Sivu 8/11
Re: Pankkiryöstö Helsingin keskustassa
Lähetetty: Pe Syys 24, 2010 3:25 pm
Kirjoittaja crux1234
Mopoterroristi kirjoitti:Kyllä rahalaitokset saavat ottaa tyhmyydestä osansa, ei ole rekrytointi mennyt oikein putkeen

Onhan se tietysti ihan eri tavalla vaarallinen henkilö, sellainen jolta on jäänyt 3 vuotta sitten puhelinlasku pystyyn, kuin petokseen syyllistynyt henkilö
Ongelma on siis lakitekninen, kun pankin rivityöntekijöitä ei lasketa niin kriittisiksi työntekijöiksi että heidän rekrytoimisensa oikeuttaisi teettämään turvallisuusselvityksen. Pankille itselleen varmasti kelpaisi laki jonka mukaan kaikkien työntekijöiden ajantasainen rikosrekisteri olisi pankin henkilöstöhallinnan saatavilla 24/7.
Mopoterroristi kirjoitti:Olisi muuten tämäkin rikos jäänyt tekemättä, jos kultturimme rikastuttajat olisivat pysyneet synnyinmaassaan.
Jotenkin minua ei edes jaksa ihmetyttää että toisella näistä sankareista oli jo tuomiot kahdesta pahoinpitelystä sekä tutkinnassa rattijuopumus ja uusi pahoinpitely eikä kotimaa ole kutsunut. Toinen taas saapui väärennetyllä viisumilla maahan jo viime vuoden puolella ja elellyt täällä onnellisesti siitä saakka vaikka lehtijutusta saa sen käsityksen että epäilyt heräsivät jo maahantulon yhteydessä

Re: Pankkiryöstö Helsingin keskustassa
Lähetetty: Pe Syys 24, 2010 3:44 pm
Kirjoittaja MissHolmes
^olen niiiin samaa mieltä kanssasi.
Viimeistään nyt kävelllen kotiin. Kotimaahan istumaan tuomio, pois kuluttamasta suomen valtion rahoja. Hus Hus.
Onko tämä kassaneiti suomalainen?
Re: Pankkiryöstö Helsingin keskustassa
Lähetetty: Pe Syys 24, 2010 3:52 pm
Kirjoittaja Mopoterroristi
MissHolmes kirjoitti:^olen niiiin samaa mieltä kanssasi.
Viimeistään nyt kävelllen kotiin. Kotimaahan istumaan tuomio, pois kuluttamasta suomen valtion rahoja. Hus Hus.
Onko tämä kassaneiti suomalainen?
Eikös tuolla mainittu, että ulkomaista syntyperää?
Re: Pankkiryöstö Helsingin keskustassa
Lähetetty: Pe Syys 24, 2010 3:58 pm
Kirjoittaja vandaali
Turkkilaisperästä porukkaahan nuo kaikki. Jännä muuten ettei tuon mimmin perhe "muka" tiennyt mitään neidin saamasta sakkotuomiosta ala-ikäisenä niistä kavalluksista. Tai sitten nuo musulmaanit ei vaan välitä..jota en ihmettele yhtään kun katselee miten tietynmaalaiset nuoret mm stadin yöelämässä käyttäytyy

Re: Pankkiryöstö Helsingin keskustassa
Lähetetty: Pe Syys 24, 2010 4:28 pm
Kirjoittaja Marokon Kauhu
Teleksi kirjoitti:Minulla on se käsitys, että alaikäisenä tuomittu saa rikosrekisteriinsä merkinnän vain määräajaksi - eli esim. vuoden päästä se merkintä häipyy rekisteristä. Toisaalta alaikäiselle ei tule sakkotuomiosta mitään merkintää rikosrekisteriin.
Eikä tule kenellekään muullekaan.
Rikosrekisteriin ei merkitä pelkkiä sakkoja.
