavissaan.

9. luokalla hän kehitti uuden luovan harrastuksen: hän päätti esittää puhuvansa puhelimessa jonkun kanssa, kun luurin päässä ei oikeasti ollut ketään. Joskus luurin päässä oli joku julkkis, joskus hänen äitinsä, kuka milloinkin.

Hän teki myös facebook-tilin kuvitteelliselle poikaystävälleen. Hän siis teki sinne tunnuksen, johon keksi päästään kaikki tiedot ja etsi siihen galleriasta jonkun pojan kuvan. Hän kirjoitteli tältä tunnukselta omalle sivulleen "mitä sulle kuuluu, rakas, kuuntele tää biisi <3" tms.
Siinä vaiheessa kun joku tekee mielikuvituspoikaystävälleen fb-sivun, voidaan mielestäni sanoa, että hänellä on taipumus valehdella.

Muutama on osunu kohdalle ja siksi oonkin nykyään aika skeptinen...

Mutta tässä viimeaikoina on parhaiten jääny mieleen mies, jonka tapasin nettitreffien kautta. Mesessä ja puhelimessa ihan ok tyyppi ja kyllähän se livenäkin oli vallan kohtelias ja hyvätapainen jne.

Mutta ne tarinat! En nyt jaksa kertoa kaikkea, koska sen illan aikansa epäilyttäviä juttuja oli niin monia (mm. miehen kaverilla on 32 senttinen muna löysänä ja pystyy sillä läpsäsemään itteään perskannikkaan sivukautta... Hmm okei?) Kertoi armeija-aikanaan olleensa viikon mittasella selviytymisleirillä, jossa mm. teurastettiin poroja ja ongittiin kalaa että sai jotain syödäkseen. Armeijan ylemmistö jemmaili jauhopusseja ympäri leiriä ja niitä piti sitte osata ettiä. Jossain kohtaa ei ollu juomavettä vaan piti juoda kusta... Ihan uskomaton heppu! Ihan ystävällinen ja kaikkea, mutta Luojan kiitos tämän elämän aikana sinisilmäisyys on jo taakse jäänyttä enkä uskonu sen tarinoita. Ties mitä vekseliä olisin lopulta ollu takaamassa... Ei tavattu toiste

Sitte tietysti mitä nuorempana pari kaveria valehteli ihme juttuja. Räikein oli ehkä se kun eräs tyttönen väitti isänsä hyväksikäyttäneen itteään ja asiasta tehtiin poliisijuttu. Lopulta juttu paljastui fuskuksi. Mulle jäi tunne että se tyttö kärsi omasta taipumuksestaan Varasteli myös tavaroita. Oli kanssa tosi herttanen ja kiltti, mutta ei kai sille mitään itte voinu että valehteli.

Onkos muille nuoruudesta tuttu ilmiö vähän väliä raskaana muka-olevat teinitytöt? Omasta tuttavapiiristä löytyi aikoinaan yks, joka tuntui saavan keskenmenon vähän väliä... Teki jo mieli sanoa että ne on kuukautiset mitkä sulta tulee niin usein Sama ihminen myös varasteli ja sepitti tarinoita minkä ehti.

En viitsi sanoa missä kaupungissa silloin asuin, mutta naapurini lähti aina aamuisin puku päällä töihin. Sanoi olevansa joku iso pamppu. Auto ja asuinalue eivät kyllä sellaista ihan kertoneet, mutta hänen vaimonsakin uskoi että mies on iso johtaja mutta ulosottomies vaan vie leijonaosan palkasta johonkin vanhoihin takausvelkoihin. Oikeasti mies oli ammattikoulun talonmies. Siellä duunissa hän sitten riisui puvun ja otti salkusta haalarit ja eväät. Ainakin sen vuoden, mitä siinä naapurissa asuin, vale meni kotona täydestä. Tosin naapurithan ne toisten asiat parhaiten tietää, joten aika moni sen jo tiesi. Käytiin jopa yhtenä päivänä tsekkaamassa siellä koululla, ja siellähän se kaiffari fiksasi jotain käytävän väliovea. Ei viitsitty mennä moikkaamaan, annettiin hänen pitää tarinansa.

