Sivu 8/8
Re: Rauma: Tapon yritys yksityisasunnossa 10.6-11.6. välisenä yönä
Lähetetty: Ke Kesä 21, 2023 12:40 pm
Kirjoittaja Sil5
Oikeuden päätöksellä kolme MC-kerholaista vangittiin todennäköisellä syyllä tehdystä tapon yrityksestä. Mikä on varsin kova rikosnimike (tuomio asettuu yleensä 3-5 vuoteen vankeutta). Tässä Rauman tapauksessa löytyy lisäksi kokonaisuutta arvioiden koventavia tekijöitä.
- kotirauhan rikkominen, mitä voidaan tässä tapauksessa perustella myös törkeänä tekona.
- uhrille aiheutettiin vakava ja välitöntä leikkaushoitoa edellyttänyt vammautuminen.
- lisäksi rikos tehtiin yhteistuumin ja suunnitelmallisesti, rikollista toimintaa varten perustetun ja organisoituneen ryhmän jäseninä.
Kaiken lisäksi tuon samaisen MC-jengin rikollisista tarkoitusperistä/toiminnasta löytyy näyttöä aikaisemmista oikeudenkäynneistä, kuin myös kerhon jäsenten pitkistä vankeustuomioista.
Vangitseminen on ymmärrettävästi perusteltua rikoksen vakavuuden ohella juuri tutkinnallisista syistä (esim. selvittää perimmäiset syyt tällaiseen tekoon?) ja toisaalta myös rikollisen toiminnan jatkamisen estämiseksi. Tottahan poliisia kiinnostaa kaikki muukin järjestäytyneen rikollisporukan mahdolliset "businekset". Ehkä syynä vangitsemiseen on myös pyrkimys estää rikollisen toiminnan ja siitä kertovien todisteiden hävittäminen jne. (toki tämähän on jo nähtävästi alkanut kun esim. netistä löytyviä tietoja on ryhdytty peittelemään).
Odotettavissa olevat tuomiot ovat jo sitä luokkaa että tekijöiltä sopisi hyvinkin odottaa myös järkevää yhteistoimintaa viranomaisten kanssa. Esimerkiksi molemminpuolista ja ystävällistä yhteistyötä tutkinnan etenemisessä. Joku kolmikosta saattaisi selvitä teostaan hieman lievemmällä, vaikkapa (törkeän)pahoinpitelyn nimikkeellä. Toki siitäkin joutuu kiven sisällä, mutta selvinnee keskimäärin vuotta lyhemmällä istumisella kuin taponyrityksestä.
Voin hyvin kuvitella että tämän episodin seuraaminen on erittäin mielenkiintoista pienen kaupungin ympyröissä. Raumalta löytyy muutakin kuin vanhoja jaarityksia ja pitsin nypläämistä.
Re: Rauma: Tapon yritys yksityisasunnossa 10.6-11.6. välisenä yönä
Lähetetty: Ke Kesä 21, 2023 7:56 pm
Kirjoittaja Millavaan
Kukas siellä on sitten nykyään presidenttinä jos nää entiset ei ole enää?
Re: Rauma: Tapon yritys yksityisasunnossa 10.6-11.6. välisenä yönä
Lähetetty: Ke Kesä 21, 2023 11:26 pm
Kirjoittaja Sowhat
Sil5 kirjoitti: Ke Kesä 21, 2023 12:40 pm
Oikeuden päätöksellä kolme MC-kerholaista vangittiin todennäköisellä syyllä tehdystä tapon yrityksestä. Mikä on varsin kova rikosnimike (tuomio asettuu yleensä 3-5 vuoteen vankeutta).
Yksi näistä kolmesta sankarista ainakin vapautunut eilen, kahdesta muusta en tiedä....
Lainausta lyhennetty
-NILS-
Re: Rauma: Tapon yritys yksityisasunnossa 10.6-11.6. välisenä yönä
Lähetetty: Pe Kesä 23, 2023 6:24 pm
Kirjoittaja Enquêteur_
Sowhat kirjoitti: Ke Kesä 21, 2023 11:26 pm
Yksi näistä kolmesta sankarista ainakin vapautunut eilen, kahdesta muusta en tiedä....
Oliko vapautunut se sankari joka oli "sivustaseuraajana" ollut olevinaan?
