Mutta pahoillaan olemisesta luultavasti ei ole mitään hyötyä - jotenkin pitäisi selvittää, että mihin olemme menossa, vai?
POLITIIKKA
"Suomea paketoidaan suuriin keskuksiin"
ILPO KIURU 19 minuuttia sitten
Keskustan eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Anne Kalmarin mielestä torstaina julkistetut koelaskelmat kuntien valtionosuusuudistuksesta ovat viimeisin osoitus siitä, että Suomea ollaan paketoimassa muutamaan suureen keskukseen.
Anne Kalmari Keskustan tiedotustilaisuudessa Helsingissä 22. lokakuuta 2013.
- Kun lasketaan hallituksen valtionosuuksiin tekemien päätösten ja valtionosuusuudistuksen vaikutukset yhteen, kotimaakunnassani Keski-Suomessa suurimpia menettäjiä ovat Kivijärvi, Kinnula, Karstula, Kannonkoski ja Luhanka, Kalmari mainitsee.
Hänen mukaansa hallituksen jo tekemät ja kaavailemat rukkaukset valtionosuusjärjestelmään saavat aikaan "suurta tuhoa" ja "eriarvoistavat rajusti palveluntarvitsijoita".
- Kinnulassa kuntaverotuksen korotuspaine on koko Suomen eniten, eli 8,5 prosenttiyksikköä. Kotikunnassani Kivijärvellä veronkorotuspaine on tällä politiikalla 7,1 prosenttiyksikköä. Maksajiksi joutuvat varsinkin pienituloiset, Kalmari arvostelee.
Kalmarin mukaan vastaavasti suuret kaupungit kuten Jyväskylä ja Espoo ovat voittamassa hallituksen päätöksillä, mutta verotuloiltaan köyhimmistä kunnista moni menettää eniten koko Suomessa asukasta kohti laskettuna.
http://www.verkkouutiset.fi/politiikka/ ... mari-13092
Niin, mihin tämä johtaa - mikä on lopputulos? Tehdään pari suurta kuntaa, jossa ovat kaikki palvelut ja työpaikat. Niinkö? Sitten ryhdytään tämän alueen laitamille rakentamaan jotakin parakkeja ja kolhooseja, johon kansa pakkosiirretään palvelujen lähelle. Tämän jälkeen näiden liepeille sitten ryhtyy nousemaan slummialuetta niille, joille ei enää riitä työtä ja jotka ovat jääneet koko systeemin ulkopuolelle, kun kaikki tuet pikku hiljaa karsitaan.
Tästä seuraa se, että tuon sivistyskeskuksen ympärille on rakennettava muurit suojelemaan sivistyksen piiriin kuuluvia keskuskansalaisia laitamaslummialueasukkaiden hyökkäyksiltä ja varkauksilta, mitä varten tietysti on perustettava sotilaalliset turvapartiot ampumaan muurin yli yrittäviä.
Onko tämä nyt se Kataisen tilaama Himastutkimus ja tulevaisuuden visio? Vai miten tämä aiotaan toteuttaa ja rakentaa toimivaksi?
Voisitteko nyt mielipiteiden, tykkäämisten ja ei tykkäämisten sijaan vähän visioida myös kansalaisille suunnittelemaanne tulevaisuutta, jooko?
Kyllä minä edelleen odotan, että joku heräisi ihmettelemään, että mihin nämä kuntalaiset tällä hetkellä maksavat tuota valtionveroa, jolla on alunperin pitänyt tuottaa tasaveroisesti ja tuettavasti kansalaisten yhteistä hyvinvointia, kun se ei enää riitä valtion kansalaisten hyvinvoinnin järjestämiseen.
Jos nyt saisi vaikka tietää, että miten paljon YLE maksaa sitä vuokraa veroeuroista niistä Suomen ulkopuolelle yksityistetyistä Suomen viestintälinjoista?! Kiva olisi tietysti tietää sekin, että kenellä ne nyt ovat sen jälkeen, kun ne ensin myytiin Ranskaan.
Ja olisihan tässä nyt kansalaisetkin otettava mukaan jo ennakoimaan sitä tulevaa Suurta Muutosta, josta Katainen pari vuotta sitten sanoi, että huomenna Suomi on aivan toisenlainen maa. Pitäisi nyt ainakin kertoa, että millä tavalla
toisenlainen maa.
Onhan tämä väärin, ettei kansalaisille annetaan edes mitään vinkkiä, että minkälaiseen toisenlaiseen maahan pääministeri ja meidän äänestämämme eduskunta meidät aikoo nyt asuttaa ja mihin pitää sopeutua ja miten. Kyllä sitä on annettu pakolaisillekin tullessaan edes jonkinlainen tieto maasta.
