Sivu 71/211
Lähetetty: Su Helmi 01, 2009 7:12 pm
Kirjoittaja specialhousingunit
puzzle kirjoitti:Kuinka paljon tollasia 50-luvun lopun cadillaceja on suomessa? Puhutaanko siis kymmenistä vai sadoista autoista? Minä kun en noista vanhoista autoista tiedä tuon taivaallista.
Meinaan että luulisi nyt että voitaisiin omistajien taustoja selvitellä ja asuinpaikkojen ja muiden perusteella vähän ottaa kuulusteluihin ihmisiä. Kun kerran poliisi nyt tuntuu tuota auto-juttua pitävän tärkeänä.
Tietystihän poliisilla on tietoa paljon enemmän kuin julkisuuteen annetaan, mutta luulisi silti että näin 10 vuoden jälkeen ne loputkin tiedot ja vihjeet annettaisiin julkisuuteen, voihan olla että niiden perusteella joku tampereella silloin liikkunut muistaisi jotain.
Jottei olis liian helppoa.
Veikkaan, että vuonna 1999 oli Suomessa korkeintaan 20 vuosimallin 57 caddyä. 56 malli eroaa maskiltaan aika paljon ja 58 mallinen on jo tuplavaloilla. Eli vuosimallin on "asiantuntija" rajannut 57 malliseen. Tuon ikäinen auto on muutenkin harvinaisuus, joten se ei ihan normaali kauppakassi ole. Niillä ei yleensä ajella tuohon vuodenaikaan. Voisi kuvitella, että korkeintaan 10 autoa olisi ollut vakuutetuna tuohon aikaan, kun muut olisi jo talviseisonnassa. Sitten on sellainenkin seikka, että jos auto on museokatsastettu,eli täydellisesti entisöity, niin sillä saa ajaa 30 päivää vuodessa. Ihmetystä herättää, että tämä "rekkarinkerääjä" oli ottanut kilven ylös, joka olikin sitten Corollan kilpi. Ei oikein ole järkeenkäypää, että 57 mallin caddy olisi liikenteessä varastetuilla kilvillä keskellä kaupunkia. On tietysti mahdollista, että auto on ollut esim Ruotsista ja omistaja ei jostain syystä ole halunnut ajaa omilla kilvillä. Mutta sen syyn keksiminen on sitten vaikeampaa.
Lähetetty: Su Helmi 01, 2009 7:52 pm
Kirjoittaja stripe
Ei ole mielestäni mitenkään mahdotonta, että tämä jenkki olisi "uitettu" juuri suomeen tai ollut poissa kilvistä projektina, ja sitten tullut tarve päästä vähän kylälle kokeilemaan. Kilvettömällä autolla kun et voi ajaa, on lainattu tallin seinältä "touhukilvet" ja näin ollen ei ole herätetty kilvettömällä autolla huomiota. En usko että on tarkoituksellisesti vaihdettu kilpiä että voi tehdä hämärä hommia, sillä laina kilvillä liikkuisin ainakin itse mahdollisimman nätisti etten herättäisin poliisin huomiota että tarkistaisivat auton tiedot.
Lähetetty: Su Helmi 01, 2009 7:59 pm
Kirjoittaja otus
Ruottissahan tää harrastaja kuntahan on paaaljon laajempi kuin suomessa..
Tässä pari maistiaista.
http://www.blocket.se/vi/19526797.htm?ca=11_s
http://www.blocket.se/vi/16326187.htm?ca=11_s
yksi lamppuisiakin löytyy myynnistä usean yksilön verran..
57-harvinaisuus sielläkin.. 56-mallia useampi..
Eikö ensin puhuttu kaksi ovisesta mallista ,mutta nyt sanotaan että kyseessä on Limousine malli, eli neli ovinen..
Tässä ilmeiseti Poliisin nyt kaipaama malli.
Sama malli Youtubessa, jollain myynnissä Norjassa..
http://www.youtube.com/watch?v=AHW-fy7dmuI
Taitaa olla jo myytykin->
http://www.retromagazin.com/limo/
Raaka tönkkö GoogleKääntäjä suomennos tuolta sivuilta, jossa kerrotaan että -57 Cadillac Limousine on todella harvinainen auto, vain 4 kpl euroopassa!!
Tässä vielä tönkkö googlen käännös->
Norjassa olemme nyt siinä tilanteessa, että meillä on valikoima kaikkein harvinaisia autoja maailmassa. Tämä johtuu siitä, että yleinen taloudellinen tilanne, eikä vähintään 30 vuoden sääntö tuontia varten.
Tämä Cadillac Fleetwood limusiini vuodesta 1957 on yksi niistä. Sanotaan, että on vain 4 kpl Euroopassa mallin, joka oli valmistettu 940 kappaletta vuonna 1957. Tämä ei ole palautettu monien muiden 50-vuotias autoja. Sana "patina" tänne todella hänen oikeuttaan.
