Sivu 8/30

Re: Michael Jackson on kuollut.

Lähetetty: Su Kesä 28, 2009 10:45 pm
Kirjoittaja Damien
Jacksonin ex-lastenhoitajan järkyttävät paljastukset

Ruandassa syntynyt Grace Rwaramba, 42, oli Jacksonin palveluksessa 17 vuotta. Hän teki sihteerin töitä viisi vuotta, ennen kuin alkoi hoitaa Jacksonin lapsia: 12-vuotiasta Michael Junior, 11-vuotiasta Parisia ja 7-vuotiasta Prince Michael II:sta.

Joulukuussa Jackson erotti Rwaramban. Nainen kuitenkin palasi useita kertoja katsomaan lapsia, viimeisen kerran huhtikuussa. Hän uskoi, että Jackson lopulta ottaisi hänet takaisin - kuten laulaja oli useita kertoja tehnyt.

Kun tieto Jacksonin kuolemasta saavutti Rwaramban, hän oli toimittaja Daphne Barakin luona. Rwaramba vietti Barakin luona yhteensä kahdeksan päivää, joiden aikana hän kertoi kaiken elämästään Michael Jacksonin luona.

Liikaa lääkkeitä

Rwamabara joutui seuraamaan vierestä, kuinka Jackson nautti suuria määriä lääkkeitä ja teki niistä omia sekoituksiaan. Tähti söi "liian vähän ja sekoitti liikaa", Rwamabara kertoi.

- Useita kertoja minun täytyi painella hänen vatsaansa. Hän otti lääkkeitä niin paljon. Yhteen aikaan se yltyi niin pahaksi, etten antanut lasten nähdä häntä.

Kun tilanne oli pahimmillaan, Rwambara pyysi Jacksonin äitiä ja Janet-siskoa apuun. Jackson raivostui ja syytti Rwambaran pettäneen hänen luottamuksensa. Tämän seurauksena Rwabara sai potkut - vaikka sai taas myöhemmin työnsä takaisin.

Vaikea suhde lapsiin

Rwaramban mukaan Jacksonilla ja lapsilla oli vaivaantunut suhde. Haastattelussa hän muistelee, kuinka nuorin lapsi Prince Michael II päätti esittää hänelle isänsä kappaleita. Kesken laulun Jackson astui huoneeseen.

- Blanket (Prince Michael II:n lempinimi) lopetti saman tien. Lapsen näyttivät pelästyneeltä. Michael oli niin vihainen. Tiesin, että saan potkut. Aina, kun lapset kiintyivät minuun liikaa, hän lähetti minut pois.

Rwaramba kertoi myös, että lapset vihasivat naamioita, joita heidän oli pakko käyttää julkisesti.

Ei rahaa

Rwaramban mukaan Jackson oli viimeisinä vuosinaan käytännössä rahaton ja eleli ystävien lahjoitusten ja lainojen varassa. Hän eli "rikkauksiensa" harhauttamana, ja törsäsi rahaa hotelleihin ja luksuselämään sen sijaan, että olisi yrittänyt hankkia perheelleen pysyvää kotia.

Rwambaran mukaan Jackson ei lainkaan ymmärtänyt rahan päälle.

Pahimman rahapulan aikaan Jackson, Rwaramba ja lapset majoittuivat Jacksonin entisen työntekijän pieneen asuntoon New Jerseyssä.

Rwambara pelkäsi, että Jacksonin keikat Lontoon O2-areenalla kävisivät laulajan voimille. Hän uskoo, ettei Jackson edes tajunnut sopineensa 50 esiintymisestä, joiden oli määrä jatkua heinäkuusta 2009 maaliskuuhun 2010.

- "Allekirjoitin sopimuksen kymmenestä", Jackson sanoi. Hän ei edes tiennyt, mitä oli allekirjoittanut. Hän ei koskaan tiennyt.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200906 ... 2_ul.shtml

Re: Michael Jackson on kuollut.

