Sivu 8/18
Lähetetty: Ma Helmi 11, 2008 5:37 pm
Kirjoittaja ABC
joey kirjoitti:
Oman yläasteeni opintojenohjaaja oli tunnettu siitä, että yritti aivopestä kaikkia ammattikouluun.
Minulla on samantapaisia kokemuksia.
80-luvun lopulla käytiin opinto-ohjaajan huoneessa pääpiirteissään seuraava keskustelu:
- No, mitäs sinä olet sitten ajatellut tehdä yläasteen jälkeen?
- No mä olisin halunnut lentäjäksi tai poliisiksi, mutta kun mulla on noi rillit niin kai mun täytyy sitten mennä yliopistoon...
- Jaa. [Naureskelua.] Etkö ole ajatellut ammattikoulua?
- En.
- Jaa... No, ehkä sun kuitenkin kannattaisi vielä ajatella sitä ammattikoulua.
Tähän keskustelu päättyi.
Kyseinen täti tiesi oikein hyvin, että olin luokkani priimus ja keskiarvo oli 9.5. Myöhemmin kuulin, että ammattikoulua lukion sijasta oli tyrkytetty kaikille muillekin menestyneille oppilaille, joiden vanhemmat sattuivat olemaan ns. tavallisia duunareita.
Lähetetty: Ma Helmi 11, 2008 9:02 pm
Kirjoittaja Maybrick
Tuota ammattikouluun tuputtamista on tapahtunut jo aiemminkin, omaa veljeäni yritettiin (kirjoitti -83 muistaakseni) puhua ammattikouluun ja vielä äidinkin kautta painostaa. Selitettiin, että on turha lähteä lukioon, amiksesta pääsee heti tienaamaan jne. Eihän se sinänsä p-puhetta ollut, mutta kun poika oli jo päättänyt toisin, ja väkisellä yritettiin puhua toisiin ajatuksiin.
Nyt hänellä on ns. siisti akateeminen ammatti eikä hänestä olisi koskaan oikeisiin töihin ollutkaan, että hyvin lopulta kävi.
Nyt oma poikani halusi mennä amikseen, niin opo puhui ympäri lukioon, kun keskiarvo on niin hyvä. Annettiin kyllä lopulta itse päättää, mutta opo kyllä sievästi ja monesti puhui pojan kanssa. Eiköhän se lopulta suju parhain päin. Itse en onneksi koskaan saanut moista "valistusta", kun erikoislukiossa ei ollut kai varaa opoihin...

Lähetetty: Ti Helmi 12, 2008 12:37 am
Kirjoittaja cicero
peruskoulun huonosta todistuksesta ei kannata välittää. Jos on pienetkin mahkut päästä lukioon niin sinne vain. Se tosiaan toimii hyvin siinäkin tapauksessa kun ei tiedä mitä haluaisi tehdä. mulla on moni ahyviä esimerkkejä tästä...sisarrukset joista tyttö oli ihan huippu koulussa kunnes lukiosta sitten pääsi kirjoituksista kolmannella kerralla läpi ja valmistui nippanappa sairaanhooitajaksi ja hänen "luuseri"-pikkuveljensä joka pääsi lähes säälistä lukioon ja meinattiin sieltä jo potkaista uloskin...viimeisenä vuonna sitten ryhdistäytyi ja kirjoitti sisarensa kanssa samaan aikaan mutta huippuarvosanoilla! Tällä hetkellä oma arvostettu asianajotsto jne...mun eksä tuli pakosta lukioon kun oli suhthyvä todistus yläasteella mutta levyseppähitsari siitä sitten loppuviimeksi tuli (alku näytti hyvältä armeijan leivissä mutta kun komeenus tuli kauemmas niin koti-ikävä iski ja se ura loppui sitten siihen..)mutta on sillekin hyötyä ollut tuosta lukion käymisestä siinä levysepän ammatissakin vaikka hassulta kuulostaakin:) niin ja lukiossa jäi muuten luokalleen psykologiasta joka sitten taas oli yksi mun vahvuuksista, vieläkin mietin miten se oli mahdollista....niin tällä halusin vain sanoa että lukiostakin tiet ovat tutkimattomat kun ihminen on vielä niin nuori ja raakile ja jalostuu siinä siiten suuntaan tai toiseen...
