Tampereen hotellimurhasta epäilty 25-vuotias pohjalaismies on nuoresta iästään huolimatta tuomittu lukuisista rikoksista. Hänen rikoskierteensä alkoi jo alle 18-vuotiaana.
Hän syyllistyi rikoksiin jo alaikäisenä ollessaan 17-vuotias. Tuolloin nuorukainen pahoinpiteli lastensuojeluyksikön työtekijän lyömällä tätä nyrkillä kasvoihin. Kun poliisi tuli paikalle selvittämään asiaa, nuorukainen potkaisi myös poliisimiestä.
Seinäjoella asuva mies joutui myös vankilaan hyvin nuorella iällä saatuaan tuomion vakavista rikoksista.
Hänet tuomittiin viiden vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen vuonna 2019, jolloin hän oli vasta 19-vuotias. Miehen syyksi luettiin törkeä huumausainerikos, kaksi perusmuotoista huumausainerikosta ja salakuljetus.
Tuomion mukaan mies oli tilannut huumeita netistä myyntitarkoituksessa.
HUUMETuomiosta aikanaan uutisoineen Ilkka-Pohjalaisen mukaan miehen puolustus oli oikeudessa vaatinut lyhempää tuomiota vedoten miehen nuoreen ikään ja tulevaisuudensuunnitelmiin.
Puolustuksen mukaan miehen tarkoituksena oli ”laittaa elämä kuntoon ja opiskella ammatti”.
Näin ei kuitenkaan näyttänyt tapahtuvan, vaan rikoskierre jatkui. Vuonna 2024 hänen syykseen luettiin muun muassa ryöstö ja huumausainerikos.
Pohjalaismies oli yhdessä toisen miehen kanssa varastanut miesuhrilta tämän kotoa merkkikengät, tietokoneen näytön ja kuulokkeet. Huumesyyte kytkeytyi tälläkin kertaa huumeiden myyntiin ja hallussapitoon.
Mies tuomittiin rikoksista reilun 8 kuukauden vankeusrangaistukseen.
Tässä kokonaisuudessa tuomion sai myös Tampereen epäillyn hotellimurhan uhri, 22-vuotias nainen.
Nainen tuomittiin sakkorangaistukseen muun muassa avunannosta huumausainerikokseen, koska hän oli toiminut miehen kuskina huumekauppoja tehdessä.
Rikostuomioista ilmenee, että murhasta epäilty mies ja henkirikoksen uhriksi joutunut nainen olivat ainakin vuonna 2023 asuneet yhdessä.
Viimeisimmän rikostuomionsa murhasta epäilty mies sai vuosi sitten tammikuussa. Käräjäoikeus tuomitsi hänet reilun kahden vuoden vankeusrangaistukseen muun muassa törkeästä huumausainerikoksesta.
Syyttäjä vaati miehen vangitsemista tuomiolla. Mies itse vastusti tätä ja vetosi muun muassa siihen, että hänelle on usean vuoden ajan yritetty löytää sopivaa koulutusta, mutta asia on edennyt hitaasti hänen mielenterveysongelmiensa vuoksi.
Oikeus katsoi, että miehen vangitseminen olisi ollut kohtuutonta. Mies valitti tuomiostaan hovioikeuteen, joten hän on saanut odotella ylemmän oikeusasteen ratkaisua vapaalla jalalla siihen asti, kunnes hänet sunnuntaina otettiin kiinni tamperelaisesta hotellihuoneesta.
https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2 ... 61289.html