Nuorena miehenä toisen asteen opintoja suorittaessa luokalla oli yksi patologinen valehtelija, joka aloitti melkein joka lauseen että "kyllä meillä Kankaanpäässä on...". Ja sitä juttua sitten riitti. Se iso kartano maisemaikkunoineen oli tosin Hapuan suunnassa oleva 90-neliöinen vanha mökki, ja punainen urheilumazda olikin katsastamaton 323. Silloin prosessorien ja piirilevyjen kanssa painiessamme saimme kuulla usein, miten Kankaanpäässä on kehitetty uusimmat prosessorit. Sellaiset mitä edes Intel ei ollut vielä julkaissut. Hän oli tosin ne jo nähnyt. Niin ja isä oli siis niin rikas (kuten edellä mainutut talo ja autokin kertovat) että poika sai jo 16-vuotiaana kultaisen luottokortin Osuuspankista, kun isä oli soittanut ja sanonut nostavansa miljoonansa pois pankista jollei poika saa korttia. Jostain syystä se kortti oli aina toisen takin taskussa tai lompakossa ja lompakko kotona.

Mä tunnen yhden tällaisen tyypin. Pakkotoistolla oli vasta keskustelua tästä aiheesta (Paskanpuhujat ja vanhempi ketju Pahimmat satusedät), ja sinne kirjoitin viestin asiasta, ja aion nyt lainata itseäni, koska en jaksa kirjoittaa niin pitkää viestiä uudelleen:

Mun entisellä opiskelukaverilla on tällainen paskanjauhaja-aviomies. Ne on kesänä muutamana nyt käyneet täällä meidän luona kyläilemässä, ja joka kerta pitää aina tsempata itseään tähän koitokseen.

Se mies on (omien puheidensa mukaan) ravintolakokki yhdessä ihan oikeasti olemassa olevassa stadilaisessa ravintolassa, jossa käy koko ajan kaikenlaisia julkisuuden henkilöitä Isä Mitrosta Tarja Haloseen. OK, toki mahdollista, mutta aika epätodennäköistä. Erityisesti siellä käy sellaisia tunnettuja henkilöitä, joihin mulla ja miehelläni on jonkinlainen yhteys, kuten Ile Kallio.

Sen työnantajalla on 80-luvun Chevrolet Caprice, ihan vakiovehje, jossa on 1000 heppaa. Joo, tuollaisessa on tehot vakiona lähempänä 150 hevosta.

Se osti viime kesänä vanhan Taunuksen, jolla se on ehtinyt vuodessa ajaa 30 000 mailia, eli melkein 50 000 km. En tiedä, missä välissä, kun se tuntuu olevan koko ajan siellä töissä siellä ihmeravintolassaan (12 h/vrk).

Se oli sillä Taunuksellaan ottanut skabaa jonkun Rättisitikan kanssa - Sitikka oli mennyt ohi siitä, ja tämä oli lähtenyt perään. Vauhtia oli ollut ensin 50 mph, sitten 60 mph, sitten 80 mph, ja lopulta oltiin menty Sitikalla ja Taunuksella peräkkäin 100 mph, eli 160 km/h. Joo. Oli kuulemma ollut turbotettu Rättäri.

Se ekana kesänä täällä käydessään selitti näin: joku merivoimien upseeri oli ollut lomallaan huviveneilemässä Helsingin edustalla. Oli tullut vastaan joku Merivoimien suuri sotilasalus, joka oli jättänyt tekemättä lipputervehdyksen tämän korkea-arvoisen upseerin huviveneelle. Koko helvetin sotilasalus siis käännettiin ympäri, jotta se voisi oikeaoppisesti suorittaa lipputervehdyksen.

