elisa44 kirjoitti:"jarmo.janis" olen antanut kertoa itselleni, että tämä tapahtui jossain sellaisessa 60 - 70 luvun kerostalossa, jossa sen ajan tyylin mukaan on täysin pepulleen rakennettu äänieristeet.
Siispä naapureiden on täytynyt pakostakin kuulla jotain. Ja mielestäni edelleen heidänkin toimintaa pitäisi tutkia mahdollisena heiteillejättönä riippuen siitä, mitä heillä on ollut mahdollisuus nähdä tai kuulla asunnon tapahtumista silloin, kun siellä on tapahtunut näitä asioita.
Olen samaa mieltä naapureista. Jostakin luin, että naapurit olivat kuulleet pahoinpitelyn ääniä, he olivat nähneet mustelmat ja hiusten lähdön ja se on varma tieto, että olivat nähneet tyttöä juoksutettavan pihalla parikin tuntia ja lapsi oli "tehnyt tarpeensa" pihalle koska häntä ei päästetty sisälle. Minä en voi tajuta, miksi kukaan ei soittanut poliisia paikalle. Kuten jossain lehtiotsikossa luki, monet näkivät mutta kukaan ei pelastanut. Jos naapurissa rääkätään koiraa, poliisit on paikalla alle aikayksikön mutta kun pikkutyttöä kidutetaan, naapurit pistää telkkarin kovemalle.
((Nyt jos koskaan, paukahtakoon minfo-neitsyys/-poikuus.))
Tällä postauksella toivon keskustelua siitä, mikä on tavallisten ihmisten vastuu. Miten pitkälle (ja miten) kannattaa/uskaltaa mennä, jos havaitsee, että puolustuskyvyttömät ovat tulilinjalla?
Naapurithan OVAT KUULLEET. Minäkin pidän todella järkyttävänä asiana ja yhtenä tapahtumien kehittymisen mahdollistavana tekijänä sitä, ettei asuinalueen välitön naapurusto ihan todella konkreettisesti puuttunut (esim. TT:n ja NB:n/SL:n puhuttaminen silmästä silmään ja/tai rikosilmoituksen teko p-laitoksella pahoinpitelyepäilystä todistusaineistona kuva- ja/tai videoaineistoa). Nyt tyydyttiin passiivisesti olettamaan sl- ja poliisi-ilmoitusten jälkeen (mikäli sellaiseen vaivauduttiin), että ”kyllä viranomaiset hoitavat” kuin verukkeena sille, ettei ratkaisevaa askelta tarvitse vahingossakaan itse ottaa. Ja niin se viranomainen hoiti, päin ***tua hoitikin.
Ongelmallista tällaisissa vakavissa rikoksissa takautuvien sanktioiden kannalta on se, että kohta ei enää kukaan näe eikä kuule senkään vertaa, kun kusi sukassa pelätään, että rangaistus puuttumattomuudesta tulee jälkikäteen. Suomalainen on kyllä uskomattoman kyvytön maitolammas. Tässä suhteessa tarvitsisimme kaikki valmennusta ja ennen kaikkea rohkaisua siihen, että väliin mennään (vaikka hampaita lähtisi) ja mielellään harkitusti joukkovoimalla.
Seuraavassa on tapauksen esitutkintapöytäkirjan julkisesta osasta referoituja otteita erään todistajan (mies, Tarkkien naapuri samassa rappukäytävässä) kuulustelukertomuksesta (15.5.2012):
”Olen asunut noin vuoden verran Rantakartanonkatu [virhe: -tie] 4:ssa. [poistettu virke] Jo heti alkuvaiheessa havaitsin, että [poistettu kaksi sanaa] asunnosta kuului usein sen pienen tytön itkua ja kovaäänistä naisen huutoa ja raivoa tätä tyttöä kohtaan. Olen vain muutaman kerran kuullut asunnossa asuvan miehen kohottaneen ääntään.