Lähetetty: Ma Kesä 29, 2009 4:39 am
Kirjoittaja Kakira
Tomberi kirjoitti: En minäkään, mutta sen verran ymmärrän että mikäli lehteen ei ehditä mitään tapauksesta kirjottaa siitä tuskin myös lööpissäkään mitään mainitaan.
Etusivulla oli k.o. lehdessä juttua kuitenkin perjantaina....

Re: Michael Jackson on kuollut.

Lähetetty: Ma Kesä 29, 2009 7:38 am
Kirjoittaja Yavanna
Kakira kirjoitti:
Tomberi kirjoitti: En minäkään, mutta sen verran ymmärrän että mikäli lehteen ei ehditä mitään tapauksesta kirjottaa siitä tuskin myös lööpissäkään mitään mainitaan.
Etusivulla oli k.o. lehdessä juttua kuitenkin perjantaina....
Tais olla myöhemmin sinä päivänä tullut erikoispainos, huomasin sen näet kaupassa asioidessani ja olin aikasemmin aamulla käyny, eikä sillon vielä ollu lööpeissä halaistua sanaakaan MJ:stä.
Viikonlopun lehdessä olikin sitten jo kunnon lööpit asiasta.

Itse tähden kuolema, evvk. Tosin siihen ehti jo tottua että se oli millon mistäkin asiasta lööpeissä, kuin Matti&Mervi konsanaan.
Mutta minkäs sille mahtaa, itse kukin täältä lähtee aikanaan.

Re: Michael Jackson on kuollut.

Lähetetty: Ma Kesä 29, 2009 10:13 am
Kirjoittaja Maybrick
Fox-uutiskanavan haastattelussa Joe Jackson kertoi uskovansa, että hänen pojastaan tulee nyt kuoleman jälkeen suurempi tähti kuin hän koskaan oli eläessään.

Samaan hengenvetoon Joe Jackson toivoi, että hän poikansa olisi näkemässä, minkälaisen maailmanlaajuisen kunnianosoitusten aallon hänen kuolemansa on aiheuttanut.
Nuo isän kommentit kertovat omaa kieltään perheen arvomaailmasta. Hengenmenollakaan ei niin väliä, kunhan kuuluisuutta piisaa. Toimittajan Jake Nyman tiivisti hyvin sen, että M.Jacksonilla ei koskaan ollut lapsuutta, koska hän aloitti perheensä kanssa show-bisneksen jo 5-vuotiaana ja 12-v. hän oli jo tähti. Lapsuusvuodet kuluivat aikuisten maailmassa kuuluisuutta tavoittelemassa, kuvaan kuuluivat tunnetut muodonmuutokset, mikä sekin kertoo (omasta mielestäni) täysin sairaasta arvomaailmasta.
Nymanin käsityksen mukaan Jackson jäi "suureksi lapseksi" joka yritti koko aikuiselämänsä tavoitella elämättä jäänyttä lapsuuttaan.

En jää kaipaamaan, vaikka minullakin on Thriller oikeana vinyylilevynä. Enkä tule koskaan kuuntelemaan sitä.

Re: Michael Jackson on kuollut.

Lähetetty: Ma Kesä 29, 2009 10:29 am
Kirjoittaja Damien
^Isähän ei lapsia opettaessaan vyötä koskaan säästellyt. :wink:

Re: Michael Jackson on kuollut.

Lähetetty: Ma Kesä 29, 2009 10:29 am
Kirjoittaja nevermind
RIP.
Michael oli suuri taiteilija, henkilökohtainen elämä ei taas sitten toiminu, osasyynä lapsen hyväkskäyttö,( en tarkoita pedofiliaa).
Varmaan "kasvo/ihohoidoilla" oli tekemistä opiaattiriippuvuuden kanssa.
Kuinkahan kivuliasta tuo ihon vaalennus on ollut 80-luvulla, nykyään ei kuulemma satu yhtään.

