Mystinen mies ”kuupuvussa”
Iltalehti sai haltuunsa asiakirjoja, jotka kertovat ennennäkemättömiä tietoja Oulua ja koko Suomea kuohuttaneesta kaksoissurmasta. Paperit paljastavat muun muassa mystisen hopeahaalarimiehen henkilöllisyyden.
Eevi Karvinen
Tänään klo 19:18
Iltalehden haltuunsa saamat asiakirjat valottavat
Aili ja
Toivo Lempisen julmaa kohtaloa ja maalaavat synkän kuvan heidän viimeisistä hetkistään. Kylmäverisestä kaksoismurhasta on epäilty jopa pariskunnan omaa poikaa sekä yhtä alle 15-vuotiasta lasta.
Poliisit hälytettiin Oulun Tuirassa sijaitsevaan kerrostaloasuntoon torstaina 27. marraskuuta 1997. Rikospaikka näyttäytyi kaikin puolin poikkeuksellisena: asuntoon ei ollut murtauduttu, kaappeja pengottu eikä mitään viety.
Kamppailun jälkiä ei näkynyt lainkaan. Huoneisto oli yhtä poikkeusta lukuun ottamatta erittäin siistissä kunnossa.
Eläkeläispariskunta löytyi kuolleena pesuhuoneen lattialta. Kumpaakin oli lyöty tylpällä esineellä päähän, kumpaakin kuristettu.
69-vuotias Aili Lempinen oli kuollut kuristamiseen, 67-vuotias Toivo Lempinen vakavaan päävammaan.
Kuristamisessa oli ilmeisesti käytetty mankelin johtoa sekä asunnosta löytynyttä, ”mustekalaksikin” kutsuttua kumiköyttä.
"Kylmää harkintaa"
(
Kuva)
Aili ja Toivo Lempinen löydettiin surmattuina kotoaan osoitteesta Kallenkuja 4. MARKKU RUOTTINEN
Vaikka henkirikosten erityisen julma tekotapa paljastui poliisille varsin nopeasti, yksi kysymys jäi: kuka oli voinut olla hirmuteon takana?
– Tekijä on osoittanut kylmää harkintaa, rikosylikomisario
Kari Rantanen kuvaili aikoinaan.
Rikospaikasta päätellen oli selvää, ettei kyseessä ollut pieleen mennyt ryöstö. Pariskunnan nuhteeton tausta puolsi puolestaan sitä, ettei kyse ollut myöskään kostosta.
– Pariskunnalla ei tiedetä olleen vihamiehiä, Rantanen kertoi.
Yleisövihjeitä tuli poikkeuksellisen niukasti.
Vuosien saatossa poliisi pyysi havaintoja erityisesti yhdestä miehestä: hopeiseen haalariin sonnustautuneesta hiipparista, jonka nähtiin poistuvan porraskäytävästä surmien tekoaikaan.
Havaintoja ei kuitenkaan tullut. Vuodet kuluivat, mutta mystistä haalarimiestä saati kylmäveristä surmaajaa ei tavoitettu.
Vielä vuonna 2009 Rantanen kertoi Iltalehdelle toivovansa, että ”kuupukuinen” mies ilmoittaa itsestään.
Lopulta tämä löytyi lähempää kuin kukaan olisi voinut kuvitellakaan.
Mystinen haalarimies
Toivo Lempinen oli tehnyt uransa koneinsinöörinä, Aili toimistosihteerinä. Marraskuussa 1997 kumpikin oli jo päässyt työn ikeestä.
Rauhaisia eläkepäiviä oli määrä viettää kuorolauluharrastuksen ja yhdistystoiminnan parissa. Toivo Lempinen valittiin yksimielisesti eläkeläisten yhdistyksen puheenjohtajaksi päivä ennen kuolemaansa, 24. marraskuuta.
Lempisten poika, tapahtumien aikaan 44-vuotias mies, löysi ruumiit torstaina 27. marraskuuta.
Kun poliisi kuulusteli poikaa todistajana rikosasiassa, tämä kertoi menneensä asuntoon yleisavaimella – poika oli huolestunut vanhemmistaan, koska ei ollut tavoittanut heitä pariin päivään.
