Re: BLM- ja antifahenkiset mellakat kylvävät tuhoa ja kuolemaa laajalti Minneapolisin ulkopuolella
Lähetetty: Su Syys 13, 2020 8:48 pm
Sinikka lienee saanut banaanin ja ei siksi pääse saarnaamaan kuinka ilmastonmuutos on metsäpalojen takana (ja kuinka perseestä olevalla metsän/luonnonhoidolla ei ole tekemistä?). Eikä sitä kuinka vaarallinen äärioikeisto onkaan ja kuinka se aiheuttaa uhkaa, joten joudutte lukemaan ihan varmistettua asiaa ja jo tapahtuneita tekoja, jotka eivät jääneet kuvitellun uhan asteelle.
Eli vaikka media ja osa viranomaisista julistaa, ettei ole mitään kampanjaa, missä antifa sytyttelee metsäpaloja ei se tarkoita sitä, etteikö näitä olisi tapahtunut. Eli varmaan on niin, että paloja on syttynyt muistakin syistä (kuten v. 2018), mutta on niitä aktivistejakin polttohommista pidätetty.
Ensimmäinen on Kalifornianainen, jolla ei ole selvää antifa-kytköstä löydetty, mutta päässä varmaan sitten muuta vikaa, kun kovin erikoisennäköinen pyromaaniksi/murhaavaksi polttelijaksi ainakin omaan silmääni. Hänen tilanteensa käy kuumana kuin Kalifornian metsissä, varmaan saa paljon uusia ystäviä harrastuksillaan? Aika näyttää, mitä naisesta paljastuu ja mitä sympatioita paljastetaan? Tuolla tämänhetkinen syyte:
https://heavy.com/news/2020/09/anita-esquivel/
Toinen tapaus, mihin olen törmännyt on pesunkestävä BLM-aktivisti pohjoisempaa Washingtonista: https://heavy.com/news/2020/09/jeffrey-jeff-acord/
Viimeinen tuhopolttokiinniotettu on joku Margaret Channon Tacomasta, joka kiinni ainakin viiden poliisiauton poltoista Seattlessa, kun ryöstömellakka kulki kaupunginosan läpi. Margaretti jäi kiinni hienon tatuointinsa ansiosta. Hän punkkasi kaverinsa luona ja ei ollut kaverinsa mukaan mikään aktivisti. https://www.dailymail.co.uk/news/article-8415115/White-woman-accused-setting-five-cars-fire-George-Floyd-protests-arrested.html
Video:
https://youtu.be/ik7jcwY61ks