Manfreda kirjoitti:Täällä jo ehdittiin epäillä, ettei kukaan enää ketjua jaksa kokonaan lukea. No tulipa tehtyä, eikä edes vain lukaisten vaan asioihin paneutuen - melkoinen urakka kuitenkin.

Aihepiirien jakaminen olisi kyllä helpottanut homma huomattavasti; ketjussa on aivan valtavasti saman jankkausta, ja oleellisimmat piirteet väliin lipuvat silmistä kaikenkarvaisten toistuvien arvailujen ja uudelleen toistettujen kysymysten sekaan. On pitänyt copy/pasteta word-tiedostoon lehtileikelainauksetkin talteen koska niitä ei tahdo tekstin seasta enää jälkikäteen millään löytää. Ketju täyttää parin viikon päästä 3 vuotta, joten sepä olisikin oivallinen aika keitellä pullakahvit pistäen ketjua uusiksi meidän untuvikkojenkin hyödyksi.
Olisi varmasti kaikkienkin hyödyksi, ja onhan siitä keskusteltu jo useampaankin otteeseen, mutta vaikka jo jonkin aikaa täällä on tullut hengailtua en ole tullut selvittäneeksi, miten asia käytännössä toteutuisi ja kenen siinä pitäisi tehdä aloite. Ylläpidon, ketjun aloittajan vai kenen? Mitenkähän esim. Bodom-osio aikoinaan muodostettiin; pilkottiinko alkuperäinen yksi ketju vai lähdettiinkö jo varhaisessa vaiheessa muodostamaan useita ketjuja. Voisihan kuka tahansa avata uusia susanne-ketjuja, mutta ongelma on tietysti se, että suuri osa potentiaalisista teemoista on jo käsitelty tässä ketjussa, ja toiston välttämiseksi olisi hyvä sorteerata vanhat uudestaan teemoittain ja panna kunkin uuden ketjun "silmävedeksi", mutta kuka moisen homman viitsisi tehdä, ja voisiko sen teknisestikään tehdä vain siirtämällä vanhat (tosin silloin usein alkuperäiset viittaussuhteet katkoen), vaiko vain kopioida niistä "asiaosuudet" uusiin ketjuihin. Kummassakin vaihtoehdossa ilmeisesti melkoinen puuha, enkä usko, että vapaa-ehtoisia hirveästi löytyy, vai haluaisitko itse ottaa urakan niskoillesi ja ansaita kaikkien susannistien jakamattoman arvostuksen ja kasan papukaijamerkkejä?
Ja jos nyt jostain minfon postauksensa aloittaa, tämä on varmasti siihen hieno ketju. Monenmoisia ansioikkaita ja osin mielikuvituksellisakin teorioita on kattaukseen tuotu, ja jossain näistä se äärimmäisen surullinen totuuskin lymynnee - mm. asukas-stalker, Kylli-teoria, taksikuskiteoria, lehdenjakaja, bilevieras, pettynyt työkaveri, salainen ihailija, sokea naapuri, tunnettu seksuaalirikollinen, viinapäissään väkivaltainen rapun asukas, isäteoria, siskon miesystävä-spekulaatio, norski sekä muut mahdolliset ulkomaanelävät, unohtamatta jopa villeimpiä sisko- tai tuntematon naishenkilö-skenaarioita.
Kyllä, jotenkin klassinen ja kiinnostava tapaus eikä varmaan vähiten kauniin uhrinsa vuoksi, ja itsellenikin aikoinaan portti Minfon syövereihin, vaikka sittemmin on muutamaa muutakin ketjua tullut kommentoitua. Positiivinen piirre on myös tuo itsekin toteamasi, että kestostaan ja osallistujamäärästään huolimatta ketju on pysynyt koko ajan asiallisena ja sivistyneenä, eikä henkilökohtaisiin nokitteluihin, aggressioihin ja muihin nettikeskustelujen helmasynteihin ole tässä ketjussa sorruttu käytännöllisesti katsoen ollenkaan. Valitettavasti samaa ei voi sanoa kovinkaan monista muista ketjuista...

Tietty pulma on toisaalta ollut se, että koska uutta tietoa ei ole käytännössä saatu, niin keskustelut ovat pakosti urautuneet ja toistaneet samoja asioita moneen kertaan, koska harvalla on aikaa ja energiaa käydä enää koko ketjua läpi, ja Minfon etsintärobotit ovat pahamaineisen kökköjä, ja auttavat asiaa huonosti. Varmaan juuri tämän vuoksi ketjun keskustelu on viime aikoina pahasti hiipunut, ja jo siksikin uudet keskustelijat ovat kovasti tervetulleita!