Auto tulee Los Angeles ja tuotiin vuonna 1987 käyttöä Jazz-festivaaleilla Molde. Miles Davis on istunut tässä autossa! Tarina ennen, kun tiedämme vähän, mutta on syytä uskoa, että takana on järjestetty monia valjasteokset britainonview eetteri vuosien varrella.
Viimeinen kerta, kun se on käytetty bryllypskjøring Norjassa, joka on kaikkein pystyy tapa päästä kirkkoon, mielestämme. Cadillac on 50 vuotta vanha, mutta on ajanmukaiset laitteet, kuten autot ovat kadoksissa. Vuonna 1957 auton huipputeknologian ja maileina ennen suurin osa meni 4 pyörät. Norjassa oli ajoneuvoa, joka lähti matkalla hevonen Koreissa suorittaa suhteessa tämän Cadillac.
Paino on 2675 kg ja hitaasti kaikki teräs se tekee se virtaa alas tielle tavalla, joka on kokenut. Kokoussali muita autoja pimeässä alas aukon automaattisesti. Onko kuumaa, laita kaksinkertaisen ilmastointi-ja säätää takapenkillä ja etuistuimella.
Kuljettaja ei toimi hyvin toteuttamista. Tässä on super helppoa servo-ohjaus ja jarrut. Säädettävä sähkö paikkaa kaikki ikkunat. Giringen automaattisesti tietenkin. Jos haluat siirtää auton eteenpäin on moottorina 356 cid ja 350 hevosta. Kaikki hevoset ovat valmiita ja ei paljon aitoa pois häntä. Hydraulihissit että venttiilit ja hyvä eristys on täytettävä Sele brit tajat voi puhua rauhassa vuonna takapenkiltä.
Reidar on päättänyt askel alaspäin bryllypskjøringen ja ajattelin myydä auton. Lisäksi hän on purtu, että vuori basillen ja ihme viettää enemmän aikaa tätä toimintaa. Me todella toivomme, että auton voi löytää ostajaa Norjassa.
Lähetetty: Su Helmi 01, 2009 8:23 pm
Kirjoittaja specialhousingunit
Tuota neliovista kai ne viimeisten tietojen mukaan etsii, eli just kuvan mukaista. Ei luulis Suomesta montaakaan 62 series mallia löytyvän.
Kun miettii tuon kilpiteorian sopimista, niin ainoaks vaihtoehdoks jää "puuhakilvet" jotka on ruuvattu uitettuun autoon. Varmaan hyvin pian pitäisi löytyä joku, joka on kuullut "kaverin" suunnitelmista hakea auto ruotsista tai ostosta jenkeistä. Piirit on senverran pienet, että kyllä tuommoisen hankinta on kaveri piirin puheena jo ennen auton hankintaa. Jos autossa on joku sitten surmattu ja omistajalla on jotain osuutta asiaan, niin auto on varmasti häipynyt kuvioista. Silloinkin joku on kuullut autosta, jonka piti tulla harrastajalle, mutta "katosikin" kuvioista. Tuskin autoa on säilytetty tai rakenneltu tuollaisen jälkeen. Oli auto sitten myyty tai paloiteltu/hävitetty, niin varmasti joku tietää autosta.
Lähetetty: Su Helmi 01, 2009 9:11 pm
Kirjoittaja Nylonköysi
miinushka kirjoitti:Muistankos nyt ihan väärin, mutta eikös Tammerkoski tyhjennetty noihin aikoihin että nähtäisiin onko Raisa siellä?
Itsellä tuo muisti prakaa niiltä osin, kun en silloin vielä ollut aivan yhtä paljon kiinnostunut tapauksesta kuin nykyään.

En muista juuri tuosta keväästä, mutta kyllähän se harva se kevät tyhjennetään. Ei siellä Tammerkosken pohjassa siis kenenkään ruumista ole, ei Raisan eikä kenenkään muunkaan. Pyhäjärveenhän se virtaus menee...
Tuohon piti sanomani myös väliin, kun joku mietti että olisi ollut vielä oma kelakortti lompakossa niiden väärien papereiden kanssa, niin kyllä meillä ainakin oli "ohjeena", että jos lainaa jonkun paperit, niin omia ei saa olla mukana, siis ei mitään (edes kirjastokorttia) missä lukee eri nimi kuin siinä henkkarissa.
Jaa. Kyllä minä ainakin iloisesti pidin mukana kaikki omatkin paperit, jos olin jonkun kumminkaiman papereiden kanssa liikenteessä. Kertaakaan poke ei käynyt lompakkoani läpi, eikä siihen muuten pokella edes minkäänlaista oikeutta ollut.
