Sivu 8/29

Re: Helsingin Haagassa puukotettu kahta aikuista ja yhtä las

Lähetetty: Ti Maalis 05, 2019 8:56 am
Kirjoittaja Doctor Lecter
Marokon Kauhu kirjoitti: Molemmat on irakilaisia.
Tieto mutkan kautta minun -80 luvun irakilaiselta tuttavalta.
Kuulemma kumpikin osapuoli varustettu oikein kunnon lähi-itäläisillä kilarigeeneillä.
Naapureilla on ollut jo pidempään jännittävämpi elämä.

Mitä lienee muka paossa täällä.
Silloin kun 2015 matuvyöry alkoi, niin jo varoittelin että arkielämä näiden kanssa saattaa muodostustua varsin mielenkiintoiseksi.
Toivottavasti ei kuitenkaan pakene kotimaahansa saakka - siellä kun odottaa se "varma kuolema", eikä meillä ole vara menettää häntä. Puhumattakaan siitä, että loukkaisimme (Suomi loukkaisi) hänen ihmisoikeuksiaan.

Kerroit tuossa, että naapureilla on jo pidempään ollut jännittävä elämä. Kaikkivaltiaan YLE:n toimittaja onkin sanonut, että...

”Heidän mukanaan tulee rikollisuutta mutta heidän mukanaan tulee myös ystävyyttä, tulee kivoja pelihetkiä, tulee naapuruussuhteita, tulee kulttuurin tuntemusta, tulee esimerkiksi kivoja ruuanlaittohetkiä.”

Piti siis paikkansa; tuli naapuruussuhde. Sitähän tässä onkin kaivattu; naapuruussuhdetta ja hyviä pelihetkiä ählämien kanssa.

Re: Helsingin Haagassa puukotettu kahta aikuista ja yhtä las

Lähetetty: Ti Maalis 05, 2019 9:49 am
Kirjoittaja Belker
Tiedemies itämailta on yhä karussa. Olisikohan luikahtanut Tornion kautta paremmille maille?

Re: Helsingin Haagassa puukotettu kahta aikuista ja yhtä las

Lähetetty: Ti Maalis 05, 2019 9:49 am
Kirjoittaja scarface
Tällaisen "kunniakulttuurin" edustajat jotka soveltaa törkeää väkivaltaa viattomiin ja jolla ei todellisuudessa ole mitään tekemistä oikean Kunnian kanssa muutenkaan voidaan Karkottaa jatkossa .
Tämä ilmiö ei saa yleistyä ollenkaan .

Re: Helsingin Haagassa puukotettu kahta aikuista ja yhtä las

Lähetetty: Ti Maalis 05, 2019 9:52 am
Kirjoittaja Tackleberry
Marokon Kauhu kirjoitti: Molemmat on irakilaisia.
Tieto mutkan kautta minun -80 luvun irakilaiselta tuttavalta.
Kuulemma kumpikin osapuoli varustettu oikein kunnon lähi-itäläisillä kilarigeeneillä.
Naapureilla on ollut jo pidempään jännittävämpi elämä.

Mitä lienee muka paossa täällä.
Silloin kun 2015 matuvyöry alkoi, niin jo varoittelin että arkielämä näiden kanssa saattaa muodostustua varsin mielenkiintoiseksi.
Mitä sun 80-luvun irakilainen tuttavas on paossa täällä?

Re: Helsingin Haagassa puukotettu kahta aikuista ja yhtä las

Lähetetty: Ti Maalis 05, 2019 9:55 am
Kirjoittaja annaanna
Tämä ilmiö on aivan liian tuttu Suomessa.

Miesvaara on todellinen. Parisuhdeväkivalta arkipäivää. Kulttuurit eivät tässä suhteessa eroa paljoakaan toisistaan.

Tavallaan on uskomatonta, että Suomessa tarvitaan ylipäänsä turvakoteja, toisaalta Suomessa jossa missä tarvitaan turvakoteja.

Alustukseksi Iltalehdestä napattua tietoa.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/2 ... 2200842463
EU-tutkimuksen (2016) mukaan Suomi on naisille toiseksi turvattomin maa, ja Suomessa tapahtuvista väkivaltarikoksista 30 prosenttia oli nykyisen tai entisen kumppanin tekemiä.
Laajan EU-tutkimuksen (2016) mukaan suomalaisista naisista lähes puolet (47%) kertoi kokeneensa fyysistä väkivaltaa 15 ikävuoden jälkeen.
Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2016 viranomaisten tietoon tulleissa pari- ja lähisuhdeväkivaltarikoksissa oli 9000 uhria, joista suurin osa (69%) oli naisia.
Eli miehiäkin on parisuhdeväkivallan uhreissa, mutta kaikenkaikkiaan naisten tilanne vaikuttaa lohduttomalta.
Maastamuutto Eu-alueelle jo heti vähentäisi naisen riskiä joutua esimerkiksi miesten hakkaamaksi. Maahanmuuttokaan ei näitten tietojen valossa vaikuta turvalliselta valinnalta.
Eikö siis neljästä parisuhteessa elävästä naisesta, joiden kanssa vaikkapa lounastat tänään, laskennallisesti ainakin yksi ole kokenut parisuhdeväkivaltaa ja puolet, eli kaksi, kohdannut FYYSISTÄ väkivaltaa.

