Sivu 8/8
Re: Venäjää epäillään pommi-iskuista, tuhopolttoja ja muistakin hyökkäyksistä Euroopassa
Lähetetty: La Touko 24, 2025 8:08 pm
Kirjoittaja URSA
Ei vielä tietoa ketkä on olleet asialla, mutta voisi liittyä.
Cannesin sähkökatkon syy selvisi
Julkaistu 24.05.2025 13:48
(Päivitetty 13 minuuttia sitten) MTV UUTISET – STT
Cannesin elokuvajuhlien näytökset keskeytyivät hetkellisesti sähkökatkon vuoksi.
Ilkivallasta aiheutui lauantaina laaja sähkökatko Etelä-Ranskan Rivieralla, jossa vietetään Cannesin elokuvajuhlien viimeistä päivää.
Syyttäjät ja viranomaiset kertovat, että Cannesin lähialueilla sijaitseviin sähköasemaan ja suurjännitemastoon kohdistettiin lauantaita edeltävän yön aikana ilkivaltaa.
Cannesin alueelle sähköä toimittavan Tanneronin kylän sähköasemalle tehtiin epäilty tuhopolttoisku ja Villeneuve-Loubet'ssa taas vahingoitettiin suurjännitejohdon kannattimia.
Paikallinen syyttäjänvirasto kertoi lauantaina, että suurjännitemaston neljästä kannatinpylväästä kolme oli vaurioitunut.
Sähköt katkesivat yli viideksi tunniksi koko Cannesin kaupungissa. Cannesin pormestari David Lisnard sanoi, että kaupunki joutui rikollisen teon kohteeksi.
Festivaali turvautui varavirtalähteeseen
Sähkökatko alkoi lauantaina aamulla. Iltapäivällä sähköt olivat vähitellen palautumassa alueelle, ja AFP:n toimittajat näkivät katuvalojen toimivan jälleen lähellä Cannesin elokuvajuhlien ydintä.
Sähköoperaattori kertoi aiemmin lauantaina, että 160 000 kotitaloutta oli ilman sähköä. Pääkadun kaupat joutuivat sulkemaan ovensa ja pankkiautomaatit eivät toimineet.
Elokuvajuhlien näytökset keskeytyivät vain hetkellisesti. Festivaali sanoi ottaneensa käyttöön varavirtalähteen, jonka avulla sen tapahtumat ja näytökset voitiin järjestää suunnitellusti.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/can ... at/9162234
Re: Venäjää epäillään pommi-iskuista, tuhopolttoja ja muistakin hyökkäyksistä Euroopassa
Lähetetty: La Touko 31, 2025 12:43 pm
Kirjoittaja URSA
Nyt on venäläinen rahtialus Meshka karilla Juutinrauman salmessa. "Hupsis"?
SVT: Venäjälle matkalla oleva alus ajanut karille Ruotsin rannikolla
12:30
Venäjälle matkalla ollut rahtialus on ajanut karille Ruotsin rannikolla, kertoo Ruotsin yleisradioyhtiö SVT.
Laiva oli Marinetraffic-sivuston kulkutietojen mukaan matkalla Venäjälle Vysotskin satamaan. Laiva on rekisteröity Panamaan. Aluksen nimi on Meshka, ja se on tyypiltään irtolastialus. SVT:n mukaan laivalla ei ole tällä hetkellä lastia.
SVT kertoo aluksen kyydissä olevan 24 henkilöä.
Karilleajo tapahtui SVT:n mukaan Ruotsin ja Tanskan välisessä Juutinrauman salmessa Landskronan kunnan edustalla.
SVT: Venäjälle matkalla oleva alus ajanut karille Ruotsin rannikolla
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011269832.html
Re: Venäjää epäillään pommi-iskuista, tuhopolttoja ja muistakin hyökkäyksistä Euroopassa
Lähetetty: Su Kesä 01, 2025 5:31 am
Kirjoittaja acp
URSA kirjoitti: La Touko 24, 2025 8:08 pm
Ei vielä tietoa ketkä on olleet asialla, mutta voisi liittyä.