Eli jos lompakko on löytynyt ja siellä ollut esim. "Maija Meikäläisen" kela-kortti ja pari markkaa rahaa, on löytäjä saattanut kyllä itsekkäästi heittää markat taskuunsa ja lompakon kortteineen lähimpään roskapönttöön/pusikkoon, tietämättä että sillä olisi voinut olla tekemistä jonkun tärkeämmän asian kanssa.
Tämä on ihan mahdollista. On sekin, että lompakon löytänyt tai varastanut ei tunne mitään sympatiaa kuollutta tyttöä kohtaan.
Tuolla Kaupin alueellahan (oikeastaan Rauhaniemen, mutta vieressä...) on myös se yleinen sauna, siellä ihan niemen kärjessä, tietääkseni ollut toiminnassa kauankin ja talvisin sieltä löytyy myös avanto.
Sinne on Lapinniemestä vielä jonkun verran matkaa. Mutta sieltä kyllä pääsee veteen. Joskin vesi on siellä avannossa aika matalaa.
En tiedä, oliko Kansankylpylässä avantouintitoimintaa vielä tuolloin, mutta myöhemmin olen käynyt siellä uimassa useasti sekä kesäisin että talvisin, ja pitäisin erikoisena jos joku onnistuisi sinne itsensä vahingossa hukuttamaan. Tahallaankin pitäisi nähdä vähän vaivaa.
Eli vesistöön pääsisi kyllä myös sitä kautta, mutta avannosta olisi kyllä varmaankin tullut esiin kun siellä seuraavana/seuraavina päivinä on muita uimareita ollut. Tietysti jos on jäänyt jäihin ja pysynyt siellä, on saattanut kyllä kulkeutua virtausten mukana kauaskin ennen kevättä. Mutta olikos Näsijärvi jäissä jo tuolloin katoamisen aikaan?
Vuonna 1999 Näsijärvi jäätyi Rauhaniemessä 30.12 ja suli 25.4. Lähde: Rauhaniemen Kansankylpylän kotisivut.
Lähetetty: Su Helmi 01, 2009 9:17 pm
Kirjoittaja Nylonköysi
sähköankerias kirjoitti:Onko mahdollista että Raisa olisi jättänyt takkinsa esim. jonkun autoon?
Tietenkin on, ja jonnekin se takki on jäänyt tai jätetty jos Raisa on pelkkä paita päällä kuljeksinut pitkin kyliä.
EDIT: Auto on ihan mahdollinen, kuten narikka tai yksityisasuntokin. Tuohon aikaan tosiaan ei välttämättä tarvinnut maksaa narikkaa ellei ollut säilytettävää mukana, mutta pääsymaksu (jos sellainen oli) piti kyllä maksaa. Seurahuoneelle on ollut aika hintava pääsymaksu aina, kuten myös Hämeensiltaan.
Lähetetty: Su Helmi 01, 2009 9:37 pm
Kirjoittaja specialhousingunit
Pari "mielenkiintoista" lainausta eräältä keskustelupalstalta.
(kirjoitettu 2006)
Joskus (5-10 vuotta sitten, en muista tarkalleen) kuulin huhuja jossakin Loimaa-Forssa suunnalla olleesta 57 Eldorado Sevillestä, joka oli maahantuonnin jälkeen jätetty johonkin pusikkoon seisomaan.
Joskus oli Mobilistissäkin kuva lumihangessa pressun alla makaavasta hylätyn näköisestä 54 Eldosta, taisi olla jossakin pääkaupunkiseudulla.
(samasta ketjusta)
Olen luultavasti nähnyt tämän auton. Kunto oli melko huono voisi jopa sanoa että tosi lohduton. Jos kyseessä olisi ollut joku muun merkkinen auto niin varmasti olis laitettu paaliin.
Kyseiselle auto sattui vielä ikävä tapaus kun pikkupojat kivitti ikkunat hajalle( olihan auto jo valmiiksi romunnäköinen ).
Silloin auto seisoi jobbarin pihassa ja myöhemmistä vaiheista en tiedä.
Siis kysymys kuuluu, että miks tämä 57 caddy on jätetty seisomaan ???
Taidan huomenissa soitella Tampereen poliisille, sillä kyllähän noihin keskustelijoihin on helppo ottaa yhteyttä.
Lähetetty: Su Helmi 01, 2009 9:52 pm
Kirjoittaja otus
Mihinköhän ajankohtaan osuivat Tampere jazz happeningit vuonna 1999, olisiko nämä mahdolliset tapaukseen liittyvät "ulkomaanelävät" olleet mahdollisesti ko.tapahtuman ansiosta suomessa?
Lähetetty: Su Helmi 01, 2009 9:57 pm
Kirjoittaja specialhousingunit
Jatsit ollu 5 - 7. 11 1999 tampereella. Joten ei ainakaan ajankohta oikein täsmää.