[poistettu kappale]
Olen hyvin usein herännyt aamulla siihen, että tämä nainen huusi kovaan ääneen tälle pikkutytölle noin klo 08 aikaan, eli siihen aikaan kun tämä tyttö oli lähdössä kouluun. Nainen käytti hyvin karkeata kieltä tätä tyttö kohtaan ja haukkui häntä mm. termillä ”vitun läski”. Kuulin hänen puhuvan myös sellaista että ”laihduta kun olet niin lihava, ettei sun tarvitse käyttää aikuisten vaatteita”. Muistan myös kuulleeni hänen huutaneen tässä kevään aikana ”joko toi lähtee tai minä” ja ymmärsin tämän huudon olleen suunnattu pariskunnan miehelle ja sillä viitattiin tähän tyttöön
[poistettu kappale]
Kun olen tätä naisen raivoamista ja tytön itkemistä jatkuvasti kuullut siitä [poistettu sana] asunnosta, olen useasti miettinyt sitä, pitäisikö minun tehdä jotain asian suhteen, esim. ilmoittaa asiasta lastensuojeluviranomaisille. Tämä asia jäi kuitenkin vain miettimisen asteelle [MIETTIMISEN??!!!] ja juttelin tästä myös tyttökaverini kanssa. [poistettu kaksi lausetta] ja hänkin on tietoinen siitä, mitä [poistettu sana] asunnossa on tapahtunut, koska ne äänet ovat hyvin kuuluneet meidän asuntoomme.
Oli välillä todella pahan kuulosta kuunnella sen naisen huutoa ja tytön itkua. Minulle jäi välillä sellainen kuva, että tätä tyttöä pahoinpideltiin jollain lailla myös fyysisesti eikä pelkästään henkisesti. Muistan sen naisen huutaneen jossain vaiheessa itkevälle tytölle ”mitä sä siinä iniset” ja heti tämän jälkeen tyttö huusi ”au” ja sen jälkeen hän alkoi itkeä kovempaa. Tulkitsin tuon tilanteen niin, että tässä tilanteessa tämä nainen oli kohdistanut jonkinlaista fyysistä väkivaltaa tähän tyttöön, mikä sai hänet sanomaan ”au” ja itkemään kovempaa.”
Kysyttäessä näinkö tällä tytöllä ikinä mitään fyysisiä vammoja, kerron että en nähnyt. [poistettu kaksi virkettä]
Kysyttäessä tämän perheen miehestä, kerron että sen miehen ääntä ei kovinkaan usein kuulunut. Muistan joskus tämän naisen huutaneen ilmeisesti tälle miehelle että ”sano nyt sinäkin jotain”. Tämän naisen huudoista kuvastui selvästi tietynlainen raivo ja viha tätä tyttöä kohtaan. Minulle jäi sellainen kuva, että tämä nainen oli selvästi dominoiva tämän miehen suhteen, enkä kuullut sen miehen korottavan ääntään kuin vain muutamia kertoja, kuten olen jo aikaisemmin maininnut.” (Etptk:n sivut 90-91)
**** lainaus loppu *****
Pistää hiljaiseksi ja miettimään, kuinka korkealla se ilmoituskynnys oikeasti voi olla.
Seuraavassa on tapauksen esitutkintapöytäkirjan julkisesta osasta referoituja otteita erään toisen todistajan (nainen, edellisen tyttöystävä, Tarkkien naapuri) kuulustelukertomuksesta (26.6.2012):
”Kyseisestä asunnosta kuului heti alusta alkaen aina kun siellä riideltiin, ja yleensä tämä nainen oli se, joka siellä kovaäänisesti huusi. Sanoisin, että 10% asunnosta kuuluvista äänistä johtui sen miehen ja naisen välisistä riidoista ja loput 90% oli sen naisen huutamista ja haukkumista sille pikkutytölle.
