Re: Hki Arabianranta: Miestä epäillään alaikäisen pojan murh
Lähetetty: To Tammi 03, 2019 11:06 am
Ketjusta poistettu vuosien 1999-2003 hallitusta koskevia kirjoituksia. Eivät liity aiheeseen.
-NILS-
-NILS-
Suomen johtava rikosaiheinen portaali
https://murha.info/rikosfoorumi/
No eikä varmasti ole vuonna 2015 saapuneet kansalaisia. Sekoitat nyt pahasti asioita. Pakolaisstatuksen saanut voi hakea kansalaisuutta asuttuaan Suomessa neljä vuotta. Ajanlaskenta lähtee siitä kun on jättänyt turvapaikkahakemuksen. Kun turvapaikanhakija saa oleskeluluvan, myönnetään se neljäksi vuodeksi. Kun tämä lupa umpeutuu, haetaan pysyvää oleskelulupaa ilman määräaikaa. Sitten haetaan kansalaisuutta. Sitä varten tarvitaan yki-testi, jolla todistetaan suomen kielen taito. Testiä ei tarvitse tehdä jos on suorittanut ammatin, koska ammattiin opiskelu suomeksi todistaa jo itsessään että hakijalla on riittävä kielitaito. Jos kuitenkin yki-testi pitää suorittaa, niin siihen ei niin vain pääsekään, sillä testi järjestetään harvoin ja ilmoittautumispaikat voivat olla täynnä. Lisäksi testi pitää olla suoritettuna ennen kuin kanslaisuushakemusta voi edes jättää. Sitten kun hakemus on jätetty, voi edessä olla vielä vuosi odottelua päätökseen saakka. Näin ollen vuonna 2015 syksyllä saapuneet ja pakolaisstatuksen saaneet voivat saada kansalaisuuden aikaisintaan kevätkesällä 2020 jos ei tarvita ykitestiä ja hakemuksen käsittely on poikkeuksellisen nopea.Inanna kirjoitti:Suomessa kansalaisuuden saa hyvin nopeasti, osa 2015 aallon väestä on jo kansalaisia, kuten oulun raiskausvyyhdestä kävi ilmi.
Mielipiteelläni ei ole merkitystä kuin viihdearvona sinulle, mutta menkööt: Normi elinkautinen ja joskopa sitten jopa joku keksisi, ettei tämän paikka ole ollenkaan täällä, vaan jossain arabianrannalla, jos sellaisen löytävät edes puusilmät.TavanTallaaja kirjoitti:No mikä se mielestäsi pitäisi olla ja miksi?On Anoi Kaa kirjoitti:..mikä lie tämän saama palvelu?
Olet oikeassa tuosta 4 vuodesta, mutta. Jos "pakolaisella" on jo aiempi kansalaisuus toisesta pohjoismaasta niin vuosia tarvitaan vain 2. Tanskan ja Ruotsin kautta meille tuli käytännössä kaikki 2015 vuoden pakolaiset. Jostain syystä nuo maat eivät houkutelleet, vaan haaparannan kautta Suomeen tähdättiin.transylvanian kirjoitti:No eikä varmasti ole vuonna 2015 saapuneet kansalaisia. Sekoitat nyt pahasti asioita. Pakolaisstatuksen saanut voi hakea kansalaisuutta asuttuaan Suomessa neljä vuotta. Ajanlaskenta lähtee siitä kun on jättänyt turvapaikkahakemuksen. Kun turvapaikanhakija saa oleskeluluvan, myönnetään se neljäksi vuodeksi. Kun tämä lupa umpeutuu, haetaan pysyvää oleskelulupaa ilman määräaikaa. Sitten haetaan kansalaisuutta. Sitä varten tarvitaan yki-testi, jolla todistetaan suomen kielen taito. Testiä ei tarvitse tehdä jos on suorittanut ammatin, koska ammattiin opiskelu suomeksi todistaa jo itsessään että hakijalla on riittävä kielitaito. Jos kuitenkin yki-testi pitää suorittaa, niin siihen ei niin vain pääsekään, sillä testi järjestetään harvoin ja ilmoittautumispaikat voivat olla täynnä. Lisäksi testi pitää olla suoritettuna ennen kuin kanslaisuushakemusta voi edes jättää. Sitten kun hakemus on jätetty, voi edessä olla vielä vuosi odottelua päätökseen saakka. Näin ollen vuonna 2015 syksyllä saapuneet ja pakolaisstatuksen saaneet voivat saada kansalaisuuden aikaisintaan kevätkesällä 2020 jos ei tarvita ykitestiä ja hakemuksen käsittely on poikkeuksellisen nopea.Inanna kirjoitti:Suomessa kansalaisuuden saa hyvin nopeasti, osa 2015 aallon väestä on jo kansalaisia, kuten oulun raiskausvyyhdestä kävi ilmi.