Sitten sillä jätkällä on kädet mitä ilmeisimmin tehty asbestista, sillä omien sanojensa mukaan se töissä nostelee tulikuumia uunipeltejä paljain käsin pois uunista. Se on pari kertaa yrittänyt meidänkin nähden käsitellä jotain polttavan kuumaa uunipeltiä tms. paljain käsin - yllättäen ne polttikin sen käsiä (olisitteko voinut arvata?!). Mikä oli syynä tähän yllättävään poltteeseen? No se, että se ei ollut ollut töissä pariin viikkoon, vaan lomalla, joten kuumankestokyky oli hävinnyt käsistä.

Ok, paskanjauhaminen vielä ehkä voisi mennä, mutta kun se haiseekin paskalta. For real. Se ei käy pesulla. Kerran se oli vaimonsa kanssa tässä meillä 4 päivää kylässä, ja joka ilta se kävi mun miehen kanssa saunassa. Se ei kuulemma kertaakaan pessyt itseään, ei ennen eikä jälkeen saunan. Eikä se käynyt muuhunkaan aikaan päivästä suihkussa. Ja siltä se haiseekin. Ei saippuaa, ei deodorantteja. Yäh. Hikiset, inhottavat vaatteet, hyi helvetti! Se haju on varmasti monen nenään aivan järkyttävä, koska minä, jolla oikeasti on maailman huonoin hajuaisti, haistan sen monen metrin päästä.

Viime kesänä se leuhotti yhdelle meidän kaverille, että se oli valittu jo Naganon olympialaisiin syöksylaskuolympiajoukkueeseen, ja se oli ennen kisoja Alpeilla harjoittelemassa sitä syöksylaskua. Siellä kävi niin ikävästi, että se meni nurin, loukkasi päänsä, ja se jouduttiin lennättämään helikopterilla pois sieltä vuorilta, mutta sitä ennen sen kalloon piti porata reikä, että sieltä saatiin painetta pois. Sinne meni sen syöksylasku-ura!

Samoin se kerran leuhki fantastisella golf-tasoituksellaan yhdelle meidän kaverille, joka pelaa golfia. Kaveri vain ihmetteli, että onpa hyvä tulos vain pari vuotta golfia pelanneelle jätkälle...

Tässä tais olla parhaat sen jutut. Niitähän tulee koko ajan lisää kyllä... Minä ja mies kun ollaan autoihmisiä, niin meille se kertoilee aika paljon kaikenlaisia fantastisia autojuttuja, joissa ei luonnollisesti ole päätä eikä häntää. Tällaisen ihmisen kanssa voi vain myötäillä, ja tehdä ehkä lisäkysymyksiä ja nauraa partaansa kun se puhuu itseään pussiin! Oikeasta keskustelusta ei voi haaveillakaan...

Mulla oli aikoinaan yks työkaveri joka vaikutti ensin ihan normaalilta ja mukavalta mieheltä. Myöhemmin hän aina kertoili kuinka rankkaa hänellä on kun hänen vaimo kuoli ykskaks yllättäen hänen syliinsä ja hän on nyt yksinhuoltaja kahden lapsen kanssa. Joskus kertoi sen kuolemansyynkin ja joskus taas sanoi ettei sitä oikein tiedä... No myöhemmin kun tutustuttiin lisää niin sanoi, että hänen ex-vaimo on alkoholisti joka pyytää häneltä aina rahaa.
Ihmettelin että viimeks sanoi sen kuolleen syliinsä.. Sit taas puhui ex-vaimosta ja elatusavusta ja taas kohta kuolleesta vaimosta... Tajusin että jossain on jotain mätää ja ettei hän kuitenkaan puhu kahdesta eri naisesta kun aina hän kertoi lasten äidistä. Välillä oli elossa ja toisena päivänä taas ei.
Myös tulot ja menot meni aikas usein ristiin ja samoin kaikki vuositulot. Joskus kertoi ostaneensa oman asunnon 18-vuotiaana ja muuttaneensa siihen poikamiehenä ja joskus taas kertoi ostaneensa ekan asunnon vaimonsa kanssa.

