Collie kirjoitti: La Syys 14, 2024 10:09 pm
Tuo on aika mielenkiintoinen aihe. USA:ssa postiäänestäminen ja äänestäjien tunnistaminen taitavat olla melkoisen kivikautisella tasolla verrattuna esimerkiksi Suomeen. Mielestäni tuo, että äänten laskeminen saattaa kestää päiväkausia on demokratian kannalta aika kyseenalaista. Pitäisi olla selvä aikaraja, kuten Suomessa, minkä jälkeen ei uusia äänestyslappuja enää oteta vastaan. Suomessahan tunnistaudutaan äänestettäsessä henkilö- tai ajokortilla, passilla tai vastaavalla, äänestykselle on aikaraja ja äänet saadaan laskettua jo äänestyspäivänä.
Suomen postiäänestyksessä en ole varma, miten tarkistetaan ettei henkilö ole käynyt myös paikanpäällä äänestämässä, mutta äänestyslappuja ei ainakaan käsittääkseni ole edes mahdollista lähettää sellaisille, joilla ei ole äänestysoikeutta, tai esim. kuolleille.
Ainut asia mistä olen Trumppiin pettynyt, on tuo että ei saanut tosiaan kivikautiselle äänestysjärjestelmälle tehtyä mitään.
Suomessa ei ole mitään postiäänestystä.
Eikä Suomessa lähetetä mitään äänestyslappuja vaalipaikan ulkopuolelle.
Suomessa ja muissa kehittyneissä maissa on ennakkoäänestys ja valtio korkeintaan lähettää kotiosoitteeseen äänestysoikeudesta kertovan lapun (Suomessa näin). Se ei ole kuitenkaan äänestyslappu, eikä sitä tarvita äänestettäessä.
Postiäänestys:
Posti tuo äänestyslaput kotiosoitteeseen, ja siellä oletetusti äänioikeutettu äänestäjä täyttää lapun.
Mitään 100% systeemiä ei ole, millä voitaisiin varmistaa että sen on täyttänyt ko henkilö, tai että lappuun on mennyt ääni sille ehdokkaalle jota tämä äänestäjä kannattaa.
Kaiken kukkuraksi lappu menee postin kuljetettavaksi, tai jopa erilliseen "ballot boxiin" joita on jossain kadunkulmassa notkumassa - tämä mahdollistaa ns. "ballot stuffing" huijauksen.
Siinä ballot boxiin vain tungetaan äänestyslappuja niin perkeleesti, kunnes se on ääriään myöten täynnä.
Äänestyslaput on tehty "jossain" - kehitysmaissa ne on yleensä hallitsevan valtapuolueen itse printtaamia. "Ääniä" on sitten mukavampi laskea, kun siinä on lähes ainoastaan omia.
On esitetty väitteitä, että tätä harrastettiin USA:n viime vaaleissa.
Ennakkoäänestys (esim. Suomessa):
Tapahtuu ihan samalla tavalla kuin vaalipäivänäkin.
Menet vaalipaikalle (voi olla postissa, mutta myös esim. kauppakeskuksessa - Suomessa usein näin).
Todistat henkilöllisyytesi: Vaalikelpoisuutesi tarkistetaan tietokoneelta ja sinne merkitään että olet äänestänyt.
Saat vaalilipun, jonka täytät.
Se suljetaan kuoreen, ja laitetaan äänestyslaatikkoon.
Vaalipäivänä Suomessa ääntenlasku alkaa heti vaalihuoneistojen sulkeuduttua.
Ääniä laskemassa on kaikkien puolueiden edustajia, siinä on vähän hankala huijata mitenkään isosti.
Pikkuvilpissäkin on aika iso riski jäädä kiinni.
Äänet laitetaan koneeseen ja tulos on selvä pari tuntia äänestyksen jälkeen.
Jenkeissä tuossa ääntenlaskennassakin on paljon epäselvyyksiä.
Paras esimerkki taisi olla se "Florida voting machine", jossa George W Bush piti loppujen lopuksi päättää presidentiksi korkeimman oikeuden päätösellä.
https://en.wikipedia.org/wiki/Volusia_error
Tämä on kaikki todella perseestä, koska vaalitavasta johtuen ehdokkaiden erot on yleensä aika pienet.
Näin ollen pienikin huijaus tai virhe saattaa USA:n pressan vaaleissa vaikuttaa ratkaisevasti.

- ikuinen sota.jpeg (368.21 KiB) Katsottu 849 kertaa