Cannesin sähkökatkon syy selvisi
Julkaistu 24.05.2025 13:48
(Päivitetty 13 minuuttia sitten) MTV UUTISET – STT
Cannesin elokuvajuhlien näytökset keskeytyivät hetkellisesti sähkökatkon vuoksi.
Ilkivallasta aiheutui lauantaina laaja sähkökatko Etelä-Ranskan Rivieralla, jossa vietetään Cannesin elokuvajuhlien viimeistä päivää.
Syyttäjät ja viranomaiset kertovat, että Cannesin lähialueilla sijaitseviin sähköasemaan ja suurjännitemastoon kohdistettiin lauantaita edeltävän yön aikana ilkivaltaa.
Cannesin alueelle sähköä toimittavan Tanneronin kylän sähköasemalle tehtiin epäilty tuhopolttoisku ja Villeneuve-Loubet'ssa taas vahingoitettiin suurjännitejohdon kannattimia.
Paikallinen syyttäjänvirasto kertoi lauantaina, että suurjännitemaston neljästä kannatinpylväästä kolme oli vaurioitunut.
Sähköt katkesivat yli viideksi tunniksi koko Cannesin kaupungissa. Cannesin pormestari David Lisnard sanoi, että kaupunki joutui rikollisen teon kohteeksi.
Festivaali turvautui varavirtalähteeseen
Sähkökatko alkoi lauantaina aamulla. Iltapäivällä sähköt olivat vähitellen palautumassa alueelle, ja AFP:n toimittajat näkivät katuvalojen toimivan jälleen lähellä Cannesin elokuvajuhlien ydintä.
Sähköoperaattori kertoi aiemmin lauantaina, että 160 000 kotitaloutta oli ilman sähköä. Pääkadun kaupat joutuivat sulkemaan ovensa ja pankkiautomaatit eivät toimineet.
Elokuvajuhlien näytökset keskeytyivät vain hetkellisesti. Festivaali sanoi ottaneensa käyttöön varavirtalähteen, jonka avulla sen tapahtumat ja näytökset voitiin järjestää suunnitellusti.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/can ... at/9162234
Kaikkien katkojen takana starlink.
Re: Venäjää epäillään pommi-iskuista, tuhopolttoja ja muistakin hyökkäyksistä Euroopassa
Lähetetty: To Syys 18, 2025 12:44 am
Kirjoittaja URSA
Liettua kertoo napanneensa verkoston, joka suunnitteli neljä terrori-iskua
Rikostutkijoiden mukaan juonen organisoivat Venäjän kansalaiset. Virossakin on pidätetty kaksi ihmistä.
Terroristien tarkoituksena oli ilmeisesti sytyttää tulipaloja Yhdysvaltoihin ja Kanadaan suunnanneissa lentokoneissa.
17.9. 20:08 • Päivitetty 17.9. 22:26
Liettuan syyttäjänvirasto kertoo paljastaneensa verkoston, joka suunnitteli neljä terrori-iskua eri puolilla Eurooppaa pakettipalveluiden avulla.
Liettuan yleisradio LRT kertoo, että rikostutkijoiden mukaan juonen organisoivat Venäjän kansalaiset, joilla on yhteyksiä Venäjän sotilastiedusteluun.
Verkoston epäillään yrittäneen kesällä 2024 sabotaasi-iskua matkustaja- tai rahtilentokoneisiin, jotka olivat matkalla Yhdysvaltoihin ja Kanadaan. Asiasta kertovat tiedustelulähteet sanomalehti Wall Street Journalille.
Lehden lähteiden mukaan heinäkuussa kuljetusyhtiö DHL:n jakelukeskuksissa Britannian Birminghamissa ja Saksan Leipzigissa räjähti laitteita, joiden tarkoituksena oli ilmeisesti sytyttää tulipaloja Yhdysvaltoihin ja Kanadaan suunnanneissa lentokoneissa.