Sitten eräs entinen mökkinaapuri valehteli melkein kaikki asiansa. Kaikki puheet meni aina ristiin. Kertoi olevansa kovastikin uskovainen vaikka valehteli, kiroili, huijasi ihmisiä yms muuta kivaa. Meitä on moneen eri junaan.

Kärsinyt_ kirjoitti:On minullakin toki eteen tullut jos jonkinlaista, yksi mieleenpainuvimmista oli ala-aste kaverini, joka väitti isänsä olevan sirkuksen johtaja - tästä johtuen joskus heillä kuulemma joskus oli vaatehuoneessa kuulemma hoidossa sirkuksen erikoisia eläimiä, niitä sieltä pengottiin kuitenkaan mitään löytämättä - kertoi joskus että kotona on hoidossa lauma sirkuksen (whippet tai greyhound) koiria ja kun niitä mentiin katsomaan, äiti olikin päästänyt ne ulos, osasivat kuulemma ulkoilla itse ja palaisivat illaksi takaisin...
Näitä "huijauksia" hän ei kuitenkaan enää myönnä itse muistavansa.

Todella monella lapsella on mielikuvituskavereita ja elämää värittää vilkas mielikuvitus muutenkin reilulla kädellä, vähän hassua jonkun ala-asteikäisen tarinoita muistella suru puserossa ilmeisesti vuosikausia jälkikäteen. Lasten juttujen totuusprosentista pystyisivät kattavasti kertomaan mm. tarhantädit ja ala-asteen opettajat.

Kaveripiiristä löytyy kyllä tyyppi, joka tuntee kaikki (myös testimielessä heitetyt mielikuvitushenkilöt) ja jolle on sattunut kaikkea jännittävää, ikää hänellä myöskin täytyy olla melkoisen paljon enemmän kuin neljäänkymmeneen ikävuoteen luulisi mahtuvan. Eipä siinä mitään, itse tietää paljonko jutuista pitää suodattaa pois että ollaan tosiasioiden lähteillä, vieraammille on pitänyt joskus hienovaraisesti vinkata kun silmät ymmyrkäisinä juttuja kuuntelevat. Hyvä tarinankertoja tämä kaveri on kyllä, mutta tosiaan juuri sitä: tarinankertoja.

Kotipaikkakunnallani asuu myös yksi aivan legendaarinen tyyppi, jolta juttua irtoaa varsin mukavasti. Itse asiassa hänestä on tehty sketsejäkin erääseen suomalaiseen ohjelmaan.

Tämä tapaus, kutsutaan häntä nyt vaikka Taunoksi, on erään suomalaisen menestyneen kiekkoilijan ystävä. Tämä on vieläpä todistetusti totta. Mikään muu ei sitten olekkaan. Tällä ystävyyssuhteellaan Tauno pönkittää itsetuntoaan ja mainitsee jokaisessa keskustelussa jotakin tästä kiekkoilijasta ja mitä tälle kuuluu ym.

Tässä muutamia hauskoja Taunon kertomuksia.

- Kun tämä kiekkoilijaystävä pelasi aikoinaan Ruotsissa, Tauno kertoi huoltoaseman kahvipöydässä, että kyseisen ruotsalaisjoukkueen pukukoppiin on kolme avainta. Yksi on valmentajalla, yksi hänen ystävällään ja yksi hänellä. Esittelipä sitä avainta vielä siinä.

- Tauno on ainoana ihmisenä maailmassa hiihtänyt Saimaan kanavan läpi vesisuksilla.

- Kun Tauno täytti pyöreitä vuosia tässä joku aika sitten, tämä kiekkoilijaystävä järjesti hänelle kunnon pirskeet. Ilotulitus oli Suomen mittakaavassa uskomattoman suuri. Koko jääkiekkomaajoukkueen valmennusjohto (Jaloset, Kurrit, Jutilat ym.) soittivat hänelle onnittelupuhelut luonnollisesti.

