MURHA.INFO

En näköjään ollutkaan vastannut tähän, käynyt vain länkyttämässä ooteetä.

En ole koskaan nähnyt kuollutta ihmistä. Muutaman kerran olisi ollut mahdollisuus: olen jättänyt molempien elinaikanani kuolleiden isovanhempieni siunaustilaisuudet väliin, minkä lisäksi jätin menemättä yksiin ortodoksihautajaisiin. Silloin tosin olin sellaisessa terveydentilassa, että koska ortodoksijumalanpalveluksissa seistään koko toimituksen ajan, ei muu seurue suostunut ottamaan minua mukaan.

Yritän jatkossakin välttää minulle läheisten ihmisten näkemistä kuolleena. Uskon ruumiin näkemisen olevan tällaiselle luonnosta ja todellisuudesta irtautuneelle cityihmiselle kokemuksena niin sykähdyttävä, että se jää pyörimään mieleen loppuiäksi. Ei siinä mitään, jos kalmo on ventovieraan ihmisen, mutta itselle tärkeät ihmiset muistaisi mieluiten elävinä, kauniina, voimissaan.

Tosin jos saisin valita, saattaisin mielelläni jokaisen läheiseni kädestä pitäen, kuten jotkut täällä kertovat tehneensä. Se on todellinen etuoikeus, ja niin toivoisin itsellenikin joskus tehtävän. Eikä sellaisessa tilanteessa hetki aiemmin kuolleen ihmisen näkeminen ole minusta lainkaan sama asia kuin se, että ruumiin näkee myöhemmin. Tai yllättäen.

Ruumiinavauksia sekä joitakin tuloksettomia elvytysyrityksiä rannoilla kaukana täältä.

Ensimmäisen ruumiin näin 7-vuotiaana, kun eräs vierailulla ollut mies sai sydänkohtauksen ja kuoli kotiimme ruokailun yhteydessä. Muistan kuinka mies makasi olohuoneen lattialla ja äiti patisti meidät lapset keittiöön. Kurkimme kuitenkin oven raosta tapahtumia.

Toinen kerta oli, kun isäni kuoli hoitolaitoksessa. En olisi edes halunnut nähdä ruumista, mutta hoitaja käsitti jotenkin väärin ja yllättäen minut ja äitini vietiin huoneeseen, jossa isä makasi.

Kolmas kerta oli nuorin veljeni. Hän kuoli kotiinsa aivoverenvuotoon nukkuessaan. Kävin hänen sänkynsä vierellä ja sanoin hänen nimensä.

Neljäs oli oma poikamme. Sairaalan kylmiössä hän makasi vaalea lakana kaulalle asti vedettynä. Silitin hänen hiuksiaan. Oli hyvä nähdä hänet, muutoin en tänä päivänä uskoisi, että hän on kuollut. Odottaisin vaan käymään...

Kahta hukkunutta veljeäni en nähnyt kuolleena. Vanhemmat eivät halunneet, että meidät lapset vietäisiin heitä katsomaan. Äitikään ei mennyt, mutta isä meni naapurin isännän kanssa. Hänen poikansa kun hukkui samassa veneonnettomuudessa.

Antarktis kirjoitti:Onko tosiaan niin että omaiset ei edes vaatimuksesta saa nähdä vainajaa, jos lääkäri niin on päättänyt? En kyllä usko että sellasella ihmisellä ihan kaikki on päässä kohdallaan jos ihan varta vasten haluaa nähdä tosi rujoksi menneen, kuolleen läheisen...

Saako kysyä että mikä oot ammattinimikkeeltä/ mitä duunia teet?

oon kappelityöntekijänä, ottamassa arkkua vastaan hautaustoimiston tuodessa, näyttämässä vainajaa omaisille, opastamassa kantajia haudalle jne.

useissa paikoissa on otettu käyttöön tiukemmat säännöt näyttämisessä. jos lääkäri on kirjottanu ettei saa näyttää, ni yleensä kyseessä on pahasti onnettomuudessa ruhjoutunut tai jo maatumaan alkanut vainaja. siinä tapauksessa on parempi, että kuolleesta läheisestä jää omaisille kaunis muisto. kollegalle sattui kerran, että aikuinen lapsi halusi nähdä isänsä, vaikka oli kielletty. soitteli usein ja itki ja raivosi, että "sinähän et mua estä isää näkemästä". siihen aikaan oli vähän lepsummat säännöt ja kun tää omainen sitkeesti intti ja intti, ni sille vainaja näytettiin.
en nyt muista mitä sille tarkalleen oli tapahtunu, mut karmeelta oli näyttäny. omainen oli mennyt ihan hiljaseks ja sit hyökänny näyttäjän kimppuun nyrkit ojossa, että "miksi menit näyttämään". surevat ihmiset on arvaamattomia, eikä niillä oma harkinta kyky välttämättä toimi. tuossa kyseisessäkin paikassa on nykysin sellaset ohjeet, ettei näytetä jos kieltolappu löytyy, vaikka omainen kuinka kiukkuais, se on kuitenkin loppupeleissä parempi niin. ja meidän pitää noudattaa sitä annettua määräystä, kun yleensä on ihan perusteltu se kielto.