Ainoastaa ehdolliset ja ehdottomat vankeustuomiot ja oheissakot (jos siis tulee gaaggelsbergiä myös)
Re: Pankkiryöstö Helsingin keskustassa
Lähetetty: Pe Syys 24, 2010 8:17 pm
Kirjoittaja Aizerbaidzan
Teon motiivina yhden henkilön rahantarve
Tänään vangitun kolmikon lisäksi poliisilla oli aiemmin pidätettynä neljäskin henkilö, mutta hänet päästettiin sittemmin vapaaksi. Helsingin rikospoliisin mukaan on kuitenkin mahdollista, että tekijöitä on ollut kaikkiaan neljä.
- On mahdollista, että tähän liittyy vielä yksi henkilö. Hänen osaltaan tutkinta menee eteenpäin ensi viikonlopun aikana, toteaa Helsingin rikospoliisin rikosylikomisario Juha Rautaheimo MTV:n uutisille.
- Tutkinta on edennyt hyvin. Poliisilla on varsin hyvin selvillä tapahtumien kulku ja ne henkilöt, jotka ovat tekoon osallistuneet.
Poliisin mukaan teon taustalla on ollut todennäköisesti kolmannen vangitun rahantarve. Pankkiryöstäjät saivat saaliikseen 60 000 euroa.
Rahavaikeuksissa ollut henkilö ei kuitenkaan ollut pankissa ryöstöhetkellä.
(MTV3)
http://www.mtv3.fi/uutiset/rikos.shtml/ ... 09/1192967
Re: Pankkiryöstö Helsingin keskustassa
Lähetetty: Ke Syys 29, 2010 3:03 pm
Kirjoittaja Aizerbaidzan
Iltalehti kirjoitti:http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010092 ... 8_uu.shtml
Poliisi:
Virkailija ei sittenkään osallinen Töölön pankkiryöstöön
Keskiviikko 29.9.2010 klo 14.38 (päivitetty klo 14.55)
Pankkivirkailija ei sittenkään näytä olevan osallinen Töölön pankkiryöstöön.
Rikoksen suunnittelijaksi ja teon toimeenpanijaksi epäillään tutkinnan tässä vaiheessa parikymppistä miestä.
Virkailijan epäillään kuitenkin kuulleen, että mahdollinen ryöstö olisi tekeillä. Hän ei ole ottanut asiaa täysin todesta. Naista epäillään rikoksentekijän suojelemisesta.
Nainen oli pelästynyt, kun tuntemansa mies astui pankkiin. Hän oletti olevansa hengenvaarassa ja luovutti ryöstäjälle rahaa.
Pankkivirkailija kertoi tietonsa poliisille vasta, kun joutui itse pidätetyksi.
Suomalaismies kirjoitti uhkausviestin
Itse ryöstöstä on epäiltyinä kolme miestä, jotka on vangittu. Yksi miehistä vangittiin viikonloppuna ja kaksi jo aiemmin.
Viikonloppuna vangittu 37-vuotias suomalaismies kirjoitti ryöstössä käytetyn uhkausviestin. Mies vei pankkiryöstön suorittaneen 24-vuotiaan turkkilaismiehen pankin lähelle.
Turkkilaismies toimitti ryöstössä käytetyt vaatteet ja saaliin suomalaismiehen autoon. Turkkilaismies jatkoi tästä matkaansa kohti keskustaa julkisilla kulkuneuvoilla.
37-vuotias mies hävitti vaatteet ja toimitti saaliin 23-vuotiaalle miehelle, jota epäillään rikoksen suunnittelijaksi.
Jakoi saaliista osan muille
23-vuotias turkkilaismies piti valtaosan saaliistaan itsellään. Hän antoi osan siitä serkulleen ja suomalaismiehelle.
Poliisi on onnistunut saamaan takaisin noin puolet 60 000 euron ryöstösaaliista.
Vangittuna ollutta suomalaismiestä ja pankkivirkailijaa esitetään vapautettavaksi.
IL-STT
Re: Pankkiryöstö Helsingin keskustassa
Lähetetty: Ke Syys 29, 2010 3:31 pm
Kirjoittaja John Doe
Tullinpuomin Osuuspankin konttorin ryöstö pääosiltaan selvitetty
29.09.2010
Poliisi pitää perjantaina 17.9.2010 iltapäivällä tapahtunutta Tullinpuomin Osuuspankin konttorin ryöstöjuttua pääosiltaan selvitettynä. Poliisi teki tutkinnan yhteydessä viime viikolla keskiviikon ja torstain välisenä yönä vielä yhden pidätyksen. Tällöin otettiin jo aiemmin pidätettyjen lisäksi kiinni pääkaupunkiseudulla asuva 37-vuotias suomalaismies, joka vangittiin viikonloppuna epäiltynä osallisuudesta rikokseen.