Lähetetty: Su Helmi 01, 2009 9:58 pm
Kirjoittaja Kurkkumaa
specialhousingunitin lainaus on kokonaisuutta ajatellen ehkä todella mielenkiintoinen löytö.
Tuossa 2006 kirjoitetussa lainataan kuitenkin Overdrivea vuodelta 2003? Eli 5-10 vuotta olevan aika-arvion "laskemisen" tulisi alkaa tuosta 07.03.2003 lähetetystä Overdrivella olevasta alkuperäisviestistä?
Lähetetty: Su Helmi 01, 2009 10:17 pm
Kirjoittaja specialhousingunit
Jos auto olisi "jätetty" seisomaan jonnekkin 1999, niin ulkona rapistuminen alkaa piankin. Hyvinkin kahdessa kolmessa vuodessa siitä tulee "raadon" näköinen. Tietysti kun ei ole kuvaa nähnyt, niin ei voi sanoa.
Jos taas viesti on ollut alkujaan 2003 overdrivellä, niin siitä vaikka 5 vuotta taaksepäin ollaankin niissä vuosiluvuissa jolloin auto on ollutkin liikenne kelpoinen eikä "raato"
Kyllähän tämäkin mietityttää, että milloin ajokelpoisesta on tullut "raato"
Lähetetty: Su Helmi 01, 2009 10:56 pm
Kirjoittaja dupondt
Tässä linkki keskusteluun:
http://www.foorumi.info/Metsaautot/view ... 0aef577dac
Asian muistanut henkilö vieläpä majailee Etelä-Suomessa, siis foorumille ilmoittamiensa tietojen mukaan.
Ajatelkaapa jos siitä saisi vielä jotain näytettä kerättyä (vaikkei CSI-jutut tosia olekaan

).
EDIT: Keskustelussa mainitaan myös, että jossakin Mobilisti-lehden numerossa olisi ollut kyseisestä autosta kesällä otettu valokuva. Tätähän voisi joku tutkia, itse en ole oikein automies, vaikka mies olenkin. Vuosikertojen sisällykset:
http://www.mobilisti.fi/lehtiarkisto.html
Ruotulana kävellen.
Lähetetty: Su Helmi 01, 2009 11:36 pm
Kirjoittaja Tontte
Itselleni tuli kaksi vaihtoehtoa.
1. Miksei raisa olisi lähtenyt kävellen ruotulaan? Itse asun ruotulassa Tampereella eikä täältä keskustaan ole kuin noin 4km joten ei mikään maatajärisyttävä matka kävellen lähteä, koska itsekkin olen sen muutaman kerran ravintola reissun jälkeen kävellyt. Siispä entä jos raisa on päättänyt lähteä kävelemään kotiinsa ruotulaan teiskontietä pitkin ja matkalla tullut vasaan/liftannut jonkun kyytiin mies sitten luvannut heittää raisan kotiinsa ruotulaan mutta sittemmin Ajanut niihaman metsän rajoille ja upottanut suohon/alasjärveen. Tuollahan on alarjärvellä paljon rantamökkejä joten näinkin utopistinen ajatus että mitä jos haudannut raisan oman mökinsä pihaan? Onko poliisi käynyt läpi alasjärveä ja niihaman metsiä?? Itse ainakin siellä lenkkeillessäni syys-ilta-aikaan näkyy paljon ns asiaankuulumatonta autoilua jne.
2. Entä jos raisa on päättänyt lähetä bussilla pirkkalaan? Eihän bussikuskit nyt muista ihmisä kun heillä niitä ramppaa joka välissä kyydissä. Niinkin yksinkertaista että raisa hypänny bussiin tai sitten saanut kyydin pirkkalaan siellä sitten joku raiskannut ja upottanut ojaan? Näinhän tapahtui oliko se koulutyttö Elinan tapuksessa joka 2000 luvun alussa palasi jostain harjoituksistaa tms ja mustasukkainen poikakaveri sitten kuristi ojaan, isä sittemmin löysi ojasta tytön kuolleena.
Nämä kyllä kuulostavat aika x-files jutuilta mutta silti, eihän sitä koskaan tiedä...
Lähetetty: Su Helmi 01, 2009 11:52 pm
Kirjoittaja Kurkkumaa
specialhousingunit, autosta tulee raato hyvinkin nopeasti jos aloittaa entisöinnin mm. hiekkapuhaltamalla maalit? Ja jättää homman siihen.
Ihan pieni kysymys?
Lähetetty: Ma Helmi 02, 2009 12:22 am
Kirjoittaja kurtkuurna
Kuka esiintyi Tampereen Seurahuoneella tuona kyseisenä iltana?
Jos sattuisi näin, että esiintyjänä olisi vaikka Janne Tulkki ei tarvitsisi ihmetellä nuoria tyttöjä yleisössä...