Re: Kun raja ylitetään - kuolemaan johtanut kiusaaminen
Lähetetty: La Huhti 28, 2012 10:38 am
Helsingin sanomien kolumni 28.4.2012, kirj. Jani Kaaro:
"MÄDÄN OMENAN ONGELMA
Poliitikot perustelevat päätöksiään usein sanomalla, että on tärkeää minkälaisen viestin heidän päätöksensä välittää ihmisille. Siksi kysynkin, minkälaisen viestin välittää se, että jos koulukiusaaminen yltyy hallitsemattomaksi, koulua joutuu vaihtamaan lähes aina kiusattu. Miksi kiusaaja ei joudu vaihtamaan koulua? Miksi kiusaajaa ei rangaista? En tiedä teistä, mutta minusta se on kohtuutonta.
Vanhan viisauden mukaan yksi mätä omena pilaa koko sadon. Oletteko siis koskaan miettineet, millainen maailmamme olisi, jos meillä olisi jokin keino rangaista ja saada kuriin kaikki nämä kiusaajat, häiriköt, etuilijat ja päällepuhujat; aggressiiviset öykkärit, jotka ottavat itselleen oikeuksia, joita he eivät soisi muille?
Sallikaa minun antaa teille hieman esimakua siitä maailmasta. Se on peräisin kenialaisesta paviaaniyhteisöstä, jota tutkija Robert Sapolsky on seurannut 1970-luvulta lähtien. Se oli aluksi aivan tavallinen paviaaniyhteisö, jossa koiraat taistelivat paikasta hierarkian huipulla, ja tie huipulle oli silattu voimankäytöllä, aggressiolla ja torahampailla.
1980-luvun puolivälissä paviaaneja kohtasi kuitenkin onnettomuus. Suuri osa koiraista kuoli syötyään turistihotellin kaatopaikalta löytynyttä saastunutta ruokaa. Näistä herkkupaloista pääsivät kuitenkin nauttimaan vain aggressivisimmat koiraat, jotka eivät päästäneet säyseämpiä koiraita jaolle. Näin aggressiiviset koiraat kuolivat ja säyseät jäivät jäljelle.
Tämän jälkeen Sapolsky havainnoi jotakin odottamatonta. Kun aggressiiviset koiraat olivat poissa, koko yhteisö rauhoittui. Säyseät koiraat eivät olleet motivoituneita tappelemaan, vaan ne löysivät rauhanomaisen tavan ratkoa konflikteja. Koiraat viettivät nyt aikansa naaraita sukien ja hellien. Siitä tuli paviaaniyhteisö, jollaista ei ollut toista.
Kun Sapolsky vieraili alueella 2000-luvun alussa paviaaniyhteisössä vallitsi edelleen rauha, vaikka kaikki alkuperäiset säyseät koiraat olivat kuolleet. Ne olivat onnistuneet luomaan yhteisöön rauhanomaisen kulttuurin, ja kun laumaan myöhemmin liittyi uusia koiraita, nekin omaksuivat sen rauhanomaiset tavat. Kaikki sen ansiota, että öykkärit olivat poissa.
Koulujen vastaus kiusaajan poistamiseen on tietenkin se, että koska kiusaajia on usein monta, yhden kiusaajan poistaminen ei ratkaise mitään. Sallikaa minun olla toista mieltä. Minua kiusattiin läpi koko yläasteen ja lukion ensimmäisen luokan.
Koulukiusaaminen oli tärkein yksittäinen syy siihen, että jätin lukion kesken ensimmäisellä luokalla. En nimittäin vanhojen penkkaripäivänä uskaltanut kouluun, koska siellä olisi tullut vain turpaan. Enkä sen päivän jälkeen palannut sinne enää koskaan. Päätökseni oli sekoitus pelkoa, häpeää ja ylpeyttä.
Olen kuitenkin usein palannut noihin vuosiin ja voin sanoa, että vaikka kiusaajia oli monta, niin oikeasti heitä oli vain yksi. Oli yksi mätä omena, joka käänsi kaikkien koviskandidaattien pään minua vastaan.
Jos tämä mätä omena oli koulussa, ilma oli sakeanaan uhkaa ja shakaalien ilkkuva lauma pyöri ympärilläni. Jos hän oli poissa, kukaan ei tehnyt mitään. Hänen läsnäolonsa legitimoi sen, että olin pikkukiusaajillekin vapaata riistaa.
