Doctor Lecter kirjoitti: La Syys 28, 2024 10:28 pm
- Lisäksi kysyin onko Lähi-idän mailla vastaavia toimintoja Pohjoismaissa. Siihen en saanut vastausta. Kysytään uudelleen; missä sijaitsee Libanonin Pohjoismaiden instituutti? Missä on Beirutin yliopiston Pohjoismaiden tutkimuslaitos? Onko vastavuoroisuutta?
Avautumistesi tarkoitus on ilmeisesti kyseenalaistaa Suomen Lähi-idän instituutin ja Helsingin yliopiston Lähi-idän tutkimuksen laitoksen tarkoitus tai hyödyllisyys. Suomessa niin voi toki tehdä, varsinkin kun yliopistomme ovat julkisia ja toiminta on suurelta osin verorahoin kustannettua.
Suuressa osassa muuta maailmaa yliopistot ja tutkimuslaitokset toimivat suurelta osin yksityisellä rahoituksella ja tekevät voittoa. Beirutissa on useampia yliopistoja ja niistä parhaat ovat sellaisia, että opiskelijat (tai siis heidän vanhempansa) maksavat melko korkeita maksuja siitä, että jälkikasvunsa saisi laadukasta opetusta. Tai kyynisemmin ajateltuna, että jälkikasvunsa saisivat tutkinnot arvostetusta yliopistosta, koska se asettaa heidät korkeampaan yhteiskuntaluokkaan ja antaa pääsyn parempiin työpaikkoihin yliopiston jälkeen kuin jonkun kämäisen ja huonosti rahoitetun julkisen oppilaitoksen käyminen.
Suomen Lähi-idän instituutin tai Helsingin yliopistossa olevan Lähi-idän tutkimusyksikön tarkoitus ei ole mikään vastavuoroisuus, vaan niiden tarkoitus on lisätä Lähi-idän alueen tuntemusta Suomessa. Useimmitenhan ei alun perin ole mitään kokonaista yksikköä tutkimassa jotain tiettyä aluetta, vaan on yksittäisiä tutkijoita, jotka ovat omien tiedonintressiensä vuoksi ryhtyneet tutkimaan tiettyä aluetta (oman oppialansa näkökulmasta), jolloin heille on syntynyt siitä asiantuntemusta. Varmaankin parempaa asiantuntemusta kuin mitä syntyy öyhöttämällä Lähi-idän asioista nettipalstoilla muiden ei-asiantuntijoiden kanssa, joiden ymmärrys Lähi-idästä perustuu siihen, että ovat lukeneet öyhötystä netistä ja kenties kerran käyneet turistimatkalla jossain sielläpäin.
Kun asiantuntijoita on enemmän kuin yksi ja heillä on taustallaan eri oppialoja, voidaan perustaa heidän osaamistaan yhteen kokoava tutkimusyksikkö, jolloin tarkoitus on se, että näiden eri aloilta tulevien tutkijoiden osaaminen jotenkin kumuloituisi yhteen. Silloin on myös helpompi saada aikaan kokonaisia opintokokonaisuuksia ja hakea rahoitusta tutkimushankkeille.
Miksi sitten suomalaiset yliopistot ovat perustaneet instituutteja ulkomaille? Niiden tarkoitus on yleensä syventää tutkimusyhteisöjen yhteyksiä kohdealueille ja helpottaa esimerkiksi niiden suomalaisten tutkijoiden elämää, jotka asuvat kohdealueella ja tutkivat sitä. Tällaiset instituutit voivat myös tehdä kulttuuri- ja taideyhteistyötä ja siinä sivussa vaikkapa hyödyttää suomalaisten diplomaattien työtä tuolla alueella, vaikkei se olekaan instituuttien päätarkoitus. Suomalaiset instituutit ovat aika pieniä, onhan Suomi pieni maa. Isoilla mailla ne ovat isoja lafkoja, jotka pyörittävät myös mm. stipendiohjelmia, tarjoavat oman maansa kielikoulutusta paikallisille opiskelijoille jne.
Tiede ja tutkimus pyrkivät yleensä riippumattomuuteen, minkä vuoksi Suomi ei varmaankaan suhtautuisi kovin myönteisesti esimerkiksi siihen, että Saudi-Arabia tai Qatar rahoittaisi isolla rahalla Helsinkiin Lähi-idän tutkimuksen keskuksen. Maissa, joissa tiede ja tutkimus ovat suuremmalta osin yksityisrahoitteista toimintaa, tällaista tapahtuu enemmän. Ja sitten pitää ottaa huomioon se, että tällaisen instituutin rahoittaja luultavasti vaikuttaisi tutkimuksen suuntautumiseen ja sisältöön.