Lisäksi yksi laite räjähti DPD-kuriiripalvelun kuorma-autossa Puolassa. Neljäs laite ei syttynyt teknisen vian vuoksi.
Epäillyt värvättiin Telegramissa
Tähän mennessä syytteet on nostettu viittätoista epäiltyä vastaan. He ovat Venäjän, Liettuan, Latvian, Viron ja Ukrainan kansalaisia.
Syyttäjien mukaan heidät rekrytoitiin Telegram-viestisovelluksen kautta, heille luvattiin palkkiota kryptovaluutassa ja heidät pidettiin tiukasti erillään toisistaan salassapidon varmistamiseksi.
Poliisin etsinnöissä Liettuassa, Puolassa, Latviassa ja Virossa löydettiin lisää räjähteitä, jotka oli piilotettu säilykepurkkeihin.
Virolainen Delfi-lehti kertoo, että maan poliisi pidätti tänään keskiviikkona kaksi henkilöä asiaan liittyen. Paketit oli alun perin lähetetty liikkeelle Virosta, josta ne päätyivät Liettuan Vilnaan ja siitä eteenpäin.
https://yle.fi/a/74-20183551
Re: Venäjää epäillään pommi-iskuista, tuhopolttoja ja muistakin hyökkäyksistä Euroopassa
Lähetetty: Ke Elo 05, 2026 4:41 pm
Kirjoittaja URSA
Lentokentältä löydettiin drooni Saksassa– Media: Kyydissä räjähde
Tänään klo 10:53 (päivitetty klo 16:22)
Saksan poliisi on luokitellut Leipzig-Hallen lentokentän läheltä löytyneen epäilyttävän esineen drooniksi, johon oli kiinnitetty räjähde, kertoo saksalaislehti Bild.
Drooni löytyi viime yönä ja se sotki hetkeksi lentokentän toimintaa. Bildin mukaan laitteen löytöpaikan lähellä oli parkissa neljä ukrainalaista Antonov-kuljetuskonetta.
Lehti huomauttaa, että Leipzig-Hallen lentokenttä toimii merkittävänä linkkinä Ukrainalle lähetettävien asetoimitusten kuljetuksessa. Bildin mukaan poliisin tutkimuksissa todettiin, että siinä oleva sytytyslaite oli viallinen.
Yön aikana useita lentokoneita ja matkustajakoneita ohjattiin muille asemille.
Toinenkin välikohtaus
Uutistoimisto Reutersin mukaan poliisi tutkii myös toista tapausta, jossa samalle lentokentälle laskeutumassa ollut logistiikkayhtiö DHL:n rahtikone törmäsi toiseen tunnistamattomaan esineeseen.
Kone laskeutui myöhemmin Hannoverin lentokentälle, jossa sen etuosassa huomattiin törmäyksestä aiheutuneita jälkiä.
Saksan lentoasemilla on tällä hetkellä kohotettu valmius luvattomien droonihavaintojen vuoksi. Drooneja eli miehittämättömiä lennokkeja on havaittu muun muassa sotilaskohteiden, energiaterminaalien, satamien ja logistiikkayritysten läheisyydessä.
Saksan liittovaltion poliisi on varoittanut, että ylilennot saattavat olla Venäjän agenttien järjestämiä.
Venäjä on kiistänyt osallisuutensa tapauksiin.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/82f ... 2486f6b63a
Re: Venäjää epäillään pommi-iskuista, tuhopolttoja ja muistakin hyökkäyksistä Euroopassa
Lähetetty: Ke Elo 05, 2026 11:16 pm
Kirjoittaja rikkalapio
Epäillähän saa mutta näyttöjä pitäisi myöskin löytyä mitä ei ole viielä tähänpäivään mennessä tapahtunut

Re: Venäjää epäillään pommi-iskuista, tuhopolttoja ja muistakin hyökkäyksistä Euroopassa
Lähetetty: Pe Elo 07, 2026 1:11 pm
Kirjoittaja URSA
Potkimalla torjuttava drooni - ryssiä.