Lähetetty: Ti Helmi 12, 2008 1:54 am
Kirjoittaja Bleddyn
Kuljetus ja jakelu.
Lähetetty: Ti Helmi 12, 2008 4:34 am
Kirjoittaja Nasse
Laborantti, olinko ainut ei osunut ainakaan silmään

Lähetetty: Ti Helmi 12, 2008 9:55 am
Kirjoittaja DonHessu
cicero kirjoitti:peruskoulun huonosta todistuksesta ei kannata välittää. Jos on pienetkin mahkut päästä lukioon niin sinne vain. Se tosiaan toimii hyvin siinäkin tapauksessa kun ei tiedä mitä haluaisi tehdä. mulla on moni ahyviä esimerkkejä tästä...sisarrukset joista tyttö oli ihan huippu koulussa kunnes lukiosta sitten pääsi kirjoituksista kolmannella kerralla läpi ja valmistui nippanappa sairaanhooitajaksi ja hänen "luuseri"-pikkuveljensä joka pääsi lähes säälistä lukioon ja meinattiin sieltä jo potkaista uloskin...viimeisenä vuonna sitten ryhdistäytyi ja kirjoitti sisarensa kanssa samaan aikaan mutta huippuarvosanoilla! Tällä hetkellä oma arvostettu asianajotsto jne...mun eksä tuli pakosta lukioon kun oli suhthyvä todistus yläasteella mutta levyseppähitsari siitä sitten loppuviimeksi tuli (alku näytti hyvältä armeijan leivissä mutta kun komeenus tuli kauemmas niin koti-ikävä iski ja se ura loppui sitten siihen..)mutta on sillekin hyötyä ollut tuosta lukion käymisestä siinä levysepän ammatissakin vaikka hassulta kuulostaakin:) niin ja lukiossa jäi muuten luokalleen psykologiasta joka sitten taas oli yksi mun vahvuuksista, vieläkin mietin miten se oli mahdollista....niin tällä halusin vain sanoa että lukiostakin tiet ovat tutkimattomat kun ihminen on vielä niin nuori ja raakile ja jalostuu siinä siiten suuntaan tai toiseen...
Se on jännää kuinka ihmiset vakuuttelevat että kyllä se motivaatio nousee joka jo 3. luokalla lähti alamäkeen... Näillä onnettomilla jalkalihaksilla ylämäki ois liian vaikea
Ja käsistäni en ole kätevä, en ollenkaan, ja lukiossakaan en pärjäisi/en edes pääse. Mutta tuo oppisopimuskoulutus kuulostaa hyvältä.
Lähetetty: Ti Helmi 12, 2008 10:05 pm
Kirjoittaja cicero
jaa niin...jos ei kiinnosta niin ei kiinnosta mutta ei se kiinnostus kyllä parane siitäkään jos sulkeutuu täysin omaan kuoreensa (minä paraskin puhumaan hyvä jos tällä hetkellä pääsen ovesta ulos kun mikään ei kiinnosta kaikki tuntuu raskaalta ja tylsältä

)
mitä jos tekisit jotain repäisevää? sellaista joka tempaisee irti rutiineista? järjestät itsesi sellaiseen bisseen että on pakko herätä ja käyttää harmaita aivosoluja???? ei tietystikään mitään rikollista!
Lähetetty: Ke Helmi 13, 2008 1:53 am
Kirjoittaja Matlock87
Ei se ammatillinen koulustuskaan mitään sivistymätöntä luuseria tee..... tuollainen kapeakatseinen yleistäminen,että "amikseen menevät laiskat jotka eivät viitsi opiskella jne....." kyllä sinne menevät sellaisetkin jotka p-koulun päättötodistuksella olisivat voineet lukioonkin päästä,mutta syystä tai toisesta eivät ole kiinnostuneet jatkamaan 12v jälkeen vielä seuraavat 3 vuotta siitä mihin 9-luokalla jäivät.