Re: Michael Jackson on kuollut.

Lähetetty: Ma Kesä 29, 2009 12:11 pm
Kirjoittaja rosamarine
iltasanomat kirjoitti:Michael Jacksonin ruumiinavausraportin tulokset järkyttävät
29.06.2009 09:02, päivitetty 29.06. 10:44

Torstaina kuolleen Michael Jacksonin ruumiinavausraportti puhuu karua kieltä, kertoo The Sun -lehti.

Lehti väittää saaneen käsiinsä ruumiinavauksen tulokset, joiden mukaan tähti oli kuihtunut pelkäksi luurangoksi painaen vain 51 kiloa. Hänen vatsastaan ei löytynyt juuri mitään muuta kuin pillereitä.

Hänen lantionsa, reitensä ja olkapäänsä olivat täynnä neulanjälkiä, joiden uskotaan olleen merkki siitä, että Jacksoniin ruiskutettiin kolme kertaa päivässä vahvoja särkylääkkeitä.

Popin kuningas oli lähes kalju ja käytti peruukkia kuollessaan. Hänen korvansa yläpuolella oli arpikudosteinen laikku, jonka uskotaan tulleen siitä, kun Jacksonin hiukset syttyivät palamaan hänen kuvatessaan Pepsi-mainosta vuonna 1984.

Jacksonilla oli ruhjeita polvissaan ja sääriluissaan ja naarmuja selässään viitaten siihen, että tähti oli kaatunut äskettäin. Jacksonin kasvoja peittivät lukuisat arvet plastiikkakirurgisista leikkauksista ja hänen nenänsä kärki oli luhistunut kasaan.

Ruumiinavausraportti tulee järkyttämään Jacksonin lähipiiriä.

- Perhe ja fanit järkyttyvät tajutessaan, kuinka huonossa kunnossa hän oli. Hän oli pelkkää luuta ja nahkaa, hänen hiuksensa olivat lähteneet eikä hän ollut syönyt mitään muuta kuin pillereitä ennen kuolemaansa. Pistojäljet osoittavat, kuinka huonoon jamaan hän oli viime vuosina ajautunut, lähde kertoo.

Viikonloppuna lehti kertoi Jacksonin vetäneen päivittäin kahdeksan lääkkeen cocktaileja. Lääkäri Conrad Murrayn on väitetty olleen vastuussa tähden lääkityksestä, mutta lääkäri julkaisi tiedotteen, jossa sanoutuu irti lääkkeiden määräämisestä ja niiden ruiskuttamisesta Jacksonille.
rosamarine kirjoitti:Kerroin tänä aamuna, tyttärelleni (12v.) suuren uutisen, että Michael Jackson on kuollut!
Hän siihen vaan, että "oliks se viel elossa? "
Niin..hyvä kysymys, olikos se hemmo pitkään aikaan enää elossa... :shock:
Clyde kirjoitti:Rosa, ei tietenkään ;)
http://www.theonion.com/content/node/30940
Joo, ei ollu elossa...kuollut jo moniaita vuosia sitten...

Re: Michael Jackson on kuollut.

Lähetetty: Ma Kesä 29, 2009 12:59 pm
Kirjoittaja Damien
rosamarine kirjoitti:
Clyde kirjoitti:Rosa, ei tietenkään ;)
http://www.theonion.com/content/node/30940
Öö..Jackson kuoli jo 12-vuotiaana:
http://www.theonion.com/content/news/ki ... =a-section
Kuva
Komia kuva(hoax). :twisted:

Re: Michael Jackson on kuollut.

Lähetetty: Ma Kesä 29, 2009 2:08 pm
Kirjoittaja ruby
Melkoisen räväkästi kirjoitellaan kuolleesta henkilöstä!