Olen usein ajatellut, että me ihmiset olemme toinen toistemme termostaatteja. Me säädämme ja jäljittelemme toinen toistemme tunteita, käyttäytymistä ja mielentilaa. Kun porukkaan tulee eloisa ihminen, hän saa eloa koko porukkaan. Kun porukkaan tulee onnellinen ja iloinen ihminen, pieni ilo alkaa kiertämään meissä kaikissa. Ja surkea itsensäsäälijä vetää kaikkia muitakin alas lokaan.
Näin se menee koulukiusaamisessakin. Koulukiusatun ongelma ei ole vain se, että kiusaaja kiusaa häntä, vaan se, että kiusaaja säätää muidenkin termostaatin kiusausasentoon. Kun kiusaaja on paikalla, kiusaamisesta tulee uusi normaali, ja muutkin alkavat osallistua siihen. Siksi yhden mädän omenan poistaminen puhdistaisi koko koulun ilmapiiriä, toisin kuin uhrin poistaminen.
Huomatkaa, että puhun nyt erittäin vakavasta asiasta. Jos haluatte esimerkin siitä miten julmaa ja järjestelmällistä koulukiusaaminen voi olla; miten se ryöstää nuorelta ihmiseltä ilon ja elämänhalun; ja miten se ajaa nuoren päättämään elämänsä traagisesti ennenaikaisesti, googlatkaa Enkeli-Elisa ja tehkää omat johtopäätöksenne.
Jos koulu haluaa antaa signaalin koulukiusaamista vastaan, sen pitää poistaa kiusaaja. Se osoittaisi kiusaajalle, että teoilla on seurauksia ja pahoilla teoilla on pahoja seurauksia. Kiusaaminen ei nimittäin johdu kiusaajan geeneistä, kohtalosta, tähtimerkeistä, onnettomista olosuhteista tai oikosulusta hänen aivoissaan.
Se johtuu ajatuksista, joita kiusaaja kantaa päässään; tavoitteista, joita hän uskoo kiusaamisella saavuttavansa; ja ratkaisuista, jotka hän päättää toteuttaa. Sen hyväksymiselle ei ole tekosyitä."
http://www.hs.fi/kotimaa/M%C3%A4d%C3%A4 ... huutoboksi
Minä uskon, että ihmisillä ja paviaaneilla ei ole valtavasti eroa.
"MÄDÄN OMENAN ONGELMA
Poliitikot perustelevat päätöksiään usein sanomalla, että on tärkeää minkälaisen viestin heidän päätöksensä välittää ihmisille. Siksi kysynkin, minkälaisen viestin välittää se, että jos koulukiusaaminen yltyy hallitsemattomaksi, koulua joutuu vaihtamaan lähes aina kiusattu. Miksi kiusaaja ei joudu vaihtamaan koulua? Miksi kiusaajaa ei rangaista? En tiedä teistä, mutta minusta se on kohtuutonta.
Vanhan viisauden mukaan yksi mätä omena pilaa koko sadon. Oletteko siis koskaan miettineet, millainen maailmamme olisi, jos meillä olisi jokin keino rangaista ja saada kuriin kaikki nämä kiusaajat, häiriköt, etuilijat ja päällepuhujat; aggressiiviset öykkärit, jotka ottavat itselleen oikeuksia, joita he eivät soisi muille?
Sallikaa minun antaa teille hieman esimakua siitä maailmasta. Se on peräisin kenialaisesta paviaaniyhteisöstä, jota tutkija Robert Sapolsky on seurannut 1970-luvulta lähtien. Se oli aluksi aivan tavallinen paviaaniyhteisö, jossa koiraat taistelivat paikasta hierarkian huipulla, ja tie huipulle oli silattu voimankäytöllä, aggressiolla ja torahampailla.
1980-luvun puolivälissä paviaaneja kohtasi kuitenkin onnettomuus. Suuri osa koiraista kuoli syötyään turistihotellin kaatopaikalta löytynyttä saastunutta ruokaa. Näistä herkkupaloista pääsivät kuitenkin nauttimaan vain aggressivisimmat koiraat, jotka eivät päästäneet säyseämpiä koiraita jaolle. Näin aggressiiviset koiraat kuolivat ja säyseät jäivät jäljelle.
