Sivu 8/9
Re: Koiranulkoiluttajaa puukotettiin Vantaan Ilolassa 22.12.2023
Lähetetty: Su Joulu 31, 2023 11:16 pm
Kirjoittaja Saimaanorppa
Goddess kirjoitti: Su Joulu 31, 2023 11:09 pm
Koiran ulkoiluttaja on voinut olla huumekauppias, jota on sitten puukotettu jostain suuttuneena tai kostoksi. Tai huumekauppiaan vaimo/tyttöystävä jonka tekijä on tuntenut ja päättänyt kostaa jotakin. Ihan vaan spekuloin kun toi paikka on muodostunut Leinelän huumepuskaksi. Juna-asemalle on kävelymatka, joten ihan hyvin ehtii häippästä tekonsa jälkeen. En tiedä onko asemalla kameroita, niistä voisi näkyä jotain.
Onko sulla enemmänkin tietoa


Re: Koiranulkoiluttajaa puukotettiin Vantaan Ilolassa 22.12.2023
Lähetetty: Su Joulu 31, 2023 11:55 pm
Kirjoittaja Goddess
Asun alueen lähellä. Huumekauppaa veikkaan tuon Leinelän sijainnin takia ja siksi, että siellä on välillä liikuskellut ei ulkoilua harrastavan näköistä porukkaa, alueelle ei eksy tuosta vaan. Toisaalta myös naiset voivat olla huumeiden myyjiä, joten siksi ei puukotus välttämättä ole satunnaista. Alueella on myös metsikköä jossa voi olla hyvät kätköt huumeille. Sanotaanko näin, että harrastajaetsivänä sitä pitää silmät aina auki ja huomaa asioita ympärillä.
Re: Koiranulkoiluttajaa puukotettiin Vantaan Ilolassa 22.12.2023
Lähetetty: Ma Tammi 01, 2024 1:02 am
Kirjoittaja Wildchild79
Saimaanorppa kirjoitti: Su Joulu 31, 2023 11:16 pm
Onko sulla enemmänkin tietoa

Täältä löytyy tietoa vaikka muille jakaa, olkaa hyvät.
Takuuvarmasti on kaikilla pks seudun juna-asemilla kameroita.
Re: Koiranulkoiluttajaa puukotettiin Vantaan Ilolassa 22.12.2023
Lähetetty: Ma Tammi 01, 2024 9:46 am
Kirjoittaja Huutaja Jaana
Toi "huumediili gone bad" kuulostaa ihan uskottavalta selitykselle tapahtumalle. Ainakin mukavampi selitys se on kuin että tuolla ulkona kulkee järjetön puukottajasomali vapaana etsimässä uutta uhria, joksi kelpaa vaikka koiraansa ulkoiluttava keski-ikäinen nainen.
Re: Koiranulkoiluttajaa puukotettiin Vantaan Ilolassa 22.12.2023
Lähetetty: Ma Tammi 01, 2024 12:51 pm
Kirjoittaja Oliver
Valitettavasti vaan tämä hullu puukottaja€##ri kuulostaa 100x uskottavammalta kuin mikään huumehomma. Ja juuri siksi että näitä häiriintyneitä tapauksia juoksee nykyään ympäriinsä - niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa. Ja lisää on tunkemassa niin maitse kuin meritsekin.
Re: Koiranulkoiluttajaa puukotettiin Vantaan Ilolassa 22.12.2023
Lähetetty: Ma Tammi 01, 2024 2:21 pm
Kirjoittaja canis lupus
Puukotettiin?
Kyseessä ei ollut puukko vaan hedelmäveitsi.
Re: Koiranulkoiluttajaa puukotettiin Vantaan Ilolassa 22.12.2023
Lähetetty: Ma Tammi 01, 2024 2:40 pm
Kirjoittaja Huutaja Jaana
canis lupus kirjoitti: Ma Tammi 01, 2024 2:21 pm
Kyseessä ei ollut puukko vaan hedelmäveitsi.
Mistä tiedät tämän?
Re: Koiranulkoiluttajaa puukotettiin Vantaan Ilolassa 22.12.2023
Lähetetty: Ma Tammi 01, 2024 3:26 pm
Kirjoittaja Wildchild79
canis lupus kirjoitti: Ma Tammi 01, 2024 2:21 pm
Puukotettiin?
Kyseessä ei ollut puukko vaan hedelmäveitsi.
Onko termi siis "hedelmäveitsitettiin"?
Re: Koiranulkoiluttajaa puukotettiin Vantaan Ilolassa 22.12.2023
Lähetetty: Ma Tammi 01, 2024 3:32 pm
Kirjoittaja MissMallard
Hedelmäveitsi kuulostaa enemmän "itsepuolustukselta" kuin tappovälineeltä tms. Tosin jos nyt muuta teräasetta ole saatavilla niin kaippa tuollainenkin menettelee terävänä.
