Sivu 8/11

Re: Suomalaisyhtiön alus kaapattiin

Lähetetty: Ke Elo 19, 2009 4:55 am
Kirjoittaja Jack the Ripper
Mittarit värähtävät myös köyhdytettyä uraania sisältävien ammusten ollessa kyseessä. Köyhdytettyä uraania syntyy runsaasti plutoniumia valmistettaessa ja se toimii hyvin mm. panssaria läpäisevissä ammuksissa. Niin Yhdysvallat kuin Venäjäkin käyttävät kyseistä ammustyyppiä vaikka lievästi säteilevä aines aiheuttaa oireita pitkään ammusten läheisyydessä oleskeleville henkilöille (esim. pst- ja panssarimiehille).

Näitä sammakoita näyttää karkaavan kesäaikaan paitsi ulkoministerimme, myös muiden tärkeiden henkilöiden suusta kuten STUK:in johtajan leipälävestä. Ymmärrän hyvin Pietarsaaren pelastuslaitoksen henkilökunnan närkästyksen asiasta. Ei minustakaan olisi hauskaa, että tehtyäni työni parhaani mukaan minua nimiteltäisiin tomppeliksi. :x

Venäjän uho nousee ja nythän Viro on antanut nootin selkkauksesta paikalliselle Venäjän federaation suurlähettiläälle. Onko kyse moderneista Mainilan laukauksista? Lavastettua kaikki tyynni? :shock:

Re: Suomalaisyhtiön alus kaapattiin

Lähetetty: Ke Elo 19, 2009 9:22 am
Kirjoittaja piiga
Entä jos kysymyksessä onkin ns copymurder eli rivivenäläiset ovat matkineet somaleja suuren rahan toivossa? Tai miehistön palkka maksamatta ja sentakia miehistö lavasti koko tilanteen, että sais jotain rahaa? Jos ne kaappajat ovat olleet aikoinaan palvelemassa neuvostolaivastossa tai opiskellut jossain meri/kalakoulussa, ovat heille laivat ja niiden tekniikka tuttua.
Viro esitti Venäjälle nootin, koska Venäjä ei tiedottanut Viroa sen kansalaisten pidätyksestä. Viron ja Venäjän välillä on solmittu 'konsulaarkonventsioon', mikä velvoittaa ilmoittamaan kansalaisten pidätyksestä mahdollisiman nopeasti, viimeistään kolmen päivän kuluessa. Viron viranomaiset saivat tiedon lehdistöltä.
Viron TVn mukaan kaappajien äidinkieli ei ole viro ja kaksi niistä on venäjän kansalaisia joilla on viron oleskelulupa. Interfaxin mukaan laiva on vakuutettu 4 miljoonasta taalasta ja että vakuutusyhtiö on saanut nimettömän puhelun 3. elokuuta. Siinä oli vaadittu 1,5 miljoonaa taala tai muuten miehistö tapetaan ja laiva upotetaan. Venäjän asiantuntijat taas ihmettelevät sitä että miten tavallinen kaappaja on osannut sammuttaa kaikki navigointilaitteet. Siksi arvellaan että kyseessä on kilpailevan yrityksen 'kaappausyritys'.

Re: Suomalaisyhtiön alus kaapattiin

Lähetetty: Ke Elo 19, 2009 9:27 am
Kirjoittaja Solmu
Tässä sopassa on kyllä niin monta kokkia nyt mukana, että ei oikein tiedä mihin tietolähteeseen tai minkä maan lausuntoihin alkaisi uskomaan.

Varmasti kaikkea emme ehkä saa koskaan tietää, mutta toivottavasti nyt joku järjellisen tuntuinen selitys aikanaan tällekin tarinalle tulisi.

Re: Suomalaisyhtiön alus kaapattiin

Lähetetty: Ke Elo 19, 2009 9:33 am
Kirjoittaja buracee
piiga kirjoitti: Viron TVn mukaan kaappajien äidinkieli ei ole viro ja kaksi niistä on venäjän kansalaisia joilla on viron oleskelulupa.
Postimees-lehden mukaan kaappareista 4 on Viron kansalaisia, noiden kahden oleskeluluvan omaavan venäläisen lisäksi.