Lainaustornia lyhennetty
-NILS-
Re: Rauma: Tapon yritys yksityisasunnossa 10.6-11.6. välisenä yönä
Lähetetty: La Kesä 24, 2023 6:53 pm
Kirjoittaja rikosperhonen
Tuttuni asuu samalla kadulla ja kertoi että poliisit olis tästä tekokämpästä kantaneet pihalle kannabikseen kasvatukseen soveltuvaa välineistöä ja kasveja.
Re: Rauma: Tapon yritys yksityisasunnossa 10.6-11.6. välisenä yönä
Lähetetty: Su Kesä 25, 2023 5:30 pm
Kirjoittaja PeppiTyttö
Millavaan kirjoitti: Ke Kesä 21, 2023 7:56 pm
Kukas siellä on sitten nykyään presidenttinä jos nää entiset ei ole enää?
Luitko kommentteja? Se on useaan kertaan ketjussa mainittu.
Re: Rauma: Tapon yritys yksityisasunnossa 10.6-11.6. välisenä yönä
Lähetetty: Ke Elo 30, 2023 11:48 am
Kirjoittaja Pointti_
Onkohan tästä mitään uutta? Syyteennoston määräpäivä oli ymmärtääkseni elokuun puolessa välissä.
Re: Rauma: Tapon yritys yksityisasunnossa 10.6-11.6. välisenä yönä
Lähetetty: To Elo 31, 2023 9:51 pm
Kirjoittaja Naattori
Pointti_ kirjoitti: Ke Elo 30, 2023 11:48 am
Onkohan tästä mitään uutta? Syyteennoston määräpäivä oli ymmärtääkseni elokuun puolessa välissä.
Kaikki pääsi juhannusta viettelemään vapaalle.
Faktatietoa ei ole syytteistä, mutta ymmärsin vain päätekijän saaneen syytteen - on huhujen mukaan muuten nykyään Tampereella.
Re: Rauma: Tapon yritys yksityisasunnossa 10.6-11.6. välisenä yönä
Lähetetty: Pe Loka 13, 2023 9:25 pm
Kirjoittaja Karmakeijo
https://ibb.co/nP5vdwg
Kyseisellä kaverilla jtn naisia vastaan myös.
Ei niin kiltti poika. Ja näitä naisia pahoinpitelyjä on monia. Mutta antakaa pojan kasvattaa pilveä ja myydä alaikäisille.
Re: Rauma: Tapon yritys yksityisasunnossa 10.6-11.6. välisenä yönä
Lähetetty: Ti Loka 24, 2023 3:09 am
Kirjoittaja Saramäki2019
En tiedä mitä tää bugas näytti että yks sivu vaan, laitin kommentin että miten kävi ni tulikin 7 sivua näkyviin?

Re: Rauma: Pahoinpitely yksityisasunnossa 10.6-11.6. välisenä yönä
Lähetetty: Su Loka 29, 2023 5:51 pm
Kirjoittaja Marokon Kauhu
Millavaan kirjoitti: Ti Kesä 13, 2023 7:29 pm
Tai siis mää tunnen nää ihmiset. Mitä voin tehdä?
Lakkaat seurustelemasta tussinaamatatuoitujen "jännämiesten" kanssa, ja hankit itsellesi ukon jolla on joku koulutus ja käy normaalisti töissä.
Ihan oman turvallisuutesi ja tulevaisuudenkuvasi vuoksi.
Re: Rauma: Tapon yritys yksityisasunnossa 10.6-11.6. välisenä yönä
Lähetetty: Ti Tammi 30, 2024 2:13 pm
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Rauman kesäiseen tapon yritykseen liittyy myös joukko muita rikosepäilyjä
Lounais-Suomen poliisi on saanut valmiiksi esitutkinnan, joka liittyy kesäkuussa Raumalla tapahtuneeseen epäiltyyn tapon yritykseen.
Esitutkinnan perusteella kolmea miestä epäillään tapon yrityksestä, joka tapahtui Raumalla sijaitsevassa yksityisasunnossa 11. kesäkuuta.
– Epäilty väkivallanteko tapahtui uhrin asunnossa, jonne miesten epäillään tunkeutuneen ikkuna rikkomalla. Tunkeutumisen vuoksi miehiä epäillään tapon yrityksen lisäksi myös törkeästä kotirauhan rikkomisesta, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kimmo Lindholm Lounais-Suomen poliisilaitokselta.
Esitutkinnan perusteella poliisi ei tarkemmin ota kantaa pahoinpitelyn tekotapaan.