Ailar, osanottoni. Olet kokenut paljon (aivan liikaa) elämäsi aikana

Geissimummo kirjoitti:Ailar, osanottoni. Olet kokenut paljon (aivan liikaa) elämäsi aikana

On sitä kaikenlaista tapahtunut. Myös kaikki enoni ja setäni ovat kuolleet. Joskus kun ajattelee näitä kaikkia tai juttelee niistä jonkun kanssa, tulee mieleen, onko kaikki tottakaan. Mutta onhan ne tapahtuneet.
Joissakin suvuissa tapahtuu paljon kuolemantapauksia nuorillekin ihmisille, kun taas tuntuu, että joissakin toisissa kuollaan ikäjärjestyksessä vanhimmasta nuorimpaan, eikä mitään dramaattisia tapahtumia tule vastaan.
Poikanikin sanoi joskus, että varmaan hänen kaverinsa luulevat hänen valehtelevan, heidän omalle kohdalleen kun ei välttämättä ole sattunut mitään.

Sairaalassa, vanhainkodissa, ruumishuoneella ja onnettomuuspaikalla olen nähnyt ruumiita. Kuollut ruumis ei herätä minussa sen kummempia tunteita ellei ole tuttu.

Edit: Ja jotta kukaan ei luulisi että olen elänyt erityisen rankkaa elämää tässä suhteessa niin kaikki tutut vainajat joita olen nähnyt ovat olleet iäkkäitä ja kuolleet luonnollisiin syihin. Tunnen kyllä nuorena kuolleita mutta eivät ole olleet lähisukua joten en ole nähnyt kalmoa. Eniten kalmoja / viikko näin joskus parikymppisenä kun olin töissä paikassa missä niitä näki. Kamalinta oli nähdä yksi suuronnettomuuspaikka ulkomailla missä veri lensi ja ihmisiä, eläviä ja kuolleita, kannettiin pois. Sen näin sattumalta.

Olin -94 erään ystäväni luona hieman juhlimassa. Meitä oli siellä aika iso porukka. Siinä silmiemme edessä ystäni otti kaapista pistoolin ja ampui itseään päähän. Paikalle jäi meitä läheisimpiä ja elvytimme ja pidimme elintoimintoja yllä ambulanssin tuloon(olen armeijassa saanut lääkintämiehen koulutuksen, joten tajusin jotain). Ystäni ja serkkuni oli loppuyön sairaalassa letkujen varassa elossa. Hän olisi jäänyt "vihannekseksi". Aamulla yhdeksän jälkeen hengityskone sammutettiin ja siihen loppui ystäväni taival maanpäällä. En tiedä oliko se tarkoitus vai unohtiko hän, että aseessa oli panokset lippaassa ja pesässä. Yleensä ne ei olleet. Hänellä oli silloin kyllä vaikea elämäntilanne. En kerro viimeisiä sanoja ym, jotta häntä ei tunnisteta. RIP ML

Ensimmäisen kerran näin ukkini, joka piti tunnistaa ennen arkun kiinni laittoa. Ja toisen kerran ortodoksissa hautajaisissa ex-n ukin.

Hautajaisissa mäkin olen nähnyt kuolleita. Pienenä lapsena kuulemma näin, kun mummin mies veti viimeiset henkäyksensä, mutta enpä sitä itse muista. Kerran näin, kun joku hyppäsi jokeen ja nostettiin sieltä sitten kuolleena.

noh vaarin vain olen nähnyt kuolleena arkussa.,,

Ruumishuoneeseen vietyjä ja yhden puunalla poliisien tutkiessa tapausta.

En valitettavasti. Vain hautajaisissa avoimessa arkussa.

Pari vuotta sitten löysin viinaan kuolleen naapurin kankeana ja allensa paskoneena asunnostaan. Hän ei ollut kovin vanhakaan, mutta oli jo ehtinyt tuhota elimistönsä. Se jätti kyllä jälkensä allekirjoittaneen sielunelämään.

Sen lisäksi vain vanhoja sukulaisia arkussa ja liikenneonnettomuuden uhreja ohi ajettaessa.

Ei sillä, vaikutuksen ovat tehneet muutamat työn kautta vastaan tulleet kolarikuvatkin. Pahimpia ovat ne, joissa ihminen näyttää kaikin puolin normaalilta, mutta joku rajattu kohta puuttuu kokonaan tai on aivan läsässä.

Ihminen on hauras.

Työnpuolesta on tullut nähtyä ja siirreltyä, ei mukavaa(en ole lääkäri, hoitaja etc.) kyllä siihen tottuu, mutta ei se koskaan mielekästä ole, onneksi nyt ei enää ole aikoihin joutunut olemaan tekemisissä kuolleiden kanssa