Sivu 8/10

Re: Kolme kuoli Mäntyharjulla epäillyn rattijuopon kaahatess

Lähetetty: Ma Elo 13, 2018 10:27 am
Kirjoittaja poikani
damfin kirjoitti:Jotenkin nuo kirjoituksesi oli ilmeisesti sitä tarkoittamatta muodostuneet sellaiseksi että siitä saa sen vaikutelman että syyttelisit jollain lailla panimon henkilökuntaa, mutta sekö ei siis ollutkaan tarkoituksesi?
En ole tämän viestiketjun puitteissa syytellyt rattijuoppoa, en läheisiä, en poliisia, en silminnäkijöitä - en ole ottanut kantaa tähän puoleen lainkaan, edes implisiittisesti. Sen sijaan otin kantaa siihen, että henkilökunnan selittelyt vaikuttavat (tämän vuoksi lisäykseni "kunnes toisin todistetaan") juuri siltä - selittelyltä. "Kyllähän minä muuten, mutta kun..." Ellei tosiaan kyse ollut hirmuisesta väkivaltarikollisesta, pelko tuntuu keksityltä syyltä. Kysehän ei ollut edes fyysisestä puuttumisesta, vaan sanallisesta.

Tragediassa tämä on kuitenkin vain pieni sivujuonne, joten minun puolestani annetaan asian olla.

Re: Kolme kuoli Mäntyharjulla epäillyn rattijuopon kaahatess

Lähetetty: Ti Elo 14, 2018 8:16 pm
Kirjoittaja Marokonsoturi
Tämäkin on vain seurausta siitä, ettei rattijuoppoja rangaista mitenkään Suomessa. Törkeän ratin ajaneelle annetaan avaimet käteen autoonsa, kun hän puhaltaa putkasijoituksesta päästessään nollat. Avaimet käteen välineeseen, jolla tämäkin rattijuoppo tappoi 2 täysin sivullista ihmistä. Avaimet käteen välineeseen, jolla hän ei saa ajaa kuukausiin, mahdollisesti vuoteen.

Sikäli jännä logiikka, että eihän asettakaan anneta takaisin ihmiselle, jolla ei ole asianmukaisia lupia aseeseen niin minkä vuoksi auto annetaan, vaikka ajo-oikeus on evätty oman perseilyn seurauksena?

Re: Kolme kuoli Mäntyharjulla epäillyn rattijuopon kaahatess

Lähetetty: Ke Syys 05, 2018 4:32 pm
Kirjoittaja Doctor Lecter
Syyttäjä: Poliisit toimivat oikein Mäntyharjun takaa-ajossa – ei syy-yhteyttä kuolonkolariin

Syyttäjä ei aloita varsinaista esitutkintaa poliisin toiminnasta Mäntyharjun kuolonkolarissa, jossa takaa-ajo päättyi kolmen ihmisen kuolemaan.

Poliisipartio lähti heinäkuussa ajamaan takaa epäiltyä rattijuoppoa Mäntyharjulla. Poliisia paennut mies törmäsi suurella nopeudella kahteen autoon. Mies ja kaksi muuta ihmistä kuolivat kolarissa.

Syyttäjän tekemän esiselvityksen perusteella poliisit eivät voineet vaikuttaa tapahtumiin tai miehen liikennekäyttäytymiseen.
– Poliisimiesten toiminnalla ei ole ollut syy-yhteyttä liikenneonnettomuuteen. Tilanteessa on toimittu asianmukaisesti, eikä asiassa ole syytä epäillä rikosta, virasto sanoi tiedotteessaan.

ess.fi
5.9.2018 15:34

Re: Kolme kuoli Mäntyharjulla epäillyn rattijuopon kaahatess

Lähetetty: Ke Syys 05, 2018 4:36 pm
Kirjoittaja Tackleberry
Eli nöyrää piirakkaa kaikille poliiseja syyllistäneille. Käsi ylös virheen merkiksi, Demla, PiikkiSika, CharlesBronson ja keitä teitä ny oli. :twisted:

Re: Kolme kuoli Mäntyharjulla epäillyn rattijuopon kaahatess

Lähetetty: Ke Syys 05, 2018 9:36 pm
Kirjoittaja Tuomion Pasuuna
Marokonsoturi kirjoitti:Sikäli jännä logiikka, että eihän asettakaan anneta takaisin ihmiselle, jolla ei ole asianmukaisia lupia aseeseen niin minkä vuoksi auto annetaan, vaikka ajo-oikeus on evätty oman perseilyn seurauksena?
Suomessa ei ole auton hallussapitolupia. Auton voi omistaa ja pitää hallussaan
henkilö, jolla ei ole ajo-oikeutta, esimerkiksi lapsi. Hän ei kuitenkaan saa ajaa sillä liikenteessä. Ei omalla eikä muidenkaan autolla. Toisaalta omistaja voi vapaasti antaa auton toiselle käyttöön, jos tällä on ajokortti. Ja vaikka ei olisikaan, niin autolla saa silti ajaa liikenteen ulkopuolella esim. radalla ilman omistajan valvontaa.