Oulun keississä osa tekijöistä on ollut turvapaikanhakijoita ja osa pidempään Suomessa olleita, kansalaisuuden saaneita, jotka ovat siis olleet Suomessa huomattavasti pidempään kuin vuodesta 2015.
Ei vaan vastoin YLE:n kulttuurien sulatusuunit Euroopassa ovat ihqua agendaa. Turha odottaa YLE:ltä tutkivaa journalismia mitä lähi-idän rikkauksiin ja osan rötöstelyyn tulee.Toivottavasti vaikkapa Ylen MOT panostaisi ja tutkisi tämän asian, mutta tuskinpa se näin tekee, koska olisi vastoin lakia.
Mitä ihmettä. Jos henkilöllä on jonkun pohjoismaan kansalaisuus, miten hän silloin saisi haettua turvapaikkaa Suomesta, saisi sen ja sen jälkeen hakisi Suomen kansalaisuutta? On totta, että suurin osa on tullut muiden eu-maiden läpi Suomeen, mutta mitä tekemistä sillä on kansalaisuuden kanssa?Inanna kirjoitti:Olet oikeassa tuosta 4 vuodesta, mutta. Jos "pakolaisella" on jo aiempi kansalaisuus toisesta pohjoismaasta niin vuosia tarvitaan vain 2. Tanskan ja Ruotsin kautta meille tuli käytännössä kaikki 2015 vuoden pakolaiset. Jostain syystä nuo maat eivät houkutelleet, vaan haaparannan kautta Suomeen tähdättiin.transylvanian kirjoitti:No eikä varmasti ole vuonna 2015 saapuneet kansalaisia. Sekoitat nyt pahasti asioita. Pakolaisstatuksen saanut voi hakea kansalaisuutta asuttuaan Suomessa neljä vuotta. Ajanlaskenta lähtee siitä kun on jättänyt turvapaikkahakemuksen. Kun turvapaikanhakija saa oleskeluluvan, myönnetään se neljäksi vuodeksi. Kun tämä lupa umpeutuu, haetaan pysyvää oleskelulupaa ilman määräaikaa. Sitten haetaan kansalaisuutta. Sitä varten tarvitaan yki-testi, jolla todistetaan suomen kielen taito. Testiä ei tarvitse tehdä jos on suorittanut ammatin, koska ammattiin opiskelu suomeksi todistaa jo itsessään että hakijalla on riittävä kielitaito. Jos kuitenkin yki-testi pitää suorittaa, niin siihen ei niin vain pääsekään, sillä testi järjestetään harvoin ja ilmoittautumispaikat voivat olla täynnä. Lisäksi testi pitää olla suoritettuna ennen kuin kanslaisuushakemusta voi edes jättää. Sitten kun hakemus on jätetty, voi edessä olla vielä vuosi odottelua päätökseen saakka. Näin ollen vuonna 2015 syksyllä saapuneet ja pakolaisstatuksen saaneet voivat saada kansalaisuuden aikaisintaan kevätkesällä 2020 jos ei tarvita ykitestiä ja hakemuksen käsittely on poikkeuksellisen nopea.Inanna kirjoitti:Suomessa kansalaisuuden saa hyvin nopeasti, osa 2015 aallon väestä on jo kansalaisia, kuten oulun raiskausvyyhdestä kävi ilmi.
Oulun keississä osa tekijöistä on ollut turvapaikanhakijoita ja osa pidempään Suomessa olleita, kansalaisuuden saaneita, jotka ovat siis olleet Suomessa huomattavasti pidempään kuin vuodesta 2015.