Tämän jälkeen Sapolsky havainnoi jotakin odottamatonta. Kun aggressiiviset koiraat olivat poissa, koko yhteisö rauhoittui. Säyseät koiraat eivät olleet motivoituneita tappelemaan, vaan ne löysivät rauhanomaisen tavan ratkoa konflikteja. Koiraat viettivät nyt aikansa naaraita sukien ja hellien. Siitä tuli paviaaniyhteisö, jollaista ei ollut toista.
Kun Sapolsky vieraili alueella 2000-luvun alussa paviaaniyhteisössä vallitsi edelleen rauha, vaikka kaikki alkuperäiset säyseät koiraat olivat kuolleet. Ne olivat onnistuneet luomaan yhteisöön rauhanomaisen kulttuurin, ja kun laumaan myöhemmin liittyi uusia koiraita, nekin omaksuivat sen rauhanomaiset tavat. Kaikki sen ansiota, että öykkärit olivat poissa.
Koulujen vastaus kiusaajan poistamiseen on tietenkin se, että koska kiusaajia on usein monta, yhden kiusaajan poistaminen ei ratkaise mitään. Sallikaa minun olla toista mieltä. Minua kiusattiin läpi koko yläasteen ja lukion ensimmäisen luokan.
Koulukiusaaminen oli tärkein yksittäinen syy siihen, että jätin lukion kesken ensimmäisellä luokalla. En nimittäin vanhojen penkkaripäivänä uskaltanut kouluun, koska siellä olisi tullut vain turpaan. Enkä sen päivän jälkeen palannut sinne enää koskaan. Päätökseni oli sekoitus pelkoa, häpeää ja ylpeyttä.
Olen kuitenkin usein palannut noihin vuosiin ja voin sanoa, että vaikka kiusaajia oli monta, niin oikeasti heitä oli vain yksi. Oli yksi mätä omena, joka käänsi kaikkien koviskandidaattien pään minua vastaan.
Jos tämä mätä omena oli koulussa, ilma oli sakeanaan uhkaa ja shakaalien ilkkuva lauma pyöri ympärilläni. Jos hän oli poissa, kukaan ei tehnyt mitään. Hänen läsnäolonsa legitimoi sen, että olin pikkukiusaajillekin vapaata riistaa.
Olen usein ajatellut, että me ihmiset olemme toinen toistemme termostaatteja. Me säädämme ja jäljittelemme toinen toistemme tunteita, käyttäytymistä ja mielentilaa. Kun porukkaan tulee eloisa ihminen, hän saa eloa koko porukkaan. Kun porukkaan tulee onnellinen ja iloinen ihminen, pieni ilo alkaa kiertämään meissä kaikissa. Ja surkea itsensäsäälijä vetää kaikkia muitakin alas lokaan.
Näin se menee koulukiusaamisessakin. Koulukiusatun ongelma ei ole vain se, että kiusaaja kiusaa häntä, vaan se, että kiusaaja säätää muidenkin termostaatin kiusausasentoon. Kun kiusaaja on paikalla, kiusaamisesta tulee uusi normaali, ja muutkin alkavat osallistua siihen. Siksi yhden mädän omenan poistaminen puhdistaisi koko koulun ilmapiiriä, toisin kuin uhrin poistaminen.
Huomatkaa, että puhun nyt erittäin vakavasta asiasta. Jos haluatte esimerkin siitä miten julmaa ja järjestelmällistä koulukiusaaminen voi olla; miten se ryöstää nuorelta ihmiseltä ilon ja elämänhalun; ja miten se ajaa nuoren päättämään elämänsä traagisesti ennenaikaisesti, googlatkaa Enkeli-Elisa ja tehkää omat johtopäätöksenne.
Jos koulu haluaa antaa signaalin koulukiusaamista vastaan, sen pitää poistaa kiusaaja. Se osoittaisi kiusaajalle, että teoilla on seurauksia ja pahoilla teoilla on pahoja seurauksia. Kiusaaminen ei nimittäin johdu kiusaajan geeneistä, kohtalosta, tähtimerkeistä, onnettomista olosuhteista tai oikosulusta hänen aivoissaan.
Se johtuu ajatuksista, joita kiusaaja kantaa päässään; tavoitteista, joita hän uskoo kiusaamisella saavuttavansa; ja ratkaisuista, jotka hän päättää toteuttaa. Sen hyväksymiselle ei ole tekosyitä."
http://www.hs.fi/kotimaa/M%C3%A4d%C3%A4 ... huutoboksi
Minä uskon, että ihmisillä ja paviaaneilla ei ole valtavasti eroa.