Michael Jackson on ollut uhri tosiaan pienestä pitäen. Hän ei ollut nähnyt tavallista maailmaa jossa tärkeimpiä asioita ei ole keskipisteenä oleminen ja ulkonäkö.

Mun mielestä moni nuori elää tällä hetkellä samaa helv..tiä, ei voi olla luonnollisesti oma itsensä vaan murrosikäisestä asti pitää esittää roolia ja mahtua muottiin. Tietynlainen naama ja tietynlaiset tissit tai nenä täytyy olla suihkurusketuksesta puhumattakaan! ja huomion keskipisteenä kokoajan tottakai!

17- vuotiaana vedellään sitten ranteita auki ja itketään kovaa elämää..

Täysikäisenä kakskymppisenä vedetään masennuslääkkeitä ja tiedetään jo kaikki asiat ja aletaan hillumaan alaikäisten kanssa kertoen mitä saa tehdä ja mitä ei ja pussaillaankin vähän ja mitäs muuta

Hei mutta se 14- vuotiashan suorastaan kerjäs sitä!

Kuulostaa ihan Michael Jacksonin elämältä...

Re: Michael Jackson on kuollut.

Lähetetty: Ma Kesä 29, 2009 2:53 pm
Kirjoittaja Kakira
Ja nyt sitten vielä tämä:

"Äiti väittää:
Jackson ei ollut lastensa biologinen isä!....

....Jo aiemmin oli virinnyt epäilyjä lasten isästä, koska he ovat varsin vaaleita huolimatta siitä, että Jackson oli alkujaan tummaihoinen....."

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200906 ... 4_ul.shtml

Huoh, kyllä tästäkin vielä pitkä prosessi saadaan aikaan :|
rosamarine kirjoitti:Kerroin tänä aamuna, tyttärelleni (12v.) suuren uutisen, että Michael Jackson on kuollut!
Hän siihen vaan, että "oliks se viel elossa? "
Niin..hyvä kysymys, olikos se hemmo pitkään aikaan enää elossa... :shock:

Joo, ei ollu elossa...kuollut jo moniaita vuosia sitten...
Faneilleen hän varmasti oli elossa sydämissä ja tulee aina olemaan. Mutta kuuluisuus antaa paineita, ja voi tehdä ihmisestä raunion kun alkaa liioittelemaan tavoitellessaan "täydellistä elämää"..... mitä se sitten ikinä kenenkään mielestä onkaan.
ruby kirjoitti:

Mun mielestä moni nuori elää tällä hetkellä samaa helv..tiä, ei voi olla luonnollisesti oma itsensä vaan murrosikäisestä asti pitää esittää roolia ja mahtua muottiin. Tietynlainen naama ja tietynlaiset tissit tai nenä täytyy olla suihkurusketuksesta puhumattakaan! ja huomion keskipisteenä kokoajan tottakai!
Juuri tuota tarkoitan, jos tavallisen ihmisen elämä on vaikeaa, mitä se sitten julkisuuden paineen alla onkaan.
Mutta, joo joo, itsehän on tiensä valinnut.... niinhän me kaikki, vai olemmeko? 8)

Re: Michael Jackson on kuollut.

Lähetetty: Ma Kesä 29, 2009 3:03 pm
Kirjoittaja joey
Kakira kirjoitti:Ja nyt sitten vielä tämä:

"Äiti väittää:
Jackson ei ollut lastensa biologinen isä!....
Kuinka yllättävää.

Luuliko joku ihan tosissaan, että tummaihoinen isä voi saada kahden eri naisen kanssa kolme täysin valkoihoista lasta?

Re: Michael Jackson on kuollut.

Lähetetty: Ma Kesä 29, 2009 3:23 pm
Kirjoittaja rosamarine
ruby kirjoitti:Melkoisen räväkästi kirjoitellaan kuolleesta henkilöstä!