Jos sallitte, aloittavalta kaiken perusteellisen pureskelun jälkeen hieman turhakin hammastikulla pikkuasian kaivelu muuten kunnioitusta herättävässä ketjussa. En muista tähän kenenkään tarttuneen asiaan, vaikka ketjun alusta asti on ponnahdellut lähes viime sivuille asti näkemys siitä, että Susanne olisi saattanut kävellä kotiin kengät kädessä, tai että hän olisi vaihtanut korkokengät työkenkiin jaksaakseen kävellä matkan kotiin. Tällä asialla ei ole mitään merkitystä kokonaisuuden kannalta, mutta mielestäni on päivänselvää että tämä asia on selvitetty poliisitutkinnassa välittömästi Susannen löytymisen jälkeen. Tutkinnassa kun ei ole voitu tukeutua kävelyteoriaan sillä, että Susannen jalat olisivat olleet likaiset tai paljaat ulkona kävelyn jäljiltä. Myöskään Susannen kenkien ei ole todettu olleen mutaiset tai hiekkaiset (viittaan pöpelikköreitti vs. katureitti-selvittelyyn), saati että hänellä olisi ollut toiset kengät mukanaan. Susannen jaloista tai sen puoleen kengistäkään ei ole saatu mitään teknistä todistetta sen suhteen miten matka on taitettu; ts. hänellä on ollut löytöhetkellä samat siistit kengät (korolliset tai korottomat, tätä emme tiedä) kuin kaupungille lähtiessään.
Hyvä huomio. En tosiaan muista, että kengistä olisi mitään erityisempää mainittu. Toisaalta missään raportissakaan ei muistaakseni niistä ole puhuttu, joten eipä ole sitten juuri ollut aineksia sen syvällisempiin pohdintoihinkaan. Kun kyse oli nuoresta huolitellusta naisesta, kesästä ja yökerhokierroksesta, niin pitäisin aika selvänä, että Susannella oli jonkinlaiset korkkarit, mutta olivatko samat kuin töissä (asiakaspalvelussa, joten aika edustavat varmaan sielläkin) vai oliko hänellä vaihtokengät, sitä en osaa sanoa. Kassihan hänellä oli mukanaan, ja siinä on hyvinkin voinut olla vaihtovaatteita enemmänkin. Niistähän jotain pohdintaa on ollutkin.
Muistaakseni jossain lehtijutussa todettiin, että ilmat olivat lämpimät ja kauniit tuohon aikaan, joten "pöpelikköpolutkin" ovat saattaneet olla sen verran kuivat, ettei kenkiin ole jäänyt niin paljon mutaa tai muuta likaa, että se olisi herättänyt erityisemmin huomiota. Toisaalta reitti Hesperiasta Sofianlehtoon on aika luonteva myös ihan kivettyjä katuja (Hesari, Sturenkatu, Mäkelänkatu) ja niiden jalkakäytäviä pitkin, ja voisin kuvitella, ettei yksin yöllä kävelevä nainen välttämättä kaikille pimeille poluille ja sivukujille edes kovin mielellään menisi, varsinkin jos hänellä joitain ahdistelukokemuksiakin jo oli.
Tuolla aiemminhan pohdittiin myös taksimahdollisuutta, varmaan ainakin osin tuoreen Mikkelin tapauksen inspiroimana, eikä sekään varmaan poissuljettua ole, sillä tuohon aikaanhan takseissa ei mitään paljastavia turvakameroita ollut. Toisaalta käsittääkseni (tämä on mutua, ei varmaa tietoa) tuohon aikaan takseja oli myös vähemmän, kuskit tiiviimpi piiri keskenään ja luvat suhteellisesti tiukemman valvonnan alla, joten en oikein usko, että joku taksikuski olisi onnistunut tekemään temput ilman, että asiasta olisi alkanut kiertämään huhuja ja epäilyjä taksipiireissä ja olisi siten pakostakin tihkunut jossain vaiheessa julkisuuteen.
On ollut suorastaan hiljaiseksi vetävää havaita miten perusteellisesti monet ihmiset ovat paneutuneet selvittämättömien - etenkin näiden vanhojen keissien - taustoihin ja historiaan. Toivon kovasti, että poliisi valottaisi aiemmin julkaisemattomia yksityiskohtia Susannen surmasta. Muuten tuntuu perin toivottomalta ajatukselta että tapauksen tutkintaa käynnistettäisiin enää aktiivisesti - uusien vihjeiden ilmaantumiseen tarvittaisiin varmasti jotain uutta tuulta. Susannistit eivät ainakaan vielä luovuta, ettehän ?
No, kyllähän varmaan itse kunkin kiinnostus asiaan säilyy, mutta mitkä mahdollisuudet sitten on asiaan vaikuttaa, onkin jo ihan toinen juttu. Poliisi ei nyt varmasti oma-aloitteisesti lähde selittämättömiä tapauksia tuomaan julkisuuteen, ellei sitten aineksia ole peräti jutun uudelleen avaamiseen ihan pidätyksiä ja syytteitä myöten, mutta tietysti joku toimittaja voisi alkaa tehdä juttua ja jos olisi tarpereksi viitseliäs, niin voisi selvittää, mitä tähän asti tiedetään, ja mitä on pohdiskeltu, jotta osaisi kysyä myös hiukan enemmän ja tarkemmin, eikä tyytyisi jo aiemman sanotun toistoon. TV-dokkarillekin asiassa olisi varmasti ainesta ja tarvittavaa mediaseksikkyyttä myös, joten arvoisat printti- tai sähköisen median toimittajat tai muut edustajat, jos satutte tätä lukemaan, niin ottakaapa onkeenne! Jo tämän ketjun olemassaolo ja pituus osoittavat, että kiinnostusta ja kysyntää olisi...!