Re: Suomalaisyhtiön alus kaapattiin

Lähetetty: Ke Elo 19, 2009 11:15 am
Kirjoittaja Lauryn
"Rikosylikomisario kiistää, että poliisi olisi aiemmin valehdellut julkisuuteen viranomaisilla olleista tiedoista.
–Me emme ole valehdelleet, vaan tämän asia on salattu miehistön turvallisuuden vuoksi ja tulevaa mahdollista pelastusoperaatiota silmällä pitäen."
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/69140-k ... t%E2%80%9D

Mahtaa Rabbe Von Hertzenia kismittää, kun venäläiset menivät leveilemään vedätyksellään ja hänkin joutuu sitä selittelemään.

Viron Postimees-lehden mukaan jopa Venäjän asiantuntijat pitävät virallista kaappausversiota kaikkein epäuskottavimpana teoriana tapahtumista. Viron armeijan entinen amiraali Tarmo Kõuts ehdottaa, että "kaapparit" osallistuivat aselastin kuljettamiseen - huumeiden vuoksihan kukaan ei kai usko Venäjän lähettäneen sotalaivojaan Arctic Sean perään, eihän?

Lisäinfoksi todettakoon, että kaikilla operaatiossa pidätetyillä Viron kansalaisilla (ne neljä) on venäjänkielinen nimi. Se toimii spekulatiivisena todisteena Venäjä-yhteydestä.

Re: Suomalaisyhtiön alus kaapattiin

Lähetetty: Ke Elo 19, 2009 11:20 am
Kirjoittaja buracee
Lauryn kirjoitti: Lisäinfoksi todettakoon, että kaikilla operaatiossa pidätetyillä Viron kansalaisilla (ne neljä) on venäjänkielinen nimi. Se toimii spekulatiivisena todisteena Venäjä-yhteydestä.
No tuo ei kyllä toimi minkäänlaisena todisteena, noita venäläisiä nimiä kun on tässä maassa ihan jokunen historiallisista syistä johtuen.

Re: Suomalaisyhtiön alus kaapattiin

Lähetetty: Ke Elo 19, 2009 11:26 am
Kirjoittaja Lauryn
buracee kirjoitti:noita venäläisiä nimiä kun on tässä maassa ihan jokunen historiallisista syistä johtuen.
Kas aga tõesti.
buracee kirjoitti:No tuo ei kyllä toimi minkäänlaisena todisteena
Mutu-tuntumalta väittäisin että sukujuurensa (ja nimensä ja äidinkielensä) Venäjältä saanut suuremmalla todennäköisyydellä säilyttää tiiviimmät kontaktin naapurin karhuun kuin se, jolla tällaista taustaa ei ole. Tietenkään tiiviit yhteydet Venäjään eivät jokaiseen vironvenäläiseen päde, enkä moista yrittänytkään väittää. Siksi edellisessä viestissäni lukee "spekulatiivinen".

Re: Suomalaisyhtiön alus kaapattiin

Lähetetty: Ke Elo 19, 2009 11:53 am
Kirjoittaja Jack the Ripper
piiga kirjoitti: Interfaxin mukaan laiva on vakuutettu 4 miljoonasta taalasta ja että vakuutusyhtiö on saanut nimettömän puhelun 3. elokuuta. Siinä oli vaadittu 1,5 miljoonaa taala tai muuten miehistö tapetaan ja laiva upotetaan.
Tämä kumoaa tuon vakuutuspetosteorian. Helpompaa olisi ollut järjestää vaikkapa "lastin siirtyminen" Atlantin syvemmillä osilla josta olisi seurannut aluksen uppoaminen. Vakuutusetsivät tuskin hankkisivat kuvauslaitteistoa ym. jolla pääsisi yli 2000 metrin syvyyteen. Mutta eikö tuollainen rahtialus todellakaan maksa kuin sen 4 miljoonaa US-taalaa? Vai alivakuutettu? :?:

Re: Suomalaisyhtiön alus kaapattiin

Lähetetty: Ke Elo 19, 2009 12:03 pm
Kirjoittaja Solmu
Jack the Ripper kirjoitti:Mutta eikö tuollainen rahtialus todellakaan maksa kuin sen 4 miljoonaa US-taalaa? Vai alivakuutettu? :?:
Ei se sen arvokkaampi taida olla:
Kauppalehti kirjoitti:Arctic Sean arvo ei päätä huimaa

Torstai 13.08.2009 klo 15:17

Arctic Sean kuljettaman puulastin arvoksi on arvioitu 1,3 miljoonaa euroa. Se ei ole laivalastiksi kovin suuri, sillä joskus laivan kuljettaman rahdin arvo on huomattavasti itse laivan arvoa suurempi.

Suomen Varustamot ry:n toimitusjohtajan Olof Widénin mukaan käytetyn rahtilaivan voi saada jo kolmella miljoonalla eurolla. Uudempi ja isompi laiva on tietysti aina kalliimpi.

– Ihan tuliterä moderni alus isommasta päästä, niin voidaan mennä 50 miljoonaan euroon, Widén arvioi.

Arctic Sea -laivan kaltaiselle yleisrahtilaivalle tuskin olisi suurta kysyntää, sillä rahtikuljetukset ovat taloustaantuman myötä vähentyneet ja ylitarjontaa alalla riittää.

Laivameklariliiton asiamiehen Stefan Lombergin mukaan moni laiva makaa tällä hetkellä käyttämättömänä. Lomberg sanoo, että esimerkiksi konttilaivoja on Singaporessa paljon, ehkä jopa satoja laitettuna koipussiin odottamaan parempia taloudellisia aikoja.

STT
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uu ... 9/08/24848

Re: Suomalaisyhtiön alus kaapattiin

Lähetetty: Ke Elo 19, 2009 12:12 pm
Kirjoittaja buracee
No perskeles, olin sit hidas kun tota samaa juttua etsin jonka Solmu jo ehtikin kaivaa.. Mut joo, eihän tollanen 20 vuotta vanha pienehkö alus kauheita maksa.

Re: Suomalaisyhtiön alus kaapattiin

Lähetetty: Ke Elo 19, 2009 12:35 pm
Kirjoittaja Lauryn
Jotenkin tämä vakuutuspetos ei yhä istu mun logiikkaan, joka muistuttaa jatkuvasti siitä että Venäjä pisti X kappaletta sukellusveneitä ja muita sota-aluksia tämän purtilon (yli- tai alivakuutettu) perään.

En voi todistaa mitenkään etteikö kyse olisi ollut juuri vakuutuspetoksesta, mutta lähden liikkeelle käänteisestä näkökulmasta: yksittäisen "böö"- henkisen uhkauspuhelun soittaminen vakuutusyhtiöön on helppoa kuin tikkarin vieminen lapselta. Ei kovinkaan vaikeasti järjestettävä sumutuskeino - jopa lapsellisen helppo, kun kyseessä on Venäjä.

Re: Suomalaisyhtiön alus kaapattiin

Lähetetty: Ke Elo 19, 2009 1:19 pm
Kirjoittaja buracee
Lauryn kirjoitti:Jotenkin tämä vakuutuspetos ei yhä istu mun logiikkaan, joka muistuttaa jatkuvasti siitä että Venäjä pisti X kappaletta sukellusveneitä ja muita sota-aluksia tämän purtilon (yli- tai alivakuutettu) perään.
Joo, Venäjän reaktio asiaan oli kyllä sellainen, ettei se kyllä johtunut vain huolesta kadonneista kansalaisistaan.. Varsinkin kun ei niistä ole ennenkään juuri välitetty. Mutta valitettavasti asia jäänee mysteeriksi kun Putinin pojat laivalle ensiksi ehtivät. Selvä juttu lienee kuitenkin se, että laivalla oli jtn arvokasta tai salattavaa, mutta mitä?