Ase sen sijaan vaatii hallussapitoluvan. Aseella ampuminen taas ei vaadi lupia, eli jos asetta saa pitää hallussaan, sillä saa myös ampua miten huvittaa, kunhan ei tuota vaaraa. Ja aseen haltija voi myös antaa aseen valvonnassaan ammuttavaksi henkilölle, jolla ei ole omaa aselupaa. Autoa taas ei saa antaa liikennekäyttöön henkilölle, jolla ei ole ajo-oikeutta.

Eli toisessa lupa vaaditaan käyttöön, toisessa itse esineen hallussapitoon. Siksi seurauksetkin ovat erilaiset.

Re: Kolme kuoli Mäntyharjulla epäillyn rattijuopon kaahatess

Lähetetty: Ke Syys 05, 2018 10:21 pm
Kirjoittaja L'amourha
Menepä vaikka torille ammuskelemaan taivaalle luvallisella aseella niin nähdään kuinka käy.

Re: Kolme kuoli Mäntyharjulla epäillyn rattijuopon kaahatess

Lähetetty: Ke Syys 05, 2018 10:38 pm
Kirjoittaja Tuomion Pasuuna
Ampuminen torilla täyttää monenkin rikoksen tunnusmerkistön. Totta kai siitä seuraa hallussapitoluvan peruuttaminen.
Järjestyslaki 2. luku kirjoitti:3 §
Yleisen järjestyksen häiritseminen ja turvallisuuden vaarantaminen

Yleisen järjestyksen häiritseminen tai turvallisuuden vaarantaminen yleisellä paikalla on kielletty:

1) metelöimällä ja muulla vastaavalla tavalla;

2) toistuvilla uhkaavilla eleillä, hyökkäävillä liikkeillä, suullisesti esitetyillä uhkailuilla ja muulla vastaavalla, pelkoa herättävällä uhkaavalla käyttäytymisellä;

3) ampumalla, heittämällä esineitä tai muulla vastaavalla tavalla.

Edellä 1 momentissa tarkoitettu toiminta on kielletty myös muualla kuin yleisellä paikalla, jos toiminnan vaikutus ulottuu yleiselle paikalle.
Rikoslaki 21. luku kirjoitti:13 §
Vaaran aiheuttaminen

Joka tahallaan tai törkeällä huolimattomuudella aiheuttaa toiselle vakavan hengen tai terveyden vaaran, on tuomittava, jollei teosta muualla laissa säädetä yhtä ankaraa tai ankarampaa rangaistusta, vaaran aiheuttamisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Ampuma-aselaki 10. luku kirjoitti:106 a §
Ampuma-aseen kantaminen ja kuljettaminen sekä väliaikainen säilyttäminen

Ampuma-asetta saa yleisellä paikalla sekä tiloissa, joihin yleisöllä on pääsy, kuljettaa vain lataamattomana suojuksessa sekä kantaa ja kuljettaa vain silloin, kun siihen on hyväksyttävä syy.

Re: Kolme kuoli Mäntyharjulla epäillyn rattijuopon kaahatess

Lähetetty: Ke Syys 05, 2018 11:35 pm
Kirjoittaja Peetuli
Marokonsoturi kirjoitti: Sikäli jännä logiikka, että eihän asettakaan anneta takaisin ihmiselle, jolla ei ole asianmukaisia lupia aseeseen niin minkä vuoksi auto annetaan, vaikka ajo-oikeus on evätty oman perseilyn seurauksena?
Sikäli jännä logiikka, että aseella ei voi tehdä oikeastaan mitään muuta kuin vahingoittaa toisia. Joo, metsästää ja ampua tarkkuutta. Jos aseen käytöstä on epäselvyyttä, on oikein hyvä että niitä ei anneta takaisin ihmiselle, jolla ei ole asianmukaista lupaa aseisiin. Jos nyt haluaa jonkun vaikka tappaa autolla, sen hankkiminen on helppoa oli kortti tai ei. Auton pois ottaminen on ihan tuuleen huutamista.

Re: Kolme kuoli Mäntyharjulla epäillyn rattijuopon kaahatess

Lähetetty: To Syys 06, 2018 7:53 am
Kirjoittaja NorthernDarkness
Peetuli kirjoitti:

Aseen ja auton ottamista pois ei tietenkää voi rinnastaa mitenkään koska puhutaan kuitenkin niin eri asioista,mutta mikä mielestäsi olisi haitta siinä että auto otettaisiin pois tälläisilta toistuvasti kännissä ajavilta?