En ole törmännyt Beirutissa olevaan Suomen tai Pohjoismaiden tutkimusyksikköön, mutta siellä(kin) on yksittäisiä tutkijoita, jotka ovat syystä tai toisesta kiinnostuneita juuri Suomesta. Lisäksi siellä on aika paljon think tankejä, joissa tehdään kansainvälistä politiikkaa, turvallisuuspolitiikkaa, taloutta jne. koskevaa tutkimusta. Suomen-tutkija hakeutuu todennäköisesti johonkin tällaiseen laajempaan kehykseen ja ottaa siellä itselleen Suomi-kulman, koska tietää siitä kollegoitaan enemmän.
Doctor Lecter kirjoitti: La Syys 28, 2024 10:28 pm
- Jos niitä on, niin tutkitaanko niissä myös uskontoja sekä rotuja ja eri kulttuureita?
- Jos niitä taasen ei ole, niin eikö pohjoismaalaisissa ole mitään tutkittavaa?
Minun on hieman vaikea kuvitella, miksi uskonto, rotu ja kulttuuri olisivat ainoita tai tärkeimpiä tutkimuskohteita silloin kun tutkitaan jotain toista aluetta. Luulisin, että tällä hetkellä maailmalla olevia tutkijoita kiinnostavat Suomessa ja Pohjoismaissa aivan eri asiat. Esimerkiksi koulutusjärjestelmä tuntuu olevan todella kiinnostava asia maailmalla ja jos googletat "Finnish education model", huomaat, että se on kiinnostanut asiantuntijoita kaikkialla maailmassa, myös Lähi-idässä.
Politiikantutkijoita taas kiinnostaa kovasti Suomen Nato-jäsenyys ja Venäjän naapurina sijaitseminen. Myös Beirutissa kansainvälisen politiikan tutkijat kirjoittelivat tästä monta artikkelia ja kolumnia.
Omana elinaikanani en ole tavannut yhtään vakavasti otettavaa tutkijaa kaukaisissa maissa, joka haluaisi tutkia suomalaisten rotua. Mutta varmaan vielä 1800-luvulla sellaisia tutkijoita oli. Ainakin Ruotsissa ja Saksassa.
Selviää aika helposti nettihakujen avulla, missä kaikkialla maailmassa on olemassa suomen kielen laitoksia tai opetusta yliopistoissa.
En pitäisi mahdottomana, että jonkun kaukaisen maan antropologi tai etnologi kiinnostuisi suomalaisten uskonnollisuudesta niin, että lähtisi Suomeen tekemään kenttätyötä - opiskeltuaan sitä ennen suomen kielen. Tällä tavoin tiede toimii. Sen lähtökohta on kiinnostus, joka synnyttää tiedontarpeen, ja sitten tietoa lähdetään etsimään sieltä, missä sitä on. Asiaan kyllä sitten vaikuttaisi se, mistä moinen tutkija löytäisi hankkeelleen rahoituksen. Mutta mitä kummallisimpia asioita kyllä rahoitetaan - ja joka puolelta löytyy merkillisiä säätiöitä ja kerhoja, joilta sitä voi hakea, koska jonkun (usein edesmenneen) mielestä kyseinen asia on kiinnostava ja hyödyllinen.
Doctor Lecter kirjoitti: La Syys 28, 2024 10:28 pm
Nyt tuli kaksi erityyppistä vastausta. Tutkitaanko vai viedäänkö tietoa? Jos kumpaakin tai vaan toista, niin miten tuo kaikki näkyy suomalaisten arjessa, ts. vastine rahalle?
Tutkimuksen lähtökohta ei ole viedä tai tuoda tietoa, vaan etsiä sitä ja tehdä se julkiseksi kaikille, jotka haluavat siitä oppia. Mutta koska asiantuntijoilla on oma taustansa ja kansansa, heidän oppineisuutensa näkyy usein parhaiten heidän kotimaahansa. (Ei aina, koska välillä joku on paljon tunnetumpi ulkomailla kuin kotipuolessaan.) Suomalaisten arjessa tämä näkyy esimerkiksi siten, että kun medialla on tarve kertoa siitä, mitä Lähi-idässä tapahtuu, he haastattelevat asiantuntijoita, ts. niitä suomalaisia, jotka tietävät jotain ko. alueesta ja pystyvät siten toimimaan tulkkina sikäläisen ja suomalaisen välillä. Voisihan suomalainen media tietysti haastatella ulkomaisia tutkijoita, mutta media tietää, että ihmiset kuuntelevat mieluiten sellaista, joka puhuu heidän omaa kieltään.