Tutkimusten mukaan 37-vuotias mies oli kirjoittanut ryöstössä käytetyn uhkausviestin ja vienyt varsinaisen tekomiehen pankkiin. Hän oli odotellut autossaan pankin läheisyydessä. Rahat haltuunsa saanut 24-vuotias turkkilaismies oli toimittanut tekovaatteet ja rahat suomalaismiehen autoon ja poistunut julkisilla kulkuneuvoilla keskustaan. Suomalaismies oli hävittänyt tekovaatteet ja toimittanut rahasaaliin ryöstön tehneen turkkilaismiehen 23-vuotiaalle serkulle. Tämä 23-vuotias turkkilaismies on ollut rikoksen suunnittelija ja toteutuksen toimeenpanija. Hän oli pitänyt valtaosan ryöstösaaliista itsellään ja antanut siitä osan serkulleen ja autokuskina toimineelle suomalaismiehelle. Motiivina näyttää olleen hänen rahantarpeensa.
Esitutkinnan tässä vaiheessa näyttää varsin ilmeiseltä se, että pankkivirkailija ei ole ollut mukana tässä rikoksessa. Hän on kuitenkin kuullut mahdollisen ryöstön olevan tekeillä, mutta ei ollut ottanut tätä täysin todesta. Kun hän havaitsi tuntemansa turkkilaismiehen tulevan pankkiin, hän oli pelästynyt ja olettanut olevansa hengenvaarassa. Hän oli luovuttanut ryöstäjälle rahaa. Pankkivirkailija ei kuitenkaan kertonut tietojaan poliisille ennen kuin itse joutui pidätetyksi ja epäillyksi osallisuudesta tähän rikokseen.
Edellä olevan johdosta on esitutkinnassa katsottu, että turkkilaismiehiä ja suomalaista miestä voidaan todennäköisin syin epäillä ryöstöstä aiemmin oletetun törkeän varkauden asemesta, koska rikoksessa on väkivallalla uhkaamalla saatu huomattava rahasumma pankista. Pankkivirkailijaa puolestaan epäillään rikoksentekijän suojelemisesta, koska hänen osaltaan tietojen salaaminen edisti rikoksentekijöiden pakoa ja myös rahasaaliin katoamista.
Poliisi on onnistunut tutkinnan aikana saamaan takaisin noin puolet ryöstösaaliista.
Vangittuna ollutta pankkivirkailijaa ja ryöstössä mukana ollutta suomalaismiestä esitetään vapautettavaksi, koska heidän osaltaan vangitsemisen perusteita ei enää ole. Kahta muuta vaaditaan pidettäväksi vangittuina pääkäsittelyyn asti, koska vangitsemisen edellytykset heidän osaltaan ovat olemassa.
Esitutkinnan oletetaan valmistuvan nopeasti, mahdollisesti jo noin kahden viikon kuluessa. Asia tullee esille Helsingin käräjäoikeudessa todennäköisesti jo lokakuun loppupuolella syyteharkinnan valmistuttua.
http://www.poliisi.fi/poliisi/helsinki/ ... AD003B3CE2
Re: Pankkiryöstö Helsingin keskustassa
Lähetetty: Ke Syys 29, 2010 4:38 pm
Kirjoittaja jmit
Nainen tunsi tekijän ja tiesi, että pankki ryöstetään, mutta ei ollut mukana ryöstössä? Sattumalta nainen oli avannut pankin holvin viivelukon ja hakenut tiskille 60 000 euroa rahaa juuri kun hänen "seurustelukaverinsa" saapui ryöstämään pankkia. Nyt meni usko Suomen poliisia kohtaan.