Räjähdedrooni pääsi Antonovin siivelle – bussinkuljettaja pysäytti
Lentokentällä ollut droonien havaitsemiseen tarkoitettu järjestelmä ei tunnistanut laitetta.
| Julkaistu 7.8.2026 11:46 | Päivitetty 7.8.2026 11:51
Saksassa Leipzig-Hallen lentokentällä räjähteellä varustettu drooni pääsi ukrainalaisen Antonov-rahtikoneen siivelle. Spiegelin mukaan tutkijat ovat löytäneet osan droonista siiven päältä, missä sijaitsevat koneen polttoainesäiliöt.
Droonin pysäytti lentokentän työntekijä potkaisemalla sen maahan. Weltin mukaan kyseessä oli lentokentän bussinkuljettaja.
Kohde leijui matalalla kahden ukrainalaisen Antonov Airlinesin An-124-rahtikoneen välissä, kun työntekijä havaitsi sen tiistai-iltana noin kello 23.42. Viranomaisraportin mukaan työntekijä joutui ”kosketuksiin” droonin kanssa, minkä jälkeen laite makasi maassa.
Räjähdeasiantuntijat poistivat lennokista sytyttimen. Tutkimuksissa siihen kiinnitetystä noin nyrkin kokoisesta paketista löytyi noin 800 grammaa erittäin voimakkaisiin räjähteisiin kuuluvaa Semtexiä ja PETN:ää.
Viranomaiset eivät ole vahvistaneet tekijää tai droonin tarkkaa tehtävää.
Kohde havaittiin yli neljän tunnin viiveellä
Valvontakuvat ovat paljastaneet tapauksesta toisen merkittävän yksityiskohdan. Süddeutsche Zeitungin mukaan drooni lensi lentokenttäalueelle jo noin kello 19.28 ja laskeutui asematasolle.
Se havaittiin vasta yli neljä tuntia myöhemmin. Lentokentällä ollut droonien havaitsemiseen tarkoitettu järjestelmä ei tunnistanut laitetta.
Saksan sisäministeri Alexander Dobrindt on arvioinut, että lennokki oli tarkoituksella suunniteltu välttämään torjuntajärjestelmiä. Hän on kutsunut tapausta uudenlaiseksi uhaksi ja ammattimaisesti toteutetuksi hybridihyökkäykseksi.
https://www.verkkouutiset.fi/a/rajahded ... /#27fee87e
Re: Venäjää epäillään pommi-iskuista, tuhopolttoja ja muistakin hyökkäyksistä Euroopassa
Lähetetty: Pe Elo 07, 2026 5:55 pm
Kirjoittaja rikkalapio
*pltmtxtvp*tm
Re: Venäjää epäillään pommi-iskuista, tuhopolttoja ja muistakin hyökkäyksistä Euroopassa
Lähetetty: La Elo 08, 2026 4:26 pm
Kirjoittaja URSA
Antaa tulla vaan, bussikuskit on valmiina potkimaan niitä.
Epäily: Venäjä oli Saksan räjähdedroonin takana
Yhdysvaltain tiedustelun mukaan Venäjä saattaa kohdistaa Nato-maihin erilaisia rajattuja hyökkäyksiä tulevaisuudessa.
12:35
Yhdysvaltalaisviranomaisten tiedustelutietojen mukaan tällä viikolla Leipzigin ja Hallen lentoasemalta löydetty räjähteillä varustettu drooni on todennäköisesti yhteydessä Venäjään. Asiasta kertoo The Wall Street Journal.
Venäjän epäilty yhteys droonitapaukseen tulee esiin samaan aikaan, kun Yhdysvaltain tiedustelu on arvioinut Venäjän presidentin Vladimir Putinin muodostavan kasvavan uhan Naton itäiselle sivustalle.
