Sivu 73/84
Lähetetty: Ke Kesä 25, 2008 8:37 pm
Kirjoittaja Pata
Matula kirjoitti:Porilainen voisi huhuja ja kuulopuheita laittaa paikkakuntalaisena lisää. Myös muut Ulvilalaiset/Satakuntalaiset voisivat kertoa täällä huhuja.
En sitten tiedä onko täällä jo ollut, mutta äskettäin kuulin että Tannerin lisäksi on ainakin yksi kaveri ollut kiinniotettuna pidemmänkin aikaa. On tuolla tehtaan alueella töissä, mutta ei siitä sen enempää. Sen verran hakua tein ettei ainakaan nimeä tässä ketjussa ole mainittu.
yksi aihe
Lähetetty: Ke Kesä 25, 2008 10:23 pm
Kirjoittaja minnali
Yksi mahdollisuus myös olisi että J on tunnistanut jonkun henkilön joka on syyllistynyt aiemmin johonkin törkeään rikokseen. Tämän läheiset eivät tiedä asiasta hän on aloittanut "uuden elämän" tahollaan. Vaimo ja työpaikka, uudet. Kukaan ei tiedä miehen taustoista, paitsi Luvatalle työhön tuleva Jukka aiemmista työurastaan johtuen. Jukka ei voi vastustaa kiusausta kertoa asiasta, korkeassakin asemassa olevan henkilön todellisesta taustasta, jo firmaakin ajatellen. Siksi J ei voi kertoa kuka häntä ja miksi uhkaili kenellekään. Tekijä tiesi ettei häntä tultaisi ikinä epäilemään.
Lähetetty: Ke Kesä 25, 2008 11:28 pm
Kirjoittaja Yggdrasil
skoone kirjoitti:
Minun mielestäni asiaa kyllä voisi tutkia muiltakin osin kuin volvon kautta.
Jos minä olisin tutkija, ottaisin vähän selvää Lahden Julius-firman kontakteista.
Toki toki kaikilta osin pitää tutkia mutta ei luulis kun tollain rajaa montaa autoa jäävän tähän johtolankaan.
Lähetetty: To Kesä 26, 2008 7:44 am
Kirjoittaja skoone
Yggdrasil kirjoitti:skoone kirjoitti:
Minun mielestäni asiaa kyllä voisi tutkia muiltakin osin kuin volvon kautta.
Jos minä olisin tutkija, ottaisin vähän selvää Lahden Julius-firman kontakteista.
Toki toki kaikilta osin pitää tutkia mutta ei luulis kun tollain rajaa montaa autoa jäävän tähän johtolankaan.
Niin, mutta todennäköisyys siihen, että sellainen auto liittyisi tapahtumiin on aikalailla pieni.
Lähetetty: To Kesä 26, 2008 11:20 am
Kirjoittaja joey
skoone kirjoitti:
Niin, mutta todennäköisyys siihen, että sellainen auto liittyisi tapahtumiin on aikalailla pieni.
Osaatko sitten sanoa, miksi tuota autoa käyttäjineen ei olla jo löydetty?
En tietysti Lahtea itse henkilökohtaisesti tuntenut, mutta epäilisin ettei hänellä kuitenkaan olisi ollut mitään intressejä "paljastaa" uuden elämän aloittanutta rikollista. Käsittääkseni hänkin oli työssään toiminut vaitiolovelvollisuuden alaisuudessa ja vaikka ei olisikaan... No, en pidä kuitenkaan todennäköisenä.
Lähetetty: To Kesä 26, 2008 1:32 pm
Kirjoittaja Matula
Primavera kirjoitti:^Kyllä täällä on kaikenlaista kerrottu. Ketjuakin kannattaa käydä läpi.
Olen lukenut jokaisen viestin alusta lähtien koskien tätä tapausta.
Ketjussa ei ole liiemmin "kyläläisten juttuja" käsitelty, ei edes esitelty.
Nimim. "Pata" ainakin ymmärsi viestini..
Lähetetty: To Kesä 26, 2008 2:16 pm
Kirjoittaja Primavera
Matula kirjoitti:Primavera kirjoitti:^Kyllä täällä on kaikenlaista kerrottu. Ketjuakin kannattaa käydä läpi.
Olen lukenut jokaisen viestin alusta lähtien koskien tätä tapausta.
Ketjussa ei ole liiemmin "kyläläisten juttuja" käsitelty, ei edes esitelty.
Nimim. "Pata" ainakin ymmärsi viestini..
Kaikki eivät halua kertoa ihan kaikkea näin julkisesti, mutta ymmärtääkseni oikeastaan mitään sen kummempia juoruja ei liiku. Mitä nyt joitakin ihmisiä lähialueella on useaan otteeseen viety kamarille kuulusteltavaksi, koska täyttävät tekijän tuntomerkit. Nyt taidetaan odotella DNA-testien tuloksia, jotta voidaan sulkea monta mahdollista epäiltyä pois tai päästä tappajan jäljille.