Eikä siellä amiksessakaan sillä "laiskottelulla" valmistu.Yksi opiskelija,joka oli samalla alalla kuin minä movetti 3v aikana yht.yli 600h oppitunteja ja jätti päättötyön tekemättä,minkä seurauksena kyseisen sankarin viimeisen vuoden opinnot "mitätöitiin" ja hän olisi joutunut käymään ylimääräisen vuoden extraa valmistuakseen,mutta totesi tilanteen ja tekojensa järjettömyyden itsekin ja lopetti koko amiksen siihen - koskaan valmistumatta.
He ehkä haluavat opiskella kunnon AMMATIN,millä tienaa hyvin toisin kuin "ikuinen opiskelija" joka elää lähinnä opintotuilla - ja pääseehän sitä amiksenkin kautta korkeakoulu opintoihin jos haluaa.Lukion rinnastaisin lähinnä heille,jotka jatkavat lukion jälkeen yliopistoihin opiskeleman esim.lakimieheksi,lääkäriksi,filosofeiksi,tutkijoiksi etc.Eräskin tuttu kävi lukion "turhaan",koska hän meni sen jälkeen alalle mihin olisi päässyt kauppiksen/amiksenkin kautta.
Lähetetty: Ke Helmi 13, 2008 1:14 pm
Kirjoittaja cicero
niin no tuota just tarkoitin sillä et mun ex kävi lukion ja vielä yhden luokan kahteen kertaan ja päätyi kuiteskin levysepäksi eli olisi voinut suoraan mennä ammatilliseen koulutukseen mutta se ei vielä silloin tiennyt että haluaa levysepäksi

mun pointti on siis se, että ei tuossa vaiheessa tarvitse tietää mitä haluaa tehdä vaan kaikenlainen kokeilu on plussaa..parempi kokeilla kuin jäädä kotiin harmittelemaan...nykyään on ihan normaalia että voidaan hommia ja ammattia vaihtaa vielä "vanhanakin" eli ei tarvitse orientoitua siihen että jos mä nyt meen sinne niin siellä oon sitten lopuikäni eli dh:kin voi vaikka mennä vartijakoulutukseen jos tykkää vaikka palkka ei oliskaan huippua mutta tykkää kuitenkin hommasta, sitäkin kautta voi aueta uusia mahdollisuuksia...tienaa sinä kuitenkin enempi kuin kotona istuskellen...
Lähetetty: Ke Helmi 13, 2008 6:20 pm
Kirjoittaja joey
Matlock87 kirjoitti:Ei se ammatillinen koulustuskaan mitään sivistymätöntä luuseria tee..... tuollainen kapeakatseinen yleistäminen,että "amikseen menevät laiskat jotka eivät viitsi opiskella jne....." kyllä sinne menevät sellaisetkin jotka p-koulun päättötodistuksella olisivat voineet lukioonkin päästä,mutta syystä tai toisesta eivät ole kiinnostuneet jatkamaan 12v jälkeen vielä seuraavat 3 vuotta siitä mihin 9-luokalla jäivät.
Mitä itse amiksen käyneitä tunnen, niin niistä ehdottomasti n. 90% on kyllä näitä laiskoja, jotka eivät viitsi opiskella. Tottakai poikkeuksiakin löytyy. Ja etenkin tytöistä, maskeeraaja-kampaaja -linjat kun ovat toisen asteen.
Lähetetty: Ke Helmi 13, 2008 6:33 pm
Kirjoittaja EuroJR
Mites ois DonHessu, ehdotus numero kakkonen...
Kampaaja
Kuulostaa ensi alkuun hassulta, eikös, mutta mutta....
Mieskampaajana kaikki pitävät sinua homppelina, mutta mitäpäs siinä. Naisille sen sijaan olisit fantasian kohde. On aivan yleisesti tunnettu tosiasia, kuinka "hompahtavat" miehet, jotka ovatkin heteroita, saavat todistaa asian "perinteisellä metodilla" epäilijöilleen! Naisista ei tule olemaan "urallasi" pulaa...
Mieskampaajat pääsevät myös helposti julkisuuden henkilöiksi ja naisvaltaisen työpaikan "pomoiksi". Uraputki kohdallaan. Eikä se varmaan niin hirveätä ole hoitaa itseään kauniiksi tekeviä naisia.
