AutumnForever kirjoitti:Hyvä, näin sen piti mennäkin!
Gagarin, kuten nyt huomaat, oikeuteen ei ole mikään pakko mennä. Tämmöisen voi syyttäjä ratkaista itsekin.
Olet oikeassa syyttäjällä on oikeus olla syyttämättä. Mutta harkintavaltaakin on käytettävä lain puitteissa, syyttäjä ei ole tuomari. Eipä taida löytyä montaa ampuma-aseella tehtyä hätävarjelua, joita ei olisi viety oikeuteen. Olin eilen kollegan synttäreillä, siellä oli muun väen seurassa kaveri, joka on toiminut 12 vuotta syyttäjänä. Ei kuitenkaan Hämeessä, missä tämä tapaus sattui. Kuten arvaat, tämä vaarin tapaus nousi esille.
Hän ei ollut lukenut päätöstä, vaan oli täysin tiedotusvälineiden varassa. Mutta hän oli kovin ihmeissään syyttäjän päätöksestä, olisi itse ehdottomasti kierrättänyt päätöksen oikeuden kautta, "kuten aina tehdään". Hän oli jopa sitä mieltä, että syyttäjä on tehnyt vakavan "taktisen virheen".
Kun kysyin perusteita, niin tuloksena oli pitkä luento prosessioikeudesta.
- Syyttäjä perusteli hätävarjelua (toimittajien artikkelien mukaan) hengenvaaralla. Silloin syyttäjän pitäisi syyttää rosvoa tapon yrityksestä. Jos oikeus ei tuomitse rosvoa tästä, niin syyttäjä joutuu hyvin outoon tilanteeseen.
- Syyttäjä perusteli asiaa myös "kodin suojelemisella". Tämä on aivan uutta oikeuskäytäntöä, johon syyttäjän natsat eivät oikein riitä. Tähän astinen oikeuskäytäntö ei ole suhtautunut ymmärtäväisesti omaisuuden suojelemiseen ihmistä ampumalla. Tästä löytyy KKO:n ennakkopäätöksiä.
- Joka tapauksessa vaarilla oli silti "perusteltu syy uskoa", että hän on vakavassa vaarassa ja hän jää ilman rangaistusta. Tällöin kyse ei ole hätävarjelusta, vaan putatiivisesta hätävarjelusta, joka on vähän eri asia.
- Paikallinen sanomalehti kehui vaarin oveluutta. Hänellä oli ase kolmessa eri osassa, hän salaa kokosi osat toimivaksi aseeksi ja sitten paukautti rosvoa vatsaan. Hyvin toimittu, tästä olemme samaa mieltä. Iltalehden mukaan vaari kokosi aseen ja uhkasi sillä rosvoa. Tämän jälkeen rosvo hyökkäsi vaarin kimppuun. Vai menikö se päin vastoin? Tätä aikajanaa ja kumpi/kampi -asiaa olisi oikeus joutunut pohtimaan, sillä osapuolet tuntuvat olevan eri mieltä tapahtumien kulusta. Tulosta emme tiedä, koska syyttäjä otti tuomioistuimen roolin.
- Asianomistajalla on toissijainen syyteoikeus riippumatta siitä, mitä syyttäjä päättää. Rosvo voi halutessaan nostaa syytteen vaaria vastaan. Tällöin rosvo marssii oikeuteen taskussaan poliisin esitutkinta, jossa vaarin teko todettiin tapon yritykseksi. Rosvon etujen mukaista on saada vaarin tuomio väännetyksi hätävarjelun liioitteluksi tai ainakin putatiiviseksi hätävarjeluksi. Perusteluina rosvo voisi yrittää sanoa, että jos rosvoa ei tuomittu tapon yrityksestä, niin hätävarjelutilannetta ei ollut (=vaarilla ei ollut hengenvaaraa) ja että vaarilla oli aikaa "rakennella" aseensa kokoon, mikä rosvon mielestä on selkeä näyttö siitä, että "välitöntä hyökkäystä" ei ollut tapahtunut. Sitten vaari veti aseen esiin ja alkoi ammuskella rosvoja. Rosvo-parka löi vaaria astalolla ainoastaan puolustaessaan itseään pahaa ampujaa vastaan (sic!).
Jos syyttäjä olisi hakenut päätöksen oikeudesta, mitään tällaista turhaa ei voisi tapahtua. Nyt hän avasi ovet prosessin pitkittämiselle ja uusille oikeudenkäynneille - ja lisäsi yhteiskunnan kuluriskiä. Tätä voidaan pitää aika rajuna ammattitaidottomuutena, varsinkin kun tapahtumien kulku ei ollut aivan yksiselitteinen. Ei "AutumnForever", näin sen ei pitänyt mennä.
Vaari ei olisi missään vaihtoehdossa joutunut linnaan. Mikä olisi sitten rosvon intressi tällaiselle pelleilylle? Jeps, vahingonkorvaukset. Tällä tavoin hänellä olisi mahdollisuus saada korvausta kivusta ja särystä, pysyvästä haitasta ja ties mistä. Mutta rosvot ovat todennäköisesti paikallista sekopäistä roskaväkeä, joka ei ymmärrä hölkäsen pöläystä tästä, eikä muustakaan. On tuskin todennäköistä, että sälleillä on oikeusapujuristia, joka viitsii lähteä ajamaan näitä eri variaatioita (tosin varsinaisen asianajajan olisi pakko kertoa kaikki vaihtoehdot päämiehelleen). Siltikin, toivottavasti syyttäjät ovat skarpimpia tulevaisuudessa ja pysyvät lestissään.