nihlist kirjoitti:
Ilta-sanomissa oli kuitenkin tarkka uutinen, siis paperiversiossa, joka sivun kokoinen jossa oli tapaushistoriaakin ja lisäksi se että poliiseilla oli jo tiedossaan tarkkoja tietoja 2007.
Oikeastaan aika mielenkiintoista. Ja mielenkiintoista, että juuri Ilta-Sanomissa oli tarkka uutinen, kun juuri satuin löytämään Ilta-Sanomien tarkan uutisen vuodelta 2008, en muista, että muissa tiedotusvälineissä olisi tuotakaan uutisoitu. Ja tuohon uutiseen liittyen tiedän nimenomaan Iltalehdestä keskeytetyn erään katoamiseen liittyneen keskustelun melkoisen väkivaltaisesti, kun keskustelu alkoi hipoa Suomea, kertoi keskustelussa mukana ollut nimimerkki tällä palstalla.
Mutta näissä nyt olleissa jutuissa hämää Irak nimi maana, joka tulee esille Ulvilassa, koska tämän Ulvilan tapauksen veriasiantuntija Mika Tauru on tämän henkilön kirjan kirjoittamisen yhteydessä mainitun Saddam Husseinin kansanmurhahautojen penkoja?!
Hän - siis tämä uusi ilmoitettu asia, ei Tauru - on kirjoittanut Irakista "Husseinilta salaa" ja nyt hän siis kirjoittaa Ulvilasta?! No, Irak liittyy Suomeen nyt monella tapaa; poliittisesti Lipposen ja Bushin neuvottelujen kautta, kun Lipponen lupasi aseapua Bushille (Jäätteenmäki gate), jos Yhdysvallat hyökkää Irakiin, sitten liittyy Irakin atomivoiman kautta siten, että atomivoimaloiden sabotointiin käytettyä stutnex-virusta epäiltiin jopa Suomessa kehitetyksi, jota siirrettiin muistitikulta koneisiin (Oriveden vainaja?) ja myös yhtenä, mutta ei vähäisimpänä Olli Heinosen kautta, joka johti Irakin kansainvälistä atomivoimalatarkastusta (liittyi näihin ydinasejuttuihin) IAEA:n nimissä.
Lisäys: Pahus, unohdin ne säteilevät laivat, vaikka juuri niistä kirjoitin Sirpa-ketjuun ja tämä juttu tuli pian sen jälkeen. Outokumpu? Eikö Luvata ole aikaisemmin kuulunut Outokumpuun ja vastaavasti firma, joka liittyy Kokkolassa näihin säteileviin laivoihin?, jotka oli matkalla Irakiin, vastaavasti liity jotenkin Outokumpuun? No, yhteinen nimittäjä tässä tietysti on uraani, mutta ylettyykö tuo uraaniasia nyt sitten myös Jukka S. Lahteen asti?! (Tämä oli sitten kiikun kaakun spekulointia, tiedoksi, koska en ole nyt varma näistä mainitsemistani yhteyksistä; Outokumpu-Luvata-Kokkola ja mainitsemani firma suhteessa säteileviin laivoihihin, mutta uraaniin kyllä.)
Jossain tässä se avain nyt sitten kuitenkin on...
Tuleeko tästä nyt sitten kytkös Italiaan ja Italian mafiaan, joka taiteilee uraanista sitten ihan omia juttuja?! Tietoa löytyy kiinnostuneille järjestäytyneen rikollisuuden puolelta Italian mafian ketjusta. Mm. tällaista sieltä löytyy:
Italialainen toimittaja/kirjailija kertoi Helsingin Sanomissa jo Marraskuussa 07 samansuuntaisia asioita, joten on helppo yhtyä häneen. Tämä kaikkeen tuntuu liittyvän italian järjestätynyt rikollisuus, kartelleista pahimmat: cammora, nrangheta.
.....
Nranghetan tiedetään omistavan Euroopassa lukuisia suuryrityksiä, joissa kartellin jättimäinen rahanpesu voidaan toteuttaa. Maailman mahtavimman huumekartellin tiedetään tarvitsevan jatkuvasti suuryrityksiä omistukseensa sen kasvavalle dynastialleen. Kansainvälisen huumekartellin tiedetään jo hyvää vauhtia siirtyneen kokaiinin valmistuksesta/myymisestä plutoniumin valmistukseen.
From cocaine to plutonium: mafia clan accused of trafficking nuclear waste
Authorities in Italy are investigating a mafia clan accused of trafficking nuclear waste and trying to make plutonium.
Ja Nrangheta taas mainitaan
vuodelta 2007, kun Italian poliisilta tuli tutkintapyyntö Suomeen, ja vastaavasti siellä ketjussa on sitten tietoa, että miten Costa del Solilla alkoi tapahtua jokin aika sitten hm....
Just joo, en osaa lukea. Siellähän se on, että nämä yhteydet tulevat nyt siihen kaatuneeseen Marbellan kaupungintaloon ja AK:aan ja 11 suomalaisen pidättämiseen. Sanotaanhan se siellä.
Sitä niinkuin ympyrä sulkeutuu...
Juu, kyllä Aarniosta pidetään näyttäviä tiedotustilaisuuksia viattomin koiran ilmein ja puhutaan kuin lapsille lastentarhassa ja kaivellaan yhtä näyttävästi tontteja, mutta missä on tiedotustilaisuus nyt näistä viiden KRP:n ja Poliisihallituksen päällikkötason poliisin tutkinnasta/pidätyksistä, jotka liittyvät Putinin asiaan?