Lisäksi tietysti niistä opiskelijoista, jotka Suomessa opiskelevat ja tutkivat Lähi-itää, vain pieni osa päätyy myöhemmässä elämässään Lähi-idän tutkijoiksi. Suurin osa heistä päätyy muille aloille: yritysten vientiosastoille, toimittajiksi, valtion virkamiehiksi, koulujen opettajiksi, konsulteiksi, yrittäjiksi, Punaisen Ristin töihin, lähetyssaarnaajiksi, rauhanturvaajiksi, sosiaalityöntekijöiksi ja vaikka mitä muuta. Omilla työpaikoillaan he ovat ehkä niitä harvoja, jotka tietävät jotain tuosta maailmankolkasta, kun taas joku toinen tietää jotain Venäjästä ja joku kolmas Amerikasta. Yrityksen, järjestön tai viraston osaaminen syntyy monista ihmisistä, ja jos yksi alue on kokonaan tuntematon, se tarkoittaa aukkoa osaamisessa. Se pieni joukko suomalaisia, joilla on Lähi-itää koskevaa asiantuntemusta, paikkaavat tuota aukkoa, ja siten omalta pieneltä osaltaan tekevät Suomesta sivistynyttä, maailmaa ymmärtävää yhteiskuntaa.
Jos kerta kaikkiaan kukaan ei tiedä mitään jostain alueesta, silloin "asiantuntijaksi" tulee se, joka väittää tietävänsä. On aina kiusallista, kun helppoheikki vedättää kokonaista kansaa vain siksi, ettei sieltä löydy ketään, jonka osaaminen riittäisi kertomaan, miten asia oikeasti on.
Ross Sullivan kirjoitti: La Syys 28, 2024 11:13 pm
Onko Suomessa Slovenian tutkimuslaitosta? Entä onko Romaniassa Suomen tutkimuslaitosta?
Käsittääkseni tieteessä lähtökohtaisesti lähtökohtana ei ole vastavuoroisuus. Suomi on kuriositeetti ryssän rajalla, eikä Suomi ole millään tavalla kiinnostava tai merkittävä globaalissa kontekstissa, eikä ole sitä koskaan ollut. Ihan jo ala-asteen tiedoilla ymmärtää, että miksi Lähi-itä on ollut läpi historian keskeinen ja kiinnostava alue.
No, Suomessa on useampiakin Itä-Euroopan tutkimuslaitoksia, tosin ne ovat näihin päiviin saakka keskittyneet 90-prosenttisesti yhteen tiettyyn Itä-Euroopan maahan ja käsitelleet muita vasemmalla kädellä eli yksittäisten tutkijoiden kautta. Slovenia on mennyt siinä sivussa.
Romaniassa on ainakin yksi Pohjoismaiden ja Baltian tutkimuslaitos, jolla on useampia tutkijoita ja vuodesta toiseen omat opiskelijatkin. Kyseinen laitos on julkaissut useita Suomea ja Suomen historiaa käsitteleviä kirjojakin. Suomalaiset ovat useimmiten kiinnostuneita siitä, mitä muut muualla heistä ajattelevat, mutta ongelmana on se, ettei Suomessa juurikaan osata lukea romaniankielisiä julkaisuja, joten meillä huomataan mediassa enimmäkseen vain ne, jotka on julkaistu englanniksi (tai ehkä ruotsiksi). Yliopistoissa varmaan huomataan muitakin.
Se ei pidä paikkansa, etteikö Suomi olisi "millään tavalla kiinnostava tai merkittävä" - onhan se sitä. Suomalaiset vain etsivät itseensä kohdistuvaa kiinnostusta vääristä paikoista. Suomi ei ole koskaan ollut niin kiinnostava kuin suomalaiset haluaisivat esimerkiksi Lontoossa tai Pariisissa tai New Yorkissa, ja ruotsalaisetkin ovat harmillisen laimeasti kiinnostuneita Itämaastaan. Mutta sen sijaan monessa Suomen kaltaisessa rajamaassa Baltiasta Balkanille ja Turkkiin Suomi on monissa vaiheissa ollut hyvinkin kiinnostava. Suomalaiset eivät ole halunneet kuulua tuohon joukkoon, joten siksi vastavuoroinen kiinnostus on Suomessa ollut vähän samalla tapaa laimeaa kuin länsieurooppalaisten kiinnostus Suomeen. Nyt on asia tosin muuttunut. Ukrainan sota ja Suomen Nato-jäsenyys ovat yhtäkkiä tehneet Suomen hyvinkin mielenkiintoiseksi monissa länsimaissa. Eivätkä ainakaan ole vähentäneet kiinnostusta Suomen kaltaisissa rajamaissa.