Re: Poliisi pyytää havaintoja etsimästään pohjalaisesta perheestä
Lähetetty: To Kesä 05, 2025 7:50 am
Jotenkin nämä arvaukset kaikkien mahdollisten uskonnollisten ryhmien liittymisestä tapaukseen vaikuttavat täysin tuulesta temmatuilta. Osa ilmeisesti päättänyt ihan vaan tuon lasten sijoituspaikan mukaan lahkoyhteyden. En ainakaan ole huomannut mitään tietoja löytyneen pariskunnan aktiivisuudesta jossakin uskonyhteisössä.
Vältelläänkö tässä vain viimeiseen asti uskomasta, että ovat tavallisia suomalaisia ihmisiä. Että ovat jotakin "meistä normisuomalaisista" poikkeavaa, pakko olla
. Tai että lastensuojelumme on peppulista. Aina kun käry käy, niin selitelläån olevan ennenkokematonta, tutkittavan ja toimiin ryhdyttävän ja niin edelleen.
Koko menneen vuoden aikana ei ole ollut julkisia etsintöjä, kukaan osannut epäillä perhekuntaa "etsityksi". Pariskuntaa ei ole voinut kukaan tunnistaa, joten miksi olisi ollut tarvetta Ruotsiin laittautua.
Hatkalasten etsimättömyys. En hämmästyisi, vaikka olisivat jollakin mökillään koko ajan asuneet. Aikoinaan perhetragedian,kohdanneet isovanhemmat käyneet kauppareissut puolestaan.
Lapsethan ovat ns. hatkalapsia, eikä näitä uutisoinnin mukaan juurikaan etsitä aktiivisesti. Silloinkaan kun ovat yksinään karkumatkalle lähteneet ties millaisessa mielentilassa. Tästä poliisien suorittamasta etsinnästä ei ole muuta konkreettista esitetty kuin tuo tilien seuranta.
Lisättäänkö vielä, että tiedettyjen tilen seuranta.
Vältelläänkö tässä vain viimeiseen asti uskomasta, että ovat tavallisia suomalaisia ihmisiä. Että ovat jotakin "meistä normisuomalaisista" poikkeavaa, pakko olla
Miten tälläiseen veikkaukseen päädytään? Miksi olisivat maasta poistuneet?MrEhtivä kirjoitti: To Kesä 05, 2025 12:28 am Oma veikkaus että menneet rajanyli Ruotsiin, siellä tuttavien tai ystävien luona.