Helsingin pankkiryöstö kuin elokuvasta - näin kaikki tapahtui
29.09.2010 - 16:00 (14:42)
Helsingin Tullinpuomin alueella sijaitseva Osuuspankin konttori ryöstettiin perjantaina 17. syyskuuta. Kuva: Pasi Liesimaa - Iltalehden arkisto
Helsingin Töölössä kaksi viikkoa sitten perjantaina sattuneesta ryöstöstä on julkaistu uutta tietoa. Poliisi pitää Tullinpuomin Osuuspankin konttorin ryöstöjuttua pääosin selvitettynä.
Toisin kuin aiemmin on luultu, pankissa työskennellyt nainen ei ollut mukana rikoksessa.
Sen sijaan poliisi teki viime viikolla vielä yhden pidätyksen. Kiinni otettiin pääkaupunkiseudulla asuva 37-vuotias suomalaismies, joka vangittiin viikonloppuna epäiltynä osallisuudesta rikokseen.
Kyseinen 37-vuotias mies oli kirjoittanut ryöstössä käytetyn uhkausviestin ja vienyt varsinaisen tekomiehen pankkiin. Sen jälkeen hän oli odotellut autossaan pankin läheisyydessä.
Motiivina rahapula
Pankissa operoi 24-vuotias turkkilaismies. Saatuaan rahat haltuunsa, hän oli vienyt tekohetkellä käyttämänsä vaatteet ja ryöstösaaliin autoon ja poistunut julkisilla kulkuneuvoilla Helsingin keskustaan.
Suomalaismies oli hävittänyt tekovaatteet ja toimittanut rahasaaliin ryöstön tehneen turkkilaismiehen 23-vuotiaalle serkulle.
Poliisin mukaan kyseinen 23-vuotias mies oli rikoksen suunnittelija ja toteutuksen toimeenpanija. Hän piti valtaosan ryöstösaaliista itsellään ja antoi siitä osan serkulleen ja autokuskina toimineelle suomalaismiehelle.
Koko teon motiivina vaikuttaa olleen kyseisen miehen rahantarve.
Tutkinnan perusteella näyttää siltä, että pankkivirkailija ei ollut mukaan rikoksessa.
Hän oli tosin kuullut mahdollisen ryöstön olevan tekeillä, muttei ottanut tietoja todesta.
Kun nainen näki tuntemansa turkkilaismiehen tulevan pankkiin. Hän pelästyi ja oletti olevansa hengenvaarassa ja luovutti ryöstäjälle rahaa.
Pankkivirkailija ei kuitenkaan kertonut tietojaan poliisille ennen kuin itse joutui pidätetyksi ja epäillyksi osallisuudesta tähän rikokseen.
Osa saaliista kateissa
Osa saaliista on yhä kadoksissa. Vain noin puolet on onnistuttu saamaan takaisin.
Poliisi epäilee turkkilaismiehiä ja suomalaista miestä todennäköisin syin ryöstöstä. Pankkivirkailijaa epäillään rikoksentekijän suojelemisesta.
Re: Pankkiryöstö Helsingin keskustassa
Lähetetty: Ke Syys 29, 2010 4:52 pm
Kirjoittaja Marokon Kauhu
Hehheh, uskoo ken haluaa...
Kiva pankkineidille silti, ei tule gaaggelsbergiä, ei rikosrekisteriä, eikä kai potkujakaan
Hyvä homma kaiken kaikkiaan hänelle.
Re: Pankkiryöstö Helsingin keskustassa
Lähetetty: Ke Syys 29, 2010 6:00 pm
Kirjoittaja MissHolmes
Voisiko joku vielä kertoa, että mistä se kaiketi 'normaalia suurempi' summa oli juuri sattumoisin tyttösen kassassa? Ja miksi aikaviiveet ym ei toiminut?
Miten minusta tuntuu, että ovat sopineet, ettei tyttö joudu vaikeuksiin?

Re: Pankkiryöstö Helsingin keskustassa
Lähetetty: Ke Syys 29, 2010 10:45 pm
Kirjoittaja X-tine
MissHolmes kirjoitti:Voisiko joku vielä kertoa, että mistä se kaiketi 'normaalia suurempi' summa oli juuri sattumoisin tyttösen kassassa? Ja miksi aikaviiveet ym ei toiminut?
