Sivu 8/13
Re: Vantaa: Vartijaa puukotettiin Tikkurilan Prismassa
Lähetetty: Ti Joulu 04, 2018 9:05 pm
Kirjoittaja Sniffaaja
Esa Gee kirjoitti:Morjens.
Suomessa oli vuoteen 1998 asti mahdollista hankkia ase perusteella suojelu. Em peruste löytyi aselupahakemuksen käyttötarkoitus perusteista yhtenä vaihtoehtona muiden joukosta. Noilla paikkeilla tehtiin aselakimuutoksia ja moinen optio poistui.
Käsittääkseni niitä on ollutkin taksikuskeilla, yövartijoilla jne jne.
Mitä luville ja aseille sitten tapahtui lakimuutoksen jälkeen? jäikö aikaisemmin myönnetyt luvat voimaan, vai kerättiinkö aseet pois? huhun mukaan vanhoilla luvilla voisi vieläkin kantaa asetta esim. taksia ajaessa.
Otin tänään yhteyttä eläkkeellä olevaan linja-auton kuljettajaan ja kysyin oliko hänellä ollut ase mukanaan työajossa, kyllä oli. Vuoteen -89 asti oli kantanut pistoolia, jonka oli vaihtanut noihin aikoihin S&W pyhyt piippuiseen revolveriin kaliiberissa 38 special. Kertoi kyseisen aseen olleen myös vartijoiden ja taksikuskien suosima. Kertoi myös menneiden vuosikymmenten kaasuasebuumista. Kaasuase oli toiminut patruunoilla ja vaatinut luvan. 90-luvulle tultaessa kumiluoteja ampuvat pistoolit olivat olleet hetken aikaa suosittuja vartijoiden keskuudessa, mutta niiden suosio oli hiipunut, kuten kaasuaseiden suosio. Vielä 2000-luvulla oli tuolla nykyisin eläköityneellä henkilöllä ollut ampuma-ase linja-auton kuljettajan työtehtävissä.
Vartijoiden puukotukset tulevat varmasti lisääntymään ja sitä kautta vartijoiden aseistaminen. Isot vartiointifirmat ovat täysin vastuuttomia, laittaessaan jopa 18-vuotiaita tyttöjä yöpiirejä ajamaan ja murtohälytyskeikoille. Pari vuosikymmentä sitten yksi vartija pääsi eroon hengestään juuri kauppakeskusvartijana toimiessaan. Oli vienyt vastaavalla tavalla kiinniotetun odottamaan poliisia ja sai puukosta.
Re: Vantaa: Vartijaa puukotettiin Tikkurilan Prismassa
Lähetetty: Ti Joulu 04, 2018 9:06 pm
Kirjoittaja Papa Legba
Islamia tai muslimeja ei pidä hyväksyä länsimaihin.
Re: Vantaa: Vartijaa puukotettiin Tikkurilan Prismassa
Lähetetty: Ti Joulu 04, 2018 9:27 pm
Kirjoittaja annaanna
DemlaMinfo kirjoitti:
...
...
Syö ne lääkkees. Jopa iltalehti uutisoi, että paremman kulttuurin värillinen edustaja puukotti työtään tekevää suomalaismiestä kaulaan kiinnioton yhteydessä. Ei siis juossut vartijaa kiinni.
Kilin vitut noita Alma Median julkaisuja.
Ne nyt uutisoi sitä mitä poliisi käskee julkaisemaan. En purematta nielisi, kun eivät nimiäkään julkaise tai naamakuvia Kirjastopuukottajalla vain oli puukottaminen mielessä, tällä siis myymälävarkaus.
Re: Vantaa: Vartijaa puukotettiin Tikkurilan Prismassa
Lähetetty: Ti Joulu 04, 2018 9:43 pm
Kirjoittaja CharlesBronson
annaanna kirjoitti:tällä siis myymälävarkaus.
Jotenkin aina naurattaa nämä somppujen toilaukset.
Varastaa banaanin ja kiinnijäämisen pelossa puukottaa vartijaa.

