Re: Elokapina-liikkeen mielenosoitukset Helsingissä ja Espoossa
Lähetetty: Pe Loka 08, 2021 3:38 pm
Törkeä julkisrauhan rikkominen mahdollistaa pidättämisen.
Suomen johtava rikosaiheinen portaali
https://murha.info/rikosfoorumi/
Mielenkiintoista on, että elokapinan aikuiset perustajat ja johtohahmot katselevat itse turvassa sivusta kun näihin lainrikkomuksiin aivopesemänsä lapset ja nuoret viedään putkaan ja ottavat rikosrekisterimerkinnän ja pahimmassa tapauksessa pilaavat tulevaisuuden opiskelu- ja työmahdollisuutensa. Helppoahan se on "mielenosoitus" kun ei itse tarvi kantaa seuraamuksia?Poliisi epäilee Elokapinan mielenosoittajia törkeästä julkisrauhan rikkomisesta
Poliisi otti kiinni 51 henkilöä Valtioneuvoston linnan edustalta.
Ilmastoliike Elokapina osoitti perjantaina mieltä Valtioneuvoston linnan edessä.
Poliisi kertoi neljän jälkeen Twitterissä epäilevänsä kiinni ottamiaan henkilöitä muun muassa niskoittelusta poliisia vastaan, törkeästä julkisrauhan rikkomisesta ja kokouksen estämisestä. Poliisi kertoo tarkastelevansa rikosnimikkeitä tutkinnan edetessä yksilöllisesti. Ne voivat täsmentyä vielä.
Poliisi otti kiinni yhteensä 51 ihmistä. Poliisin mukaan Elokapinan mielenosoittajat tukkivat kulkua Valtioneuvoston linnaan. Kiinniotot sujuivat rauhallisesti.
Liike olisi halunnut päästä keskusteluyhteyteen erityisesti valtiovarainministeri Annika Saarikon (kesk) kanssa.
Liike kertoi aiemmin mielenosoittajien ”liimautuneen” ja ”lukittautuneen” linnan oville. Poliisi ei tätä hyväksynyt, vaan antoi poistumiskäskyn. Paikalle tuli myös linja-autoja kiinniottoja varten, jotka poliisi sittemmin aloitti.
Mielenilmaisuun osallistui liikkeen tiedotteen mukaan 200 henkeä. Mielenilmaisun kerrottiin olevan rauhanomainen. Odottaessaan poliitikkoja paikalle elokapinalaiset pitivät kulkuväylät avoinna, eivätkä pyrkineet rakennukseen sisään, liike tiedotti.
Helsingin poliisi kertoi aiemmin turvaavansa Valtioneuvoston linnan. Poliisi tviittasi, että myös Ritarikadulla on noin 30 mielenosoittajaa. Poliisi aikoi ensin neuvotella mielenosoittajien kanssa.
Poliisi jatkoi myöhemmin tviittaamalla, että osa Elokapinan mielenosoittajista on lukittautunut Valtioneuvoston linnan edustalle.
– Valtioneuvoston linnan uloskäyntien miehittämistä ja valtiojohtoon vaikuttamista ei hyväksytä. Poliisi tulee antamaan poistumiskäskyn ja niskoittelevat henkilöt tullaan ottamaan kiinni.
Pelkistä sakoista ei tule rikosrekisterimerkintää, vaan ne merkitään sakkorekisteriin, josta ne poistuvat viiden vuoden kuluttua siitä, kun sakko on maksettu.John Kimble kirjoitti: Pe Loka 08, 2021 4:50 pm Mielenkiintoista on, että elokapinan aikuiset perustajat ja johtohahmot katselevat itse turvassa sivusta kun näihin lainrikkomuksiin aivopesemänsä lapset ja nuoret viedään putkaan ja ottavat rikosrekisterimerkinnän ja pahimmassa tapauksessa pilaavat tulevaisuuden opiskelu- ja työmahdollisuutensa. Helppoahan se on "mielenosoitus" kun ei itse tarvi kantaa seuraamuksia?