Re: Kolme kuoli Mäntyharjulla epäillyn rattijuopon kaahatess

Lähetetty: To Syys 06, 2018 8:12 am
Kirjoittaja ReissuLasse
Eiköhän sen auton ottaminen olisi jopa mahdollista. On tällaisia keissejä jopa tainnut ollakin, tai että sitä olisi yritetty.
Taparikkolliseen vaikutus on olematon, mutta kiusa se on pienikin. Meneekö auto valtiolle edes silloin kun sitä on käytetty vaikka huumeiden salakuljetukseen?

Re: Kolme kuoli Mäntyharjulla epäillyn rattijuopon kaahatess

Lähetetty: To Syys 06, 2018 10:29 am
Kirjoittaja Tuomion Pasuuna
Rattijuopot ja muut vastaavat ajavat usein jonkun muun autolla. Tai varastetulla.

Re: Kolme kuoli Mäntyharjulla epäillyn rattijuopon kaahatess

Lähetetty: To Syys 06, 2018 5:52 pm
Kirjoittaja Peetuli
NorthernDarkness kirjoitti:
Aseen ja auton ottamista pois ei tietenkää voi rinnastaa mitenkään koska puhutaan kuitenkin niin eri asioista,mutta mikä mielestäsi olisi haitta siinä että auto otettaisiin pois tälläisilta toistuvasti kännissä ajavilta?
Ei mikään. Se auton pois ottaminen olisi mitä parhain toimenpide. Minä lähestyin ajatusta tuon logiikan kummeksunnan kautta.

Re: Kolme kuoli Mäntyharjulla epäillyn rattijuopon kaahatess

Lähetetty: To Syys 06, 2018 7:34 pm
Kirjoittaja Marokonsoturi
Peetuli kirjoitti:
Marokonsoturi kirjoitti: Sikäli jännä logiikka, että eihän asettakaan anneta takaisin ihmiselle, jolla ei ole asianmukaisia lupia aseeseen niin minkä vuoksi auto annetaan, vaikka ajo-oikeus on evätty oman perseilyn seurauksena?
Sikäli jännä logiikka, että aseella ei voi tehdä oikeastaan mitään muuta kuin vahingoittaa toisia. Joo, metsästää ja ampua tarkkuutta. Jos aseen käytöstä on epäselvyyttä, on oikein hyvä että niitä ei anneta takaisin ihmiselle, jolla ei ole asianmukaista lupaa aseisiin. Jos nyt haluaa jonkun vaikka tappaa autolla, sen hankkiminen on helppoa oli kortti tai ei. Auton pois ottaminen on ihan tuuleen huutamista.
Aseellahan ei ilman luoteja voi tehdä oikeastaan sen enempää kuin kaulimellakaan. Ei sen enempää metsästää kuin ampua tarkkuuttakaan. Vähän sama asia kuin rattijuopolla auto kuivalla tankilla. Ei sillä ketään voi vahingoittaa.

Re: Kolme kuoli Mäntyharjulla epäillyn rattijuopon kaahatess

Lähetetty: To Syys 06, 2018 8:47 pm
Kirjoittaja Tovi
Marokonsoturi kirjoitti:Sikäli jännä logiikka, että eihän asettakaan anneta takaisin ihmiselle, jolla ei ole asianmukaisia lupia aseeseen niin minkä vuoksi auto annetaan, vaikka ajo-oikeus on evätty oman perseilyn seurauksena?
Tai miksi auto annetaan takaisin jos se on ollu rikoksen tekovälineenä? Nokialla mannet jahtasivat ja ammuskelivat toisiaan autosta jonka hylkäsivät sitten paon aikana. Poliisit tutkivat auton (toivottavasti?) ja palauttivat sen sukulaisille (ilmeisesti?). No nämä paossa olleet saivat sen takaisin ja jatkoivat pakosalla oloaan ja kulkemistaan sillä. Ei mene ihan yks yhteen mun päässä....

Re: Kolme kuoli Mäntyharjulla epäillyn rattijuopon kaahatess

Lähetetty: Ti Marras 20, 2018 12:23 am
Kirjoittaja poikani
Tässä on videokuvaa takaa-ajosta (ilman ääniä, kuten nykyään on tapana).
Iltalehti kirjoitti:Video voi järkyttää: Rattijuopon kaahaus johti kolmen ihmisen kuolemaan Mäntyharjulla - tältä surmahetki näytti poliisin näkökulmasta
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/a552 ... 7894239824

Linkin takana myös tekstiä ja kuvia.