Lähetetty: To Kesä 26, 2008 2:19 pm
Kirjoittaja Ihraponnari
Aiemmissa yhteyksissä joku esitti tämän kuvan ja ihmetteli sen markitystä juttuun. Mikä tämän kuvan tarina on??
Jotenkin se ilmeisesti liittyy tapaukseen, koska kuvan osoitetta tarkastellessa sen on ulvilaan liittänyt ylen toimitus....
http://www.yle.fi/poliisitv/kuvat/keiss ... surma2.jpg
Lähetetty: To Kesä 26, 2008 3:06 pm
Kirjoittaja -Hale-
Ihraponnari kirjoitti:Aiemmissa yhteyksissä joku esitti tämän kuvan ja ihmetteli sen markitystä juttuun. Mikä tämän kuvan tarina on??
Jotenkin se ilmeisesti liittyy tapaukseen, koska kuvan osoitetta tarkastellessa sen on ulvilaan liittänyt ylen toimitus....
http://www.yle.fi/poliisitv/kuvat/keiss ... surma2.jpg
Eikös tuo tyyppi ollut pidätettynä aikapian surman jälkeen. Kuvat taisi olla kaupan valvontakamerasta. Muistaakseni tyyppi uhosi jossakin lehdessä vaativansa isoja korvauksia, mutta eipä korvauksista ole kovin isosti uutisoitu.
Lähetetty: Ma Kesä 30, 2008 9:04 am
Kirjoittaja pikku-my
Matula kirjoitti:Porilainen voisi huhuja ja kuulopuheita laittaa paikkakuntalaisena lisää. Myös muut Ulvilalaiset/Satakuntalaiset voisivat kertoa täällä huhuja.
mä kuulin surma tavasta että silmät oli puhkottu ja "munat survottu"
Lähetetty: Ma Kesä 30, 2008 5:25 pm
Kirjoittaja Yggdrasil
pikku-my kirjoitti:
mä kuulin surma tavasta että silmät oli puhkottu ja "munat survottu"
Jos tuo häpäisy on totta kertoo se kyllä aika selkeästi jostain seksuaalisuuteen liittyvästä nöyryytyksestä johon on nyt haettu kostoa. Sanotaan että mitä syvempi häpeä, sitä tulisempi raivo tarvitaan sen peittämiseksi.
Lähetetty: Ti Heinä 01, 2008 11:57 am
Kirjoittaja Tukulti-Ninurta I
Tervehdys!
Kuulin tässä muutama viikko sitten eräältä Porilaiselta hepulta, joka tietääkseni on duunissa Luvata Oy:ssä..eli siis..
Kuulopuheita, joiden todenperää en tiedä...
Heppu kertoi, että Jukka S. Lahden avo-/aviovaimo olisi ollut virolainen ja hänen edellinenkin miehensä olisi kuulemma kuollut jotenkin ns. hämärästi tai jotain! Onko kellään enempää tietoo moisesta?
Mutta nämä siis kuulopuheita, enkä asian todenperärtä tiiä mittään!
..kait poliisilla toivottavasti on tästä vielä jokin haisu ja saavat rikoksen ratkaistua, ettei mennä tuohon ruattin poliisin tasolle!

menoreitti
Lähetetty: Ke Heinä 02, 2008 8:17 pm
Kirjoittaja porilainen
Kenenkään ulkopuolisen on ehkä vaikea päätellä
teon motiivia ja tarinaa. Viestiketjuissa on ollut
niukasti tekijän menoreitin hahmotelmaa sen
suhteen miten minimoida naapurien heräämistä.
Lahden talo on tiheän pensasaidan suojassa, joten
tekijä on mennyt takapihan ikkunalle:
1) Tähtisentieltä suoraan Lahden pihaportista ja sitten takapihalle
2) Tähtisentieltä länsinaapurin pihan poikki
3) Tähtisentieltä itänaapurin pihan poikki
4) Metsäkulmantieltä pihan poikki
Lähetetty: Ke Heinä 02, 2008 11:28 pm
Kirjoittaja Matula
porilainen on kyllä oikeassa, tuloreitti on myös mielenkiintoinen. Paikallistuntijat ja paikalla käyneet voisivat valaista.
Lisää huhuja? Kuulopuheita. Tietääkseni poliisikin on kumonnut tuon vaimon virolaisperäisyyden.
Lähetetty: To Heinä 03, 2008 8:16 am
Kirjoittaja Primavera
Veikkaanpa, että murhaaja on voinut jättää jälkeensä myös sellaisia jälkiä, joita poliisi ei ole halunnut julkistaa. Vaikkapa tekopaikalta tai pakomatkan varrelta. Näitä ei voi tietenkään julkistaa, koska löydökset eivät välttämättä liity rikokseen tai jos liittyvät, vain tekijä voi niistä tietää. Tätähän voidaan käyttää apuna murhan ratkaisemisessa.
Mielestäni olisi mukava kuulla paikallisilta, miten tarkkaan poliisi tutki lähitienoot tapauksen jälkeen ja miten nopeasti poliisi toimi ylipäätään alkuvaiheessa paikalle tulon jälkeen.