Virkavallalle kritiikkiä Elokapinan mielenosoituksesta – kuvajournalisti: poliisi uhkasi perustelematta sakoilla
Kuvajournalisti Antti Yrjönen kertoo kokeneensa poliisin toiminnan epäammattimaisena.
Ihan kamalaa ja kauheaa. Olisi varmaan pitänyt käydä syvällistä dialogia ja joka käänteessä oikeilla termeillä ja ilmauksilla ettei vaan tule pahaa mieltä. Hirvittävä ylilyönti poliisilta.Kuvajournalisti Antti Yrjönen twiittasi perjantaina 8. lokakuuta saaneensa mahdollisesti elämänsä ensimmäiset sakot.
Poliisin mukaan sakkoja ei ole kirjoitettu.
Yrjönen kertoo twiitissään, että hän oli ollut keskiviikkona kuvaamassa Elokapinan mielenilmausta Hakaniemen Pitkälläsillalla, kun takaa poliisi oli käskenyt häntä väistymään. Yrjönen oli siirtynyt, minkä jälkeen poliisi oli tullut kysymään häneltä vihaisesti, pitääkö hänelle tulla kirjoittamaan sakot.
Kumpi oli epäammattimainen?Poliisin mukaan paikalla olleille toimittajille ja median edustajille oli annettu ohjeet siitä, että mielenosoittajien niin sanottu kantoura, eli se alue, jota pitkin mielenosoittajat kannettiin tai talutettiin bussiin, tuli pitää tyhjänä.
– Mikäli joku on ollut tällä alueella ja häntä on pyydetty tai käsketty siirtymään, mutta näin ei ole toimittu, on henkilö silloin voinut syyllistyä niskurointiin.
Jos tulee siis pelkästään sakkoja. Nythän tässä on parikin rikosnimikkettä mistä maksimituomio on 2 vuotta. Semmoinen tieto liikkuu etteivät merkinnät poistu valtion rekistereistä, esim. armeija. Ja myöskin tuosta linkistä:THS kirjoitti: La Loka 09, 2021 11:26 amPelkistä sakoista ei tule rikosrekisterimerkintää, vaan ne merkitään sakkorekisteriin, josta ne poistuvat viiden vuoden kuluttua siitä, kun sakko on maksettu.John Kimble kirjoitti: Pe Loka 08, 2021 4:50 pm Mielenkiintoista on, että elokapinan aikuiset perustajat ja johtohahmot katselevat itse turvassa sivusta kun näihin lainrikkomuksiin aivopesemänsä lapset ja nuoret viedään putkaan ja ottavat rikosrekisterimerkinnän ja pahimmassa tapauksessa pilaavat tulevaisuuden opiskelu- ja työmahdollisuutensa. Helppoahan se on "mielenosoitus" kun ei itse tarvi kantaa seuraamuksia?
Tässä hyvä tiivistelmä rikosrekisteristä. https://www.oikeusrekisterikeskus.fi/fi ... riote.html
Eli sakkotuomiostakin voi tulla rikosrekisterimerkintä tuossa boldatussa tapauksessa.Rikosrekisteriin tulee merkintä, kun henkilö tuomitaan:
ehdottomaan tai ehdolliseen vankeusrangaistukseen
valvontarangaistukseen
ehdollisen vankeusrangaistuksen ohessa sakkoon (oheissakkoon), yhdyskuntapalveluun tai valvontaan
ehdottoman vankeusrangaistuksen sijasta yhdyskuntapalveluun
nuorisorangaistukseen tai nuorisorangaistuksen sijasta sakkoon