Ennemmin tässä vaikuttaisi kyseessä olevan sukupuolen kuin kulttuurin tai uskonnon määrittämä rikos. Vaikka ketjussa siis muuta väitetään. Oli uhri nyt sitten kantasuomalainen tai ulkomaalainen, mustasukkaisuus ja omistushalu vaikuttaisivat olleen motiiveja tekoon. Itsekkyys.
Todellisia suvakkeja minusta naiset, jotka väkivaltaisia miehiä hyysäävät.

Re: Helsingin Haagassa puukotettu kahta aikuista ja yhtä las

Lähetetty: Ti Maalis 05, 2019 10:21 am
Kirjoittaja NorthernDarkness
Sairaalloinen mustasukkaisuus,itsekeskeisyys ja pieni hermokontrolli niin siitä saattaa syntyä juuri tämännäköinen soppa.Ainoa asia mikä itselleni viittasi ulkomaalaiseen oli tuo tekotapa (massapuukotus).Perhesurmia tässä maassa on kyllä harrastettu tarpeeksi ihan omasta takaa.

Re: Helsingin Haagassa puukotettu kahta aikuista ja yhtä las

Lähetetty: Ti Maalis 05, 2019 10:40 am
Kirjoittaja Tracker
Olisiko se niin paha asia jos "kunniansa" perässä juoksija, juoksisi pois Suomesta, pysyvästi. Rangaistushan sekin olisi kun sossutuet, ruoka, asunto, vaatteet, ym,ym, jäisivät saamatta.
Veronmaksajille olisi huokeampaa, eikä puukotettujen tarvitsisi pelätä parin vuoden kuluttua vapautuvaa "kunniamurhaajaa".

Re: Helsingin Haagassa puukotettu kahta aikuista ja yhtä las

Lähetetty: Ti Maalis 05, 2019 11:01 am
Kirjoittaja Belker
Tracker kirjoitti:Olisiko se niin paha asia jos "kunniansa" perässä juoksija, juoksisi pois Suomesta, pysyvästi. Rangaistushan sekin olisi kun sossutuet, ruoka, asunto, vaatteet, ym,ym, jäisivät saamatta.
Veronmaksajille olisi huokeampaa, eikä puukotettujen tarvitsisi pelätä parin vuoden kuluttua vapautuvaa "kunniamurhaajaa".
Tämäkin oli varmaan tiedemies, jota ilman taloutemme kärsii. Hän tekee odotettavasti keksinnön, joka räjäyttää BKT:mme taivaisiin.

Re: Helsingin Haagassa puukotettu kahta aikuista ja yhtä las

Lähetetty: Ti Maalis 05, 2019 11:14 am
Kirjoittaja Tiinas
Tracker kirjoitti:Olisiko se niin paha asia jos "kunniansa" perässä juoksija, juoksisi pois Suomesta, pysyvästi. Rangaistushan sekin olisi kun sossutuet, ruoka, asunto, vaatteet, ym,ym, jäisivät saamatta.
Veronmaksajille olisi huokeampaa, eikä puukotettujen tarvitsisi pelätä parin vuoden kuluttua vapautuvaa "kunniamurhaajaa".
Varmaan paennut ruotsiin, mikä on pelkästään hyvä asia. Lasten ei tarvitse nähdä koskaan ja vaimo on turvassa.

Suomen ei tarvitse enää elättää tätä kuvotusta. Säästyvät nekin rahat.

Re: Helsingin Haagassa puukotettu kahta aikuista ja yhtä las

Lähetetty: Ti Maalis 05, 2019 11:23 am
Kirjoittaja ReissuLasse
Tiinas kirjoitti:
Tracker kirjoitti:Olisiko se niin paha asia jos "kunniansa" perässä juoksija, juoksisi pois Suomesta, pysyvästi. Rangaistushan sekin olisi kun sossutuet, ruoka, asunto, vaatteet, ym,ym, jäisivät saamatta.
Veronmaksajille olisi huokeampaa, eikä puukotettujen tarvitsisi pelätä parin vuoden kuluttua vapautuvaa "kunniamurhaajaa".
Varmaan paennut ruotsiin, mikä on pelkästään hyvä asia. Lasten ei tarvitse nähdä koskaan ja vaimo on turvassa.