Miten minusta tuntuu, että ovat sopineet, ettei tyttö joudu vaikeuksiin?

Oudolta tuntuu minustakin. Minä luulen, että tuo loppusumma jotain 30.000 olis suomalaisten hallussa. Onhan heidänkin täytynyt osuutensa saada. Saatiinpa nyt kuitenkin näyttämään siltä, että sekä suunnittelija että tekomies ovat turkkilaisia. Ja poliisit uskomaan se, etteivät toki suomalaiset ole tällaisiin tekoihin syyllisiä, korkeintaan ovat jotenkin hiukan vain erehtyneet kaveriensa valinnassa...
Olisi kiva kuulla selitys siihen, mihin tarkoitukseen pankkineiti just on sattunut hakemaan holvista noin ison summan rahaa... Vai joko se on iltapäivälehdissä?
Re: Pankkiryöstö Helsingin keskustassa
Lähetetty: To Syys 30, 2010 9:25 am
Kirjoittaja jmit
Ravintola Auringon edessä räjähti autopommi joitakin vuosia sitten. Räjäyttäjän ja räjäytetyn miehen ainut keskinäinen kontakti oli nainen, joka oli räjäyttäjän tyttöystävä ja räjäytetyn exä. Ainut motiivi joka löytyi oli naisen kauna exäänsä kohtaan. Räjäyttäjällä ei ollut mitään muuta tietoa uhristaan kuin se minkä oli saanut tyttöystävältään.
Tuntuisi siltä, että ainut mahdollinen tuomio tyttöystävälle näistä lähtökohdista olisi elinkautinen. Tuskin yllättää ketään, että nainen ei istunut päivääkään.
Suomessa on miesvankeja enemmän kuin naisvankeja sen vuoksi, että Suomessa pääsääntöisesti viranomainen sulkee silmänsä kohdatessaan naisrikollisen. Tai jopa selittää pois ilmiselvän rikoksen.
Re: Pankkiryöstö Helsingin keskustassa
Lähetetty: To Syys 30, 2010 5:48 pm
Kirjoittaja Aizerbaidzan
MTV3 kirjoitti:http://www.mtv3.fi/uutiset/rikos.shtml/ ... 09/1196503
Tutkintavankeudesta vapautunut pankkivirkailija ei ole saanut työtään takaisin
30.09.2010 15:04
Poliisin mukaan pankkivirkailijalla ei ollut näillä näkymin osuutta syyskuun alussa tapahtuneen Tullinpuomi Osuuspankin ryöstöön. Nuori nainen ei ole kuitenkaan ainakaan toistaiseksi saamassa työpaikkaansa takaisin.
- Emme kommentoi asiaa muuten kuin että työsuhde on päättynyt, sanoo Helsingin OP Pankin toimitusjohtaja
Hannu Tonteri.
Aiotaanko työsuhteen päättämistä harkita jossain vaiheessa vielä uudelleen?
- Prosessi on vielä kesken, Tonteri toteaa rikostutkinnasta.
Poliisi kertoi eilen, että virkailijalla oli yhteys ryöstäjiin.
Hänen epäillään kuulleen, että mahdollinen ryöstö olisi tekeillä. Hän ei ole ottanut asiaa täysin todesta. Naista epäillään rikoksentekijän suojelemisesta.
Nainen ehti olla vangittuna viime perjantaista ja sitä ennen pidätettynä kolme vuorokautta. Häntä esitettiin vapautettavaksi eilen.
MTV:n uutiset tavoitti tänään tutkintavankeudesta vapautuneen naisen, mutta hän ei halua kommentoida asiaa julkisuudessa.
(MTV3)
Re: Pankkiryöstö Helsingin keskustassa
Lähetetty: To Syys 30, 2010 6:37 pm
Kirjoittaja Valoviikate
MissHolmes kirjoitti:
Miten minusta tuntuu, että ovat sopineet, ettei tyttö joudu vaikeuksiin?

Hän on poliisien kanssa mennyt reittä pitkin, kuten kymmenien muiden miesten kanssa, mistä vetoa.