Maksimituomio ei vaikuta mihin rekisteriin päätyy, ainoastaan todellinen tuomio vaikuttaa. "Nuorisorangaistus rinnastuu ankaruudeltaan ehdolliseen vankeuteen." Alaikäisten osalta on laissa moniakin poikkeuksia. Tuossa esittämässäsi kyseessä on täysi-ikäisen osalta ehdollinen tuomio, mutta alaikäisen osalta sitä lievennetään sakoksi. Koska se on edelleen sakoksi muutettu ehdollinen tuomio, päätyy siitä rikosrekisteriin.John Kimble kirjoitti: La Loka 09, 2021 8:23 pmJos tulee siis pelkästään sakkoja. Nythän tässä on parikin rikosnimikkettä mistä maksimituomio on 2 vuotta. Semmoinen tieto liikkuu etteivät merkinnät poistu valtion rekistereistä, esim. armeija. Ja myöskin tuosta linkistä:THS kirjoitti: La Loka 09, 2021 11:26 amPelkistä sakoista ei tule rikosrekisterimerkintää, vaan ne merkitään sakkorekisteriin, josta ne poistuvat viiden vuoden kuluttua siitä, kun sakko on maksettu.John Kimble kirjoitti: Pe Loka 08, 2021 4:50 pm Mielenkiintoista on, että elokapinan aikuiset perustajat ja johtohahmot katselevat itse turvassa sivusta kun näihin lainrikkomuksiin aivopesemänsä lapset ja nuoret viedään putkaan ja ottavat rikosrekisterimerkinnän ja pahimmassa tapauksessa pilaavat tulevaisuuden opiskelu- ja työmahdollisuutensa. Helppoahan se on "mielenosoitus" kun ei itse tarvi kantaa seuraamuksia?
Tässä hyvä tiivistelmä rikosrekisteristä. https://www.oikeusrekisterikeskus.fi/fi ... riote.htmlEli sakkotuomiostakin voi tulla rikosrekisterimerkintä tuossa boldatussa tapauksessa.Rikosrekisteriin tulee merkintä, kun henkilö tuomitaan:
ehdottomaan tai ehdolliseen vankeusrangaistukseen
valvontarangaistukseen
ehdollisen vankeusrangaistuksen ohessa sakkoon (oheissakkoon), yhdyskuntapalveluun tai valvontaan
ehdottoman vankeusrangaistuksen sijasta yhdyskuntapalveluun
nuorisorangaistukseen tai nuorisorangaistuksen sijasta sakkoon
Niin ja se on hyvin mahdollinen tässä tapauksessa ja silloin tulee rikosrekisterimerkintä kuten alunperin kirjoitin. Joten en oikein ymmärrä mitä haet tässä takaa. Joka tapauksessa elokapinan johtohahmot välttyvät niiltä sakoiltakin koska laittavat nuoret puolestaan protestoimaan. Yhdellä videolla näkyy kuinka he katsovat turvassa sivusta kun poliisi vie nuoria putkaan. Eräänlaista lasten hyväksikäyttöä siis elokapinan puolelta.THS kirjoitti: La Loka 09, 2021 8:56 pmTuossa esittämässäsi kyseessä on täysi-ikäisen osalta ehdollinen tuomio, mutta alaikäisen osalta sitä lievennetään sakoksi. Koska se on edelleen sakoksi muutettu ehdollinen tuomio, päätyy siitä rikosrekisteriin.
Trumpin kannattajien marssi olisi voitu tietenkin estää tarvittaessa. Sen sijaan demokraattipormestari ohjasi tuolloin poliiseja pois paikalta hoitamaan "tieliikennettä" ja lisää joukkoja ei haluttu. Paikalle jääneet poliisit availivat ovia mielenosoittajille. Valtamediat ei näitä asioita liiemmin kerro, vaikka aiheesta liikkuu oikeita videoita ja tietoja. Näin sivuhuomiona tämä.Jörö-Jukka kirjoitti: La Loka 09, 2021 10:40 pm Vaikea nähdä miten tämä kapina eroaa Trumpin kannattajien vastaavasta. Jengi kävelee sisään valtion ykköstiloihin ja kukaan ei tee mitään. Pitäisi päivittää turvallisuusohjeet ja mitä saa tehdä ja mitä ei.
lokakuu 04, 2020
Elokapinan perustaja Roger Hallam: kansanedustajia ja yritysten omistajia pitäisi ampua
https://www.suomenuutiset.fi/elokapinan ... isi-ampua/