Suomen ei tarvitse enää elättää tätä kuvotusta. Säästyvät nekin rahat.
Joudutaan niitä lapsia elättämään kumminkin.

Re: Helsingin Haagassa puukotettu kahta aikuista ja yhtä las

Lähetetty: Ti Maalis 05, 2019 11:46 am
Kirjoittaja PiikkiSika
NorthernDarkness kirjoitti:Sairaalloinen mustasukkaisuus,itsekeskeisyys ja pieni hermokontrolli niin siitä saattaa syntyä juuri tämännäköinen soppa.Ainoa asia mikä itselleni viittasi ulkomaalaiseen oli tuo tekotapa (massapuukotus).Perhesurmia tässä maassa on kyllä harrastettu tarpeeksi ihan omasta takaa.
Paskat tässä mitää mustasukkaisuutta tai hermokontrollin pettämistä ole lähimaillakaan!
100% kulttuurisidonnainen ja siten pakottava toimintamalli, jossa ”henkilö joutui häpeään” josta puolestaan seurasi kulttuurin mukainen rangaistus.

Re: Helsingin Haagassa puukotettu kahta aikuista ja yhtä las

Lähetetty: Ti Maalis 05, 2019 11:52 am
Kirjoittaja Kissankello
KARJU!! kirjoitti:
Kissankello kirjoitti:Vieläkö näille paskiaisille löytyy ymmärtäjiä ja päänsilittäjiä?
Nazima, Eva, Astrid, pari Tuulaa(Haatainen/Väätäinen), Johanna, Päivi, Tytti, Puna-Nauta Halonen, Li, Silvia, Jani, Ville,,,,,, kyllä näitä, ymmärtäjiä, riittää :D :D
Voi sinua, Karju. Kysymykseni oli retorinen, mutta kiitos nyt kuitenkin vastauksestasi. :wink:
SYLWAR kirjoitti:
Iivis kirjoitti:Ties vaikka on jo ulkomailla, kun on saanut hyvän etumatkan :roll:
Jos tuo on irakilainen ja kerennyt edes ruotsiin asti "sukuloimaan", niin esmes jostain Malmösta tai Tukholmasta tuota ei vältämättä muiden irakilaisen seasta löydä ihan äkkiä kyllä sitten itse pirukaan.
Tätä samaa olen monesti miettinyt, että on siinä poliisilla homma löytää näitä, kun ei yhtä erota toisesta. Toki ovat varmaan tutkineet heti sijainti- ja teletiedot, että kenelle ja minne on soitellut ja viestitellyt kuumista paikoistaan ja ilmoittanut olevansa tulossa vääräuskoisia pakoon, jotka eivät idänmiehen kunniaa ymmärrä. Näin tyhmä varmasti on ollut.
Tracker kirjoitti:Olisiko se niin paha asia jos "kunniansa" perässä juoksija, juoksisi pois Suomesta, pysyvästi. Rangaistushan sekin olisi kun sossutuet, ruoka, asunto, vaatteet, ym,ym, jäisivät saamatta.
Valitettavasti uskallan epäillä, ettei ne tuet siihen ihan heti katkea että loinen siirtyy rajan yli. Sähköisen asioinnin kauttahan ne rahat tilille siirtyy ja varsin automaattisesti nykyään, ei virkailijoilla juuri ole enää aikaa henkilökohtaisesti näitä kuppaajia tavata ja kasvotusten kuunnella tuhannen ja yhden yön tarinoita. Vapaa liikkuvuus jne näet. Siihenhän se mustalaistenkin kahdesta maasta samanaikaisten tukien nosto perustuu, ettei missään tarvitse osoittaa olevansa fyysisesti paikan päällä, vaan saa jatkaa kulkurielämää ja kupata tuet lahden molemmilta puolilta.

Enpä tiedä, mahtaisiko tämä malttaa pysyä pois Suomesta? Vai jääkö Interpolin hyppysiin? Esitutkinnan kulut toki jo juoksevat, mutta säästettäisiin oikeudenkäynneistä ja vankilavuosista aiheutuvat kulut. Puhumattakaan tulevien vuosikymmenten vastikkeettomista elättitukien kuluista - ja niiden takia uskon tämän palaavan Suomeen, muualta kun ei mitään saa ja tuli polttaa koko ajan rikollisen mutta kunniantuntoisen karvaperseen alla.