25 vuotta myöhemmin pojan asema muuttui todistajasta epäillyksi. Tutkinta oli juuri siirtynyt Oulun poliisilta keskusrikospoliisille.
Tuolloin paljastui, että pojalla oli 1990-luvun lopulla ollut silminnäkijöiden kuvausta vastaava harmaa haalari – ”kuupuku”.
Outo käytös
(
Kuva)
Toivo Lempinen oli valittu eläkeläisten yhdistyksen puheenjohtajaksi päivä ennen kuolemaansa. MARKKU RUOTTINEN
”Kuupuvusta” oli kysytty pojalta jo murhatutkinnan alkuvaiheessa. Poika oli osannut kertoa, ettei kummallakaan vanhemmalla sellaista ollut.
Sen hän jätti mainitsematta, että hänellä itsellään oli.
Todistajien kuulusteluissa oli muutoinkin ilmennyt epäilyttäviä seikkoja: poika oli kertomusten mukaan käyttäytynyt ”oudosti” vanhempiensa kuoltua.
Syyt epäillä poikaa murhista olivat niin painavia, että KRP:n tutkinnanjohtaja anoi käräjäoikeudelta lupaa kuunnella tämän liittymiä sekä asuntoa.
– On erittäin todennäköistä, että surman tekijä on ollut uhreille tuttu henkilö, tuolloinen tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario
Ari Soronen perusteli vaatimustaan.
Sorosen käsitys perustui siihen, että pariskunta oli kaiken järjen mukaan itse päästänyt surmaajan sisälle asuntoonsa.
Lempiset olivat todistajien mukaan olleet varsin tarkkoja siitä, kenelle ovensa avaavat. Oli selvää, että kaksoissurmaan liittyi ”epärationaalista toimintaa”.
– Pelkästään perinteisillä menetelmillä näin vanhan ja tämän kaltaisen rikoksen selvittäminen olisi erittäin hankalaa, lähes mahdotonta, kallista ja aikaa vievää.
Luvat pakkokeinojen käyttämiseen myönnettiin.
Telekuuntelussa saatujen havaintojen perusteella poliisi alkoi epäillä synkistä rikoksista muutakin Lempisten lähipiiriä.
"Mistä nää tiedät"
(
Kuva)
Tuiran kaksoissurma on yhä selvittämättä. MARKKU RUOTTINEN
Pojan lisäksi poliisi on epäillyt kaksoissurmasta myös Lempisten lähipiiriin kuulunutta avioparia. Epäiltyjen joukkoon päätyi myös alle 15-vuotias lapsi.
Lähipiirin kuuluneella oululaismiehellä oli tutkinnassa selvinneiden seikkojen perusteella ”erittäin huonot välit” Toivo Lempiseen. Miehet olivat riidelleet kovaäänisesti noin viikko ennen surmia.
Vaimonsa mukaan oululaismies oli aikoinaan odottanut Toivo Lempistä kyläilemään pyssyllä varustautuneena. Miehen kerrottiin myös lausuneen karmiva kommentti joulukuussa 1997:
– Mistä nää tiedät, vaikka oisin tapattanut ne?
Jälleen tutkinnanjohtaja Ari Soronen lähetti käräjäoikeudelle vaatimuksen: hän halusi kuunnella sekä miehen liittymiä että tämän asuntoa.
– Asiassa on syytä epäillä, että [oululaismies] on teon takana tai on mahdollisesti järjestänyt asian, Soronen perusteli vaatimustaan.
Pakkokeinoja kohdistettiin myös miehen vaimoon. Esitutkinnan edetessä ilmeni, että valtaosa siitä, mitä nainen oli 1990-luvun lopulla kuulusteluissa kertonut, oli palturia.
(
Kuva)
Erikoiset väittämät
Vaimo oli tuoreeltaan kertonut olleensa Lempisten luona vierailulla lauantaina, eli vain kolme päivää ennen kaksoissurmaa. Hän kertoi unohtaneensa asuntoon takkinsa.