Peruspalkka ei päätä huimaa, mutta täytyy muistaa kaikki sukulaiset ja ystävät (lukuisista naisystävistä puhumattakaan) jotka auliisti korvaavat ylityösi ilman mitään turhaa kuitti- tai paperisotkua. Lisäksi työ tekijäänsä seuraa, vaikkapa ulkomaille. Aina tarvitaan osaavaa parturia/kampaajaa. Voit reissailla maailman läpi ja kielitaidottomuus on vain plussaa. Kyllä ovat asiakkaat höttösissään kun saavat palvelua "pohjolan Monsieurilta"...
Itse olet myös tietysti aina huoliteltu. Viimeisimmät kampaukset ja partavedet, sekä ihonhoitotuotteet saat ilmaiseksi tai puoli-ilmaiseksi työsi puolesta. Olet mies, josta naiset ihaillen puhuvat: "se hoitaa itseään jopa enemmän kuin naiset..."

Lähetetty: Ke Helmi 13, 2008 6:43 pm
Kirjoittaja DonHessu
Osaisinko minä tehdä moista? =P
Tuntuu että en osaakaan muuta kun kantaa kohde paikasta a paikkaan b.
Lähetetty: Ke Helmi 13, 2008 7:06 pm
Kirjoittaja EuroJR
DonHessu kirjoitti:Tuntuu että en osaakaan muuta kun kantaa kohde paikasta a paikkaan b.
Sittenhän susta tulisi oiva Muuttomies! Tämä ammatti on selälle raskas ja pitänee sisällään päivä toisensa jälkeen ilkeitä yllätyksiä. Flyygeli kuudennesta kerroksesta alas, hissit ei toimi, asiakkaat nalkuttaa ja valittaa muuttostressin kourassa. Puhumattakaan hyvien ja lämpimien avioerojen katkeria osapuolia toisiaan syyttelemässä, sinä siinä välissä lipastoja kantamassa...En suosittele tätä ammattia.
Toisaalta portsarin työ luonnistuisi varmaan. Kantamistahan sekin usein on. Siihen joudut kyllä ensin jatkamaan punttien nostoa ja odottamaan kalenterin käyvän.
Mites taas ois sitten vaikka...
Hautausurakoitsija
Voit aloittaa kisällinä, mutta myöhemmin hankit oman toimiston. Saat käyttää siistiä pukua työssäsi. Asiakkaatkaan eivät valita ja omaiset ovat myös hiljaista väkeä. Perustuotanto pysynee vakaana (asiakasmateriaali) ajasta aikaan. Mahdollisuutta myös erilaisiin lisäbisneksiin kukkakauppiaana tms. Ei turhaa stressiä vaan vakaata hartautta! Työssäsi sinua puhuttelee "isommat kysymykset" ja mahdollisuus kehittyä ihmisenä ja yksilönä on rajaton. Tämä ammatti ei ole sillä lailla naisten mieleen, mutta toisaalta, ajat ovat muuttuneet. Saattaisit olla sangen kiinnostavaakin "kauraa" illanviettopaikoissa. Ei niitä tavallisia "insinöörijuttuja" vaan kirjaimellisestikin elämää suurempia jutunaiheita on sinulla esittää... Lisäksi sinulla olisi etulyöntiasema vanhemmalla iällä pokailla leskirouvia...

Lähetetty: Ke Helmi 13, 2008 10:40 pm
Kirjoittaja ABC
EuroJR kirjoitti:Mites ois DonHessu, ehdotus numero kakkonen...
Kampaaja
Ainakin Tampereella "silloin joskus" vaadittiin kampaajalinjalle suoraan peruskoulusta tulevilta yli 9.2 keskiarvo, koska sinne oli niin kova tunku.
Tie homppeliksi on siis kivinen.
Lähetetty: To Helmi 14, 2008 10:32 am
Kirjoittaja Primavera
Minusta tuntuu, että EuroJR:n kannattaa jättää Epsanjan aurinkorannikot taakseen ja perustaa Suomeen ammatinvalintakonsultointineuvontayrityksen. Suomen nuoriso tarvitsee sinua!