- Kaikenlaisia pieniä arkielämän sattumuksia myös Taunolle tapahtui, appelsiinia kuoriessa tökkäsi veitsellä sormeen ja verta lensi metrin pituisessa kaaressa yli asuntoa, kerrostalon katolta tippui kuutiollinen lunta niskaan ym. ym.

- Tauno kertoi myös olevansa erään toisen erittäin menestyneen suomalaiskiekkoilijan lasten kummi.

Tauno on siitä mukava persoona, että ei halua kenellekkään mitään pahaa, eivätkä nämä valheet ikinä loukkaa ketään.

Kikka6 kirjoitti:

Kärsinyt_ kirjoitti:On minullakin toki eteen tullut jos jonkinlaista, yksi mieleenpainuvimmista oli ala-aste kaverini, joka väitti isänsä olevan sirkuksen johtaja - tästä johtuen joskus heillä kuulemma joskus oli vaatehuoneessa kuulemma hoidossa sirkuksen erikoisia eläimiä, niitä sieltä pengottiin kuitenkaan mitään löytämättä - kertoi joskus että kotona on hoidossa lauma sirkuksen (whippet tai greyhound) koiria ja kun niitä mentiin katsomaan, äiti olikin päästänyt ne ulos, osasivat kuulemma ulkoilla itse ja palaisivat illaksi takaisin...
Näitä "huijauksia" hän ei kuitenkaan enää myönnä itse muistavansa.

Todella monella lapsella on mielikuvituskavereita ja elämää värittää vilkas mielikuvitus muutenkin reilulla kädellä, vähän hassua jonkun ala-asteikäisen tarinoita muistella suru puserossa ilmeisesti vuosikausia jälkikäteen. Lasten juttujen totuusprosentista pystyisivät kattavasti kertomaan mm. tarhantädit ja ala-asteen opettajat.

Itse tunsin myös yhden tytön lapsena, joka oli kova laskettelemaan luikuria. Sillä oli kaikenlaisia lemmikkieläimiä siileistä dalmatialaisiin, joita ei saanut koskaan mennä katsomaan, "koska ne nukkuivat".

Sain sitten itse perhoskoiran lemmikiksi ja hän väitti kiven kovaan saaneensa chihuahuan. Oma koirani oli pikkukoirille ominaisesti todella sosiaalinen ja haukkui aina ovikellon soittoa, mutta tämän tytön chihuahua oli kuulemma todella arka, ei koskaan haukkunut ja meni aina piiloon josta edes ko tyttö ei sitä löytänyt vieraiden tullessa kylään.

Omat kokemukseni rajoittuvat tälläisistä tyypeistä tutkintavankeus ajalleni, jolloin asuin samassa sellissä yhden kaverin kanssa, joka oli patologinen valehtelija ihan siitä pahimmasta päästä. Valehteleminen ilmeni kaikessa mahdollisessa; tv:stä tuli esim. matkailuohjelma, jossa hypittiin korkeilta kallioilta veteen, niin tottakai hänkin oli tehnyt juuri niin ja vielä paljon korkeammalta. Sen lisäksi kaveri oli kova uhoamaan hänen tuomiollaan, joka oli kovanluokan väkivalta rikos.

Enpä kokenut tätä mulkkua kohtaan juurikaan mitään sympatiaa, sen lisäksi yritti pompottaa minua, koska kuulemma se kummalla on kovempi tuomio määrää, noh onneksi näin ei kuitenkaan ollut.

Beatrix Kiddo, kyllä mullakin lapsena (alle kouluikäinen) oli mielikuvituseläimiä ja saattoi niistä lennokas juttu jos toinenkin lentää. Sitä olis niin kovasti tahtonut omaa lemmikkiä, että kun niitä ei saanut niin piti keksiä. Enkä ollut pihan ainoa paatunut valehtelijalapsi, meitä oli muitakin samassa veneessä.

Saattaa olla, että ipanat tosiaan eivät siihen patologisen valehtelijan profiiliin pääsääntöisesti mahdu.