Seksityöntekijä Olga surmattiin raa’asti – tappaja aloitti uuden elämän ja päätyi laulamaan Voice of Finlandiin
Pimeä puoli -sarjassa kuullaan Olgan traaginen tarina.
Uudessa Pimeä puoli -ohjelman jaksossa Riku Rantala ja Kalevi Puonti käsittelevät liettualaisen Olgan tarinaa.
35-vuotias Olga saapui Liettuasta Suomeen vuoden 2000 lopulla. Hän oli seksityöntekijä, joka matkusti Helsinkiin lisätienestien toivossa.
Lue lisää: 22-vuotias mies tappoi seksikumppaninsa Helsingissä – vuosia myöhemmin hän esiintyi tv:n suosikkiohjelmassa
Yhtenä iltana hän lähti tavalliseen tapaansa ystävänsä kanssa Helsingin kaduille etsimään asiakkaita. Ravintola Mikadon ulkopuolelta hän olikin tavannut miehen, jonka kanssa suuntasi takaisin majoitukseensa matkustajakoti Puhkukseen, joka tunnettiin myös nimellä Pilvilinna.
Olga jakoi huoneensa toisen naisen kanssa. Nainen ei kuitenkaan ollut paikalla Olgan ja miehen saapuessa huoneeseen.
Puhkuksessa olleet asukkaat ja asiakkaat kuulivat Olgan huoneesta melua miehen ollessa paikalla, mutta olivat ajatelleet äänten olevan lähtöisin Olgan ja asiakkaan välisestä seksistä.
Olgan kanssa huoneen jakanut nainen oli yöllä yrittänyt päästä huoneeseen, mutta huoneen ovi oli lukittu sisältäpäin. Lopulta ovi jouduttiin murtamaan auki. Vereen tahriintuneesta huoneesta löydettiin kuollut nainen, joka tunnistettiin myöhemmin Olgaksi.
Surmaaja oli poistunut huoneesta ikkunan kautta viereisen rakennuksen katolle. Hän oli ottanut mukaansa Olgan käsilaukun, jonka oli pakomatkallaan heittänyt veteen Kaisaniemessä.
Poliisi alkoi nopeasti epäillä, että Olgan surmaaja olisi mahdollisesti hänen asiakkaansa.
Olga ja epäilty murhaaja olivat tallentuneet tavaratalo Stockmannin valvontakameran kuviin neljän jälkeen aamuyöstä. Epätarkoista kuvista miestä ei kuitenkaan pystytty tunnistamaan.
Lopulta epäillyn jäljille päästiin pankkikorttinostojen avulla. Surmaaja oli nostanut automaatista 500 markkaa maksaakseen Olgalle tämän palveluista.
Teon takaa paljastui 22-vuotias Jarno.
Olgaan kohdistunut väkivalta oli erittäin raakaa ja verta löytyi huoneen katosta saakka. Kuolinsyyksi todettiin lukuisat päähän kohdistuneet iskut.
Jarno myönsi pahoinpitelyn, mutta hänen mukaansa Olga oli elossa hänen poistuessa paikalta.
Poliisi epäili motiiviksi pieleen mennyttä yhdyntää, joka olisi herättänyt riitaa kaksikon välillä. Mitään varsinaista motiivia teolle ei kuitenkaan löytynyt.
Ennen kiinni jäämistä Jarno jatkoi elämäänsä tavalliseen tapaan. Hän kävi töissä, soitti bändissä ja vietti aikaa tyttöystävänsä kanssa.
Vuonna 2001 Jarno tuomittiin taposta. Hänet tuomittiin vankilaan yhdeksäksi vuodeksi ja kymmeneksi kuukaudeksi. Ensikertalaisena hän joutui istumaan puolet tuomiostaan.
Vapauduttuaan Jarno löysi uuden naisystävän ja osallistui eri nimellä The Voice of Finland -laulukilpailuun. Hän ei edennyt alkukarsintoja pidemmälle. Joku ohjelman katsojista kuitenkin tunnisti Jarnon ja huhut hänen synkästä menneisyydestään lähtivät leviämään.
IS:n tietojen mukaan mies kuoli 2017.
https://www.is.fi/tv-ja-elokuvat/art-2000012385553.html