Kaikki kolme epäiltyä ovat olleet vangittuna esitutkinnassa. Lisäksi esitutkinnassa on ollut kiinniotettuna kaksi muuta henkilöä, mutta heitä ei epäillä kesäkuisesta väkivallanteosta.
Esitutkinnassa ilmi myös muita rikosepäilyjä
Kesäkuisen väkivaltatapauksen esitutkinnan aikana on ilmennyt myös joukko muita rikosepäilyjä, joista poliisi on kirjannut erilliset rikosilmoitukset. Syyteharkintaan lähtee päärikoksen lisäksi viisi muuta esitutkintaa.
– Niin tutkittavana olleessa päärikoksessa kuin sen esitutkinnassa esille tulleissa muissa rikosepäilyissä on ollut osallisena tai osaisena samoja henkilöitä, Lindholm sanoo.
Ensimmäisessä tutkinnassa on kyse kahdesta vuonna 2022 tehdystä törkeästä pahoinpitelystä, joissa kahta raumalaista miestä epäillään toistensa pahoinpitelystä.
Nuuskan myyntiä – salakuljetus ja veropetos
Toisena tutkittavana asiana on ollut törkeä huumausainerikos, jonka epäillään tapahtuneen 1.12.2022–11.6.2023. Teosta epäiltynä on raumalainen mies.
Kolmantena tutkittavana asiana on ollut aikavälillä 25.8.2019–5.1.2020 tapahtunut huumausainerikos, josta epäillään raumalaista miestä ja naista.
Neljäntenä asiana on 12.6 2023 tapahtunut huumausainerikos, josta epäillään raumalaista miestä.
Viidentenä tutkittavana asiana on ollut nuuskan myyntiin liittyvä salakuljetus ja veropetos 27.10.2021–11.6.2023. Teosta epäiltyinä ovat raumalainen mies ja nainen.
https://poliisi.fi/-/rauman-kesaiseen-t ... osepailyja
Re: Rauma: Tapon yritys yksityisasunnossa 10.6-11.6. välisenä yönä
Lähetetty: Ma Maalis 24, 2025 5:00 pm
Kirjoittaja PeppiTyttö
"Raumalainen moottoripyöräkerholainen murtautui uhrin asuntoon ja hakkasi tämän lapiolla
Satakunnan käräjäoikeus tuomitsi kolme raumalaisen moottoripyöräkerhon jäsentä vankeusrangaistuksiin. Kaksi selvisi ehdollisella."
"Satakunnan käräjäoikeus tuomitsi kerhon support-jäsenen törkeästä pahoinpitelystä, törkeästä kotirauhan rikkomisesta ja pahoinpitelystä 2 vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Mies myönsi tapahtumat pääosin muuten, mutta kiisti lyöneensä uhria lapiolla."
https://www.satakunnankansa.fi/satakunt ... 19808.html
Maksumuurin takana valitettavasti joten en voi jakaa koko uutista.
Re: Rauma: Tapon yritys yksityisasunnossa 10.6-11.6. välisenä yönä
Lähetetty: Ti Maalis 25, 2025 12:30 am
Kirjoittaja Sil5
Tapon yritys muuttui käräjillä törkeäksi pahoinpitelyksi. Siksi päätekijän tuomioksi jäi vain kahteen(2) vuoteen ehdotonta vankeutta. Käytännössä tuli vuosi istumista. Jos/kun pääsee puolituksella. Lisäksi määrättiin maksamaan uhrille 19.000 euroa korvauksia kivusta ja särystä. Tämä jäänee kuitenkin uhrilta saamatta.
- tekijä oli paikallisen MC-kerhon support-jäsen, joten tästä tapauksesta saattaa koitua ansiokasta mainetta tulevalle uralle sekä varsinaiselle jäsenyydelle moottoripyöräkerhossa.
- jos ei tässä samassa porukassa (iimeisesti ko. kerho on heittänyt liivinsä roskikseen) niin jossain toisessa?
Talon ulkopuolelta (lapiolla)hakkaamista seuranneet avustajat selvisivät ilman rangaistusta. He syyllistyivät kotirauhan rikkomiseen ja lieviin huumehommiin. Niistä siis toinen viisi ja toiselle kahdeksan kuukautta ehdonalaista.
Eli, tällä kertaa tällainen - Rikos ja Rangaistus.