Miten tähän uuteen pariin suurkuntanäkemykseen istutetaan nyt se, kun Venäjän raja aukaistaan ja sieltä tulee Suomeen entistä enemmän ihmisiä? Vai tämänkö vuoksi tätä järjestelmää nyt luodaan? Kun ajatellaan Suomen väkilukua - vain 5 miljoonaa ihmistä - joka on saman verran kuin yhden Pietarin kaupungin väkiluku, niin ei sieltä tarvitse kovin monen muuttaa Suomeen, kun jo se vaikuttaa melkoisesti meidän elämiseen ja olemiseen.
Onko kenelläkään nyt tietoa, että mitä ne meidän valtuuttamina ja palkkaamina puuhaavat?
Ei tässä nyt auta muu kuin yrittää perehtyä asiaan. Näin se alkaa:
Tom Henriksson: Himasen uusi yhteiskuntapäivitys nojaa vanhaan mittariin
2030.fi31.01.2013
Marraskuun alussa julkaistiin filosofi Pekka Himasen johtaman tutkimusryhmän Sininen kirja. Kirja on nimensä mukaisesti kestävän tulevaisuuden hahmotelma, blueprint, sinisten järvien Suomelle.Sinisen kirjan pohjalta julkaistaan myöhemmin laajempi kansainvälinen teos. Tutkimusryhmän työ pohjustaa Valtioneuvoston tulevaisuusselontekoa, jonka on määrä valmistua vuonna 2013. Sinisen kirjan punaisena lankana kulkee kolmikantainen visio kestävästä kasvusta, jossa huomioidaan niin taloudellinen, sosiaalinen kuin ekologinen kestävyys. Kuten professori Ilkka Niiniluoto Säätytalolla totesi, ajatus kestävän kehityksen...
http://www.2030.fi/tag/himanen
Tuon sinisten järvien -jutun voi unohtaa - sillä ei ole sen suurempaa merkitystä, että miten me sitten elämämme ja olemme ja tulemme toimeen tuossa uudessa tulevaisuudessamme. Mutta se edellä olevasta selviää, että meidän tulevaisuutemme nyt altistetaan kansainväliseen tarkasteluun. Eli olemme jonkinlainen koekaniinivaltio tälle himaskataisvisiolle, että nähdään toimiiko se vai eikö toimi, jonka testin jälkeen sitten tuo järjestelmä voidaan ottaa laajemminkin käyttöön.
Suomi on pieni yhteisö, erikoisella vähemmistö kielellään ja kaiken lisäksi vielä kansalaiset ovat erittäin tottelevaisia ja auktoriteettiuskoisia, ja harvemmin on odotettavissa minkäänlaista kapinointia tai rettelöintiä muuteenkaan, joten tällaiseen testaamiseen Suomi on ollut aikaisemminkin erittäin sopiva maa.
Jo 90-luvulla Suomessa testattiin pankkikriisi, jossa ryhdyttiin maksamaan verorahoin pankeille tukea, jotka tuet sitten siirrettiin veroparatiisisaarille tai omiin ja kavereiden taskuihin. Tämä testattu järjestelmä pystyttiin muutama vuosi sitten ottamaan jo maailman laajuisestikin käyttöön. Eli opittiin sosialisoimaan verotusta yksityisesti, eikä kansa huomannut mitään - riitti kun opetettiin kansalaiset mieltämään raha ilmastoon liittyvänä, hallitsemattomana luonnonmullistuksena.
Tämän tapahtui jo alkaen vuodesta 1999 presidentti Niinistön perustaman kansanpuolueen Ecofin järjestelmän ja pääministeri Kataisen vuodelta 2006 johtaman systeemin puitteissa kokoustamalla säännöllisesti vielä tuolloin itsenäisten valtioiden valtiovarainministerit, jolloin nämä punaiset määräyslangat kulkivat yhtä aikaisesti järjstelmän kerskuspiiristä kautta Euroopan valtioiden budjetteihin. Ensimmäinen askel oli tietysti saada jokaiseen jäsenvaltioon kriisin mahdollistamat alijäämät.
Psykologisesti tässä oli opetettava myös ahneus muuttumaan haluksi, jolloin raha, jolla tuota halua ruokittiin uhkasi vähentyä, ellei pikaisesti puututa pankkitoiminnan pelastamiseen. Ja kun raha (kansalaisten - samaan aikaanhan kavoivat miljardöörien ja miljonäärien lukumäärät koko maailmassa) väheni, ryhdyttiin opettamaan kateutta, jonka varjolla korvamerkittiin tukia saavia kansalaisia luusereiksi, jolta sopii kaikki tuki viedäkin.
Te löydätte tältäkin palstalta useita ketjuja ja useita nimimekkejä, jotka aktiivisesti ja vapaaehtoisesti suorittavat täällä tätä poliittista manipulointityötä. He ovat tämän luotavan uuden järjestelmän pikku apulaisia.