Re: Vantaa: Vartijaa puukotettiin Tikkurilan Prismassa
Lähetetty: Ti Joulu 04, 2018 9:56 pm
Kirjoittaja annaanna
CharlesBronson kirjoitti:annaanna kirjoitti:tällä siis myymälävarkaus.
Jotenkin aina naurattaa nämä somppujen toilaukset.
Varastaa banaanin ja kiinnijäämisen pelossa puukottaa vartijaa.

... ja kuitenkin jää kiinni.
Tomppeli kyseessä, oli sitten nälkäänsä varastamasaa tai uutta kännykkää.
Re: Vantaa: Vartijaa puukotettiin Tikkurilan Prismassa
Lähetetty: Ti Joulu 04, 2018 10:41 pm
Kirjoittaja Radiopuhelin
Tracker kirjoitti:
Iltalehden kuvitus kuvastakaan ei voi päätellä puukottajan todellista etnisyyttä. Toisaalta vaikuttaa sisäministeriön ohje medialle olla hissukseen mamujen tekemisistä. Tämä tietysti etteivät kantasuomalaiset panikoituisi ja rupeaisi hätänumeroon soittamaan, ulkomaalaisen nähdessään tai kohdatessaan.
Nimihän on tiedossa ja siinä mielessä iltalehden kuvan kätöset ovat hieman liian vaaleat. Tietyssä mielessä iltalehti levittää kuvallaan disinformaatiota.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/ab61 ... 036a0c3703
Kuvottava teko kerrassaan ja toivotaan tekijälle kovinta tuomiota mikä voidaan laillisesti jakaa. Mutta kuvituskuva taas

Toimittaja tehnyt käänteiset mvlehdet, kylläpä NYT rajakkeja sylettää

. Mvlehdellä oli kuvituskuvana tumma nainen huslabin neulacasen yhteydessä vaikka mikään ei viitannut tummaan tekijään. Ilmeisesti kuvituskuvalla ei tarvitse olla totuuspohjaa.

Re: Vantaa: Vartijaa puukotettiin Tikkurilan Prismassa
Lähetetty: Ke Joulu 05, 2018 11:27 am
Kirjoittaja peteme
Uusi kuvituskuva joka rikokseen.
Re: Vantaa: Vartijaa puukotettiin Tikkurilan Prismassa
Lähetetty: Ke Joulu 05, 2018 2:12 pm
Kirjoittaja Sterling
Re: Vantaa: Vartijaa puukotettiin Tikkurilan Prismassa
Lähetetty: Ke Joulu 05, 2018 4:45 pm
Kirjoittaja DemlaMinfo
Radiopuhelin kirjoitti:
Kuvottava teko kerrassaan ja toivotaan tekijälle kovinta tuomiota mikä voidaan laillisesti jakaa. Mutta kuvituskuva taas

Toimittaja tehnyt käänteiset mvlehdet, kylläpä NYT rajakkeja sylettää

. Mvlehdellä oli kuvituskuvana tumma nainen huslabin neulacasen yhteydessä vaikka mikään ei viitannut tummaan tekijään. Ilmeisesti kuvituskuvalla ei tarvitse olla totuuspohjaa.

Nyt vähän oikaisit mutkaa penkan kautta suoraksi. Huslabin epäpätevästä hoitajasta ei hiiskunut julkisuuteen tietoja. Hän voi siis olla kehitysmaalainen, tai ihan kantasuomalainen. Molempia työskentelee Huslabissa.
Re: Vantaa: Vartijaa puukotettiin Tikkurilan Prismassa
Lähetetty: Ke Joulu 05, 2018 4:51 pm
Kirjoittaja Sverdlov
DemlaMinfo kirjoitti:Radiopuhelin kirjoitti:
Kuvottava teko kerrassaan ja toivotaan tekijälle kovinta tuomiota mikä voidaan laillisesti jakaa. Mutta kuvituskuva taas

Toimittaja tehnyt käänteiset mvlehdet, kylläpä NYT rajakkeja sylettää

. Mvlehdellä oli kuvituskuvana tumma nainen huslabin neulacasen yhteydessä vaikka mikään ei viitannut tummaan tekijään. Ilmeisesti kuvituskuvalla ei tarvitse olla totuuspohjaa.