Re: Helsingin Haagassa puukotettu kahta aikuista ja yhtä las

Lähetetty: Ti Maalis 05, 2019 12:36 pm
Kirjoittaja NorthernDarkness
PiikkiSika kirjoitti:
NorthernDarkness kirjoitti:Sairaalloinen mustasukkaisuus,itsekeskeisyys ja pieni hermokontrolli niin siitä saattaa syntyä juuri tämännäköinen soppa.Ainoa asia mikä itselleni viittasi ulkomaalaiseen oli tuo tekotapa (massapuukotus).Perhesurmia tässä maassa on kyllä harrastettu tarpeeksi ihan omasta takaa.
Paskat tässä mitää mustasukkaisuutta tai hermokontrollin pettämistä ole lähimaillakaan!
100% kulttuurisidonnainen ja siten pakottava toimintamalli, jossa ”henkilö joutui häpeään” josta puolestaan seurasi kulttuurin mukainen rangaistus.
Oli se kulttuuri mikä tahansa niin luonne voi myös olla mikä tahansa.Melkein kaikki näistäkin kuitenkin eroaa ilman mitään perheen puukotuksia.

Re: Helsingin Haagassa puukotettu kahta aikuista ja yhtä las

Lähetetty: Ti Maalis 05, 2019 12:40 pm
Kirjoittaja Lassie
Tapauksen uhrit eivät ole hengenvaarassa, tapauksen motiiveita selvitellään, tutkinta päällä.

https://yle.fi/uutiset/3-10672034
Poliisi: Haagan puukotuksia tutkitaan murhan yrityksenä – tekijä edelleen karkuteillä

Epäilty mies puukotti kahta aikuista ja kolmea alaikäistä lasta.

Haaga, Helsinki 4.3.2019 klo 11:17

Helsingin Haagassa on poliisin mukaan puukotettu kahta aikuista ja aiheutettu vammoja kolmelle kouluikäiselle lapselle.

Helsingin Pohjois-Haagassa sunnuntaina tapahtunutta puukotusta tutkitaan yhtenä murhan yrityksenä, yhtenä tapon yrityksenä ja kolmena törkeänä pahoinpitelynä.

Tutkinnanjohtajan, rikoskomisario Jari Kosken mukaan rikosnimikkeet perustuvat tutkinnassa tähän mennessä saatuihin tietoihin, mutta saattavat muuttua tai tarkentua vielä tutkinnan edetessä.

Vuonna 1985 syntynyt mies puukotti Pohjois-Haagassa Santavuorentiellä kahta aikuista, joista toinen on epäillyn entinen puoliso. Mies aiheutti lisäksi vammoja kahdelle kouluikäiselle ja yhdelle alle kouluikäiselle lapselle.

Lapset ovat epäillyn ja tämän uhriksi joutuneen entisen puolison yhteisiä lapsia. Poliisin mukaan sairaalaan viedyt uhrit eivät ole hengenvaarassa.

Epäillyn tekijän henkilöllisyys on poliisin tiedossa, mutta teon motiivia selvitellään yhä.
Lisätty uutinen linkin takaa
-NILS-

Re: Helsingin Haagassa puukotettu kahta aikuista ja yhtä las

Lähetetty: Ti Maalis 05, 2019 12:57 pm
Kirjoittaja annaanna
Tämä kissankello arvelu voi olla tottakin, vai onko muuta tietoa?
Valitettavasti uskallan epäillä, ettei ne tuet siihen ihan heti katkea että loinen siirtyy rajan yli. Sähköisen asioinnin kauttahan ne rahat tilille siirtyy ja varsin automaattisesti nykyään, ei virkailijoilla juuri ole enää aikaa henkilökohtaisesti näitä kuppaajia tavata ja kasvotusten kuunnella tuhannen ja yhden yön tarinoita. Vapaa liikkuvuus jne näet. Siihenhän se mustalaistenkin kahdesta maasta samanaikaisten tukien nosto perustuu, ettei missään tarvitse osoittaa olevansa fyysisesti paikan päällä, vaan saa jatkaa kulkurielämää ja kupata tuet lahden molemmilta puolilta.
Kelan tukien väärinkäytöistä niin monta uutista ollut, että taitaa olla mahdollista työttömyysilmoituksia täytellä ja rahaa saada, vaikka olisi poliisin haut perässä. Onnistuiskohan Suomessa murhasta epäillyn ja pakoonlähteneen jopa ilmoittautua työttömäksi :shock: .
Onko joku törmännyt tietoon, että etsintäkuulutus yms. katkaisisi korvausten maksun?


(OT-asiaa. Mustalaisista. Olen kuullut, että Kelan toimistossa käy mummoikäinen nainen täyttämässä tyttärensä puolesta työttömyyslomaketta ja tuntuu aina tarvitsevan virkailijan apua, ehkä heikko lukutaito. Kertoja arveli tyttären ehkä olevan vankilassa, voiko olla näin, että maksetaan työttömyyskorvausta, jos on "unohtanut" kertoa vankeusrangaistuksesta?)