Michael Jackson on ollut uhri tosiaan pienestä pitäen. Hän ei ollut nähnyt tavallista maailmaa jossa tärkeimpiä asioita ei ole keskipisteenä oleminen ja ulkonäkö.
Michael Jackson on aina ollut julkisuudessakin hyvin ristiriitainen henkilö. Toiset tykkää ja toiset ei, mullakin oli joskus Thriller vinyylina, kunnes luovuin kaikista vinyylilevyistä ihan muuten vaan.

Michaelin elämä kieltämättä oli yksi suuri murhenäytelmä, ahneet vanhemmat, ei lapsuutta, ei saanut valita itse elämänsä suuntaa. Ja jos lapsena oli hyväksikäytetty, niin mitäs tapahtui isona poikana? Eihän Michaelia tietenkään koskaan tuomittu lapsen hyväksikäytöstä, miksi olisikaan, olihan miehellä massia. Aika useat seksuaalirikolliset ovat olleet itse hyväksikäytettyjä pienenä.
ruby kirjoitti:Mun mielestä moni nuori elää tällä hetkellä samaa helv..tiä, ei voi olla luonnollisesti oma itsensä vaan murrosikäisestä asti pitää esittää roolia ja mahtua muottiin. Tietynlainen naama ja tietynlaiset tissit tai nenä täytyy olla suihkurusketuksesta puhumattakaan! ja huomion keskipisteenä kokoajan tottakai!

17- vuotiaana vedellään sitten ranteita auki ja itketään kovaa elämää..

Täysikäisenä kakskymppisenä vedetään masennuslääkkeitä ja tiedetään jo kaikki asiat ja aletaan hillumaan alaikäisten kanssa kertoen mitä saa tehdä ja mitä ei ja pussaillaankin vähän ja mitäs muuta

Hei mutta se 14- vuotiashan suorastaan kerjäs sitä!

Kuulostaa ihan Michael Jacksonin elämältä...
Ihan mielenkiinnosta kysyn, onko sun mielestä Suomessa tällainen tilanne? Sen tiedän, että ulkomailla on menty jo vuosia näillä puitteilla, mutta että Suomessa? Kerro lisää?

Re: Michael Jackson on kuollut.

Lähetetty: Ma Kesä 29, 2009 3:50 pm
Kirjoittaja Turri
joey kirjoitti:
Kakira kirjoitti:Ja nyt sitten vielä tämä:

"Äiti väittää:
Jackson ei ollut lastensa biologinen isä!....
Kuinka yllättävää.

Luuliko joku ihan tosissaan, että tummaihoinen isä voi saada kahden eri naisen kanssa kolme täysin valkoihoista lasta?
Yksikään MJ:n lapsista ei ole täysin valkoihoinen.

Re: Michael Jackson on kuollut.

Lähetetty: Ma Kesä 29, 2009 3:55 pm
Kirjoittaja ruby
Rosamarine, kyllä täällä on, ei tarvitse kuin lukea päivittäiset uutiset.

ja lisäksi olen kyllä tehnyt tuttavutta muutaman auroran sairaalan nuoren kanssa sekä ennen että jälkeen että välissä hoidon, ei ole helppoa nuorten elämä. Muutenkin olen nuorten aikuisten kanssa paljon tekemisissä. Varsinkin nuorten naisten. Missä asiassa siitä en aio puhua täällä henkilökohtaisella tasolla sen enempää.

Re: Michael Jackson on kuollut.

Lähetetty: Ma Kesä 29, 2009 4:01 pm
Kirjoittaja buracee
joey kirjoitti:
Luuliko joku ihan tosissaan, että tummaihoinen isä voi saada kahden eri naisen kanssa kolme täysin valkoihoista lasta?
Tiedätkö, tuo genetiikka ja esim. värien periytyminen on aika jännä juttu, ei tuo mitenkään mahdotonta ole. Tosin en mä usko, että se olis noiden lasten biologinen isä, juridisesti on kuitenkin.