Olisiko siellä joku maastokätkö jonka lähellä nainen on ollut tai joku luuli että nainen on nähnyt jotakin. Tai sitten tuo on vaan jotakin vainoharhaisuutta tai muuta mielenvikaisuutta että on kimppuun käyty.
Re: Koiranulkoiluttajaa puukotettiin Vantaan Ilolassa 22.12.2023
Lähetetty: Ma Tammi 01, 2024 3:49 pm
Kirjoittaja Wildchild79
MissMallard kirjoitti: Ma Tammi 01, 2024 3:32 pm
Hedelmäveitsi kuulostaa enemmän "itsepuolustukselta" kuin tappovälineeltä tms.
Mitäpä veikkaat syyksi sille että eräällä "ihmisryhmällä" aina hedelmäveitsi matkassa?
Nuoruudessani ihmeteltiin miks "jengi" kantoi kilon painosia metrin maglitejä mukana ympäri kaupunkia.
Eihän se taskulamppu kuulosta yhtään niin vaaralliselta kuin alumiininen pesismaila vai kuulostaako? Tunne taas on melko sama jos kummallatahansa lyö toista päähän.
Re: Koiranulkoiluttajaa puukotettiin Vantaan Ilolassa 22.12.2023
Lähetetty: Ma Tammi 01, 2024 3:55 pm
Kirjoittaja canis lupus
Huutaja Jaana kirjoitti: Ma Tammi 01, 2024 2:40 pm
canis lupus kirjoitti: Ma Tammi 01, 2024 2:21 pm
Kyseessä ei ollut puukko vaan hedelmäveitsi.
Mistä tiedät tämän?
Kunhan tiedän. Teräase mustan miehen kädessä on aina hedelmäveitsi, jolloin sen hallussapito ei ole rangaistavaa.
Kerran joutunut poistamaan hedelmäveitsen puikulapään kädestä. Potku ranteeseen. Sukunimensä oli Hussein, ja poskensa vähän kipeämpi kotimatkalleen. Sille kolmannelle vaimolleen, paapottavaksi.
Re: Koiranulkoiluttajaa puukotettiin Vantaan Ilolassa 22.12.2023
Lähetetty: Ma Tammi 01, 2024 5:44 pm
Kirjoittaja JanitaSlim
canis lupus kirjoitti: Ma Tammi 01, 2024 3:55 pm
Huutaja Jaana kirjoitti: Ma Tammi 01, 2024 2:40 pm
canis lupus kirjoitti: Ma Tammi 01, 2024 2:21 pm
Kyseessä ei ollut puukko vaan hedelmäveitsi.
Mistä tiedät tämän?
Kunhan tiedän. Teräase mustan miehen kädessä on aina hedelmäveitsi, jolloin sen hallussapito ei ole rangaistavaa.
Kerran joutunut poistamaan hedelmäveitsen puikulapään kädestä. Potku ranteeseen. Sukunimensä oli Hussein, ja poskensa vähän kipeämpi kotimatkalleen. Sille kolmannelle vaimolleen, paapottavaksi.
Semmoset voimafantasiat sitten.
Tuo huumehomma kuullostaa ihan uskottavalta. Tai sitten se tumma mies on romani ja tämä lenkkeilijäkin romani, mutta eihän romanit lenkkeile, että eikai se voi olla.
Re: Koiranulkoiluttajaa puukotettiin Vantaan Ilolassa 22.12.2023
Lähetetty: Ke Tammi 03, 2024 7:56 pm
Kirjoittaja nuori_mies
MissMallard kirjoitti: Ma Tammi 01, 2024 3:32 pm
Hedelmäveitsi kuulostaa enemmän "itsepuolustukselta" kuin tappovälineeltä tms. Tosin jos nyt muuta teräasetta ole saatavilla niin kaippa tuollainenkin menettelee terävänä.
Huhujen mukaan hullu koiranulkoiluttaja-rasistiämmä hyökkäsi viattoman palleron kimppuun ja tämä vain puolusti itseään. #BLM
Re: Koiranulkoiluttajaa puukotettiin Vantaan Ilolassa 22.12.2023
Lähetetty: To Tammi 04, 2024 2:55 am
Kirjoittaja Huutaja Jaana
qukkeli kirjoitti: To Tammi 04, 2024 2:26 am
Voi tosiaan ollakkin rasistiämmä joka on tottunut huutamaan internetissä neekeriä, ählämiä ja puikulapäätä ja livetilanteessa puhelimeen vastattiinkin.
Joku roti.
Re: Koiranulkoiluttajaa puukotettiin Vantaan Ilolassa 22.12.2023
Lähetetty: To Tammi 04, 2024 7:07 am
Kirjoittaja MissMallard
Tarkoitin että jotkut henkilöt saattaa kuljettaa näitä hedelmäveitsiä mukanaan itsepuolustustarkoituksessa. Joku kirjoitti esim. tuolla postinjakajanaisen surma-ketjussa tyyliin että "narkit kantaa aina jotakin veistä mukanaan" tms. Eli en tarkoita että koiranulkoiluttaja on kenenkään kimppuun hyökännyt. Tämä tarkennuksena.