Mietin sitä, missä mielessä tämä naisen huutaminen oli ikään kuin kasvattamista ja missä mielessä se oli henkistä väkivaltaa tätä tyttöä kohtaan. [??!!! se siitä arvostelukyvystä…]
Useimmiten näitä riitoja/huutoja oli aamuisin silloin kun tyttö oli lähdössä kouluun. Aamiaisen syömiseen liittyen nainen haukkui tyttöä hyvin karkeilla sanoilla kuten ”lehmä”, ”huora”, ”läski” jne. Nainen haukkui tyttöä jatkuvasti lihavaksi ja päivitteli sille miehelle sitä, miten tyttö oli päästetty siihen ravitsemustilaan. Minulle jäi sellainen kuva, että aamuisin tytölle yritettiin syöttää jotakin hänelle epämieluisaa ruokaa, kun hän ”kakoi” ja yökkäili syödessään tätä ruokaa. Kysyttäessä paniko tyttö sanallisesti vastaan tätä naista kohtaan näissä tilanteissa, kerron että ei, hän ainoastaan itki voimakkaasti, korkeintaan hän sanoi ”älä” tai ”lopeta” eikä alkanut sanallisesti riitelemään sen naisen kanssa.
[poistettu kappale]
kevään 2012 aikana havaitsin sellaisen eron siinä [poistettu sana] perheen tilanteessa, että kun se nainen aloitti tytön haukkumisen silloin aamuisin, niin nyt keväällä se mies otti selvästi enemmän osaa tähän tytön haukkumiseen kuin aikaisemmin. Aikaisemmin se oli selvästi ollut enemmän pelkästään naisen tekemään haukkumista ja huutamista, mihin mies ei ottanut osaa.
Kaiken kaikkiaan voisi sanoa sen, että huutaminen ja riiteleminen oli jokapäiväistä ja sitä tapahtui sekä aamuisin että iltaisin.
Välillä kuulin alhaalta jotain tömähtelyä ja sen jälkeen heti tytön itkua, jolloin ajattelin että mahdollisesti tuolloin tyttöä olisi pahoinpidelty fyysisestikin, eikä ainoastaan henkisesti.
Joskus kuulin sen naisen sanomana suoranaisia uhkauksia sille tytölle, että ”sulle käy huonosti jos et syö” jne. niin että naisen puheissa oli selvästi väkivallan uhka.
Talossamme äänieristys oli todella huono [poistettu kolme sanaa]. [poistettu kuvausta talon äänieristystä heikentäneistä seikoista, mm. erilaisista eristämättömistä lvi-ratkaisuista asuntojen välillä], jolloin äänet tulivat aivan suoraan meidän asuntoomme. Normaalilla äänellä suoritettu keskustelukin saattoi kuulua hyvin, puhumattakaan siitä kun siellä [poistettu sana] korotettiin ääntä.
Kysyttäessä mistä muista aiheista tytölle huudettiin kuin hänen painostaan ja syömisestään, kerron että ainakin epäsosiaalisesta käytöksestä ja siitä että tytöllä ei ollut ystäviä sen vuoksi että hän oli ylipainoinen. Tytön itku oli myös sellainen, mistä nainen kiivastui helposti ihan totaalisesti. Nainen kiroili todella voimakkaasti ja törkeästi tälle tytölle, ja monesti teki todella pahaa kuunnella tuota naisen kielenkäyttöä.
[poistettu kolme kappaletta]
Käsitykseni mukaan tämä tyttö ei mitenkään tarkoituksellisesti provosoinut tätä naista, vaan nainen oli jatkuvasti ikään kuin räjähdysherkkä tytön suhteen heti kun vähänkin aihetta ilmeni.
Kysyttäessä [poistettu sana] kuuluneista pahoinpitelyn äänistä, kerron että käsitykseni mukaan näissä tilanteissa useimmiten oli mukana se nainen, ainakin tömähdykset kuuluivat siinä samassa yhteydessä kun tämä nainen raivosi sille tytölle. Joitakin kertoja näitä samantyyppisiä ääniä kuului siinä vaiheessa kun se mies huusi tytölle, jolloin voisin kuvitella tämän miehen olleen tytön pahoinpitelijä, sikäli mikäli tyttöä on fyysisesti pahoinpidelty.” (Etptk:n sivut 87-89)
**** lainaus loppu ****
Yhä hiljaisemmaksi vetää. Ei poliisia, ei ls:a, ei oven taakse kysymään, että ”mitä helv*** täällä tapahtuu?”, ei mitään…? Ei kerrassaan mitään (paitsi oman pahan olon käsittelyä), huoh..?!