Kuulostaa ihanalta ajatella, että tulivat kaikki sotaa ja vainoa pakoon suoraan kriisipesäkkeistä, mutta kokemus on näyttänyt, että moni on majaillut Turkissa ja pitkin eurooppaa jo vuosia ennen Suomeen siirtymistä, sopivasti tuon aallon mukana ja ainoastaan siksi, että luukulta saa parhaiten rahaa verrattuna muihin EU maihin. Monilla on sukulaisia Ruotsissa, Saksassa, Englannissa, Ranskassa, Tanskassa, Norjassa. Suomeen sitten lähetettiin perheestä 1 poika.
Kuten sanoin 2 vuotta jos on jo jonkun toisen pohjoismaan "kansalainen". Suomessa on tällä hetkelläkin tuhansia "paperittomia", uskoo ken haluaa. Kaikissa maissa on väestörekisteri ja sieltä kyllä uuden passin saa jos haluaa / tarvitsee. Syitä on toki monia miksi kivempi mennä uudella nimellä, iällä ja jopa synnyinmaalla eteenpäin.Mitä ihmettä. Jos henkilöllä on jonkun pohjoismaan kansalaisuus, miten hän silloin saisi haettua turvapaikkaa Suomesta, saisi sen ja sen jälkeen hakisi Suomen kansalaisuutta? On totta, että suurin osa on tullut muiden eu-maiden läpi Suomeen, mutta mitä tekemistä sillä on kansalaisuuden kanssa?
Ei kaikki tänne tulleet ole hakeneet turvapaikkaa. Eikä muualle EU alueelle tulleetkaan. Päinvastoin he kieltäytyvät sormenjäljistä ja turvapaikkahakemuksen jättämisistä. Tänne saapuessaan henkilö on sitten oikeutettu sossun tukeen https://www.kela.fi/toimeentulotuki-ulkomaalaisettransylvanian kirjoitti:Inannan hömpötyksistä ei saa mitään selvää kun ensin puhutaan kansalaisuudesta ja sitten "kansalaisuudesta" heittomerkeillä. Fakta on se, että jos on hakenut Suomesta turvapaikkaa vuonna 2015, ei vielä voi olla Suomen kansalaisuutta taskussa. Ja turvapaikanhakijoista tässä puhuttiin. Jos jollakin henkilöllä on pohjoismaan kansalaisuus, hän ei hae eikä hänen tarvitse hakea turvapaikkaa Suomesta. Hän voisi vain asettua Suomeen asumaan. Vaikka hän jättäisi hakemuksen Suomessa, niin viimeistään sormenjäljissä jäisi kiinni siinä että on kansalaisuuden jo saanut toisesta maasta. Ja turvapaikkakeissi stoppaisi siihen.
Toki joku voi saada vaikka ensin turvapaikan Saksasta, sitten Saksan kansalaisuuden, sitten muuttaa Suomeen ja kahden vuoden Suomessa asumisen jälkeen hakea kansalaisuutta Suomesta, mutta sillä ei ole mitään tekemistä turvapaikan hakemisen kanssa tai vuoden 2015 aallon kanssa.
En väittänyt heidän olevan yksin vastuussa maahanmuuttajista, totesin vain että he ovat kuskanneet turvapaikanhakijoita Suomeen Ruotsista mm. vuoden 2015 "pakolaisaallon" aikoihin. Kirjoituksesi alla oleva Trackerin teksti selittääkin hyvin vihervasemmisto -käsitteen. Näitä ihmisiä on tosiaan paljon päättävissä elimissä ratkaisevissa paikoissa ja ns. oikeistopuolueissakin. Perussuomalaiset on ainoa puolue Suomessa joka vastustaa hallitsematonta maahanmuuttoa.Pieni liekki kirjoitti:OT:
Miten joku voi väittää, että vihervasemmisto olisi yksin vastuussa niistä maahanmuuttajista, joita tänne otetaan? Ketkä ylipäänsä ovat John Kimblen vihervasemmistoon luokittelemia henkilöitä?
Niin puhuinkin tästä tapauksesta. Tässä tapauksessa epäillyn tietoja pimitetään. Valitettavasti on todella yleistä jollei maan tapa, että pimitetään maahanmuuttajien rikoksia ja heidän tietojaan. Kyllä kaikki muut paitsi pari-kolme väärinymmärtäjää ymmärsivät mistä kirjoitin.Whicher kirjoitti:Kaikki varmaankin olettivat, että puhut tästä tapauksesta tämän tapauksen threadissa.