Nainen sanoi soittaneensa takkinsa perään tiistaina 25. marraskuuta, mutta tuolloin Lempisten lankapuhelinnumerosta ei enää vastattu.
Tarina paljastui pötypuheeksi. Kyseinen vierailu oli tapahtunut jo kuukausi ennen surmia, eikä naisen käyttämistä puhelinnumeroista ollut soitettu Lempisille surmapäivänä.
Nainen oli tuoreeltaan kertonut myös muista erikoisista – ja täysin paikkansapitämättömistä – havainnoistaan.
Hän oli sanonut poliisille käyneensä surma-asunnossa kuukausi Lempisten kuolemien jälkeen. Naisen mukaan kylpyhuone oli yhä verestä punainen. Lisäksi hän sanoi nähneensä Aili Lempisen kaulakorun verisenä yöpöydällä.
Esitutkinnassa kuitenkin ilmeni, että kylpyhuone oli jo jouluun mennessä ehditty siivota. Aili Lempisen kaulakorukaan ei ollut enää yöpöydällä – eikä veren tahrima.
Kertomusten kummallisten ja ristiriitaisten yksityiskohtien takia keskusrikospoliisi alkoi epäillä, että nainen on käynyt asunnossa surmapäivänä joko yksin tai jonkun toisen kanssa ja surmannut Lempiset joko yksin tai yhdessä mukana olleiden kanssa.
Nyt jo kuusikymppisen naisen liittymiä kuunneltiin marras–joulukuussa 2023.
Keskusrikospoliisi epäili myös, että asunnolla on surmapäivänä mahdollisesti käynyt myös alle 15-vuotias lapsi, jolla oli todistajien mukaan taipumusta aggressiiviseen käytökseen. Myös lapsen mahdollista osuutta tekoon selvitettiin.
"Teemme töitä koko ajan"
(
Kuva)
Lähes 28 vuotta sitten tapahtunut kaksoissurma puhuttaa paikallisten keskuudessa edelleen. MARKKU RUOTTINEN
Esitutkintaa johtaa nykyään rikosylikomisario
Jukka Nurmenniemi. Hän kieltäytyy kommentoimasta tapauksen yksityiskohtia.
– Asia on kaiken kaikkiaan kesken. Kaikki on yhä avoinna, teemme töitä koko ajan.
Nurmenniemen mukaan tapaukseen liittyen tehdään yhä kuulusteluja sekä erinäisiä tarkastuksia.
– Olemme kuulleet epäiltyjä ja todistajia.
– Pyritään selvittämään ja myös poissulkemaan asioita.
Rikosylikomisario ei tahdo vastata, onko poliisilla tällä hetkellä asiassa epäilty tai epäiltyjä. Hän ei myöskään ota kantaa siihen, onko takavuosina etsitty hopeahaalarinen mies löydetty.
– Ollaan pystytty selvittämään asioita, ja paljon saatu selvyyttä.
Iltalehti kertoi marraskuussa 2022, että KRP tutkii uudelleen kylpyhuoneesta aikoinaan eristettyä dna-näytettä. Nurmenniemi ei kommentoi tutkinnan tuloksia.
Uskotko, että tämän teon tehnyt tai tehneet joutuvat siitä ikinä vastuuseen?
– Uskomme, että asia tulee aikanaan selviämään.
– Tavoite on aina saada tekijä vastuuseen.
Nurmenniemi täsmentää, että tutkinta voi päättyä myös ilman, että asia etenee oikeuteen: rikoksentekijäksi voi paljastua esimerkiksi ihminen, joka on kuollut tutkinnan aikana tai ihminen, joka ei ole oikeustoimikelpoinen.
Iltalehden tietojen mukaan ruumiit löytänyt, henkirikoksista epäilty poika kuoli viime vuonna 70-vuotiaana.
Havaintoja kaivataan yhä
Rikosylikomisario Jukka Nurmenniemi kertoo, että keskusrikospoliisi kaipaa yhä havaintoja tai lisätietoja tapaukseen liittyen.
Ne voi ilmoittaa joko puhelimitse numeroon 0295 485 032 tai sähköpostitse osoitteeseen
[email protected].