Nyt vähän oikaisit mutkaa penkan kautta suoraksi. Huslabin epäpätevästä hoitajasta ei hiiskunut julkisuuteen tietoja. Hän voi siis olla kehitysmaalainen, tai ihan kantasuomalainen. Molempia työskentelee Huslabissa.
Tapauksen käsittely lehdistössä ja muissa viestintävälineissä antaa minulle oikeuden epäillä 80/20 klassisesti, tai jopa 90/10 kriittisemmin, somalin hyväksi.
Re: Vantaa: Vartijaa puukotettiin Tikkurilan Prismassa
Lähetetty: To Joulu 06, 2018 11:45 am
Kirjoittaja peteme
Kauhee arpi poitsulle. 20cm pitkä 18tikkiä, poskesta niskaan. Kaljalle tuli hintaa.
Re: Vantaa: Vartijaa puukotettiin Tikkurilan Prismassa
Lähetetty: To Joulu 06, 2018 2:16 pm
Kirjoittaja annaanna
Kyläseppä kirjoitti:Annaana varmaan näkee neekerinkin livenä valkoihoisena. Syö nyt vittu lääkkeesi.
Taattua Kyläseppää siinä.
Mistä on minfoon saatu noin tarkkaa tietoa, ihan tikkien lukumääräkin. Entä kaljavarkaus. Onko vaan jonkun toisen palstan heittoja vai peteme saanut ytimestä tietonsa.
Re: Vantaa: Vartijaa puukotettiin Tikkurilan Prismassa
Lähetetty: To Joulu 06, 2018 4:30 pm
Kirjoittaja DemlaMinfo
annaanna kirjoitti:Kyläseppä kirjoitti:Annaana varmaan näkee neekerinkin livenä valkoihoisena. Syö nyt vittu lääkkeesi.
Taattua Kyläseppää siinä.
Mistä on minfoon saatu noin tarkkaa tietoa, ihan tikkien lukumääräkin. Entä kaljavarkaus. Onko vaan jonkun toisen palstan heittoja vai peteme saanut ytimestä tietonsa.
Taitaa annanannalla olla sama syndrooma kuin Toiviaisellakin. Terve ihminen kyllä hyväksyy todisteiden valossa, että kehitysmaalaisista on Euroopalle enemmän haittaa kuin hyötyä.
Re: Puukotus Tikkurilan Prismassa
Lähetetty: Pe Joulu 07, 2018 12:20 am
Kirjoittaja CSI
Virallinen omainen kirjoitti:jepulis82 kirjoitti:randomikaveri kirjoitti:Poliisi ei siis vahvista. Silminnäkijöiltä on kyllä tullu paljonki juttua, että vartijaa on puukotettu. Jostain syystä kukaan ei oo kai nähny vilaustakaan tekijästä

Jaa, no poliisisedät nyt satuilee mitä satuilee. Vaikka kukaan ei olisi nähnyt itse puukotusta, niin kameroita nyt varmaan Prismassa on jonkin verran.
Ei satuile, vaan tekevät työtään sisäasiainministeriön ohjeiden mukaisesti ja eivät duunareina voi paljoa tiedottamiseen vaikuttaa. Voit vain arvata, kuinka paljon järjestyspoliisia vituttaa nykyinen meno......
Kyllä siellä silti on pelivaraa eli tiedotus menee näin:
a) tekijän kansalaisuutta tai suomalaisuutta ei kerrota vaan kauttarantain teksti on formuloitu niin, että voi jäädä jopa vaikutelma että asialla saattoi olla kuka vaan --> puukottaja oli tummaihoinen tai ainakin ulkomaalaistaustainen
b) tekijän mainitaan erikseen olevan suomalaista alkuperää --> "kyllähän suomalaisetkin" argumentaatio saa taas polttoainetta
Re: Vantaa: Vartijaa puukotettiin Tikkurilan Prismassa
Lähetetty: Pe Joulu 07, 2018 1:17 am
Kirjoittaja CSI
Sniffaaja kirjoitti:
Tämä Tikkurilassa somalin toimesta kaulaan puukotettu olisi selvinnyt ilman vammoja, jos hänellä olisi ollut tuollainen STV:n pitkä pamppu tai pistooli, jolla olisi ampunut somalin siihen paikkaan.
Tai pitänyt edes Bauerin kauluspaitaa päällään.
https://www.greatskatekuopio.com/bauer- ... suojapaita