WSJ:n mukaan Yhdysvaltain tiedustelu pitää mahdollisena, että Putin voisi lähivuosina pyrkiä testaamaan, miten Nato reagoi rajattuun hyökkäykseen jotakin jäsenmaataan vastaan. Mahdolliset hyökkäykset voisivat vaihdella kyberhyökkäyksistä pienimuotoisiin maahyökkäyksiin.
Saksan sisäministeri Alexander Dobrindt ei keskiviikkona epäillyt julkisesti Venäjää droonitapauksen taustalla olevaksi tahoksi. Hän kuitenkin sanoi räjähteillä varustetun droonin löytymisen olevan ”uudenlainen uhkaskenaario”.
WSJ:n mukaan länsimaiset turvallisuusviranomaiset ovat epäilleet Moskovan olevan useiden viimeaikaisten Euroopan infrastruktuuriin kohdistuneiden häirintä- ja hyökkäysyritysten takana.
Epäily: Venäjä oli Saksan räjähdedroonin takana
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000012192629.html
Re: Venäjää epäillään pommi-iskuista, tuhopolttoja ja muistakin hyökkäyksistä Euroopassa
Lähetetty: La Elo 08, 2026 5:02 pm
Kirjoittaja rikkalapio
Re: Venäjää epäillään pommi-iskuista, tuhopolttoja ja muistakin hyökkäyksistä Euroopassa
Lähetetty: To Elo 13, 2026 10:35 am
Kirjoittaja Öyhö
Mitä soopaa toi on?
Helppohan se on postata satunnaisia kontekstittomia videoita X:stä.
Tulkkaan että tämä on Venäjän FUD-kampanjointia.
Re: Venäjää epäillään pommi-iskuista, tuhopolttoja ja muistakin hyökkäyksistä Euroopassa
Lähetetty: To Elo 13, 2026 1:28 pm
Kirjoittaja Anoteus
Ja kun mitään konkreettista ei ole tarjota, niin tukotetaan ketju paskoilla AI-videoilla..
Joku kutsuisi tuota epätoivoksi ja epäonnistuneeksi mis/disinformaatio yritykseksi..
Re: Venäjää epäillään pommi-iskuista, tuhopolttoja ja muistakin hyökkäyksistä Euroopassa
Lähetetty: To Elo 13, 2026 2:32 pm
Kirjoittaja rikkalapio
No kaippa te olette tutustuneet siihen mistä Venäjää nyt syytellään ja kuinka se tarina oikein meni ?

Re: Venäjää epäillään pommi-iskuista, tuhopolttoja ja muistakin hyökkäyksistä Euroopassa
Lähetetty: Ti Syys 01, 2026 4:38 pm
Kirjoittaja URSA
Saksassa tehtiin uhkaava löytö voimalaitoksen läheltä
Poliisin pommiyksikkö on paikalla.
Tänään klo 16:14
Saksalaisen hiilivoimalan lähellä on löydetty kotitekoisia räjähteitä. Asiasta uutisoi saksalaislehti Bild. Löydös tehtiin voimalan läheisestä muuntamosta.
Tapaus sattui Saksan itäosassa Jänschwalden kunnassa, jossa sijaitsee Saksan suurin hiilivoimala.
Bildin tietojen mukaan paikalla olisi räjähtänyt, mutta poliisi ei ole vahvistanut sitä. Poliisilla on pommiyksikkö paikalla.
Saksan yleisradio DW kertoo, ettei kukaan loukkaantunut, mutta voimalinjat ovat kärsineet vahinkoa. Tapauksesta ei aiheutunut kuin lyhyt sähkökatkos.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/e0a ... 998f163f88
"Vain lyhyt sähkökatkos" samaa sarjaa kuin potkittava drone.
Re: Venäjää epäillään pommi-iskuista, tuhopolttoja ja muistakin hyökkäyksistä Euroopassa
Lähetetty: Ti Syys 01, 2026 6:26 pm
Kirjoittaja rikkalapio
"Vain lyhyt sähkökatkos" samaa sarjaa kuin potkittava drone.
Heh,juurikin niin Venäjä se vaan ehtii
