Omaisen järkyttävästä löydöstä alkoi rikostutkinta, josta poliisikin on ymmällään – tämä Mikkelin mystisestä vanhussurmasta tiedetään nyt
Kaikki tyypilliset taustatekijät loistavat poissaolollaan henkirikoksessa, jossa noin 85-vuotias nainen surmattiin kotiinsa Mikkelin keskustassa.
Surma tapahtui aivan Mikkelin keskustan ytimessä.
MIKKELISSÄ tapahtui joulukuun loppupuolella henkirikos, jonka motiivi ja lähtöasetelma ovat edelleen hämärän peitossa poliisille.
Tutkintavankeudessa on kahden viikon ajan istunut 21-vuotias mies, jota epäillään noin 85-vuotiaan naisen taposta. Vanhus asui yksin kaupungin keskustassa sijaitsevassa uudehkossa kerrostalossa.
Tutkinta on jatkunut jo kolmatta viikkoa, mutta epäillyn ja uhrin välille ei edelleenkään ole löytynyt minkäänlaista yhdistävää tekijää. Iäkäs uhri näyttää valikoituneen nuoren miehen uhriksi täysin sattumalta.
– Meillä ei ole esitutkinnassa viitteitä, että he olisivat tunteneet, tavanneet tai millään tavalla linkittyneet toisiinsa ennalta, tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Timo Häkkinen sanoo.
Tutkinnanjohtajan mukaan tapaus on herättänyt poliisien keskuudessa “ammatillista uteliaisuutta”. Tyypillisesti henkirikosten taustalla on osapuolten välinen aiempi tuttavuus ja esimerkiksi jonkinlainen konfliktitilanne tai kauna.
Nyt kaikki edellä mainittu loistaa poissaolollaan, ja nuori mies vaikenee sellissään.
– Asia on herättänyt paljon kysymyksiä. Päivittäin mietimme, kuinka tähän rikokseen on päädytty, Häkkinen sanoo.
Poikkeuksellinen teko lähti selviämään keskiviikkona 29. joulukuuta, kun uhrin omainen joutui kammottavaan tilanteeseen.
VAINAJA löytyi, kun omainen lähti käymään uhrin asunnolla tarkistaakseen tilanteen. Hän oli tavoitellut vanhusta tuloksetta jo jonkin aikaa.
– Tyypillisestihän henkirikokset lähtevät selviämään juuri tällä tavalla. Omainen yrittää tavoitella, mutta ei saa yhteyttä, kyllästyy lopulta yrittämiseen ja lähtee itse paikalle katsomaan, tutkinnanjohtaja sanoo.
Poliisin mukaan asukas on todennäköisesti surmattu jo joitakin päiviä ennen löytymistään. Nainen oli joutunut fyysisen väkivallan uhriksi.
Tutkinnanjohtaja vahvistaa, että ampumisesta ei ole ollut kyse, mutta tutkinnallisista syistä hän ei vielä kommentoi tekotapaa tarkemmin.
– Fyysistä voimaa on käytetty ja todennäköisesti jotakin muuta, mahdollisesti esimerkiksi teräasetta. Vielä emme voi varmuudella sanoa, mistä on kyse. Oikeuslääkärin tutkimukset ovat vielä kesken.
Lakiteknisesti voidaan todeta, että tapon rikosnimike ei viittaa erityisen suunnitelmalliseen, raakaan tai julmaan tekotapaan.
HENKIRIKOSTUTKINTA käynnistettiin heti vainajan löytymispäivänä. Muutamia tunteja myöhemmin poliisi otti kiinni kaksi nuorta miestä. Vain toista heistä epäillään taposta, toinen vapautettiin kuulustelujen jälkeen.
Tutkinnanjohtajan mukaan poliisi pääsi epäillyn jäljille nopean tietojen yhdistelyn ansiosta.
– Käytimme apuna kaikkea mahdollista, jolla epäilty saatiin tähän tekoon liittymään. Voi sanoa, että hakkasimme kaikki koneita, yhdistelimme rikostutkinnan ja teknisen tutkinnan tietoja. Samaan aikaan kun kenttäpuoli teki omaa työtään.
Taposta epäilty vuonna 2000 syntynyt mies otettiin kiinni kotoaan. Hänet vangittiin kaksi päivää kiinnioton jälkeen Etelä-Savon käräjäoikeudessa.
Epäilty ei ole paikalliselle poliisillekaan entuudestaan tuttu hahmo. Ainakaan kotipaikkakuntansa käräjäoikeudessa hänellä ei ole aiempia rikostuomioita.
SURMA-ASUNNOSSA oli tutkinnanjohtajan mukaan sellaisia arvokkaita esineitä, joita epäilty olisi todennäköisesti kyennyt ottamaan mielin määrin mukaansa – jos hän olisi niin halunnut.
Toistaiseksi tutkinnassa ei kuitenkaan ole ilmennyt, että näin olisi käynyt. Henkirikoksen motiivi ei Häkkisen näkemyksen mukaan liity taloudelliseen hyötymiseen.
Epäiltyä on tähän mennessä kuulusteltu muutamia kertoja.
– Hän on ollut asiallinen ja yhteistyökykyinen, mutta ei kerro mitään tästä teosta. Emme ole saaneet tietoa siitä, mikä on hänen näkemyksensä näistä tapahtumista. Voi sanoa, että hän kiistää teon.
Poliisi on jo aiemmin kertonut IS:lle, ettei esimerkiksi päihteidenkäytöllä näytä olevan minkäänlaista osuutta asiaan.
RIKOKSEN tapahtumapaikka on uudehko kerrostalo, jonka sähkölukot ovat yötä päivää kiinni. Käytännössä epäilty ei siis ole voinut astella ulko-ovesta sisälle rappukäytävään, vaan hänen on täytynyt päästä sinne muin keinoin.
IS haastatteli surmatalon asukkaita viime viikolla. Naapurit olivat huolestuneita asumisrauhaa poikkeuksellisella tavalla järkyttäneestä tapahtumaketjusta ja talon turvallisuudesta.
Yksi asukkaista toi ilmi, että rappuun pääsee autohallin luiskan kautta, jos oven avautumista jää odottamaan auton ajaessa sisään.
– Minun kuulemani mukaan epäilty tekijä olisi hakannut ensin uhrin naapurin ovea. Kun tämä asukas katsoi ovisilmästä, hän näki sen kautta nuoren miehen puukko kädessä, eikä avannut ovea. Ilmeisesti epäilty siirtyi sitten toiselle ovelle ja uhri avasi sen, eräs talon asukkaista kertoi Ilta-Sanomille.
Lisää
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008540233.html