Re: Suomalaisyhtiön alus kaapattiin

Lähetetty: Ke Elo 19, 2009 1:24 pm
Kirjoittaja Mat-Lock
buracee kirjoitti:
Lauryn kirjoitti:Jotenkin tämä vakuutuspetos ei yhä istu mun logiikkaan, joka muistuttaa jatkuvasti siitä että Venäjä pisti X kappaletta sukellusveneitä ja muita sota-aluksia tämän purtilon (yli- tai alivakuutettu) perään.
Joo, Venäjän reaktio asiaan oli kyllä sellainen, ettei se kyllä johtunut vain huolesta kadonneista kansalaisistaan.. Varsinkin kun ei niistä ole ennenkään juuri välitetty.
Selittyy ulko- ja sisäpoliittisella "voimannäytöllä". Lähettihän Venäjä ydinsukellusveneet somalialaismerirosvojenkin perään.
Mutta valitettavasti asia jäänee mysteeriksi kun Putinin pojat laivalle ensiksi ehtivät. Selvä juttu lienee kuitenkin se, että laivalla oli jtn arvokasta tai salattavaa, mutta mitä?
Kyllähän tämä on tuulesta temmattu X-files -oletus, josta on hyvin vaikea saada mitään loogista kuviota.

Re: Suomalaisyhtiön alus kaapattiin

Lähetetty: Ke Elo 19, 2009 1:40 pm
Kirjoittaja buracee
Sä meinaat, että ainakin jonkunlaiseen suunnitteluun kykenevät ihmiset todellan kuvittelivat kaappaavansa laivan Itämerellä, sen jälkeen ajelevat sillä viikkotolkulla ympäri maailman meriä jonnekin Afrikan rannikolle samalla kun odottelevät puolentoista miljoonan taalan lunnaita ja kuvittelevat vielä selviävänsä siitä ilman että kukaan perään huutelee? Siinä sitä on loogista kuviota kerrakseen..

Re: Suomalaisyhtiön alus kaapattiin

Lähetetty: Ke Elo 19, 2009 2:14 pm
Kirjoittaja Lauryn
buracee kirjoitti:Selvä juttu lienee kuitenkin se, että laivalla oli jtn arvokasta tai salattavaa, mutta mitä?
Selvältä se minunkin logiikallani tuntuu. Arvokas tai salattava lasti ei silti sulje kokonaan pois ulkopoliittista voimannäyttöä Venäjän osalta, tiedämmehän että kun tuo karhu ärähtää, se tekee sen niin ettei metsänaapureille jää asiasta epäselvyyttä.

Itse otaksun seuraavaa:
- Laivaa ei kaapattu. Ei ainakaan lunnastarkoituksessa. Väitetty kaappaus tapahtui 24.7. ja lunnasvaatimus väitetään esitetyn vakuutusyhtiölle 3.8. Mikäs kiire kaappaajilla siinä välissä oli puolitoista viikkoa, etteivät yhtä puhelua aiemmin joutaneet soittamaan?
- Lastin laatuun en nyt ota kantaa. Lastin sijaan taustalla voi olla esimerkiksi vaikka varustamoyhtiön osakkaan omistusriita jonkun duuman korkea-arvoisen jäsenen kanssa. Kaikki on mahdollista, mutta perustelut ovat sisäistä sorttia ja sitä laatua ne ovat oikeuttaneet Venäjän mittavat toimet miehistön "pelastamiseksi".
- Ensisijaisesti Venäjä on toiminut tässä tapauksessa omien intressiensä turvaamiseksi, mitä ne intressit sitten ovatkaan. Vasta toissijaisesti tässä näytelmässä on löytynyt rooli myös ulkopoliittiselle voimannäytölle.

Odotan mielenkiinnolla lisätietoja näistä "kaappareista". Luotan, että Viron lehdistö tuo niitä esiin lähiaikoina. Jos Venäjä haluaisi tehdä itselleen propagandistisen palveluksen, se pyrkisi nyt osoittamaan "kaapparit" nuoriksi, kouluttamattomiksi ja tyhmiksi. Siihen me saattaisimme jopa uskoa...